Mikä estää ammattiliittoja muuttumasta?

Anonyymi

1940 kaikilla yhtiöillä oli samat intressit ja ongelmat. Se päti pitkälti myös työväkeen.
Kun intressit ovat yhteiset, on helppo löytää yhteinen sävel.

Siitä on kuitenkin jo 80 vuotta ja välillä on tapahtunut paljon. Edes saman alan yrityksillä ei ole enää yhteisiä tavoitteita eikä yhteisiä ongelmia. Alaa koskeva sopimus suosisi väkisinkin yhtä ja olisi haitakssi toiselle. Työsopimusten tavoitteena ei pitäisi olla yritysten väliseen kilpailuun vaikuttaminen eikä niitä pitäisi sellisiksi vääntää.

Erilaiset syklit, erilainen taloudellinen tilanne ja erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat vaativat toteutuakseen erilaiset sopimukset. Se ei tarkoita sitä, että sopimukset olisivat huonompia tai parempia, vain erilaisia. Mitä paremmin sopimus vastaa yrityksen tarpeita, sitä enemmän siitä voi työntekijällekin maksaa.

Me emme enää voi devalvoida eikä siinä olisi mitään mieltäkään. Devalvointi oli keino, jolla saatiin samoissa ongelmissa kamppailevat vientiyritykset parempaan kilpailutilanteeseen. Se ei toimi enää koska yrityksillä ei ole samanlaista sykliä eikä toimintaa. Devalvointi rokottaa paljon tuontia tekeviä yrityksiä, jotka nekin työllistävät.

Meillä ei ole ollut tapana laskea palkkoja, sen sijaan devalvointi laski ostovoimaa, joka oli kuluttajalle ihan sama asia. Kuitenkin pitäisi olla keino, jolla työn hintaa voidaan myös laskea, kun työn vaativuus laskee. Esimerkkinä vaikka lentoemännän työ, johon palkattiin aikoinaan vain korkeakoulun käyneitä kielitaitoisia ihmisiä. Palkka oli sen mukainen, mutta nyt työ ja sen vaatimukset ovat muuttuneet eikä akateemisen palkkaa voi ajatellakaan.

18

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä estää ammattiliittoja muuttumasta? Mitenkä pitäisi muuttua? Suostua pienempään palkkaan ja huonompiin etuihin?

    • Anonyymi

      Eikö todellakaan liitoilla ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin joko jarruttaa kehitystä tai sitten Suomeen astuu orjuus? Luulisi ettei typerinkään liitto-orava voi ajatella noin idioottimaisesti. Mistä moinen typeryys oikein kumpuaa?

    • Anonyymi

      Kommentit kertovat sen, että ammattiliittojen pitää muuttua.
      Jos ei näe ympäristössä mitään muutosta, toimii aina samalla tavalla.

      Palkkojen pitää laskea.
      Sen pitäisi olla selvää kaikille, joilla on alkeellisinkin käsitys taloudesta.
      Niiden pitää laskea, jos vaihtoehtona on työttömyys.
      Historialliset syyt eivät ole mikään peruste palkalle. Eilisen poikkeuselliset taidot ovat tämän päivän normisettiä.
      Enää ei tarvitse maksaa lisiä sille, joka osaa käyttää kosketusnäyttöä.

      Toisaalta jatkuvasti syntyy uusia tehtäviä, joissa osaamista vaaditaan enemmän ja joissa osaajia on harvassa. Niissä hommissa saa alussa paljon palkkaa ja kun osaaminen ei ole enää mitenkään ainutlaatuista, palkka laskee.

      Kun yleinen koulutustaso kasvaa ja käyttöympäristö muuttuu, yhä useampi työ muuttuu tavanomaiseksi. Se pitää hyväksyä koska siihen ei voi vaikuttaa sulkemalla silmät.

      • Anonyymi

        Palkkojen ja Kela-tukien pitää nousta, jotta talous saadaan rullaamaan ja ostovoima saadaan nousuun. Jos palkkoja ei nosteta, sabotoidaan ihmisten työnteko työllisistä työttömiksi ja tukia ei nosteta niin talouskaan ei nouse eikä nouse ostovoimakaan. Samalla pitäisi sanktioida laittomat potkut ja työn sabotoiminen ja pitkät ehdottomat vankeustuomiot niihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nytkin on monen monta vuotta Kela-tuet olleet liian pieniä, erityisesti eräiden alojen palkat junnaavat 2000-alun tasolla ja mitä taloudelle on käynyt: talous on laskenut ja ostovoima myös.

        Ei tarvitse kovinkaan hyvää matikkapäätä päätelläkseen, että kun palkkoja lasketaan ja tukia pienennetään niin talous laskee, ostovoima pienenee ja työttömyys nousee eikä päinvastoin.

        Ja mitä enemmän palkat ja tuet nousevat niin sitä enemmän hinnat ja verot nousevat myös. Kutsutaan inflaatioksi. Onneksi meillä on myös tämä vihreä siirtymä myös.

      • Anonyymi

        Tuossa palkkojen laskussa on se hyvä puoli, että se laskee kulutusta. Saaden aikaan laskevan kulutuksen trendin,kunnes ollaan jälleen omavaraistaluodessa. Näin oli vielä 1800-luvulla. Luonto kiittää, kun ei tehdä mitään turhamaisia tuotteita, mitkä eivät ole välttämättömyys. Noin 300 vuotta sitten ei ollut saaste ongelmia. Vanhaan aikaa palaamisessa nuo ilman saasteetkin häviäisi.

        ja isen seurauksena hmisten elin-ikä muuttuisi paljon lyhyemmäksi ja rakemmaksi. Toki nykysysteemilläkin niin tulee todennäköisesti käymään, Maailman väkuluku on nyt reilut 7,7 miljardia. Ja kasvaa koko ajan. 300 vuoden takaisella systeemillä väkiluku oli luokkaa 600 miljoonaa ihmisyksilöä. Siirtyminen 300 vuoden takaiseen systeemiin tarkoittaisi sitä että 90 % nykyisestä 7,7 miljardin ihmisjoukosta olisi liikaa. Kuka on siis liikaa ?? Kuka on turha ihminen??? Hyviä vaihtoehtoja ihmislajin näkökulmasta ei ole olemassa.

      • Anonyymi

        työvoimapula joten palkkojen pitäisi nousta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        työvoimapula joten palkkojen pitäisi nousta

        Osaavasta työvoimasta on pula, kovasti kärsivät yritykset toki nostavat palkkojaan uusille resursseille tarvittaessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaavasta työvoimasta on pula, kovasti kärsivät yritykset toki nostavat palkkojaan uusille resursseille tarvittaessa.

        Työpaikanvaihtajille avainaloilla koittanut hyvät ajat. Palkka nousee kun uskaltaa vaihtaa firmaa. Ei työnantaja tietenkään nosta paikalllensa juurtunen vakimiehen palkkaa. Miksi nostaa jos työntekijä on pultannut itsensä firman lattiaan kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palkkojen ja Kela-tukien pitää nousta, jotta talous saadaan rullaamaan ja ostovoima saadaan nousuun. Jos palkkoja ei nosteta, sabotoidaan ihmisten työnteko työllisistä työttömiksi ja tukia ei nosteta niin talouskaan ei nouse eikä nouse ostovoimakaan. Samalla pitäisi sanktioida laittomat potkut ja työn sabotoiminen ja pitkät ehdottomat vankeustuomiot niihin.

        Höpö höpö.
        Kelatuen korottaminen nostaa veroja enemmän kuin maksetut tuet ja kulutus laksee verokiilan verran.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ammattiliittoja estää muuttumasta työnantajien entisestään koventuneet arvot työntekijöitään kohtaan.
      Täytyy panna kova kovaa vastaan . Muuten palataan 1800 luvun orja-aikaan.

    • Anonyymi

      Itseasiassa aika hyvät olot on duunarilla, voit hoidattaa yksityisellä itseäsi firman vakuutuksen piikkiin, on sähköpyörää, on liikunta seteliä, on hyvä palkka ja kukaan ei henkitä niskaan töissä.

    • Anonyymi

      Mikään muutu lattiatasolla, kun liittojen PL miehet on vasemmisto/SDP jäseniä. Se sama vanha laulu jatkuu, riistoa, orjatyövoimaa, työnantaja on paha ja ilkeä ja se haluaa vain pahaa työntekijöille.
      Älkää liittykö liittoihi, varsinkaan näihin SEL, PAM ymv. Liitot tuhoaa teidän työpaikat .

    • Anonyymi

      Kunhan nyt päästään tosta 50-60v duunareista eroon niin sukupolvi kun vaihtuu, ei paljon enää näitä liitto kiihkoilijoita löydy.

    • Anonyymi

      Eläkeläiset säilyvät silti ammattiosastojen jäseninä ja valmiita avustajapartioihin lakkoporteille ruiskuttamaan siankusta ja lietettä rikkureiden päälle.
      Räikeimmissä tapauksissa voidellaan sukuelimet tärpätillä rikkurilta.
      Että ei meistä wanhoista ihan noin vaan päästä pitkiin aikoihin.
      Niin ja...muistakaa se ...että kun annatte kaikista aina sovinnolla periksi, niin pian saatte huomata että teette työtä vain tekemisen ilosta, mutta elämisen kustannuksia ei niillä palkoilla maksella.

      Talkoo-Taavetti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      109
      2379
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      2091
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      56
      1657
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      55
      1590
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      155
      1550
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1446
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      148
      1384
    8. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      112
      1180
    9. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1176
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1144
    Aihe