Miehille kultaa, naiset sai tyytyä pronssiin Olympiakiekossa

Anonyymi

Miehillä meni aivan hienosti kisat ja he voittivat kultaa. Onnittelut siitä! Naiset pelasi suht hyvin, mutta miksi he eivät pelanneet voitosta parhaalla mahdollisella saatavissa olleella joukkueella? Valmentaja Pasi Mustonen tiimeineen oli päättänyt, että Noora Rätyä parempia maalivahteja on kolme ja heidät lähetetään joukkueen mukana Pekingiin. Olisi pitänyt voittaa joko Kanada tai USA, mutta valituilla maalivahdeilla se ei ollut tehtävissä. Noora Räty, joka pelaa Amerikassa juuri näitä sikläisiä pelaajia vastaan, on tottunut heidän laukaisunopeuteensa ja tarkkuuteensa ja on siellä ollut valmis tojumaan nämä hyvällä prosentilla. Vuoden 2019 kisoissa hän torjui 95,6 % ja hän oli kisojen 5. paras maalivahti. Loppuottelussa Suomi oli jo voittaa USA:n Niemisen maalilla, mutta maali hylättiin ja Suomi lopulta menetti jo melkein taskussa olleen kultamitalin. Nyt olisi kyllä jälleen kaivattu Noora Räryä taas torjumaan ja pitämään maalijuhlat amerikkalaisille todella pienenä. Mutta Pasi Mustonen kantaa päävastuun valinnasta ja onnitelut siitä hänelle. Ei mennyt putkeen!

0

757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        62
        763
      2. Ampuminen kylpylässä

        Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
        Naantali
        25
        730
      3. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        153
        717
      4. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        98
        702
      5. Uusi ruokapaikka

        Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
        Haapavesi
        27
        698
      6. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        93
        667
      7. Kerro minulle totuus

        Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
        Ikävä
        193
        626
      8. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        22
        582
      9. Miten yrität

        Vielä saada kaivattusi?
        Ikävä
        61
        562
      10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

        Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
        Iisalmi
        40
        539
      11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

        Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
        Suomussalmi
        34
        508
      12. 39
        445
      13. Muutto auto hakee sut tänään!

        Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
        Ikävä
        57
        445
      14. Jos näkisimme vielä joskus

        ... mihin veisit miut treffeille? 😊
        Ikävä
        70
        423
      15. Useita poliisiautoja kunnantalolla

        Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
        Ähtäri
        9
        419
      16. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

        Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
        Ikävä
        25
        417
      17. sinulle....

        Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
        Ikävä
        74
        412
      18. On todella ikävää

        Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
        Ikävä
        74
        404
      19. Ottanet yhteyttä

        Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
        Ikävä
        53
        399
      20. On kyllä tosi surullista

        jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
        Ikävä
        68
        397
      Aihe