Laihdutuksen jälkeiset mahaoireet

Olen aika reippasti ylipainoinen (liikun kyllä jonkin verran, mutta olen silti ylipainoinen) ja viikonloppuna söin todella vähän, jätin aterioita välistä (nälästä huolimatta ruoka ei maistunut) ja niin edespäin. No minulle nälän tunteen lisäksi alkoi tulla pieniä jatkuvia vatsan kurnimisia, jotka eivät edes oikeastaan tunnu vatsassa, mutta kuuluu kylläkin. Nyt olen taas syönyt normaalisti, mutta vatsani silti kurnii, vaikkei minulla olisikaan nälkä ja se siis kurnii syödessä, heti syömisen jälkeen ja myös silloinkin kun en ole syönyt, eli käytännössä ihan kokoajan. Voiko tämä johtua vain siitä ettei kehoni saanut tarpeeksi täytettä vatsaan niiden parin päivän aikana ja tämä on sen jälkeistä ja häviää kunhan saan taas syötyä muutaman päivän ajan normaalisti, vai kestääkö tämä kurniminen vielä kauankin? Onko jollain vastaavanlaisia kokemuksia?
150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisää kasviksia ja vihanneksia ruokavalioosi 0,5-1kg päivittäin, ei oo nälkä eikä kurni maha. Huomaamatta alkaa
paino pudota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen aika reippasti ylipainoinen (liikun kyllä jonkin verran, mutta olen silti ylipainoinen) ja viikonloppuna söin todella vähän, jätin aterioita välistä (nälästä huolimatta ruoka ei maistunut) ja niin edespäin. No minulle nälän tunteen lisäksi alkoi tulla pieniä jatkuvia vatsan kurnimisia, jotka eivät edes oikeastaan tunnu vatsassa, mutta kuuluu kylläkin. Nyt olen taas syönyt normaalisti, mutta vatsani silti kurnii, vaikkei minulla olisikaan nälkä ja se siis kurnii syödessä, heti syömisen jälkeen ja myös silloinkin kun en ole syönyt, eli käytännössä ihan kokoajan. Voiko tämä johtua vain siitä ettei kehoni saanut tarpeeksi täytettä vatsaan niiden parin päivän aikana ja tämä on sen jälkeistä ja häviää kunhan saan taas syötyä muutaman päivän ajan normaalisti, vai kestääkö tämä kurniminen vielä kauankin? Onko jollain vastaavanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu