Olen 40v mies, teen suunnittelutyötä, ja saan töissä riittävän annoksen sosiaalisuutta. En kaipaa sosiaalista elämää vapaa-ajalleni. En myöskään harrasta juuri mitään, pari kertaa viikossa teen toki kävelylenkin.
Tavallaan minua ei oikein kiinnosta mikään, nautin oleskelusta kotona, selaan nettiä ja katselen telkkaria. Joku voisi ajatella heti, että joo, masennus. Mutta ei, en koe olevani masentunut, päinvastoin olen hyvinkin onnellinen ja nautin olostani. Tykkään nautiskella hyvästä ruuasta, ja kokeilen maistella erilaisia oluita ruuan kanssa.
Välillä saatan uppoutua johonkin netistä löytyvään artikkeliin, tai joskus saatan kuunnella pitkät tovit podcasteja. Lomalla saattaa olla, että en tee yhtään mitään. Toki kotini pidän siistinä, en pidä sotkuista.
Joskus eräs työkaverini sanoi, että olis hyvä keksiä jotain harrastuksia ja nähdä kavereita. Tiedän. Olen joskus kokeillutkin yrittää harrastaa kaikenlaista, mutta joka kerta huomaan saman, ei vaan kiinnosta, ja tekee mieli mennä kotiin sohvalle katsomaan telkkaria. Sama juttu kavereiden osalta, tutustun kyllä helposti ihmisiin, ja olen työpaikalla pidetty. Olen joskus lähenyt illanistujaisiin, kun on pyydetty, mutta aina huomaan sielläkin saman, hetken aikaa on kiva jutella ihmisten kanssa, mutta kohtapian ajattelenkin jo sopivaa tilaisuutta häipyä kotiin. Kaikki harrastukset ja ihmisten kanssa seurustelu, tuntuu vain jotenkin niin teennäiseltä.
Tottakai olisi kiva, jos innostuisin oikeasti jostain, mutta en vain ole löytänyt mitään sellaista, mistä innostuisin. Toki innostun itsestäni, omista ajatuksistani, uppoutumisesta johonkin aivan teoreettiseen asiaan, itsekseni, kotona, vain minä eikä kukaan muu. Voin laskeskella tuntikausia yksikseni liikennevirtoja eri kaupunkien välillä, tilastoista, ja suunnitella uusia väyliä eri kaupunkien välillä, vaikkei se ole edes minun alaani. Tuommoiset asiat vain kiinnostaa minua. Toki ne vaihtelee, joskus tutkin sotahistoriaa, ja uppoudun siihen.
Tunnen jollain tapaa syyllisyyttä, tai pikemminkin tunnetta, että elän jotenkin "väärin". Tiedän että oletusarvoisesti pitäisi elää niin ja niin, että saisi yleisen hyväksynnän. Mutta mitäs jos sellainen yleismaailmallinen elämäntapa harrastuksineen ja kavereineen ei vain kiinnosta? Onko se väärin elää tällä tapaa, itselleen, nauttien ja tuntien joka päivä hyvää oloa, ja että onpa se kiva vain joka aamu herätä uuteen päivään. Ja muut pitää outona.
Tavallaan minua ei oikein kiinnosta mikään, nautin oleskelusta kotona, selaan nettiä ja katselen telkkaria. Joku voisi ajatella heti, että joo, masennus. Mutta ei, en koe olevani masentunut, päinvastoin olen hyvinkin onnellinen ja nautin olostani. Tykkään nautiskella hyvästä ruuasta, ja kokeilen maistella erilaisia oluita ruuan kanssa.
Välillä saatan uppoutua johonkin netistä löytyvään artikkeliin, tai joskus saatan kuunnella pitkät tovit podcasteja. Lomalla saattaa olla, että en tee yhtään mitään. Toki kotini pidän siistinä, en pidä sotkuista.
Joskus eräs työkaverini sanoi, että olis hyvä keksiä jotain harrastuksia ja nähdä kavereita. Tiedän. Olen joskus kokeillutkin yrittää harrastaa kaikenlaista, mutta joka kerta huomaan saman, ei vaan kiinnosta, ja tekee mieli mennä kotiin sohvalle katsomaan telkkaria. Sama juttu kavereiden osalta, tutustun kyllä helposti ihmisiin, ja olen työpaikalla pidetty. Olen joskus lähenyt illanistujaisiin, kun on pyydetty, mutta aina huomaan sielläkin saman, hetken aikaa on kiva jutella ihmisten kanssa, mutta kohtapian ajattelenkin jo sopivaa tilaisuutta häipyä kotiin. Kaikki harrastukset ja ihmisten kanssa seurustelu, tuntuu vain jotenkin niin teennäiseltä.
Tottakai olisi kiva, jos innostuisin oikeasti jostain, mutta en vain ole löytänyt mitään sellaista, mistä innostuisin. Toki innostun itsestäni, omista ajatuksistani, uppoutumisesta johonkin aivan teoreettiseen asiaan, itsekseni, kotona, vain minä eikä kukaan muu. Voin laskeskella tuntikausia yksikseni liikennevirtoja eri kaupunkien välillä, tilastoista, ja suunnitella uusia väyliä eri kaupunkien välillä, vaikkei se ole edes minun alaani. Tuommoiset asiat vain kiinnostaa minua. Toki ne vaihtelee, joskus tutkin sotahistoriaa, ja uppoudun siihen.
Tunnen jollain tapaa syyllisyyttä, tai pikemminkin tunnetta, että elän jotenkin "väärin". Tiedän että oletusarvoisesti pitäisi elää niin ja niin, että saisi yleisen hyväksynnän. Mutta mitäs jos sellainen yleismaailmallinen elämäntapa harrastuksineen ja kavereineen ei vain kiinnosta? Onko se väärin elää tällä tapaa, itselleen, nauttien ja tuntien joka päivä hyvää oloa, ja että onpa se kiva vain joka aamu herätä uuteen päivään. Ja muut pitää outona.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole väärin. Tietenkin jos itse kaipaat jotain elämääsi sitä kannattaa muuttaa.
Sinullahan on kaikki hyvin. Elät itsesi näköistä elämää.
Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa yleismaailmallista elämäntapaa!
Juuri näin. Ei lisättävää.
Jos pystyt elämään Suomessa ilman että haluat tappaa itsesi niin hyvin menee mutta saatat olla hölmö?
No jos pitää valita hölmöksi haukkumisen ja tapetuksi tulemisen välillä niin...
Oikein tai väärin ei täsmää tässä asiassa. On oikein jos elät siististi ja ketään vahingoittamatta.
Itse olen samanikäinen ja myös suunnittelija. Asun myös yksin. Viihdyn yksin. Mutta sitä huomaa hankkivansa erilaisia ostoksia ja harrastevälineitä ja huomaa ettei niistä oikein mikään enää "hetkauta" oikein mitenkään. Työuupumustakin lienee.
Tiedän että saisin vain hyvin vähän iloa jostain materiaalisesta. Ei kiinnosta autot, moottoripyörät, pelit... Se mikä todella voisi hetkauttaa olisi parisuhde.
Ihailtavaa, tuollaista minäkin kaipaisin. En ole vuosiin ehtinyt ajatella itseäni ja omaa aikaa. Meidän perheessä kaikki muut ovat järjestään sairastuneet psyykkisesti paitsi minä mutta oma jaksaminen on ollut kovasti koetuksella. Olen huolehtinut muista niin paljon että oma elämä on mennyt asioiden hoitoon, tukemiseen ja selviytymiseen. Jotenkin havahduin että minäkin haluan vain olla.
Olisihan se typerää elää elämäänsä vain muita ihmisiä varten.
Omasta elämästä on lupa tehdä omannäköinen, ja elää niinkuin itse haluaa.
Ei ole olemassa mitään yleismaailmallista elämäntapaa, kuten joku tuolla mainitsikin.
Turhan monet elävät siten, kuin olettavat tai luulevat muiden haluavan heidän elää.
Totuushan on se, että tuskin kukaan odottaa tai toivoo toiselta jotain juuri tietynlaista elämäntapaa.
Jotkut ovat jopa kateellisia ihmisille, jotka elävät ja toimivat kuten itse haluavat, koska nämä jotkut yrittävät elää muka " niin kuin toiset haluavat ".
Voisi ajatella, että ihminen, joka tekee elämästään omannäköisensä, pystyy olemaan paljon onnellisempi kuin sellainen, joka elää jonkun tietyn mallin tai roolin mukaan.
Ei ole mitenkään outoa tai omituista, jos joku viihtyy omissa oloissaan, saahan sen itse valita.
Kun on tyytyväinen elämäänsä, ovat asiatkin yleensä hyvin, sanoo siihen kuka tahansa mitä tahansa.