Oletteko valmiita?

Anonyymi

Täällä sitä yhä vain jauhetaan tyhjänpäiväisyyksiä vaikka isompiakin murheiden aiheita on. Vaikka taitaa siellä yt:llä ollakin suurin osa vanhoja tutisevia ukkoja, joista ei ole enää rintamalle. Semmosten kannattaa lähteä jo länsirajaa kohti karkuun, ettei persaus pala putlerin termobaarisen terveisen toimesta.

71

1699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin, mikäpä se muuttuisi...

      • Anonyymi

        Jeesus sanoo:"Tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi, sillä Taivasten Valtakunta on tullut teitä lähelle!"

    • Anonyymi

      Ihan ekax myö pukataan Pietarin junaan kaikki punaisen jäsenkirjan omistajat,sinne vuan kumartamaan Kremlin eteen
      Ei tule ikävä kellään ja ottakaa koko suku mukaan

      • Anonyymi

        Myö-miehet pukkaa vain toisiaan. Ei niistä muuhun ole.

      • Anonyymi

        Käsittääkseni putin on äärioikeiston miehiä. Syytetty euroopan populististen oikeistopuolueiden rahallisesta tukemisesta koko valtakautensa ajan. En tiedä onko suomlaisia puolueita joukossa?

    • Anonyymi

      Saa nyt nähdä, kun tuo Jarmokin on sitä mieltä että polttopullot "ovat hyviä aseita"
      ja onhan Kärnän (kansanedustaja Keskusta) sitä mieltä että "hirvikiväärillä torjutaan panssarivaunuja".
      Voivat olla ISO apu kun nyt näyttää siltä että kohta hehkuu koboltti 60Co jonka sammuttamiseen tarvitaan varmaankin noita Jarmon polttopulloja ja Kärnän kivääriä.
      Johtopäätös on että aseet ovat "varmoissa käsissä".
      Vielä ei tiedetä kummasta tulee suurempi vahinko pakotteiden laittajille, siitäkö että ydinvoimala hehkuu riittävän kuumana vai pakotteet pakottavat!
      Ukrainassa on noita ydinvoimaloita 4 käytössä olevaa ynnä Tsernobyl.
      Mielenkiinnolla on jäätävä odottamaan lopputulosta.

      • Anonyymi

        Onhan meillä Simo. Kyllä se hoitaa homman. Sillähän on se pränikkäki. Se velvottaa.

      • Anonyymi

        Maamiinat takaisin!

      • Anonyymi

        Kankiki koettaa hankkia kättä pidempää Usasta.

      • Anonyymi

        Ydinlaskeumassa ei ole mitään mielenkiintoista. Löytyyköhän Venäjältä sellaista tahoa joka saisi vallankaappauksen toteutettua? Ja mitä tulee tilalle? Manalan kolmipäinen koira vähintään. Venäjän johto saattaa olla sellainen, että kun sivallat yhden pään irti, niin tilalle kasvaa kolme pahempaa.

    • Anonyymi

      Sota on viimeisin asia mitä olisi tarvittu. Maailmassa riittää kurjuutta ilmankin. Pottukuopista sodan jälkeen elämänsä aloittaneet vanhukset toivovat kuolevansa pois ennen uuden sodan alkamista. Vaikeroivat, että pittääkö taas lähteä evakkoon.Nykyaikana aseet ovat entistäkin tuhovoimaisempia ja kaikki tulevat häviämään.

      • Anonyymi

        Miten tämä kaveri saa sekoitettua Jupon Erän joka otsikon alle.Nyt mielenkiinnolla odotan miten hän saa sekoitettua Kotakulhaan hirvet ja Ampumaradan tähän ketjuun.
        Yleensä hän aloittaa Jupon haukkumisen aamu viiden jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vainoharhainen. Eihän tässä ketjussa ole kukaan sanallakaan maininnut Jupon Erää. Itse olet ensimmäinen. Jos näet joka puolella vain Jupon Erää, niin silloin on kyllä vakavammasta sairaudesta kysymys. Kannattaa alkaa kyselemään lääkäriltä lähetettä laitoshoitoon.

        Tosiaan. Ukrainan 4 ydinvoimalaa vielä se viides, jota rauhoitellaan vieläkin 30 vuoden jälkeen, kun se posahti omia aikojaan. On kaikkien humanitaaristen sotalakien vastaista tapella ydinvoimaloiden lähellä niin että viimeöisen kaltaisia tulipaloja pääsee syntymään.

        Eihän jupolaisten pitäs olla osapuolena ukrainan sodassa. Miksi niitä pitää sekottaa joka asihaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla vainoharhainen. Eihän tässä ketjussa ole kukaan sanallakaan maininnut Jupon Erää. Itse olet ensimmäinen. Jos näet joka puolella vain Jupon Erää, niin silloin on kyllä vakavammasta sairaudesta kysymys. Kannattaa alkaa kyselemään lääkäriltä lähetettä laitoshoitoon.

        Eihän hirvien kuiten tartte mennä lääkäriin. Sehän varmaan riittää että vainoharhaset metästäjät menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan. Ukrainan 4 ydinvoimalaa vielä se viides, jota rauhoitellaan vieläkin 30 vuoden jälkeen, kun se posahti omia aikojaan. On kaikkien humanitaaristen sotalakien vastaista tapella ydinvoimaloiden lähellä niin että viimeöisen kaltaisia tulipaloja pääsee syntymään.

        Ryssä ei kunnioita mitään lakeja. Tappavat siviilejä, raiskaavat ja tekevät piruutta.

      • Anonyymi

        😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tämä kaveri saa sekoitettua Jupon Erän joka otsikon alle.Nyt mielenkiinnolla odotan miten hän saa sekoitettua Kotakulhaan hirvet ja Ampumaradan tähän ketjuun.
        Yleensä hän aloittaa Jupon haukkumisen aamu viiden jälkeen.

        Miksis se pitäs hirvet ja ampumarataki sekottaa sinun mielestä tähänki ketjuun ja miksi pitäs heti aamula alottaa?
        Eikös sitä muka kerkiä riittävästi ottaa kantaa myöhemin päivälä tai vaikka illala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksis se pitäs hirvet ja ampumarataki sekottaa sinun mielestä tähänki ketjuun ja miksi pitäs heti aamula alottaa?
        Eikös sitä muka kerkiä riittävästi ottaa kantaa myöhemin päivälä tai vaikka illala?

        Aamusta päivä on pisin. Aikainen lintu madon nappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän hirvien kuiten tartte mennä lääkäriin. Sehän varmaan riittää että vainoharhaset metästäjät menee.

        Hirven kuitenki kannattaa olla vähän vainoharhanen, ainaki syyspuolela. Sillon se pyssyy paremin poissa pakastimesta.

    • Anonyymi

      Hei,löytyykö vielä ylitorniolta ”isänmaahan ” lähtijöitä,ainakin viime vaalien
      mukaan ehkä löytyis jokunen prosentti,perävaunu auto olis valmiina viemään
      halukkaat.

      • Anonyymi

        Tosiasiallisia kommunisteja Suomessa mahtaa olla vain ihan kourallinen. Heistä tuskin tarvitsee huolta kantaa.

      • Anonyymi

        Tunnustaisko kukhan olevansa populistisen oikeistopuoluuheen jäsen, jota puttini on tukenu? Jokunen prosenttiko? Mikä puolue?

      • Anonyymi

        hei,onhan nuita kunnan johdossakin,voisko läheiset kysyä olisko lähtöhaluja ?
        Todella tarjotaan ilmainen kyyti putin innokkaille !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hei,onhan nuita kunnan johdossakin,voisko läheiset kysyä olisko lähtöhaluja ?
        Todella tarjotaan ilmainen kyyti putin innokkaille !

        Mie annan heti ruplia ja voin saattaa rajalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie annan heti ruplia ja voin saattaa rajalle

        Jaa, mistä sulla itelläs on ruplia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mie annan heti ruplia ja voin saattaa rajalle

        Mulle heti 3miljardia ruplaa,

    • Anonyymi

      Vaikea nähdä putnismissa kommunisteja. Putin on nyt natsien tappokeikalla, Vaikka ukrainan johtajakin on juutalainen. Vaikea ottaa kantaa ketä se loppujenlopuksi on likvidoimassa? Onneksi tuo nato tulee turvaksemme tai tuhoksemme?

      • Anonyymi

        Putleri haluaa kitkeä länsimielisyyden Ukrainasta.

      • Anonyymi

        Puutini on ovella jos liitytään. Puutini saattaa olla ovella vaikka ei liitytä natoon. Valinta tehdään ruton ja koleran väliltä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvää settiä, mutta meinaa uni tulla silmään kun väsyksissä katsoo.

      • Anonyymi

        Innostuin seuraamaan muitakin Martti J. Karin haastatteluja. Hyvää settiä häneltä tulee, selvästikin tietää mistä puhuu. Jyry Lavikainen on myös toinen selväsanainen asiantuntija.

    • Anonyymi

      Pitäisi jo kunnan alkaa päivittämään väestönsuojatiloja ettei tule yllätyksiä.Omakotitalo tuskin suojaa pommeilta

      • Anonyymi

        Näin on ja joutilaat paskanlappajat voisivat alkaa väsäämään ajankuluksi vaikka polttopulloja valmiiksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on ja joutilaat paskanlappajat voisivat alkaa väsäämään ajankuluksi vaikka polttopulloja valmiiksi

        Ettehän ressukat kerkiä kun täällä soditte.

    • Anonyymi

      Jos sodasta tulee tosi niin Ylitornio ei ole iskujen todennäköisin kohde? Ei ole stratekisesti tärkeä, muussa kuin maastapaon estäjänä? Paikalliset simot eivät tässä asiassa voi kilpeä kiilloittaa? Todennäköisesti ikänsä puolesta eivät voi osallistua kuin siivileiden kiusaamiseen kotirintamalla? Uskomme kuitenkin että suomen hallitus hoitaa asian mallikaasti Naton turvatakuuilla......mutta mistään ei voi olla varma?

      • Anonyymi

        Itärajalla sen sijaan ollaan heti eturintamassa ja tunnelmatkin on sen mukaiset. Maanpuolustustahto on myös korkealla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itärajalla sen sijaan ollaan heti eturintamassa ja tunnelmatkin on sen mukaiset. Maanpuolustustahto on myös korkealla.

        Tässä on oikea asenne https://youtu.be/u0-Yeqh4PFY

    • Anonyymi

      Joki yli ja ruothiin pakhoon, tyhyjä alakaa millekhään molema melekein kaikki puolisokkeita näe kiikareilakhaan mithään.

      • Anonyymi

        Se vain, että ruottin puolellakin voipi tulla pommi päähän.

    • Anonyymi

      Se vain on karu totuus että suomen reserviläisistä tuskin kenelläkään on kokemusta oikeasta sodasta mutta taas vastapuolella todennäköisesti on

      • Anonyymi

        Oliko 1939 monellakaan kokemusta? Jostakin on aloitettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko 1939 monellakaan kokemusta? Jostakin on aloitettava.

        Sota on totaalisen hirveää teurastusta. Ja sitten kun sota loppuu, ja joskushan se loppuu, se hävityksen määrä, kun kaikki on tuhottu tai tapettu.

        Sotien ajan eläneet ja veteraanit voivat pahoin monin tavoin. Toisen maailmansodan perintöä ja seurauksia olemme me kaikki vuosikymmenet joutuneet kantamaan suvussa kuin suvussa. Kyllähän jokainen tietää näitä tarinoita. Minun pappa esimerkiksi tappoi itsensä muutama vuosi sodan jälkeen. Ei kestänyt elää itsensä kanssa, kun oli kaukopartiossa joutunut tappamaan siviilejä. Kuoli tietyllä tavalla itsekin siinä hommassa. Jäi iso lapsikatras mummille huolehdittavaksi.

    • Anonyymi

      Onneksi vasemmistolla on joka alan asiantuntijoita levittämässä valeuutisia. Saavat aiheita ite pääpirulta jota mallikkaasti kumartavat ja ovat kumartaneet aina
      Sillä jäsenkortilla saa pyyhkiä pyllyä sillä ei pääpirua kiinnostaa pienet lipsuttelijat, Siperia kutsuu ja silloin ei vihervasemmiston piipitys pelasta

      • Anonyymi

        Laitappa esimerkki valeuutisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitappa esimerkki valeuutisista.

        Vasemmistolaisen voi suututtaa kertomalla totuuden

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmistolaisen voi suututtaa kertomalla totuuden

        Justiin niin. Valeuutisten mestareita omilla foorumeillaan joka on sirkushuvia kanssaihmisille 👍🏻🌹

      • Anonyymi

        Eräällä oikeistopipulistisella puolueella kuulemma palkkatrollit somessa 24/7. Nyt alkaneet ottaa etäisyyttä äärioikeiston putinista? Hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräällä oikeistopipulistisella puolueella kuulemma palkkatrollit somessa 24/7. Nyt alkaneet ottaa etäisyyttä äärioikeiston putinista? Hyvä niin.

        Ainakin allah-aho on venäjävastainen. Tosin suu suljettiin, ettei isoveli luule Suomen viralliseksi linjaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräällä oikeistopipulistisella puolueella kuulemma palkkatrollit somessa 24/7. Nyt alkaneet ottaa etäisyyttä äärioikeiston putinista? Hyvä niin.

        Tämänk pitäjän trollit ei pääse pätemään muualla, kotonaki ovat tossun alla eli pirttiknapsuina, ei niistä sotaan ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämänk pitäjän trollit ei pääse pätemään muualla, kotonaki ovat tossun alla eli pirttiknapsuina, ei niistä sotaan ole

        Parempi tossun alla kuin taivasalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi tossun alla kuin taivasalla.

        Sulla ei ole vaihtoehtoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla ei ole vaihtoehtoja

        Haluaisin ajatella, että on vaihtoehtoja. Ainahan voi olla itsekseenkin.

    • Anonyymi

      Lappia venäläiset ensimmäisenä pommittaisivat .Näin saataisiin lapista tukikohta iskeä sieltä etelän kaupunkeihin

      • Anonyymi

        Kyllä ne todennäköisesti pommittaisivat kaupunkeja, jotta saisivat paljon uhreja, mahdollisimman paljon tuhoja infraan, kylvettyä kauhua jne.

        Naisille pitäisi opettaa nyt jo viimeistään kaikenlaisten aseiden käyttöä, erityisesti ilmatorjunta-aseiden käyttöä. Gustafsbergi pitämään kursseja henkisistä valmiuksista toimia kuolemanpelosta, paniikista ja kauhusta huolimatta.

      • Anonyymi

        Eikä mitä, erämaahan kannata pommeja pudotella, Ensimmäiset putoo valkoseen taloon ja loput matkalla Suomeen,

    • Anonyymi

      Koronaahan ei ole enää kellään, kun tuli sota.🤔

    • Anonyymi

      "16.3.2022

      Päätös Natoon pakottaa Putinin…
      Suomalaisjohto päättää vapun jälkeen, hakeeko Suomi Nato-jäsenyyttä.

      Silloin on jo liian myöhäistä hakea mitään jäsen tukia enää Vapun jälkeen. Tämä melkeen jo todistaa, että ”vappu pimiä” profetia on totta, vaikka se kuulostaakin ihan vitsiltä.

      Ennen vappua Putinin on horjutettava Suomen asemaa vakavasti, jotta Naton kriteerit eivät maamme kohdalla täyty. Hakijalla ei saa olla maan ulkoista uhkatilannetta päällä, sanoo Naton jäsensäännöissä ja tämän Putin tietää varsin hyvin. Siksipä Ukraina ei voi tulla Naton jäseneksi, koska sillä on jatkuva venäjätilanne päällä. Samaan tilanteeseen Putin tulee pistämään myös Suomen ja sen pitää tapahtua ennen Vappua.

      Meille on siis tulossa huhtikuu, joka muistuttaa talvisotaa edeltävää aikaa, juuri ennen Mainilan laukauksia."

      • Anonyymi

        Onkos se putini kans näitä jupolaisia ko on niin omapäinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos se putini kans näitä jupolaisia ko on niin omapäinen?

        Valitappas välillä tähänkin ketjuun niin saahaan vähän vaihtelua.Muista Jupon Erän tekemiset.

      • Anonyymi

        Suomessa kannattaa oikeasti varautua mihin vain. Pitkiin sähkökatkoihinkin. Nykytaloissa kun ei toimi mikään ilman sähköä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitappas välillä tähänkin ketjuun niin saahaan vähän vaihtelua.Muista Jupon Erän tekemiset.

        Julkisuudenkipeistä jupolaisista ei kirjottele muut ko etelän lehet ja jupolaiset itte.

    • Anonyymi

      Rollaattorilla nää kirjoittelijat siirtyy paikasta toiseen.

    • Anonyymi

      Kossuva pitää ainakin saada, ei tuu muuten mitään sovasta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hei, te urheat lännenmieliset suomen soturit!

      Kyllä teille saattaa vielä tulla pupu housuihin, jos teidän ihannevaltionne miehet tulevat teitä tänne suojelemaan.
      Ei taida villinlännen sotureiltakaan täsmäpommitus onnistua, ja anteeksipyyntö pommittajan taholta ei taida herättää ketään henkiin. Taitaa uhoaminen naapuria vastaan muuttua pitkäksi itkuksi.
      Sota on sota, ja villinlännen miestenkin käymä sota on tehnyt tuhoa ympäri maailmaa. Älkää intoilko, joudutte vielä pistämään päänne pensaaseen, jos teillä viellä sellainen olemassa!
      Ja älkää olko lainkaan huolissanne ja kateellisia! Vielä teillekin, jos selviätte elämänne taisteluista elävinä ja elätte vanhaksi, koittaa aika, että pääsette rollaattoreilla ajelevien kerhoon.
      Hyvää matkaa tulevaisuuteen!

      • Anonyymi

        Selvä botti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvä botti

        Joo kaikki talkoilemasn sinne ampumaradalle kun lumet vähän vähenee.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe