Mies, milloin itket?

Viimeksi itkin 1997, kun äiti kuoli. Olin yksin eikä kukaan nähnyt, onneksi, sillä olisin hävennyt itkeä toisen ihmisen nähden.

Kyllä niille aina silti pätevä syy on. En nyt kuitenkaan ikävästä, onnesta ja helpotuksesta itke. Lähinnä surullisista asioista kuten kuolemasta(lähisukulaisten tai esimerkiksi koiran). Tai sitten seurustelusuhteen eronhetkillä. Itkeminen tietysti tapahtuu yksinään, sillälailla että kukaan ei näe. Eikä se tietenkään mitään semmosta ääneen itkemistä ole. Silmät vaan vuotaa ja tuntuu että ei saa happea.

no, niin jos minut nyt mieheksi lasketaan.. mutta kyllä sitä tulee aina silloin tällöin itkeskeltyä ihan noista samoista syistä, kun te naisetkin itkette, no ehkä hivenen "valikoivammin", mutta noin pääasiassa, mitä hölmöimmistä syistä saatan itkeä tirauttaa.. en minä ennen ole semmoinen ollu, mutta nykyään jotenkin herkistynyt.. vaikka en tietysti vieläkään julkisesti itke, enkä kenenkään muun, kuin oman puolison seurassa kotona.. mutta ei ne silloin ne kyyneleet hävetä tai mitään.. ihan luonnolliselta se tuntuu, miksi ei sitä voisi rakkaalleen tunteita osoittaa, tai jos ei voi, niin mitä se kertoo suhteesta (toivottavasti nyt en sohaissut ampiaispesää näin sanoessani)..

Naisen kyyneliin suhtautuminen vähän riippuu niiden syystä, toisinaan ne saa minutkin herkistymään, mutta sekin nyt riippuu ihan syystä..

Kai minä vähän olen poikkeava, kun tällainen nyyhkyttelijä/neiti olen, mutta hyvin viihdyn tällaisena, kuin olen =)

Eli pakotan itseni olemaan ulkoisesti rauhallinen. Kyllä sen oppii kun on opetettu jo pienestä saakka ettei mies saa näyttää surua tai itkua.
Se tietysti kostautuu psykologisesti kun mieliala on alamaissa kauan.
Kun piina on jatkunut riittävästi niin tulee fyysisiä oireita kuten mahaongelmat tai jatkuva niskakipu.
Takana on mahahaava sekä muutakin ongelmaa johtuen selvittämättömistä asioista jotka tekee sisäiseen ongelmavyyhtiin lisää kerroksia.
?Onneksi? ongelmat on poistumassa kun olen jo pari vuotta käynyt terapiaa.
On vielä pitkä matka edessä...

Eli pakotan itseni olemaan ulkoisesti rauhallinen. Kyllä sen oppii kun on opetettu jo pienestä saakka ettei mies saa näyttää surua tai itkua.
Se tietysti kostautuu psykologisesti kun mieliala on alamaissa kauan.
Kun piina on jatkunut riittävästi niin tulee fyysisiä oireita kuten mahaongelmat tai jatkuva niskakipu.
Takana on mahahaava sekä muutakin ongelmaa johtuen selvittämättömistä asioista jotka tekee sisäiseen ongelmavyyhtiin lisää kerroksia.
?Onneksi? ongelmat on poistumassa kun olen jo pari vuotta käynyt terapiaa.
On vielä pitkä matka edessä...

Kyllä miehetkin tunteilee ihan siinä samassa kuin naisetkin (samasta puustahan meidät on veistetty). Yhteiskunnallisista syistä johtuen miehet kuitenkin oppivat jo lapsesta asti (yleensä) hallitsemaan tunteitaan. Itkevä mies/poika = neiti. Joskus tulee vaan niin paha paikka, että ei siinä mikään auta(kuolemat, jätetyksi tuleminen, petetyksi tuleminen ym.). Silmistä valuu Niagara. Silloin pitää olla yksin, sillä se on nöyryyttävää itkeä muiden ihmisten nähden, ja varsinkin jollekin pettäjälle/jättäjälle en halua näyttää minkälaista mielipahaa hän onnistui aiheuttamaan.

Ja mikä nolointa, on sitä elokuvissakin mennyt roska silmään. Se tuntuu aika nololta. Huh.

viimeksi -99, äiti kuoli yllättäen. Luulin ettei se loppuisi milloinkaan. En tiennyt kykeväni itkemään niin vuolaasti ja kauan. Teki hyvää. Nyttenkin tulee silloin tällöin tippa silmäkulmaan, välillä ilosta ja välillä surusta. Suosittelen kaikkille, antakaa padon murtua, ei siihen kuole.
Mies 32

...kun kävin vuonna -98 kuolleen kaverin haudalla.

kariutuneen parisuhteen takia. Harvoin itken kenenkään nähden. No ex-naisen nähden joskus, niin kuin viimeksi. Oikeastaan silti itken usein "sisäisesti". Kun on paha olla tms, on vain sellainen olo että haluaisi jopa itkeä, mutta olo on vain sellainen "ei ihan"..tuntuu kuin kyyneleet tulisivat mutta niitä ei kuitenkaan tule. Se silti helpottaa se itkeminen. Mutta niin se on että nyky-yhteiskunnassa ajatellaan ettei miehen sovi itkeä..

Olen tätä samaa joskus miettinyt, milloin miehet itkevät, sillä miehet todella itkevät, vaikka julkisesti muuta yrittävätkin esittää.

Ensimmäisen poikaystäväni näin itkevän vain kerran ja se tapahtui silloin, kun minä sain keskenmenon. Minä itkin kivusta ja menetyksestä, hän menetyksestä. Mutta silloin, kun minä kärsin, hän ei itkenyt, vaan itki jälkeen päin kotona.

Toinen poikaystäväni itki 7 vuoden suhteemme aikana vain silloin, kun jätin hänet. Hän oli esittänyt kovaa koko seurustelun ja yhdessä asumisen ajan. Jätin hänet, koska hän muuttui viimeisen vuoden aikana väkivaltaiseksi. Hän usein haukkui minua ja pilkkasi sitten päälle siitä, kun itkin. Silloin, kun lähdin, en enää itkenyt, vaan olin helpottunut, kun pääsin siitä pois. Mutta kun olin ovella menossa ja näin exäni itkevän, niin tunsin, kuinka olisi mieli tehnyt itsekin itkeä. Oli kuitenkin mentävä autoon ja ajamaan, joten kyynelsilmin ei oikein olisi turvallista ajaa. Seuraava itku purkautui sitten uudessa kodissani.

Ystäväni miehen näin itkevän silloin, kun heille syntyi vauva. Hän itki onnesta. Sen näki valokuvista ja hän jopa itse kertoi siitä, että itku tuli, kun pikkuneiti syntyi. Hän oli ihan onnesta sekaisin. Mielestäni se on kaunista ja rohkeaa näyttää tunteensa.

Toisen ystäväni miehen näin itkevän kerran, kun hänen vaimonsa joutui onnettomuuden vuoksi sairaalaan. Olin menossa mieheni kanssa katsomaan ystävääni sairaalaan ja ystäväni mies tuli siinä käytävällä vastaan ja itki ääneen. Ei hän edes yrittänyt sitä peitellä ja mielestäni itkua ei tarvitsekaan yrittää piilottaa.

Oma mieheni itkee kotona monistakin asioista, ilosta, surusta, onnesta ja saattaa herkistyä kauniista asioista. Ei hän ääneen vollota, mutta kyynelehtii ja puhe saattaa väristä. Silloin, kun esimmäisen kerran selitin hänelle, miten paljon häntä rakastankaan, hänen silmistään valui kyyneleet eikä hän paljoa puhunut vaan oli aika hiljainen. Sitten hän halasi tiukasti ja lämpimästi, pyyhki kyyneliään ja kertoi omista tunteistaan. Se on yksi elämäni kauneimmista ja herkimmistä hetkistä. Tavallaan olin jopa hämilläni, koska en ollut aiemmin kokenut mitään sellaista. Ehkä minua ei ollut aikaisemmin oikeasti rakastettu. Toisen kerran mieheni kyynelehti onnesta, kun suostuin hänen kosintaansa.

Lisää itkeviä miehiä elämäni varrelta. Pappani itki, kun mummi kuoli. Hän itki hautajaisissa eikä yrittänyt piilotella itkuaan. Samoin mummin pojat itkivät julkisesti. Yksi sai sellaisen itkukohtauksen, että pappi yritti kaikkensa lohduttaa ja monet hautajaisvieraista yrittivät myös, mutta siitä seurasi vain valtava itkukohtaus, kun kaikki alkoivat itkeä.

Erään tuttavapariskunnan mies itki, kun joutui avioerossa maksamaan entisen vaimonsa ulos yhteisestä talosta, kun mies halusi välttämättä jäädä asumaan heidän yhteiseen taloonsa. Hän itki siis sitä rahojen menetystä. Hän itki myös sitä, että joutui yhteisestä pojastaan maksamaan elatusmaksuja. Niin, että enpä ollut ennemmin kuullut, että rahan peräänkin itketään. Vaimoa ja lasta hän ei itkenyt, vain rahoja.

Niin ja vielä tähän liittyvä juttu, jota joissakin kommenteissa on sivuttu, eli kyllä naisetkin oppivat kontrolloimaan itkemistään. Itse en ainakaan kovin helposti itke julkisesti vaan yksin ollessani. Pystyn pidättämään itkua ja itken sitten, kun pääsen omiin oloihini. Osaan itkeä myös sisäisesti siten, ettei tule kyyneleitä tai muitakaan näkyviä merkkejä. Ehkä totinen saatan olla. Jotenkin sitä elämässä on joutunut sellaisiin tilanteisiin, että jotkut ihmiset, etenkin miehet, ovat yrittäneet tahallaan itkettää. Olen tullut siitä oppineeksi sen, etten anna niille sitä vahingoniloa, että saisivat minut tahallaan itkemään. Pystyn pitämään pokerinaaman. Oman rakkaani seurassa voin itkeä, jos siltä tuntuu ja voimme itkeä yhdessä, jos siihen on aihetta. Pystymme muutenkin näyttämään toisillemme kaikki tunteemme. Sellainen on hyvä ja turvallinen suhde, jossa on onnellista elää. Vastaavaa en ole kokenut kenenkään toisen kanssa aiemmissa suhteissani. Sen vuoksi teen kaikkeni, että tämä suhde kestää loppuelämäni ja pysyy lämpimänä ja avoimena, tunteikkaana ja elämänmyönteisenä.

Hyviä vointeja kaikille ja vesisateista huolimatta aurinkoisia kevätpäiviä!

Lähinnä sipulien leikkaaminen tai kyynelkaasu saa meikäläisen itkemään. Ikävä vaan tuntuu, muttei saa kyllä kyyneliä tiputtamaan. Se on mun mielestä ihan ok että naiset itkee. Välillä kyllä joutuu ihmettelemään, että mitäköhän tuossa oli niin herkkää....ihan loogista teille, outoa meille. varmaan itkin viimeksi 10-vuotta sitten, ja yksin se oli pakko tehdä. se on mun mielestä ihan ok, jos miehet ja naiset itkevät, mutta omiin kyyneliin suhtaudun aika kriittisesti....Olen vaan sopinut itseni kanssa, että en itke.

Yksin, kun tiedän että minua ei voida myöhemmin soimata kyynelistäni. Itken silloin kun siltä tuntuu. Naisista sen olen jo oppinut että jos hiukan näytät haarniskassasi aukkoa niin sinne ollaan kohta tunkemassa veistä.

1. mieheni

Itki muistaakseni kerran suhteemme aikana (suhdetta kesti noin vuoden). Hän itki yhtenä iltana kun rakastelimme. Kysyin mitä hän itkee. Hän sanoi itkevänsä sitä, kuinka rakastaa minua, pelkää menettävänsä minut ja pelkää että pettäisin hänet.

Myöhemmin sain tietää, että mies oli pettänyt minua. Tajusin että tuo itkukohtaus oli seurausta juuri tapahtuneesta pettämisestä.

2. mieheni

Itki kun tuli suoraan vaimonsa synnytyksestä
naimaan minua. (Olen sikanainen, tiedän, sikasikasika.)

Pari kertaa sen jälkeen hän oli itkevinään manipuloidakseen minua ja esittääkseen rakkautta, mutta en ole vakuuttunut itkun aitoudesta.

3. mieheni

Itki sairaalassa kun näki ultrassa vauvamme kuvan. Itku ei ehkä ollut puhtaasti onnen itku, se sisälsi purkauksen suuresta muutoksesta, peloista jne. (kun sain keskenmenon hän ei sitten tainnut itkeäkään)

Itki erästä henkilökohtaista ongelmaansa ja epäonnistumistaan (vähän liiankin helposti, oli kyllä varsinainen akka).

Itki (kirjaimellisesti jalkojeni juuressa!) kun riitelymme johti minun raivoisaan huutamiseeni.

Itki soittaessaan minulle kun erosta oli kulunut puoli vuotta ja sanoi että hänen on pakko nähdä minut (oli puutteessa).

4. mieheni

Itkee muistellessaan kuollutta ystäväänsä.

On sanonut itkeneensä, koska on ollut niin onnellinen minusta ja ikävöineensä minua.

On itkenyt sanoessaan tuon edellisen asian.

On itkenyt puhuessaan tyttärestään, jota näkee joka toinen viikonloppu.

- neljännen miehen kohdalla alkoholilla on aina ollut osuutta asiaan

Itkin silloin, kun jouduin lopettamaan erään suhteeni. Hän rakasti minua niin paljon, ja minäkin häntä omalla tavallani. Itkin siksi, että en halunnut satuttaa häntä, mutta en vain enää kyennyt jatkamaan.

Itkin ensirakkauteni aikana melkein aina, kun jouduin jättämään rakkaani moneksi viikoksi. Mutta en itkenyt silloin, kun se viimein loppui. Silloin menin ihan lukkoon. Itkin vasta myöhemmin yksinäisyyttäni.

Ei itku naisellekaan aina helppoa ole. Itse kasvoin lapsuuteni kodissa, jossa ei juuri tunteita näytetty. Isäni on alkoholisti ja hän hermostui lasten ja vaimon pienimmästäkin kitinästä, saati sitten itkusta. Niin sitä oppi tukahduttamaan kyyneleensä.

Monta vuotta meni niin, että en itkenyt. En, vaikka asuin jo omillani ja ihan rauhassa olisin saanut kyynelehtiä. Joskus kurkkua kuristi ja tuntui kuin itku olisi ollut tulossa, mutta ei se löytänyt tietään ulos.

Sitten löysin miehen, muutimme yhteen jne jne. Erään riidan aikana hän sai minut itkemään ja hermostui kyynelistä. Jälleen opin sen, että ei saa itkeä. Mutta pato oli murrettu ja yksin ollessani joskus itkin. Meidän suhteessamme oli paljon ongelmia, joten ei se suhde kauan kestänyt. Muutin jälleen omilleni ja yksinäisyydessäni itkin varmaan koko sen astisen elämäni surut. Mutta ei sitä kukaan päälle päin huomannut, mitä seinien sisällä tapahtui. Muille olin edelleen se vahva tyttö, joka kyllä aina pärjää maailman kolhuissa.

Nykyinen mieheni on ensimmäinen, joka suhtautuu naisen kyyneliin luontevasti. Hän on jopa kehottanut minua relusti itkemään, jos näkee että minulla on pala kurkussa. Ja voiko parempaa olla kuin saada itkeä paha olonsa pois rakkaan kainalossa.

En minä edelleenkään usein itke, enkä muiden kuin mieheni seurassa tai yksin. Työssäni kohtaan päivittäin hätääntyneitä, itkeviäkin asiakkaita eikä ne toisten kyyneleet ole mikään heikkouden osoitus vaan ovat luonnollisia tilanteessa. Mutta ne omat, niihin aina suhtautuu vähän mutkikkaammin.

kiitoksia kaikille kommenteista ja hymyilevää kevättä! Ei itketä lauantaina (eikä muinakaan viikonpäivinä)

Olen kokenut elämässäni niin paljon kaikkea pahaa ja suuria vastoinkäymisiä, etten tosiaan itke.

En edes muista koska olisin viimeksi itkenyt. Varmasti niin on joskus käynyt mutta siitä on ainakin 10 vuotta aikaa.

Jos joskus huomaan itkeväni, niin hakeudun varmasti psykiatriseen hoitoon.

Viime syksynä itkin yksin yöllä hiljaa, kun ihastuin yhteen tyttöön jota en voinut saada. Jouduin olemaan paljon poissa ja kun palasin, hän oli pois lopullisesti. Mutta ihastuminen oli molemminpuolista (olen siitä 110% varma). Näin vahvat ihastumiset ovat aika harvassa, kerran 10 vuodessa.

Toki joskus kyyneleet valuu elokuvia katellessa, ne ovat aika vaikeita tilanteita :)

Moni mies on vastauksissaan sanonut, että elokuvia katsellessa menee joskus "roska silmään". Kertokaapa nyt sellaisia elokuvia, joita katsellessa näin on käynyt?

Piste. Akkojen hömpötyksiä.

Jos itken teen sen yksin. En muista koska viimeeksi itkin.

Viimeksi itkin joskus 16v(kyynel), sen jälkeen en ole itkenyt.