Niin. Mikä on suurin pelkosi? Miten olet oppinut elämään sen kanssa?
Minulla se on se, että jäisin joskus valheesta kiinni. On ollut ja on edelleen. En ole keksinyt siihen parempaa ratkaisua kuin se, että olen lopettanut valehtelemisen... :)
Minulla se on se, että jäisin joskus valheesta kiinni. On ollut ja on edelleen. En ole keksinyt siihen parempaa ratkaisua kuin se, että olen lopettanut valehtelemisen... :)
Vastaukset 50
Vanhimmat
Ehkäpä maailmaan pahuus näin vanhempana välillä pysäyttää järkyttävästi. Pahin pelkoni on, että joudun tappamaan jonkun, että tulee tilanne ettei muutakaan voi.
Suurin pelko on, että rakkaille, läheisille ja itselle sattuisi jotain kamalaa ja/ tai terveyteen liittyvät ongelmat.
Että kadotan pelkoni lopullisesti.
-keinovaginamies-
Odottelet vielä puolikuuta, vaikka velipuolta tai jotain https://youtu.be/usRuHyEu37I
Vai sellaista, vai sellaista.. että näkisit miltä veli verinen puolikuu näyttää auringopimennyksessä sen pimeämmältä puolelta ja missä se rypee?
Sosialistinen ja vasemmistolainen yhteiskunta.
Luojankiitos suomessa on vielä oikeisto enemmistö.
Pari-kolme vuotta ja koko maailma on siinä. Ja se alkaa rokotepasseilla.
Toteutuuko se tai ei? Se on teistä tavisurpoista kiinni. Uskotteko mielivaltaisia auktoriteetteja tai ette.
Ensin esitellään idea, sitten keksitään tuote. Sitten annetaan urpojen keksiä, että ne tarvitsee sitä, ihan välttämättä, eli vaativat jo melkein.
Sen jälkeen ei muuta kuin toteutukseen.
Ja urpoista urpoimpia voi aina syyttää siitä, että he eivät halua turvallisempaa maailmaa... :)
Turvallinen yhteiskunta on diktatuurin alibi. - cu-
Aika kesyjä teidän pelot.
Ei sen puoleen. Ihan ymmärrettävää, että täällä jaskaa pauhaatte ettekä mieti sen kummemmin itseänne ja elämäänne.
Ei se nyt niin kesyä ole väkivallan tekijä tai uhriksi joutuminen. Joku aina tekee kumpaakin ja jonkun rakkaille. Kaukana kesystä.
Tjaa? Mä oon kohdannut aika monia pelkoja tässä viimeisen 6-7 vuoden aikana ja lopulta niissä ei oikeasti ole olkut mitään pelättävää.
Ei siis ole mitään erikoista pelkoa just nyt mikä tulis mieleen erikoisen "isona"?
Tunnetiloja nekin...
Joku neliraajahalvaus, vaikea mielisairaus yms. Läheisen menettäminen.
Rahan loppuminen. Joku sellainen katastrofi joka tekisi kerralla köyhäksi.
Liikuntakyvyn menetys, ei taitaisi paljoa jäljelle jäädä. Kovat kivut joihin ei lääkkeet auta. Jos kaikki jättäisivät minut yksin.
En elä noiden minkään kanssa vielä, toivottavasti en koskaan. Ei ole asiaa joka jäynäisi koko ajan.
Että ihmiset ei viksuunnu
Että itsetuhoisuus palaa. Se on ollut mun suurin pelko jo 16 vuotta, koska muistan ja tiedän jo aiemmin saman kertaalleen eläneenä, mitä tulee 100 prosentin varmuudella tapahtumaan ensimmäisen vastoinkäymisen tullessa vastaan. Olen oppinut elämään sen pelon kanssa siten, että teen kaiken minkä vaan voin estääkseni sitä tapahtumasta. Jopa fyysisen terveyden kustannuksella, jotta psyyke pysyy kunnossa. Jos pää ei ole kunnossa, ei myöskään fyysisen sairauden kanssa jaksa elää.
L.
Tää on kyllä aika heviä shittiä.
Mutta sä oot selvinnyt. Yleensä kun nää möröt selätetään, ne sit myös selätetään. Joten uskon ja luotan sinuun, että sinäkin olet näin tehnyt... :)
Niin olen selättänyt, mutta se pelko ei katoa. En halua ottaa mitään riskejä että palaan samaan jamaan jossa olin yhtäjaksoisesti 4-5 vuotta aikanaan, joten pidän myös tulevaisuudessa huolta mm. masennuslääkkeiden avulla, ettei niin pääse enää käymään.
Muistan mitä ja millaista se aika oli, kun ei voinut luottaa itseensä ettei mitään tekisi. Kun kuvitteli että on ihan ok ja selviää eteenpäin, mutta lopulta huomaa ettei selvinnytkään. Läheisille se aika oli yhtä helvettiä, kun he joutuivat pelkäämään sitä, tuleeko yöllä puhelua koska olen tehnyt jotain itselleni. Heidän pelkoa siitä, missä kunnossa olen, selviänkö, mitä saan päähäni jne.
Näin jälkikäteen kun olen vuosien varrella puhunut paljon vanhempieni kanssa siitä aikakaudesta, olen saanut laajemman kuvan siitä, mitä ymmärtämättömyyttäni aiheutin myös heille. Se antaa yhden syyn lisää sille halulle pitää pää kunnossa.
En ihannoi tai ole jäänyt niihin aikoihin jumiin, vaikka puhunkin aika usein niistä ajoista ja tapahtumista. Olen jo vuosia sitten hyväksynyt tapahtuneet, ja niiden seuraukset. Jos en olisi hyväksynyt niitä, en myöskään niistä edes puhuisi.
Puhun näistä siksi, että haluan näyttää muille mielenterveytensä kanssa kamppaileville, ettei niitä ongelmia tarvitse hävetä. Jotta ne eivät olisi enää tabuja, niin kuin ne ovat aikoja sitten olleet. Näyttääkseni että on myös niitä, jotka ovat eläneet rankkoja vaiheita elämässään, mutta lopulta selättäneet ne saatuaan apua. Ettei apua tarvitsevien tarvitse hävetä sitä että joutuu syömään mielialalääkkeitä, ja näyttääkseni että niistä on oikeasti apua, kunhan muistaa ottaa ne säännöllisesti.
Mutta tärkein opetus jonka itse opin kirjaimellisesti kantapään kautta on se, ettei jätä puhumattomia asioita pyörimään pään sisään, vaan purkaa mieltä askarruttavat asiat, ja sitä myöten vähentää harteillaan olevaa painolastia. Vaikka se puhuminen sitten tapahtuisi eläimelle, kirjoittaen, tai vaikka taiteen avulla. Tärkeintä on ettei jätä mielen päälle pyörimään selvittämättömiä asioita.
Yhden asian olen oppinut viimeisen yrityksen jälkeen vuosien varrella, ja joka olisi joka ikisen ihmisen hyvä oppia, oli tällä sitten mielenterveysongelmia tai ei. Sen, että saa, ja pitää olla itselleen armollinen, ja antaa kaiken tekemättömän vain olla, jos tuntuu ettei silloin jaksaisi tehdä mitään. Että on ok levätä välillä ja ottaa löysin rantein, ilman että jokainen tekemätön asia pitää tehdä ja suorittaa oli mikä oli. Töissä on asia erikseen, mutta vapaa-ajalla.
Olen tehnyt elämässäni paljon virheitä, mutta myös ottanut niistä opikseni, ja pyrkinyt olemaan tekemättä samoja virheitä uudelleen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olen siinä myös onnistunut.
L.
Hyvä muisti toisaalta tekee myös hyvän valehtelijankin. Toisaalta, se hyväkin muisti jää lopulta valehtelijalle liian lyhyeksi. Parempi vaan käyttää sekin rehellisyyteen... :)
Ihmissudet.
Ehkä se on ollut huolta ja pelkoa elämänkumppanin menehtymisestä. Sitä luopumista toisesta kun hän on sairastanut kauan.
Raskainta on elää sairaan rinnalla kun ei voi itse tehdä mitään. Se on siedätyshoitoa pahimmasta päästä.
Juurikin tää on yksi niistä suurimmista syistä miksi olen ollut pitkään yksin. En halua satuttaa pelkällä olemassaolollani toista, kun tämä ei pysty kuin katsomaan avuttomana vierestä mun kärsimystä. Siksi mieluummin olen yksin.
Olen seurustellut tässä samassa kunnossa ollessani toisen kipukroonikon kanssa, ja kokenut harteillani kipujeni lisäksi suhteen kannattelemisen painon, kun jouduin yksin tekemään sen kaiken työn mitä parisuhteessa vaaditaan, kun toinen ei tehnyt omaa osuuttaan, vaikka minä olin se joka oli huonommassa kunnossa.
Silloin kun pistin pisteen suhteelle oman jaksamisen ollessa vähissä, päätin etten halua kenenkään joutuvan yksin kannattelemaan parisuhdetta, kun en omaa osuuttani pysty tekemään. Samasta syystä eristäydyn yksinäisyyteen kaikista huonoimpina päivinä. Pahimmillaan piilotin kipuni kokonaan muilta ihmisiltä, koska en halunnut, enkä halua satuttaa ketään. Kukaan ei pystynyt näkemään musta päältä päin, vaikka mulla oli todella huono päivä.
Sulle iso hatunnosto, että olet pysynyt toisen rinnalla tämän sairastelusta huolimatta. Pidä kuitenkin myös itsestäsi huolta, ettet menetä omaa terveyttäsi.
L.
Kiitos. Kirjoitat upeasti omasta kokemuksestasi. Arvostan sitä. Oma fyysinen ja henkinen tila on äärettömän tärkeä toisen kärsimyksen rinnalla.
Vääränlainen nainen on pahin pelkoni, siksi olen yksin? Luotettava, sellaisia harvassa?
Suurin pelko oli menettää itselleen rakkain, mutta siitä pelosta päästiin, kun sen menetti, mikä on ollut hyvin opettavaista.
Nyttemmin suurin puhtaasti henkilökohtainen pelko lienee on hukkua, ylipäänsä hukkua vesillä, mutta etenkin hukkua hitaasti virtaavaan jokeen. Tiedän mistä tämä on tulee, luulisin ainakin, eikä se estä olemasta, elämästä, mutta takaraivossa se on aina, kun on vesillä.
Hei randombypasser :) mukava huomata kirjoituksesi. Ikävä silti kuulla ensimmäisestäsi.
En ymmärrä täysin kaikkia sanojasi ja niiden merkitystä, mutta ota kädestäni kiinni käteeni niin käydään sukeltamassa. Se on ihan turvallista minun kanssa. Eikä tämä mitään hitaasti virtaavaa, vaan pikemminkin liian laajaa :)
https://youtu.be/eJSik6ejkr0
ps. Ja seuraavalla kerralla kun tavataan saat sukelluspuvun. Ihan siksi kun olen sen tunnelmiin palannut sitten viimeisen oman ;)
Hmmm? Asioita sattuu ja tapahtuu, eipä niissä ihmeitä, opiksi kaikki.
Mun tarttee sanoa, että olen pihalla kuin lumiukko... Tuo "ja seuraavalla kerralla kun tavataan" veti mutterit vinoon, mutta sitä sattuu.
Sukeltamassa, kimpassa? Niin, miksei, onnistui se koskenlaskukin, vaikka kyseessä oli iso, pääosin hitaasti virtaava joki, oli oikeasti pirun kivaa, vaikka alusta loppuun vanhat pelot kolkutteli kallonpohjaa.
Hahhaha! Oli mukava sinua hieman juksata :D
No mutta löytyiskö se sukelluspuku? Ihan kuivalla maalla käytettäväksi minkä linkitin :)
Minuakin koskenlaskuun houkutteli ystävä ennen koronaa. Jossain pohjoisessa se paikka oli. En muista tarkemmin enää nimeä.
Olen itse johonkin suolampeen veden varaan lapsena joutunut. Ei mitään muistikuvaa itselläni, mutta äidin mukaan hame/hameen varassa siinä vielä pinnalla kellunut. Olen ymmärtänyt että selvittiin säikähdyksellä ja etten niin pian olisi löytynyt ilman tuota hamepoijuani, kun johonkin olin kadonnut :) Ja jos jotain epämiellyttävää siitä jäänyt, niin tummat humuspitoiset vedet uida. Tuntuu kuin pinnan alla voisi olla joku tai jotain epämiellyttävää.
t.sxth
Jaa jaa, no tällasta hidasta hämäläistä on helppo höynäyttää :)
No ei ihan tollasta linkin sukelluspukua löydy, mutta vähän toisenlainen kuivanmaan "sukelluspuku" löytyy :D
Ite kävin kaveruksen kanssa koskessa kanootilla laskemassa Kymijoella, jossain Anjalankosken lähellä se paikka oli, oli kätevän ajomatkan päässä pk-seudulta.
Tummat veet on Suomen historiassa ja lyriikassa aina olleet pahaenteisiä ;)
Ohos! :) Onpas suuria kysymyksiä. Suurin pelkoni on, jos minulta puuttuu rohkeutta ja että:
- Menettäisin uudestaan elämänhaluni
- Jotta tukehtuisin, josta näen painajaisunia
- Että loukkaisin jotain tahtomattani
- Että kaipaisin häntä joka ei minusta välitä
- Jotta menettäisin jonkun jäljellä olevista läheisistäni
- Jotta toistaisin vanhoja virheitäni
- Jotten uskaltasi ottaa askelta
Miten olen oppinut elämään? En vielä oikein mitenkään. Vasta heräsin. Joitakin kokemuksia rikkaampana, joita en ehkä olisi halunnut. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, oletan :)
t.sxth
Se ett saattaisin sairastua muistisairauteen, voi olla perinnöllistä tuo sairaus suvussa. Eihän sille mitään voi, jos niin käy. Jos hyvissä ajoin sais tiedon sairastumisesta ja tolkku pelaisi, vois olla ett lähtisin oman käden kautta. Nähnyt mitä tuo sairaus on ja Suomessa oikeasti jätetään sairastuneet vanhukset kotioloihin, ilman jatkuvaa huolenpitoa, mulle vois käydä niinkuin monille muistisairaille on käynyt, lähtisin kotoani etsimään mennyttä elämää ja jäisin sille tielleni johonkin metsikköön. Ei kovin hääppöinen tulevaisuudenkuva.
Minulla sama pelko ja samasta syystä.
Ehdottomasti suurin pelkoni on se, että kaikki unelmani kävisivät toteen.
Mun pää hajoaisi siihen paikkaan.
Että heikkona hetkenä sortuisin Suominaiseen. Rakkaani saisi tietää. Suominainen olisi exäni ja saisin siltä kammottavan sukupuolitaudin ja tartuttaisin sen omaan rakkaaseeni.
Onnekseni se ei ole mahdollista. Ajatustasolla toki hirvittää.
Se pelko on että korona ei häviä koskaan joten ei pääse baariin iskemään panoseuraa.
Miksi sitä sitten vielä pelkäät?
Ehkä se on kuolemanpelko. Kun ei mitään muuta ole kuin yksi elämä niin sen menettäminen olisi henkilökohtaisesti varsin iso takaisku. Ehkä jopa haaste.
Paha sairaus.
Olen tässä yrittänyt miettiä, että mikähän mun pahin pelkoni mahtaa olla. Kai se varmaan on se, että muksulle tapahtuis jotain tosi pahaa. Se, että mun on vaikee keksiä mikä se olis, varmaan kertoo pitkälti sen, että en juuri pohdi tollasia pelkoja. Elämä menee miten menee, eikä se murehtimalla parane. Toki järkeä on hyvä käyttää, mutta en mä tollasia normaalisti pohdi. Se kai se miten elän pelkojen kanssa.
Yhteensulautuminen ja minän psyykkisten rajojen kadottaminen.
Hyvä vastaus :)
Sitä mitä pelkää kai välttelee, rahan perässä en ole juossut enkä kyllä ihmistenkään.
Miksi pewlkäät Itseäsi... aika hyvcä peli tuo tietokoneella Duke Nukem Foerevcer, en tiedä toimiiko alle I7 toimii tuo heh.
"Hail to the King, Bsby....
Jos toivoo itse kuolemaa syystä kun nähnyt miten surkeaa on toisten elä'mäkin.... tekisi mieli vain kuolla :D
Mitäs siitä sitten pitää tuhota toisten elämää aina vain...kuin mahdollista ja hupia itselle :D
MUTTA ERITTÄIN HAUSKA PELI: Duke Nukem Forever, on Xboxille joku versio mutta PC-koneille on aina jämerämpi hauska tuosta :D
Pahinta en halua edes ajatella. Olen joutunut käsittelemään sitä jo liikaa . Kaipa jotenkin pelkään välinpitämyyttä että luotan mutta oikeasti kukaan ei välitä että kukaan ei ymmärrä jos on hätä kaikki vain nauraa ja jättää yksin.
Vapaa-ajattelu on takuulla sellaista.
suurin pelko voi olla jatalla että mitä joku tyttö itsestä ajattelee, sellainen pelottaa.
Ja tietystikin pelottaa ja jånnittää Duke Nukem, atlomi-pelin uusi tehtävä mitä piää tehdä , jännittää :;D
Duke Nukem Forever. :D
Kitua kipeänä ennen kuolemaa tai kärsiä pahoista hengitysvaikeuksista ja tajuta lopun tulevan.
Pelkoja eämässäni on ollut monenlasia. Osa niistä toteutunutkin. Ehkä niistä on päässyt yli ajan kanssa, itselleen selittelemällä, miksi, miten jne.
Nyt, tällä hetkellä, suurin pelkoni on tulevaisuus. Pelkään huomista, pelkään ensi viikkoa. Jos osakin peloistani käy toteen, en tiedä miten niistä selviän. Pelkoni on niin suuri, etten tohdi sitä edes kirjoittaa. Se toisi mut vielä lähemmäksi pelkoa, jopa pelon sisälle. Ei vielä.