Onko naisia jotka EI värjää hiuksiaan?
Miksi et värjää?
Onko kukaan sanonut hiuksistasi jotain?
Minkä ikäinen olet?
Plussat ja miinukset värjäämättömistä huksista.
Hiusten Värjäämättömyys
4
195
Vastaukset 4
- Anonyymi
Tietysti on. Mene vaikka katsomaan kirkkokuoroon tai johonkin eläkeläispiiriin. Suurin osa ei värjää hiuksiaan, tosin joukossa on aina joku iäkkäämpikin ihminen, joka värjää.
Suurimman osan elämästäni en ole värjännyt. Jäin koukkuun hennaukseen jossain vaiheessa. Mutta siinäkin annoin kasvaa ensin pitkän juurikasvun, eli värjäsin harvoin. Pari kuukautta sitten värjäsin suunnilleen oman väriseksi. Juurikasvusta näkyy vähän harmaita, ei haittaa.
Miksi pitäisi huomautella ihmisille heidän luonnollisesta hiusten väristä? Usein luonnollinen väri on nätimpi, kuin mitä ihminen itse kuvittelee. Jopa nk. maantien harmaa. Myös luonnollisesti harmaantuneet hiukset voivat olla todella kauniita. Ehkä hankalin vaihe monelle on se, kun hiukset alkavat harmaantumaan. Itse kokee, että ne harmaantuvat liian aikaisin. Tästä oli juttu jossain iltapäivälehdessä ihan vähän aikaa sitten. Asenteet ilmeisesti alkavat muuttua harmaamyönteisemmiksi. Vähän kehopositiivisuutta vastaava tilanne. - Anonyymi
En värjää, enkä värjäytä, koska olen allerginen hiusväreille, onneksi minulla omasta takaa nätti blondi.
- Anonyymi
Minä laitatutan kampaajalla raitoja , koska hiusvärini ihan hyvä, ja raidat tekee siitä vaaleamman, ja raidathan ei kosketa päänahkaa joka mulla arka.
- Anonyymi
Olen lopettanut värjäämisen 2v ja 4kk sitten. Herkistyin tai oikeastaan allergisoidun väriaineisiin että oli pakko lopettaa. Värjäys alkoi minulla ylä asteella ja nyt loppui 54v että on saanut monta purkkia käyttää ja aivan turhaan. Värjäämättömyys on paljon parempi kuin väriläträys. Helppoa kuin mikä ei juurikasvua, ei kalliita aineita shampoo jne. Suosittelen 😍
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561