Onko niin jos...

Se rakkaus, hmmnn... Minä nyt tulkitsen tämän, että sinua kovasti jännittää tuollaiseen "elinkautiseen" sitoutuminen. Toisaalta jos kovasti tuntuu, että "jotain parempaa" voisi vielä löytyä, niin voisi ehkä olla hyvä passata papin aamen. Jonkin paremman löytymisen toivostavahan lähes aina on kyse kun parisuhteissa emmitään.

Toisaalta elämässä ei ole mitään muuta varmaa kuin, että jonain päivänä kuolemme. Eläpä siis hättäile.

... et tule saamaan ikinä yhtään harkittua lasta. Nimittäin jokaisessa suhteessa tulee ennemmin tai myöhemmin aika kun aletaan epäileen sitä sun tätä. Tärkeää on vain miten näihin epäilyihin suhtautuu. Elämässä ei mikään ole varmaa ja alamäkien lisäksi tarvitaan myös ylämäkiä.

Tässä ei ole kyse sinun suhteesta mieheesi vaan omasta henkisestä kasvustasi. Oletko valmis ottamaan vastuuta ja elämään perhe-elämälle omistautuen ja omista menemisistä tinkien. Ei elämän ole tarkoitus olla pelkkää biletystä, vaan tärkeämpää on kasvaa aikuiseksi ja vastuun ottajaksi. Mikäli et pysty löytämään onneasi normaalista arjesta sen tutun ja turvallisen miehen rinnalta niin se on vain sinusta itsestä kiinni. Ei pidä olla tärkeetä hakea kaiken maaliman kokemuksia, koska ei niistä oikeesti jää käteen kuin korkeentaan joku ikävä tauti.

Saadaksesi oikeaa rakkautta ja hyvän itsetunnon on sinun jätettävä itsekkään päämääräsi. Pitää keskittyä tekemään arjesta tavoitteellista. Vain näin köyhäkin voi olla todella onnellinen. Olet nyt tietyllä tavalla risteyksessä, toinen suunta on vastuun kantoa ja toinen jotain aivan muuta.

Sen voin luvata, että sitä täydellistä ei ole olemassa. Joku voi toki tulla sanomaan löytäneensä jonkun ns. täydellisen ihmissuhteen, mutta kun kysymme tämän alun huuman jälkee noin 7 vuoden kuluttua, niin mikä on tilanne?

Sinulla on nyt kasvun paikka. Sinun ei tarvitse hankkia mitään 'kokemuksia' vain todistaaksesi itsellesi jotain. Sinun pitää vain katsoa itseäsi tarkemmin. Jos et pysty rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, et pysty rakastamaan ketään muutakaan. Ja jos normaali arki alkaa käymään tylsäksi se on piruvie ittestäs kiinni. Vain sinä itse voit asioihisi vaikuttaa. Tehdä jotain aivan pieniä asioita toisin. Muutella ihan mitättömältä tuntuvia asioita ja löytää näin uusia puolia niin itsestäsi kuin puolisostasikin.

Mukavata jatkoa sulle!

Itselläni oli melkein alusta asti epäilys ettei mies minua oikeasti rakasta, vaan hänellä on muut inressit mielessä kun on minun kanssani. Luulin, että voin muuttaa tilanteen tekemällä itsestäni rakastettavan ja olemalla mahdollisimman "hyvä" vaimo. Ihan mahdotonhan tuollainen yritys on, ei kukaan jaksa pitkään esittää muuta kuin on.
Sitten huomasin, että olenpa tai teenpä mitä vaan niin ei mies pysty rakastamaan. Hän osaa käyttää ihmisiä vain hyväksi, oman elämänsä toteuttamiseen.
Jos sinulla on epäilys, luota vaistoihisi!
Minulla on nyt vakavan harkinnan paikka edessä sillä minulle alkaa jo riittää tämä riistettävänä oleminen.

Ei ole ihan noin yksinkertaista. Olisi aika ahdistavaa elää, jos voisi noin nopeasti tehdä johtopäätöksiä. Kyllä kannattaa katsella, kuunnella ja tutkiskella ihan rauhassa. Ja osata myöntää itselle, että vaikka vähän epäilin, nyt olen toista mieltä.
Edeltäkäsin ei voi sanoa, miten elämä kuljettaa. Tottakai, jos toinen olisi vaikka jo valmiiksi alkoholisti (keksi esimerkin ihan hihasta), ennuste ei ole kummoinen. Mutta jos toisen puutteet ovat sellaisia, jotka eivät isosti haittaa tai ovat todennäköisesti ohimeneviä, älä huoli. Ja aina täytyy sallia niin toiselle kuin itsellekin jotakin pieniä puutteita.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että keskusteleminen kannattaa, heti alussa!!!!!!!!!!!!!