Ihmeteltiin Lomakurun kotakahvilan toimesta metsään levitettyjä kieltokylttejä, joissa kielletään jokamiesoikeiden vastaisesti maastossa liikkuminen myös jalkaisin, hiihtäen yms.
Kyseinen maa-alue on lisäksi Kittilän kunnan omistuksessa.
Näinkö Kittilässä yrittäjät, jotka saavat toimeentulonsa turismista kohtelevat siellä vierailevia turisteja ja paikallisia ihmisiä?
Kotakahvilan toiminta
17
1396
Vastaukset 17
- Anonyymi
Kyltit laittomia. Jokaisella on oikeus liikkua metsissä vapaasti vaikka marjastaen hiihtäen sitä ei voi kukaan kieltää.
Huomaatteko etelän turistit ku on sanottu ettei lapissa teitä haluta mutta ku saadaan rahat pois ja hei hei.se on totta,turistit silti ressukat luulee että he on niin tervetulleita lappiin vaikka asumaan kokoaikaisesti!!Saahan sitä luulla mutta luulo ei oo tiedon väärti. - Anonyymi
Elinkeino alueella voidaan rajoittaa liikkumista riippumatta onko alue oma tai vuokralla. Jos kyltit ei tehoa niin alue voidaan eroittaa vaikka aitaamalla eikä siinä paljoa kenenkään pussihousu kyläläisen luulot merkkaa.
- Anonyymi
On olemassa LAKI nimeltään jokamiehenoikeus.
Tämä lain perusteella myös ' pussihousu kyläläinen' voi liikkua mielensä mukaan maastossa.
Olipa kyseessä kieltokyltin laittajan omistama maa tai tässä tapauksessa kunnan omistama maa.
Juuri tällaisia kieltojen asettajia vartenhen tuo laki on tehty.
Eikä yksityisen kansalaisen kylttejä tartte kenenkään noudattaa, sillä kieltokyltit ovat lainvoimaisia vain, kun ne ovat viranomaisten laittamia.
- Anonyymi
Kyseisen kotakahvilan maastossa liikkumisen kieltoahan voi noudattaa helposti, kun kiertää kaukaa heidän rahastuspaikkansa ts. Äänestää jaloillaan.
- Anonyymi
jokamiehen oikeus on,mutta Kerroppas ku oot noin viisas että miten se jos lähimetsässä käveleskele tai hiihtelee niin vaikuttaa kahvilanpitäjän elinkeinoon??
- Anonyymi
Vaikuttaa tai ei, maastossa saa liikkua kävellen, hiihtäen, pyöräillen yms jokamiehen oikeuden turvin. Moottorikäyttöisellä laitteella liikkumiseen pitää olla maanomistajan lupa.
Tässä tapauksessa luvan voi myöntää kittilän kunta joka on kyseisen maan omistaja. Siinäkään tapauksessa ei tarvita latukahvilan omistajan lupaa, mikäli haluaa moottorikelkalla ajella kunnan omistamalla maalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa tai ei, maastossa saa liikkua kävellen, hiihtäen, pyöräillen yms jokamiehen oikeuden turvin. Moottorikäyttöisellä laitteella liikkumiseen pitää olla maanomistajan lupa.
Tässä tapauksessa luvan voi myöntää kittilän kunta joka on kyseisen maan omistaja. Siinäkään tapauksessa ei tarvita latukahvilan omistajan lupaa, mikäli haluaa moottorikelkalla ajella kunnan omistamalla maalla.omistaja raiskaaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
omistaja raiskaaja
venäjän desantti ja pororosvo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa tai ei, maastossa saa liikkua kävellen, hiihtäen, pyöräillen yms jokamiehen oikeuden turvin. Moottorikäyttöisellä laitteella liikkumiseen pitää olla maanomistajan lupa.
Tässä tapauksessa luvan voi myöntää kittilän kunta joka on kyseisen maan omistaja. Siinäkään tapauksessa ei tarvita latukahvilan omistajan lupaa, mikäli haluaa moottorikelkalla ajella kunnan omistamalla maalla.Toivottavasti kotakahvilan porukka ' tulee järkiinsä' ja poistaa kieltokyltit.
Saattavat itsensä naurunalaiseksi ja turistit luulevat lisäksi, että Kittilässä ihmiset ovat kaikki yhtä hölmöjä.
- Anonyymi
ei ne luule, ne tietää:
- Anonyymi
Muut euroopan maat mm puola ja italia jne lisää vaan päästöjä ja mikä KAUHEINTA SUOMALAISTEN VERORAHOILLA;JOTKA KASSASANNA ON LAHJOITTANUT NÄIHIN MAIHIN: Hölmö mikä hölmöläishallitus.!!
- Anonyymi
Mitä se haittaa vaik on hiukan päiväys menny, Ku turistit maksaa kunnon hinnan nii on niin hyvä olla. Ja kaikkihan sen tekee saksanhirvikin menee poronkäristyksenä!! Heh..heh..
- Anonyymi
Joo ja venäjältä tuotu poro
- Anonyymi
Vähän samaa settiä, kun oltiin keskellä ei mitään kävelemässä, nähtiin poroaitaus tien vieressä ja siitä hyvän matkan päästä katseltiin poroja ja otin muutaman kuvan. Hetken päästä paikalle ilmaantui huutamaan ja sättimään mies. Pyysin anteeksi ja sanoin että en tiennyt ja poistan kuvat. Ukko vain jatkoi... pahempi oli se, että meinasi peruuttaa pakettiautolla päällemme, kun olimme jo tiellä. Ihan hullua väkeä. Tosi paljon jäin ihmettelemään riidan haluisuutta.
- Anonyymi
Mun kokemus näistä henkilöistä on että pimeästi yritetään myydä poronlihaa (isompaa määrää) ja ei pystytä kysyttäessä ilmoittamaan ett mikä tila/yritys kyseessä. Jäi ostamatta, mutta jäi myös naurattamaan tietty osa Kittilän väestä... piti niin tyhmänä. Epärehellistä ja ilkeää väkeä yllättävän paljon asukasmäärään nähden
- Anonyymi
Lomakuru on vuokrannut ja aidannut poroillensa alueen. Heillä on pieni poro rinki myös .
Siksi siinä on kiellot.
Jokamiehen oikeus ei koske esim. eläin aitauksia. Ne tulee merkitä kieltokyltein. Ovat silloin lain voimaisia. Ulkopuolisilla ei sellaiseen ole asiaa.- Anonyymi
Korjaus edelliseen. Lomakuru on vuokrannut vain poroajeluun " ringin". Kyseessä ei ole porojen aitaus, missä kieltokyltit on. Jos kyseessä olisi aitaus, eihän mitään kieltokylttejä edes tarvittaisi.
Jos turistit kävelisivät metsässä setelinippu kourassaan, mistä jakaisivat euroja Lomakurun yrittäjille, olisivat ne tervetulleita.
Toivottavasti joku tekee ilmoituksen Kittilän kuntaan, mitä seuraa kun vuokraa poroajelureitin yrittäjille. Niin ehkäpä ensi talvena poroajelureitin pito loppuu ja samalla laiton kieltokylttien asettelu maastoon.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS962656Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15995Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63853Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke48775- 51755
- 47664
- 80616
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69612- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594