Erosin lasten isästä 2v sitten. Erossa sovittiin, että ollaan ystäviä lasten takia. Vietetään pyhät yhdessä yms. Meni viikko erost, kun ei enää muistanut mitään sopimuksia saati lapsia. Jäin epävirallisesti yksinhuoltajaksi tähän päivään saakka. Exän puheet ja toiminta voi muuttua viikoittain ja lapset ei kuulu hänen arkeen (itse siis ei ole mukana vaikka haluaisimme). Lapsillani on ollut muutama ikävä elämänmuutos ja oireilevat koulussa, josta keskustelin isän kanssa. Toivoin mukaan tukemaan lapsia kun yksi oireilun syy on poissaoleva isä. Eilen puhuimme asiasta ja kerroin myös kuinka eromme on viimeaikoina itkettänyt lapsia. Nyt hän laittoiviestin että tavannut loppusyksystä naisen jonka haluaisi näyttää nyt vkl lapsille (näkee joka toinen vkl heitä). Kielsin, koska en voi ymmärtää että parin kk tapailu on ajankohtainen ja pelkään että lapset menee entistä enemmän sekaisin ja rikki isästään. Mitä voin tehdä, isä on kaikessa hyvin epäluotettava, toimii miten sattuu ja lapset kaipaa arkeen tasaisuutta. Toivon isää lasten elämään enemmän ja isä miettii naisystävän nöyttämistä ja samaan aikaan itse valvon lasten huolista. Lapset puhuu aina ettei isä kerkeä ja ei sitä taida kiinnostaa mitä olen yritänyt paikkailla 2v. Nyt näyttämällä tapailuja tärkeänä ihmisenä pelkään että lapset menee tosi sekaisin.
Ex poissaoleva lasten elämästä ja uusi puoliso
Anonyymi
154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jospa hän voisi sitten olla rennommin lastensa kanssa, kun ei tarvitsisi enää salata suhdettaan uuteen naiseen. Ei lapset mene rikki tavatessaan uusia aikuisia, vanhempien käytös rikkoo lapset. Jos pidät luonnollisena asiana isän uutta ystävää ja sanot sen myös lapsille ilman mustamaalaamista, niin lasten on helpompi hyväksyä tilanne. Aika paljon on sinusta kiinni.