Kokoomuksen järjestämä yksityinen vanhustenhoito on verovarojen ohjaamista ökyrikkaille ulkolaisille sijoittajille. Vanhuksia piinataan ala-arvoisella hoidolla ja mm. lääkärin palvelut ja toimivat lääkkeet estetään ja vanhuksia on tapettu kiduttamalla viimeiset yli kymmenen vuotta sijoittajien maksimivoittojen vuoksi.
Lastenhoidossa ulkolaiset sijoittajat keräävät verovaroista suuria voittoja käyttämällä Suomen lapsia härskisti hyväksi bisneksissään, laiminlyöden lasten perusoikeuksia törkeällä tavalla.
Kokoomus on järjestänyt rikkaille sijoittajille vapaan veronkierron, josta viimeisin esimerkki hallintarekisteri, jonka avulla rikkaat piilottavat omistustaan ja keräävät voittoja ohi verottajan.
Kokoomus on järjestänyt verolainsäädännön, jonka avulla halpatyövoiman maihin sijoitettujen varojen tuotoista ei tarvitse maksaa veroa niin kauan kun rahoja kierrätetään noissa sijoituksissa kasvattamassa omaisuuksia. Tämän seurauksena Suomesta on sijoitettu halpatyömaiden tuotantoihin yli 100 miljardia euroa takomaan verovapaita voittoja, joilla rikkaat kasvattavat omaisuuksiaan verovapaasti, koskaan voittoja koitiuttamatta. Tämän seurauksena on Suomesta hävitetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja siirretty ne halpatyön maihin.
Kokoomus on varastanut valheita vyöryttämällä kansalta mittaamattoman arvokkaat kulta- ja muut maaperän aarteet ulkolaisille veronkiertäjämiljardööreille.
Alakanttiin arvioiden voidaan sanoa Kokoomuksen aiheuttamat tuhot valtiolle vuositasolla olevan kymmeniä miljardeja, minkä lisäksi aiheutetun inhimillisen kärsimyksen määrä on valtaisa. Tämän vuoksi on pakko kysyä Kokoomusta äänestäviltä, millä tavalla he ovat perustelleet itselleen äänestysvalintaansa?
Lastenhoidossa ulkolaiset sijoittajat keräävät verovaroista suuria voittoja käyttämällä Suomen lapsia härskisti hyväksi bisneksissään, laiminlyöden lasten perusoikeuksia törkeällä tavalla.
Kokoomus on järjestänyt rikkaille sijoittajille vapaan veronkierron, josta viimeisin esimerkki hallintarekisteri, jonka avulla rikkaat piilottavat omistustaan ja keräävät voittoja ohi verottajan.
Kokoomus on järjestänyt verolainsäädännön, jonka avulla halpatyövoiman maihin sijoitettujen varojen tuotoista ei tarvitse maksaa veroa niin kauan kun rahoja kierrätetään noissa sijoituksissa kasvattamassa omaisuuksia. Tämän seurauksena Suomesta on sijoitettu halpatyömaiden tuotantoihin yli 100 miljardia euroa takomaan verovapaita voittoja, joilla rikkaat kasvattavat omaisuuksiaan verovapaasti, koskaan voittoja koitiuttamatta. Tämän seurauksena on Suomesta hävitetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja siirretty ne halpatyön maihin.
Kokoomus on varastanut valheita vyöryttämällä kansalta mittaamattoman arvokkaat kulta- ja muut maaperän aarteet ulkolaisille veronkiertäjämiljardööreille.
Alakanttiin arvioiden voidaan sanoa Kokoomuksen aiheuttamat tuhot valtiolle vuositasolla olevan kymmeniä miljardeja, minkä lisäksi aiheutetun inhimillisen kärsimyksen määrä on valtaisa. Tämän vuoksi on pakko kysyä Kokoomusta äänestäviltä, millä tavalla he ovat perustelleet itselleen äänestysvalintaansa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kiitos hyvästä aloituksesta.
Kokoomus lietsoo myös venäjävihaa valtamedioissa, jotka ovat sen hallussa. USA:n etu ajaa Suomen kansan edun edelle aina.
Suoranaista maan petturuutta. KaKo puolueelta.
Googlaapa Nigaragua tai Venezuela. Niissä ei ole kokoomuksia, niissä on sosialismi. Ja kansahan niissä maissa voi hyvin?
USA on alistanut ja riistänyt molempia maita yli 100 vuotta. Amerikkalaiset öljy-yhtiöt esim. rosvosivat Venezuelan öljyvarat itselleen jo 1920-luvulla, lahjomalla Venezuelan USA-mieliset kapitalistijohtajat. Tämän jälkeen maan öljyvarojen hallinta ja niiden tuotonjako on ollut amerikkalaisten käsissä. Kuvitteletko, että jenkit olisivat halunneet lahjoittaa varastamansa öljyaarteet ja niiden tuotot takaisin Venezuelan kansalle?
Norja puolestaan piti öljyvarat ja rakensi koko tuotannon valtion haltuun, eikä päästänyt ulkolaisia yhtiöitä varastamaan aarteitaa. Juuri tästä syystä Norja on Euroopan vauraimpia valtioita, koska sen luonnonrikkauksia ei koskaan ole varastettu korruption avulla maan ulkopuolelle kuten on käynyt mm. Venezuelassa, Nigaraguassa ja Suomessa.
Panamassa kokoomuksia riittää ja veroparatiisin tileillä kansanvaroja.
Ne valtiot ovat nyt olleet sosialistivaltioita pitkään ja kansa on köyhempää kuin koskaan.
Aina pitää vetää joku Amerikka-kortti jostain kaukaa menneisyydestä monen sukupolven takaa ajalta, jolloin syntyneistä kukaan ei enää ole elossa.
Sosialistihallitukset jatkavat saman riiston ja korruption tiellä kuin edeltäjänsä.
Venezuela ajoi hiljattain jenkit pois maasta, Maduroko se oli, ja siellä öljynporaustornit nyt ruostuvat luhistuneen yhteiskuntainfrastruktuurin laitamilla. Mitään muuta sosislistihallinto ei tee kuin pitää voimalaitokset pystyssä, koska ilman niitä myös hallitsijat kärsisivät. Ja kansa köyhtyy köyhtymistään. Ihan samalla lailla kuin silloin kun öljytulojen aikaan.
Eikö kaltaisillasi ole kuin kaksi vaihtoehtoa, joko kokoomuslaisuus tai kommunismi? Luulisi vähemmälläkin järjellä varustetun tajuavan, että kun kansalta varastetaan arvokkaat luonnonrikkaudet takomaan suuria voittoja muun maailman sijoittajille, ei tämä mitenkään voi olla kansan etu. Kai tajuat, ettei Norja ole kommunistimaa, vaikka toetutti öljyvarojen hyödyntämisen päinvastaisella ideologialla kuin miten Kokoomus on saanut Suomen toteuttamaan omien luonnonaarteiden hyödyntämisen.
... Vai, etkö tajua?
Minä haluaisin kysyä miksi joku äänestää vasemmistoa vaikka se on täydellisen kädetön (ja varmasti halutonkin) tekemään mitään köyhien eteen. Kolme vuotta on ollut nyt aikaa, velkaannuttu on helvetisti, rahaa jaettu ulkomaille mutta köyhyys on vain lisääntynyt kuten myös mielenterveysongelmat. Miksi niihinkään ei ole puututtu vaikka on vakava kriisi menossa?
Että mitä varten vasemmistoa äänestetään kun siitä ei saa kuin kädettömiä ja päättömiä hallituksia?
Mutta tähän kysymykseen en koskaan saa muuta vastausta kuin sellaisen jossa haukutaan kokoomusta.
Lopuksi, kerron miksi kokoomusta äänestetään. Kokoomus ajaa äänestäjiensä asioita. Niin yksinkertaista se on.
Aloituksessa esille tuotu lista kertoo Kokoomuksen saavutuksista. Jos kyse on äänestäjien edusta, tarkoittaa se, että Kokoomusta äänestävät ovat julmuuksista nauttivia, äärimmäisen vaarallisia psykopaatteja. Silloin myös sinä olet sellainen.
Juuri tällaisen vastauksen odotinkin saavani.
Mielummin olen psykopaatti kuin vasemmistolainen ryöväri.
Usan malli tuotu, äärioikeiston PetosKokPersRkpKrdKesinliike-eilisten mukana, verokeitaista Suomeen - iso korjaamaton köyhyysongelma, ERIARVOISTAMINEN, demokratian murskaaminen, kansan kahtiajako jne.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16328939/attendon-mehilaisen-terveystalon-esperin-veroparatiisirikolliset-tuomittava-ihmiskaupasta
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17301692/valitkaa-aina-julkiset-julkiset-palvelut-yksityisia-ei-edes-valejulkisina
Hallitus toteuttaa nyt, ne lupaamansa, edes köyhyysrajan 1 250€/kk MINIMIELÄKKEET, jos haluavat äänestäjiä eduskuntavaaleissa, muuten kieltäydymme enää äänestämästä, itseemme kohdistuvaa väkivaltaa, kurjistamista, oikeusturvattomiksi ELÄKELÄISKÖYHYYS HÄTÄTILAAN pakottamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17073809/eduskuntavaali-aanestamisesta-kieltaytymispaatos-voimistuu-paiva-paivalta
Hyvinvointivaltio alkoi heinäkuussa 1962 sitä kesti 25 vuotta 1987 Holkeri-Halonen hallitus alkoi eriarvostustoimet ENSIN HITAASTI nyt jatkuu nopeammin
Leninismin kaatuminen nopeutti kauppasuhteiden ja verotulojen laskua
Eriarvostus ei johdu USAsta vaan sosdemian kyvyttömyydestä hoitaa asioita
Kyky
joka oli sodan jälkeen
on kadonnut. EI OLE PALUUTA VÄINÖJEN (Leskinen, Tanner) aikaan
vaan HYVINVOINTIVALTIO JA AVOIMET MATU-RAJAT EIVÄT OLE YHTEENSOVITETTAVISSA koska maahan tulee sairaita lapsiaan ja vanhuksiaan tänne elääään tuovia sosiaalitapauksia kehitysmaista eikä mitään huippuosaajia MIKSI JOKU TULISI OSAAJA MAKSAMAAN VERONIMIJÄSOSDEMIAN VEROJA? kun pääsee Lontooseen Pariisin ja osaa jo englantia ja ranskaa eikä tarvitse pakkoruotsia eikä veroja ja jos oikein hyvin käy niin Dallasiin (on pelko että Nokia siirtyy sinne, teki erittäin hyvän tuloksen eilen, minulla on isohko piensijoittajapotti)
kokoomus osaa kyllä purkaa maan hyvinvointi valtion ennätys ajassa joka nähtiin 90 v lamassa,
Minun+puolikas+työkyvyttömyyseläkkeeni+on+n.1265€/kk+ja+vero+9%+Ei+sillä+nyt+mihinkään+kuuhun+mennä,+mutta+pärjää.+Jossain+vaiheessa+se+kaksinkertaistuu+ja+nimikin+muuttuu+vanhuuseläkkeeksi.
Loistava kirjoitus - samaa olen miettinyt minäkin
kokomus kepu on vain markkinatalouden uhri, keinottelun palvelija, goldman sachs juoksupoika !!
Kuten sdp vihreät ovat anarkian ja tuhon, vallankumouksen juoksupoikia ja tytttöjä !!
KOK ON KAPITALISTIEN JA KAULUS KÖYHIEN KOKOON PANO HE EIVÄT AUTA TAVALLISIA IHMISIÄ KOSKAAN. JOHAN LYHENNE KOK KERTOO KAIKEN : Konna Opisto Kouluttaa.
SDP
Syydämme Paskaa Demokratiaanne
Taas yhden persaukisen peräkammarin pojan aloitus. Poikaa vituttaa kun äite pistää perintörahat hyvään hoivaansa eikä siitä riitä kaljaan, tupakkaan ja pleikkaripeleihin niinkuin ennen. Ja kun kukaan ei tee ruokaakaan täytyy tyytyä lusikoimaan tavaraa suoraan säilyketölkistä kun sen on ensin saanut rautasahalla auki.
Kokoomuslaiset ovat aina olleet maan talouden selkäranka ja maanpuolustuksen ydintä. Siksi vasemmisto ja Venäjä vihaa Kokoomusta.
Kova Kokoomus, toivo on mennyttä.
Tottakai! Köyhälistö luopuu mieluusti lopistakin, ettei rikkaampi väestönosa joutuisi kärsimään. Heillä ei ole kokemusta köyhyydestä, joten olisi ihan kohtuutonta köyhdyttää heitä. Myös lomarahat ja lomat pitää poistaa köyhimiltä, turhaa tuhlausta. Ei ne kuitenkaan osaa lomaa pitää niin kuin kuuluu. Sipilän hallitus tuhosi ammattiopetuksen, se oli siitä hyvä, että opiskelijoiden ei tarvinut turhaan rasittaa itseään opiskeluilla, vaan päivät menivät rattoisasti maleksimalla kaupungilla
Juuri siksi Sanna jakaakin Suomen rahat ulkomaille, että ulkomaankin rikkaat voisivat hyvin.
Jutta U. lahjoitti rahat Kreikan miljardööreille ja Sanna Italian kummisedille.
Kokoomus leikkasi koulutuksesta, tulos, ei riitä enää työvoimaa.
Kokoomukselle on kaikki bisnestä, suomalaisten hyvinvointikin, eikä se koskaan hyvää tiedä jos hyvinvointi on kauppatavaraa.
Demareille vain ulkomaalaisten hyvinvointi on tärkeää, suomalaiset ovat pelkkiä rahoittajia, ikäänkuin pankkiautomaatteja.
Eikä se koskaan tiedä hyvää jos pankkiautomatteja ryöstetään yhtenään.
Niin. Ihmetyttää kokoomuksen suosio. Suomalaiset ovat kai nykyään rikkaita. Haluavat mielellään maksaa törkeän kallista bensaa, huippukallista sähköä jne. Kukaan ei valita moista rosvousta eikä kansa nouse barrikadeille.
Onneksi Suomea johtaa SDP.
Krista Kiuru sai järjestettyä hoitajamitoituksen 0,7, joka astuu ensi vuonna voimaan koko kireydellään. Hoitajista ja hoitajan töihin haluavista on Suomessa huutava pula eikä sitä pulaa kannata yhteiskunnallistavien edes helpottaa.
Jos yksityinen hoivakoti ei saa hoitajakiintiötä 0,7 täytettyä, laitos joutuu lopettamaan toimintansa ja hoidettavat siirretään muualle. Yhteiskunnan omistamia laitoksia ei tietenkään suljeta hoitajapulan vuoksi vaan toimintaa vain "tehostetaan".
Tämä 0,7 hoitajakiintiön vajaus antaa STM:lle laillisen oikeuden lopettaa yksityisten toimijoiden toimiluvat.
Vallankumous yhteiskuntajärjestelmässä tuo aina aluksi uhreja, mutta muutaman sukupolven aikana ongelmat on mahdollista korjata tai vaihtaa järjestelmää.
Yleensä järjestelmä on muutettu entiseen.
Kun Suomessa nyt siirrytään yhteiskunnallistavaan järjestelmään sotessa, tulokset näkyvät 50-100 vuoden kuluttua. Sitä ennen täytyy vanhusten ja sairaiden uhrautua tulevien sukupolvien mahdollisen onnen puolesta.
(SDP:n ideoima kansanterveystyö ajautui 50 vuodessa konkurssiin, mutta nyt otetaankin järeämmät keinot käyttöön).
HS:ssa oli kauhea artikkeli. Ihmiset ottavat lisääntyvästi lapsilleen sairaskuluvakuutuksia, jotta voivat käydä yksityispuolella lääkärissä.
Tämä murentaa terveydenhoidon yhteiskunallistamista sotessa yhdessä yksityisen työterveyshuollon kanssa.
Tähän on heti Kristan tultua äitiyslomalta hänen puututtava tomerasti. Paras tapa tässäkin on hallinnollinen tie, koska EU estää pakkotoimenpiteet.
Esim. lapsille tehdään yksityispuolella nukutuksissa päiväkirurgisia leikkauksia, nielurisaa, kitarisaa, tyrää, tukielin leikkauksia jne.
Leikkaustoiminta voidaan hallinnollisesti lopettaa helposti.
Demarit ovat jo vuosia esittänyt, että nukutuksia vaativia leikkauksia saisi tehdä vain sairasloissa, joissa on teho-osastot ja kaikkien lääketieteen erikoisalojen 24/7 päivystykset.
Yhdessäkään yksityisessä sairaslassa ei ole siihen mahdollisuutta, joten yksityissairaaloilta voidaan ottaa lasten leikkauslupa pois, koska lapsia voi leikata vain nukutuksessa.
Näin yksityiset lasten vakuutukset tulisivat turhiksi, koska lapset voisi hoitaa vain julkisellapuolella.
Yksinkertaista, eikö totta.