Luin aikaisempia viestiä ja siellä ihannoitiin anorektikkoja ja bulimikkoja.. No aattelin kertoa myös vähän todellisuutta.. Ehkä ne ihannoinnit vähän katoaa.. En ikinä ole ollut puhdas anorektikko tai bulimikko, vaan jonkun sortin koktail..
Mulla tää kaikki alko vajaa vuosi sitten, ensin lopetin syömisen ja sitä kesti noin kuukauden, sitten keksin että voin syödä jos oksennan ja siitä alkoi sitten kierre. Koskaan ei ole varsinaista ahmintaa ollut. Mutta oli kausia kun en voinut syödä oikeastaan mitään oksentamatta.. se oli kamalaa aikaa. Olin niin väsynyt oksentamisesta.. Mua huimas niin paljon, olin väsynyt ja mua paleli aina. Olin tosi huonossa kunnossa ja silti piti jaksaa käydä töissä, koulussa, treeneissä, tavata ystäviä ja kaikkea.
Toivon, niin paljon etten ikinä olisi alkanut oksentamaan se sattuu sydämeen ja on aiheuttanut jo kiillevaurioita hampaisiin. Aluksi kun olin syömättä musta tuntui, että pystyn hallitsemaan tätä kaikkea ja oksentaminenkin oli aluksi sitä. Mutta sitten alkoi posket turpoamaan ja voin luvata ettei ole mitä rumempaa, kun nostaa pää vessanpöntöstä ja kattoa turvonnutta surullista naamaa.. Se on KAMALAA.
Tällä hetkelle toivon joka päivä että voisin taas lopettaa syömisen. Olen nyt ollut kuukauden oksentamatta ja siitä olen ihan mielettömän onnellinen. Toisaalta taustalla on toive paranemisesta, koska rakastuin.
Voin vannoa, ettei ole kivaa kun joutu punnitsemaan kaikki ruuat mitä aikoi syödä ja laskemaan kalorit. Oli kielletyt ja sallitut ruuat. On vieläkin jotain sellaisia. Ja jatkuva vaa'alla hyppiminen, peilin edessä tuijottaminen. Se ahdistaa kamalasti. Ja vielä kamalaa on se kun on niin LÄSKI olo vaikka ihmiset huomauttelee, että olet laihtunut jo PALJON.
Kuka tällaista toivoo?? En minä ainakaan!!
Mulla tää kaikki alko vajaa vuosi sitten, ensin lopetin syömisen ja sitä kesti noin kuukauden, sitten keksin että voin syödä jos oksennan ja siitä alkoi sitten kierre. Koskaan ei ole varsinaista ahmintaa ollut. Mutta oli kausia kun en voinut syödä oikeastaan mitään oksentamatta.. se oli kamalaa aikaa. Olin niin väsynyt oksentamisesta.. Mua huimas niin paljon, olin väsynyt ja mua paleli aina. Olin tosi huonossa kunnossa ja silti piti jaksaa käydä töissä, koulussa, treeneissä, tavata ystäviä ja kaikkea.
Toivon, niin paljon etten ikinä olisi alkanut oksentamaan se sattuu sydämeen ja on aiheuttanut jo kiillevaurioita hampaisiin. Aluksi kun olin syömättä musta tuntui, että pystyn hallitsemaan tätä kaikkea ja oksentaminenkin oli aluksi sitä. Mutta sitten alkoi posket turpoamaan ja voin luvata ettei ole mitä rumempaa, kun nostaa pää vessanpöntöstä ja kattoa turvonnutta surullista naamaa.. Se on KAMALAA.
Tällä hetkelle toivon joka päivä että voisin taas lopettaa syömisen. Olen nyt ollut kuukauden oksentamatta ja siitä olen ihan mielettömän onnellinen. Toisaalta taustalla on toive paranemisesta, koska rakastuin.
Voin vannoa, ettei ole kivaa kun joutu punnitsemaan kaikki ruuat mitä aikoi syödä ja laskemaan kalorit. Oli kielletyt ja sallitut ruuat. On vieläkin jotain sellaisia. Ja jatkuva vaa'alla hyppiminen, peilin edessä tuijottaminen. Se ahdistaa kamalasti. Ja vielä kamalaa on se kun on niin LÄSKI olo vaikka ihmiset huomauttelee, että olet laihtunut jo PALJON.
Kuka tällaista toivoo?? En minä ainakaan!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedän hyvin mistä puhut. Minun tarinani alkoi kun olin 14 vuotias. Ja sen jälkeen on ollut sekä hyviä että huonoja aikoja. Heti kun jonkin asiaa painaa tai menee huonosti on sormet varmasti kurkussa. Parhaimmat kaverini tietää tästä tilanteesta ja he ovatkin olleet minun paras tuki näiden vuosien aikana. Nyt kun olen pienen tytön äiti minä olen usein miettiny minkälaisen mallin annan hänelle. viellä tällä hetkellä hän ei ymmärrä mitä se äiti siellä vessassa puuhaa. Mutta parin vuoden päästä hän sen jo ymmärtää ja saattaa jopa ottaa mallia minusta.Mutta Bulimia on sairaus joka seuraa sinua läpi elämän