Etenimme mieheni kanssa suhteen alussa aivan liian nopeasti. Eihän se silloin siltä tuntunut, ruusunpunaiset lasit silmillä kaikki oli pelkkää onnea. Totuus on kuitenkin se että muutimme reilun kahden kuukauden jälkeen jo yhteen, minä joka olen asunut yksin koko aikuisikäni ja ikää on kuitenkin jo 32, muutin yhteen miehen kanssa jolla kaikenlisäksi on vielä lapsia edellisestä suhteestaan ja oma kokemukseni lasten kanssa on täysi pyöreä nolla.
Suurin ongelma on se, ettemme siinä alkuhuumassa sopineet mitään muita pelisääntöjä yhteis eloon kuin sen kuka maksaa mitäkin. Nyt kahden vuoden yhteiselon jälkeen olen aivan totaalisen kypsä kaikkeen, mutta miten otta nyt yhtäkkiä puheeksi miehen kanssa ettei asiat voi jatkua näin?
Joistakin asioista olemme tietenkin silloin tällöin jutelleet, sillä tulokselle että joko asia meinaa äityä riidaksi jollen minä ole valmis tekemään juuri niin kuin mies haluaa tai ole samaa mieltä hänen kanssaan, tai sitten hän ottaa sen huumorilla ja kun teen selväksi että en vitsaile niin asian käsittely päättyy siihen.
Me vain olemme kaksi täysin erilaista ihmistä. Minun ajatukseni on aina ollut se että parisuhteessa arki helpottuu kun kaksi ihmistä jakaa sen, mutta minun arkeni on kyllä vaikeutunut tuhannesti. Minun pitäisi pitää huolta niin hänestä kuin lapsistaankin, on yksin minun tehtäväni hoitaa kaupassa käynnit, siivoamiset, pyykkäämiset, ruoanlaitto jne. Koska hänhän sentään hakee aina polttopuut sisälle. Mieheni on monella tapaa todella erikoinen persoona, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tuntuu että hän ei edes halua yrittää ymmärtää että joku on erilainen eikä toimi ja ajattele samoin kuin hän.
Yksi syy siihen miksi olen koko aikuisikäni asunut yksin on se että tarvitsen omaa tilaa, ahdistun ja masennun todella helposti ja yksin ollessa voin käsitellä näitä asioita helpommin. Silloin saa romahtaa kun siltä tuntuu, voin rauhassa olla käymättä kaupassa niin kauan kun kaapeista löytyy edes pelkkää pastaa, saan maata koko päivän sohvalla tai sängyssä kun voimat eivät riitä muuhun ja kun olen iloinen niin voin nauttia siitä tunteesta ja tehdä kivoja asioita.
Nyt en voi tehdä näistä mitään, mies suuttuu jos minä en hoida kaupassa käyntiä koska se on minun hommani, joten raahaan itseni sinne väkisin vaikka olisi niin huono päivä etten jaksa liikennettä ajaessa seurata, en voi maata koko päivää koska mieheni ei sellaista harrasta ja tunnen itseni vain tiellä olevaksi vaivaksi jos en yritä jotain tehdä. Mieheni kärsii itsekin masennuksesta, ja erittäin kuumasta temperamentistä ja kun hän on huonolla tuulella niin sysää hän taas huonon olonsa aina muiden niskoille, joten kun minulla on joskus oikein hyvä päivä nii saa hän kyllä mieleni murtumaan nopeasti, koska minä en osaa käsitellä muiden vaikeita tunteita ja syytän itseäni muidenkin huonosta olosta.
Rakastan kuitenkin miestäni, enkä halua satuttaa häntä, eihän kaikki ole yksin hänen vikansa. Joten miten ottaa puheeksi kahden vuoden yhteiselon jälkeen, että asiat ei toimi näin? Vaikka kuinka yrittäisin hänelle selittää että minä olen tällainen ja toimin näin ja että hänen on otettava huomioon myös minun tarpeeni, niin hän on niin marttyyri henkilö että kääntää kaiken niin päin että syytän vain häntä, ja hän on huono ihminen.
Ihan rehellisesti haluaisin muuttaa erilleen, en välttämättä erota, mutta en halua asua yhdessä hänen kanssaan. Päätin jo kauan sitten että en ikinä hanki lapsia, koska en usko että mielenterveyteni kestäisi lapsen kasvattamista, joten vielä vähemmän se kestää kasvatella jonkun toisen lapsia. Minä tarvitsen lomat ja pitemmät vapaat ladatakseni omia akkuja ja omaa jaksamista, mutta nyt hänen lapsensa ovat aina täällä kun olisi siihen mahdollisuus. En vain tiedä miten ottaa asioita puheeksi niin ettei mieheni heittäydy marttyriksi tai ajattele että yritän tässä vain syyllistää häntä, mutta en pysty enää jatkamaan näinkään.
Suurin ongelma on se, ettemme siinä alkuhuumassa sopineet mitään muita pelisääntöjä yhteis eloon kuin sen kuka maksaa mitäkin. Nyt kahden vuoden yhteiselon jälkeen olen aivan totaalisen kypsä kaikkeen, mutta miten otta nyt yhtäkkiä puheeksi miehen kanssa ettei asiat voi jatkua näin?
Joistakin asioista olemme tietenkin silloin tällöin jutelleet, sillä tulokselle että joko asia meinaa äityä riidaksi jollen minä ole valmis tekemään juuri niin kuin mies haluaa tai ole samaa mieltä hänen kanssaan, tai sitten hän ottaa sen huumorilla ja kun teen selväksi että en vitsaile niin asian käsittely päättyy siihen.
Me vain olemme kaksi täysin erilaista ihmistä. Minun ajatukseni on aina ollut se että parisuhteessa arki helpottuu kun kaksi ihmistä jakaa sen, mutta minun arkeni on kyllä vaikeutunut tuhannesti. Minun pitäisi pitää huolta niin hänestä kuin lapsistaankin, on yksin minun tehtäväni hoitaa kaupassa käynnit, siivoamiset, pyykkäämiset, ruoanlaitto jne. Koska hänhän sentään hakee aina polttopuut sisälle. Mieheni on monella tapaa todella erikoinen persoona, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta tuntuu että hän ei edes halua yrittää ymmärtää että joku on erilainen eikä toimi ja ajattele samoin kuin hän.
Yksi syy siihen miksi olen koko aikuisikäni asunut yksin on se että tarvitsen omaa tilaa, ahdistun ja masennun todella helposti ja yksin ollessa voin käsitellä näitä asioita helpommin. Silloin saa romahtaa kun siltä tuntuu, voin rauhassa olla käymättä kaupassa niin kauan kun kaapeista löytyy edes pelkkää pastaa, saan maata koko päivän sohvalla tai sängyssä kun voimat eivät riitä muuhun ja kun olen iloinen niin voin nauttia siitä tunteesta ja tehdä kivoja asioita.
Nyt en voi tehdä näistä mitään, mies suuttuu jos minä en hoida kaupassa käyntiä koska se on minun hommani, joten raahaan itseni sinne väkisin vaikka olisi niin huono päivä etten jaksa liikennettä ajaessa seurata, en voi maata koko päivää koska mieheni ei sellaista harrasta ja tunnen itseni vain tiellä olevaksi vaivaksi jos en yritä jotain tehdä. Mieheni kärsii itsekin masennuksesta, ja erittäin kuumasta temperamentistä ja kun hän on huonolla tuulella niin sysää hän taas huonon olonsa aina muiden niskoille, joten kun minulla on joskus oikein hyvä päivä nii saa hän kyllä mieleni murtumaan nopeasti, koska minä en osaa käsitellä muiden vaikeita tunteita ja syytän itseäni muidenkin huonosta olosta.
Rakastan kuitenkin miestäni, enkä halua satuttaa häntä, eihän kaikki ole yksin hänen vikansa. Joten miten ottaa puheeksi kahden vuoden yhteiselon jälkeen, että asiat ei toimi näin? Vaikka kuinka yrittäisin hänelle selittää että minä olen tällainen ja toimin näin ja että hänen on otettava huomioon myös minun tarpeeni, niin hän on niin marttyyri henkilö että kääntää kaiken niin päin että syytän vain häntä, ja hän on huono ihminen.
Ihan rehellisesti haluaisin muuttaa erilleen, en välttämättä erota, mutta en halua asua yhdessä hänen kanssaan. Päätin jo kauan sitten että en ikinä hanki lapsia, koska en usko että mielenterveyteni kestäisi lapsen kasvattamista, joten vielä vähemmän se kestää kasvatella jonkun toisen lapsia. Minä tarvitsen lomat ja pitemmät vapaat ladatakseni omia akkuja ja omaa jaksamista, mutta nyt hänen lapsensa ovat aina täällä kun olisi siihen mahdollisuus. En vain tiedä miten ottaa asioita puheeksi niin ettei mieheni heittäydy marttyriksi tai ajattele että yritän tässä vain syyllistää häntä, mutta en pysty enää jatkamaan näinkään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miehes on narsisti ja on tehnyt susta palvelija jotta sillä itsellään olis kaikki helpompaa. Sanot vaan sille suoraan että parisuhteen on muututtava ja haluat muuttaa erilleen koska se ei auta arki askareiden tekemisessä. Tilanne ei muutu jollet uskalla sanoa sille miten asiat on Vain itse voit päättää omasta elämästä ja sun hyvinvointis pitää olla myös kumppanillesi tärkeää.
Muutitteko yhteiseen asuntoon vai jomman kumman aiemmin omistamaan? Sinuna alkaisin järjestellä poismuuttoa/omaa asuntoa jo. Puheeksi voit ottaa siinä vaiheessa kun muutto konkretisoituu.
Muutin mieheni omistamaan taloon, sen takia hän omasta mielestään saa määrätä tahdin kaikelle mikä liittyy remontoimiseen, sisustukseen jne. Omistan itse edelleen asunnon jossa asuin ennen yhteenmuuttoamme, asunto on tällä hetkellä tyhjillään joten sen suhteen voisin lähteä vaikka saman tien.
En nyt kuitenkaan haluaisi ihan niin julma olla, että vain ilmottaisin hänelle että nyt lähden. Vaikka tavallaan tiedän että tuo erilleen muutto on se ainoa oikea ratkaisu ja todennäköisesti siihen päätyisimme kuitenkin. Mutta haluaisin kuitenkin antaa hänelle edes mahdollisuuden yrittää ymmärtää minunkin näkökulmani asioihin ja ehkä antaa hänen olla mukana tekemässä ero päätös tai erilleen muutto päätös.
Ei narsistin kanssa neuvotella, se ei johda mihinkään. Muutat vain omaan asuntoosi ja ilmoitat jälkeenpäin.
Hui, jos ei saa viettää latauspäiviä! Minullakin juuri sellainen meneillään. Ja miksi kaupassakäynti, siivoamiset, pyykkäämiset ynnä muut kuuluisivat vain sinulle?
Mutta hei, ainakin olette kokeilleet ja tehneet parhaanne. Rupea vaan hiljakseen etsimään omaa asuntoa. Kun keksit miten asian ottaa puheeksi, niin ota sitten puheeksi. Mies saattaa jatkaa seurustelua erillään tai sitten ei, mutta kyllä kodin pitää tarjota lepoa ja hyvinvointia, että jaksaa muuta maailmaa.
Throw that hateful man in the BIN 🗑️
Voi teitä poispilattuja siiderivalaita :( Ostakaa ittellenne kumikyrpä ! Ei elämä ole ruusuilla tanssimista !
Jännämies
Olet yhdessä narsistin kanssa. Pelasta itsesi ennen kuin hajoat. Ero ei ole niin vaikea kuin yhteinen elämä.
Siihenkin on syynsä miksi otti lapsettoman naisen...
Kerropa 5 narsistin tuntomerkki, jotka mies täyttää?
Ihan ensiksi kannattaa huomata se, että 9/10 muista vastaajista kertoi miehesi olevan narsisti. Ja minä voin kertoa, että 0/10 niistä oli osaamiseltaan päteviä psykologeja.
No niin, sitten asiaan. Olet alisteinen miehellesi ihan muista syistä kuin narsismista johtuen. Ja jos et uskalla asettua poikkiteloin sekä nostaa kipeitä asioita RAKENTAVASTI keskusteltavaksi, niin olet/te pulassa suhteenne kanssa. Voitte olla muutenkin, mutta ainakaan teillä kommunikaatio pelaa puolen tuuman vertaa kahteen suuntaan ja se nyt ylipäänsä on yleisin syy parisuhteen ongelmiin sekä päättymisiin.
Ainoa tapa ottaa asiat puheeksi on... Simsalabim!!! Ottaa ne puheeksi!! Yllättävää, eikö? Joten mitä ajattelit tehdä? Voit odottaa, että miehesi tai joku muu vetää kanin taikurinhatustaan tai sitten voit tehdä sen ihan itse. Eli kuka sinun elämääsi johtaa, taikuri kaneineen vai sinä itse?
Aloittajan ongelma ei ollut puheeksi ottamattomuus. Kertoi kuinka oli ottanut puheeksi ja mitä siitä on seurannut useammassa kappaleessa. Lopuksi kysyi miten ottaa ilman että mies manipuloi ja sekoilee. Itse näkisin miehen ongelmana. Turvallisemmassa suhteessa aloittajan ei tarvitsis pelätä puhua ja alistua.
Nainen oikeastaan kysyy, kuinka ottaa puheeksi, ja toisessa kohdassa kertoo, ettei puhuminen ole mahdollista. Kysymys siis on oikeastaan absurdi.
Vastauksena aloittajalle sanoisi, että tässäkin asiassa täytyy asettaa rajat.
Jos mies kieltäytyy keskustelemasta ja sopimasta, sinä kieltäydyt tekemästä. Jos siitä nousee sota, niin lähdet omaan asuntoosi. Ensiksi pariksi päiväksi, sitten viikoksi sitten kuukaudeksi jne.
Naiset aina haluaa valita sen huonon narsisti miehen jota palvella. Ei koskaan sitä miestä joka tekee puolet kaikesta. Eikä nainen osaa päätää mikä on sille parasta vaan kysyy neuvoa jostain parisuhde palstalta. Olet heikko etkä osaa elää itse omaa elämääsi.
Ei omista puolistaan kiinni pitäminen ole toisen satuttamista. Olet jo miettinyt, mitä haluat. Nyt sinun tehtäväsi on vain jämäkän ystävällisesti kertoa toiveistasi miehellesi. Tai voit vaikka hetken valmistella häntä tulevaan, jos tuntuu, että muuten tulee liian puskista. Voit laittaa hänet pohtimaan ehdottamalla mielestäsi tasapuolisempaa työnjakoa, sitten ilmaista tyytymättömyytesi nykyiseen jakoon, jos se ei hänelle käy.
Jos hän siitä pillastuu, kun kerrot haluistasi, ei tuo parisuhde ole jatkamisen arvoinen. Jos vain miehen haluilla on väliä. Otat nyt semmoisen Ota tai jätä -meiningin, kerrot mitkä on ehtosi suhteen jatkamiselle. Jos ei käy, niin sitten palaat takaisin omaan asuntoosi. Hyvä sentään, että et siitä ole vielä luopunut!
Tämä on hyvä neuvo
Kiitos kaikille vastauksista! Haluan nyt kuitenkin vähän toppuutella näitä narsisti puheita, ei mieheni narsisti ole vaikka joitain samankaltaisia piirteitä löytyy mutta ei se hänestä narsistia tee.
Joku tuossa ehdotti että voisin pikkuhiljaa muuttaa pois, olla asunnollani ensin pari päivää jne. Mutta tuo ei oikein ole mahdollista, koska asuntoni on tietenkin tyhjä. Joten sinne muutto vaatisi että ostan ensin kaikki huonekalut, ja muutenkin omaisuuteni on tietenkin täällä mieheni luona.
Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että asumme pienellä paikkakunnalla, tunnemme/tiedämme samat ihmiset ja olemme kaiken lisäksi töissä samassa paikassa. Joten miten tahansa tässä käy, niin en voi vain lähteä "salaa" tai yllättäen ja jättää selittelyt. Se on hoidettava pakostikkin oikein alusta asti. En vain tiedä miten pääsisin alkuun ja koska se oikea hetki olisi. Mutta yritän skarpata ja ottaa härkää sarvista!
Joson narsisti piirteitä niin silloin se on narsisti. Muuta heti pois eikä mitään selittelyitä. Sano sille ettei parisuhde ole sellainen jollainen sen pitää olla.
No ainakin sulla on siis selusta turvattuna kun on kämppä valmiina :)
Pelkäätkö siis, että kotityöjaon esiin ottaminen herättää miehessä nukkuvan laskun, joka voi vaikeuttaa loppuelämääsi kaikenlaiselka kiusanteolla? Jos näin on, se varmasti kannustaa omaan kotiin siirtymiseen, mutta klaaraamallla tilanteen niin hienosti, ettei ainakaan omalta osaltaan ruoki moista.
Ylipäätään kun muutetaan yhteen, niin kahden erilaisen talouden kodinhoito kokee mullistyksen ja joudutaan opettelemaan täysin uudet toimintatavat. Ja miehille kai rätinkäytössä on kyse jostain identiteettikriisistäkin, jota voi naisena olla vähän vaikea ymmärtää, kun itse haluaisi vaan kaiken mutkattomasti toimimaan. Mutta luulen, että on lopulta miehelle itselleenkin vaan helpotus, jos osaa tuollaisen ajattelumallin esteeksi itsessään tunnistaa, ja heittää romukoppaan. Toisaalta, jos tuollaista jattelua on, niin mikä estää vähän korostamasta miehen seksikkyyttä ja miehekkyyttä jotain voimaa vaativia kotitöitä tehdessä :). Luulen, että tärkeää on tehdä kotityöt yhdessä ja että molemmat saavat tulla nähdyksi omassa taitavuudessaan ja kekseliäisyydessään. Mee sinäkin tästä lähin sinne polttipuita hakemaan, ja hyödyntämään se aika flirttailulle? Muut työt saa odottaa.
Netistä löytyy kaikenlaisia kotityölistoja ja -äppejä, joita voi kokeilla hyödyntää kotitöiden jaossa. Että jos lähtisi sellainen ajatus edellä, että yhteenmuutossa joutuu aina mullistamaan kahden kodin käytännöt, eikä parasta ratkaisua aina löydy ekalla yrityksellä. Nyt vaan kokeilette siis jotain muuta, ja yritätte samalla opetella tuntemaan toisianne. Eli te ootte molemmat nyt opiskelijana tässä. Netissä on muuten kaikenlaisia parisuhdekurssejakin, esim. Peloton Parisuhde tai väestöliitolla. Innostuisittekohan niistä?
Mutta muista, että sulla on se oma kotikin. Sun ei tarvitse ratkaista tätä yksin. Jos mies on ihan mahdoton, niin Grey Rock Method lienee se turvallisin tapa irrottautua toisesta. Ja sulla on nytkin se oma asunto. Voisitko sä alkaa viettää siellä yhä enemmän aikaa? Jos kannat huolta miehen lapsista, niin muista että he eivät kuitenkaan ole vain sinun vastuulla, vaan ensisijaisesti omien vanhempiensa. Vähän huolestuttavalle kyllä tuntuu, että kun tuossa on lyhyessä ajassa vastuu siirtynyt kokonaan uppo-uudelle ihmisille. Miten ihmeessä siellä on aiemmin pärjätty? Tai onkohan mies nyt jotenkin uupunut tms? Ehkäpä mies on ollut jotenkin jaksamisensa äärirajoilla ja nyt ajattelee, että nyt kun sinä olet siellä, niin hän voi olla luvan kanssa heikko? Vaan eihän se niin mene, että sinä alat nyt kannatella kaikkea miehen elämässä, ja uuvutat seuraavaksi itsesi. Jotenkin muuten miehen pitäisi se mahdollinen uupumuksensakin hoitaa.
"Nukkuvan karhu" -piti kirjoittaa, mutta autocorrect korjasi nukkuvaksi laskuksi 🤣🤣
Aivan hyvin voit palata omaan auntoosi!
Eihän sinun tarvitse yhtenä päivänä kaikkia tavaroitasi sinne viedä. vain kaikista tärkeimmät kuten peti, poytä muutama tuli ja astioita vaatteitasi.
Vain ilmoitat miehellesi että auttaa teitä molempia kun saatte olla aivan rauhassa muutamia päiviä viikossa.
Jos ja kun tilanne muutaman kuukauden päästä rauhoittuu ja kumpikin tottuu järjestelmään, teidän ystävyys syventyy. Voitte yhteistuumin päättä että tä todellakin on paras ratkaisu.
Jos taas tunnet helpotusta olla omillasi, eikä se sovikkaan miehelle, niin kumpikin tietää että täydellinen pesäero on paras ratkaisu..
Minun mies mutti minun luokse käytännössä 2 viikossa. Tavattiin baarissa. Pyysin miestä yöksi kotiini ja seksiäkin harrastimme. Kysyin seuraavana päivänä että ei kai sillä ole kiire kotiin että jäisit vielä yöksi ja jäi vielä 2 yöksi koska ajattelin että on mukava mies ja siitä otan itselleni poikaystävän.
Käytännössä juotin miehelle alkoholia ja pyysin että seurustelee kanssani sen 2 viikon aikana. No mies sitten majoittui luokseni 2 viikossa vaikka ei luopunut asunnosta heti mutta olimme halusin nähdä koko ajan ja mies raahasi kalastusvälineensä luokseni koska sillä oli lyhyt matka venelleen.
Itse se asui 10 km päässä ja minä 3 km päässä venesatamasta. 3 kuukauden päästä mies uskalsi luopua asunnostaan mutta muutimme kyllä toiseen asuntoon sitten samalle alueelle kuitenkin. Tästä on 14 vuotta aikaa.
Mieheni kyllä tekee kotitöitä ja saan omaa aikaakin tarpeeksi koska mies kalastaa keväään ja syksyn aikana tosi paljon ja viipyy 6 tuntia aina kalassa niin saan omaa aikaa.
Miten ap teidän asianne on järjestyneet?
Sama juttu.
Me tosin olimme pitkään yhdessä ennen avoliittoa.
En tiedä, mitä miehelleni tapahtui, kun muutettiin yhteen. Elämä oli jostain syystä yhtä helvettiä. Mies oli koko ajan inhottava, negatiivinen ja välinpitämätön.
Muutin pois, kun en enää kestänyt hetkeäkään.
Olemme edelleen yhdessä. Hän saa tulla luokseni kylään, jos haluaa minut tavata.
On kyllä morkkis tilanteesta. Hän on sen verran vanhanaikainen, ettei oikein ymmärrä erikseen asumista. Ero olisi varmasti paras ratkaisu.
Tilanne meni niin pahaksi, että harkitsin jopa itsemurhaa. Minulla ei ollut minkäännäköistä ihmisarvoa.
Nyt on.
Viisi hirttä on poikki, jos kohtelu on huonoa. Entiseen en palaa.