Osayleiskaava Rajapaloihin

Anonyymi

Käsky kävi osayleiskaava laadittava ja innolla sitä laatimaan. Maailma haluaa kultaa, kobolttia. Uraaniahan Rajapaloissa ei kuulemma onneksi ole? Kaava yltänee Rovaniemen puolellekin? Oikeastaan ihmettelin miksei Rovaniemi hoida prosessia? Kiinnostavaa on esitetäänkö purkuputki kaavassa? Nuo kaivosten purkuputket eivät yleensä ole mitään pillejä. Kaksi 1,2 metristä on aika normaali. Olivat minkä kokoisia vaan, ei niitä mihinkään pikkuvesistöön voi laskea. Kemijoki olisi tietenkin etäisyyden, virtaaman ja korkeuseron puolesta ihanteellinen. Sitä rasittaa kuitenkin jo pari kaivosta ja Suhanko vielä tulevaisuudessa. Voisi kuvitella, että purkupaikkaa katsellaan myös lännestä käsin. Joet ovat niin pieniä, että ovat täysin poissuljettuja. Kaikki kalat uisivat aika äkkiä mahapuoli ylöspäin. Jäljelle jäävät isot järvet. Vietonen ja Raanujärvi padottuja, joten tuskin tulevat kysymykseen? Tengeliöjokikin on pikku joki kuitenkin. No häätyy toivoa, että tulevala maholisella kaivosyhtiölä (mikä se sitte onkhan) on esittää ns. suljettu kierto. Kaivokselta ei lähtis mithän purkuvesiä ulos ei "puhistettujakhan".

37

1239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vai ei ole uraania. Lukekaapa tästä:
      Julkaistu Lapin Kansassa tammikuussa 2019
      Lapin Kansa uutisoi (19.12.18), että malminetsintäyhtiö Mawson etsii kultaa ja kobolttia Mustiaapa-Kaattasjärven Natura-alueella ja harmittelee kun valituksen hidastavat sen toimintaa. Uutinen ei kerro, että Tukesin kaivosrekisterin karttapalvelun (http://gtkdata.gtk.fi/kaivosrekisteri/,) mukaan Mawson hakee alueelta kullan ja koboltin lisäksi myös uraania. Tämä selviää heidän malminestinsähakemuksesta Kairamaat 2-3, ML2013:0041.

      Vuonna 2015 antamassaan tiedotteessa sijoittajille Mawson kertoo, että Rajapalot -nimisellä alueella on pintanäytteissä todettu kullan lisäksi korkeita uraanipitoisuuksia, maksimissaan 81900 ppm ja keskiarvona 3248 ppm = 0,3248 %. Pelkästään uraania tuottavan kaivoksen kannattavuusraja on arvioitu olevan 0,1%. Vertailun vuoksi todettakoon, että Talvivaarassa uraanin pitoisuus on todettu olevan keskimäärin 20 ppm.

      • Anonyymi

        Mawson kairasi kultaa ja uraania natura-alueelta
        Kaivosyhtiö Mawson Resources on saanut analysoiduksi uusimmat porausnäytteensä Rovaniemen ja Ylitornion rajan läheisyydestä. Rajapalojen natura-alueelta kairatuissa näytteissä oli keskimäärin 13,4 grammaa kultaa ja 226 grammaa uraania tonnissa.
        YLE 4.10.2013
        Kuulemma 500 metriä leveä vyöhyke. Ilmeisesti ja onneksi tuohon vyöhykkeeseen ei kajota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko alueen keskiarvo on 3248 ppm eli 160 kertaa niin paljon kuin Talvivaarassa ja uraanikaivoshan siitäkin tuli. On syytä toivoa, että sitä kaivosta ei koskaan tule.

    • Anonyymi

      Kaikki työpaikat on kunnalle tervetulleita. Vanha sanonta on että kateus vie kalatkin vedestä. Mikä on valitettavasti totta. Kaikesta pitää panna vastaan, vaikka ei mitään tietäiskään

      • Anonyymi

        Töitä millä hinnalla hyvänsä, sanoopi tosi tollo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töitä millä hinnalla hyvänsä, sanoopi tosi tollo.

        Toivottavasti kaivos tulee, tulis töitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti kaivos tulee, tulis töitä

        Arvio oli että 15 vuoden päästä voisi kaivos toimia. Valittamalla joka käänteessä se saadaan siirtymään helposti 25 vuoden päähän. Siihen mennessä ihmiskunnan nykyinen luonnon tuhoamiseen perustuva elämäntapa on tullut tiensä päähän ja aikaisempien sukupolvien tekemien ympäristötuhojen korjaaminen on noussut tärkeimmäksi asiaksi.
        Siihen mennessä Ylitornion kaikki kepulaiset juntit ovat myös potkaisseet tyhjää ja tilalle on muuttanut uutta sivistynyttä ja lukutaitoista väkeä joka pyyhkii ahteriansa kaikilla kaivoksen perustamiseen tähtäävillä kaavoituspapereilla ja perustaa Rajapalojen alueelle kansallispuiston.

        Joo ainahan vihreät ja kommunistit valittaa kaikesta, ainoa syy on laiskuus, pelkäävät että joutuu töihin, helpompi makkoilla kotona ja elellä sossun rahoilla.

        Ihana tulevaisuuden kuva: kepu on kuollut ja kuopattu, kommunistit on ajettu Venäjälle 👍🏻🌹

        Tämä kommunisti on tehnyt per*keleesti töitä elämänsä aikana. En ole tuilla elänyt. Kannatan kapitalismia ja samalla haluan pitää huolta heikommista ja suojella luontoa. Että semmonen vihervassarikommunisti olen.

        Niin ja perussuomalaiset valtaan 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kommunisti on tehnyt per*keleesti töitä elämänsä aikana. En ole tuilla elänyt. Kannatan kapitalismia ja samalla haluan pitää huolta heikommista ja suojella luontoa. Että semmonen vihervassarikommunisti olen.

        ”Kaikki on kaikkien yhteistä” eli oletettavasti olet tehnyt perk* töitä työllistettynä eli meidän oikeissa töissä kulkevien fyrkoilla ja saanut aikaan muutaman pajukon katoamisen, laavun tai roskakatoksen ja nyt olet maailman ahkerin kommunisti? Maailmaa syleilevä löpinäsi kuinka haluat pitää kaikista huolta on samassa linjassa miss maailma likkojen maailmanpelastus tavotteiden kanssa. Hyvä sinä 👍🏻

        Ihan yksityisellä työnantajilla olen ollut ikäni oikeissa töissä väh. 40 000 eur vuodessa tienannut. Työttömänä en ole ollut koskaan. Mutta enpähän siellä käpykylässä asukaan.

        Asiantuntija joka ei asu täällä, justiinsa joo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä kommunisti on tehnyt per*keleesti töitä elämänsä aikana. En ole tuilla elänyt. Kannatan kapitalismia ja samalla haluan pitää huolta heikommista ja suojella luontoa. Että semmonen vihervassarikommunisti olen.

        Hyvä. Tuo on ainoa oikea suhtautuminen asiaan. Jatka samaan malliin.

    • Anonyymi

      Ja kun arvot eivät kohtaa millään osa-alueella...

    • Anonyymi

      Ylitornio tässä prosessissa jää kyllä kakkoseksi. Jos kaivos joskus on tulossa, työntekijät valtaosin valitsevat Rovaniemen tukikohdakseen parempien olosuhteiden vuoksi. Jätevalumat jäävät ylitorniolaisten kärsittäväksi.
      2035 on kuitenkin jo Tornionlaakson kunta, sille puhdas elinympäristö on kultaakin kalliimpi luontoarvojen ja matkailun vuoksi.

      • Anonyymi

        Mitä sillä on väliä, kunhan muutamat tienaa. Niiden ajattelussa on ihan sama asua vaikka ydinjätteen päällä, kunhan vaan sen verran hyvin tienaa, että voi ostaa ökyautoja ja kulkea Karibianmeren risteilyllä pikkulikkojen kanssa.

        Nyt puhut asiaa, kaivos käyntiin ja äkkiä, minullakin päässyt auto vanhaksi

      • Anonyymi

        Pietään huoli että kaivosta ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietään huoli että kaivosta ei tule.

        Niin tehdään. Porukalla se varmasti onnistuu. Säästyy vesistöt. Luonto ja jälkipolvet kiittävät.

      • Anonyymi

        Mitä matkailua Ylitorniolla on? Salli mun nauraa.

        Aavasaksa jossa pari kämästä rinnettä, johon ei vaikuta Torniota kauempaa tulla. Oulun korkeudeltakin jo yks ja sama ajella Ylläkselle tai Leville laskettelemaan, Pellon suunnasta nyt puhumattakaan.

        Toivon totisesti Ylitorniolaisena että kaivos tulee, ja mahdollisimman nopeasti. Ja toivottavasti sieltä otetaan talteen uraanista lähtien kaikki mahdollinen jotta sen kannattavuus saadaan maksimoitua. Kannattavuuden maksimointi antaa myös hyvät eväät prosessivesien käsittelyyn.

        Luontoarvoista parkuminen on ehkä naurettavinta p*skaa ikinä, Ylitorniolla muuta olekkaan kuin vanhainkoteja, vanhuksia ja luontoa, eikä suunnitellulla kaivosalueella ole mitään ainutlaatuista mitä ei Ylitorniolta löytyis ylen määrin muualta.

        Se on vain vihreää siirtymää, siis kaivosteollisuus, ja erityisesti uraanin kaivaminen. Sitähän se suomen kansa haluaa äänestäessään vihervasemmiston valtaan.

        Työpaikkoja (siis muitakin kuin vanhustenhoitajia) tämä kuoleva kunta tarvitsee, ei luontoarvoja. Luontoarvot eivät pidä kuntaa elinvoimaisena. Olis ihan positiivista jos itsekin voisin työllistyä kotikuntani alueella, tällä hetkellä täällä työllistyminen on käytännössä mahdottomuus, koska koulutukseni ja työurani on teollisuuteen (jota täällä ei ole) suuntautunut.

        Toivottavasti toiveesi on turha. Yritämme ainakin parhaamme mukaan estää kaivoksen tulemisen.

        Niin, mikäs siinä vastustaessa, erityisesti jos on eläkkeellä tai vihreitä äänestävä työtön. Se vaan saattaa pitemmän päälle närästää kun työikäiset lähtevät muualle ja tajuaa istuvansa vanhainkodissa löysät housuissa koska hoitajia ei ole riittävästi vaihtamaan puhtaita päälle. Kuolee koko kunta kun kaikkea vastustetaan, viimenen sammuttakoon valot.

        Ei saastuttamisella tarvi tienata.

    • Anonyymi

      Toivottavasti kaivos tulee.. ja kyllähän Karibialle pääsee vaikka kaivosta ei tuliskaan

      • Anonyymi

        Uskokaa pois. Kaivosta ei Rajapaloihin tule. Hannukainen on paljon pitemmällä, eikä sekään onnistu. Kaunisvaaran sulkeminen oli jo lähellä ja se suljetaan vielä varmasti. Syy on se, että EU:lla on sellainen direktiivi, joka kieltää Itämeren enemmän sotkemisen.

        Kyllä meän täytyy ruveta lobbaamaan tuola isola kirkolla kuinka tärkeä tämä kaivos on meille kaikille.
        Se tuo työtä ja hyvinvointia meille kaikille jotka vielä täällä ollaan jäljellä.VIHERVASURIT on jo Lapin tyhjentäneet .Heillähän se on idea ettei Jyväskylän pohjois puolella kannata kenenkään asua.

        Ei auta. Me lobbaamme kans. Kaivos on perseestä.

        Kyllä kaikista tarvikkeista on kova pula jatkossa kun tuo sotateollisuus tarvii vähän kaikkia metallia.Nyt äkkiä kaivos toimimaan.

        Ei kerkiä tähän sotaan. Menee ainaki 15 vuotta ja jos joka välissä valitetaan niin 30 vuotta.

        Ei tosi keriä eri metalia rarvithaan jatkossakin.

        älä ota ennää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        älä ota ennää.

        Onkhaan hän selvinnyt vai ottanu rapularyypyn kun ei ole kuulunut uutta asiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkhaan hän selvinnyt vai ottanu rapularyypyn kun ei ole kuulunut uutta asiaa!

        Ei ku se jankkaa nyt muualla piikkipakosta vaihteeksi.

    • Anonyymi

      Me täällä Tampereen Greenpeacessä ollaan perustettu semmonen Rajapalon Luonto ry, rekisteröity yhdistys,ja me täällä Tampereen yksikössä vaaditaan koko Lounais-Lapin muuttamista Kansallispuisto alueeksi. Nyt pitäisi vain löytää sieltä Ylitornion alueelta muutama porotilallinen kannattamaan tätä meidän suojelu-aluetta,jotta tämä suojeluhanke saataisiin Mediassa näyttämään paikallisten asukkaiden vetämältä projektilta. Löytyykö hyviä ehdokkaita?

      • Anonyymi

        Jaa keksi parempi vedätys, tuota kukaan usko

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe