Siis se tunne kun tajuat että kaikki on mennyttä. Minulta meni sairauden myötä perhe ja talous. Kaikki oli vielä kunnossa hetki sitten kunnes pitkään piilossa pysytellyt mielenterveys ongelma nosti päätään. Vaimo lähti lapsen kanssa ja koti myytiin. Ajauduin velkaantumisen ja menetin luottotiedot. Työt meni alta ja vaihdoin asuinpaikkakuntaa. Nyt kuntoutuella koitan pärjätä. Velkaantumisen myötä tein rahapulassa vääriä valintoja ja olen joutumassa vankilaan. Kun pääsen vankilasta niin mitä sitten? Töihin on turha mennä koska velkoja en saa kuitattua kuitenkaan tuloillani ennen eläkettä. Enemmän jää käteen kun ei tee mitään. Mielelläni menisin töihin jos siinä olisi jotain tolkkua. Parisuhdetta on turha etsiä vai laitanko Tinder profiilin että työtön velkaantunut läski ex linnakundi jolla mielenterveyshäiriö etsii seuraa tositarkoituksella? Nämä tosiasiat kun on tajunnut niin väkisinkin käy mielessä että mitä jos heittäisi lusikan nurkkaan. Elämä on mennyt niin kun sen on pelannut. Kortit oli jo alussa paskat mutta minkäs teet. Onko täällä ketään joka olisi ollut samassa tilanteessa vai onko kaikki jo lopettanut elämänsä?
Tuskin tulen löytämään parisuhdetta
Anonyymi
250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lopetin jo tavallaan reilu 10v sitten, edelleenkään en pidä elämästä mutta siedän sitä. Jonkun ajan päästä saatat huomata että eipä tuo eläminen menneen ajan ihanteissa niin hohdokasta olekaan, eikun päivä kerrallaan eteenpäin. Löytynee tuohon kuluneita sanalaskujakin mutta eipä se asiaa muuksi muuta 😎
Velkojen maksu, jos vaan pystyy olisi rehti teko vaikka se veisi loppuelämän. Onhan joku aikanaan kodittomana ollutkin raitistuttuaan päässyt jaloilleen ja vielä löytänyt parisuhteenkin. Ei se täysin mahdotonta ole.