Ongelmani on seuraavanlainen: MIEHENI ON URHEILUHULLU! Hän harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa, punttisalia, miekkailua, sählyä, koripalloa, lenkkeilyä, lumilautailua, uintia, ym...
Asumme opiskelujen vuoksi eri paikkakunnilla ja olemme yhdessä vain viikonloppuisin (pe ilta - su iltapäivä) ja lomilla (lyhyet lomat!). Kuitenkin hyvin suuri osa yhteisestä ajastamme hupenee siihen kun miehellä on treenejä, pelejä ja urheiluleirejä. OLEN MUSTASUKKAINEN URHEILULLE! Tuntuu että olen miehelleni toissijainen asia, urheilu on ykkkönen.
En halua kieltää miestäni urheilemasta niin paljoa, koska tiedän että hän nauttii harrastuksistaan: enhän itsekään halua että mieheni kieltää minua tekemästä asioita joita itse harrastan.
Asia on kuitenkin niin että yleensä kun mieheni tulee viikonlopuksi kotiin, olen järjestänyt kaiken niin että minulla ei ole menoja. Omistan viikonloppuni yleensä täysin yhdessäololle. Ja kylläpä sitten harmittaa kun mies tulee kotiin perjantaina illan suussa ja ilmoittaa että jokaisena viikonlopun päivänä on varattava pari tuntia urheilulle! Ja vielä enemmän harmittaa kun monet viikonloput menevät kokonaan urheiluleireillä.
Joskus on käynyt niinkin että olen ehdottanut mökkireissua, jolloin mieheni on sanonut että ei voi lähteä kun treenien ja pelin välissä ei ehdi. Miksi niissä treeneissä on pakko käydä aina??!!
Onko väärin olla kiukkuinen siitä kun urheilu on ykkönen?
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Asumme opiskelujen vuoksi eri paikkakunnilla ja olemme yhdessä vain viikonloppuisin (pe ilta - su iltapäivä) ja lomilla (lyhyet lomat!). Kuitenkin hyvin suuri osa yhteisestä ajastamme hupenee siihen kun miehellä on treenejä, pelejä ja urheiluleirejä. OLEN MUSTASUKKAINEN URHEILULLE! Tuntuu että olen miehelleni toissijainen asia, urheilu on ykkkönen.
En halua kieltää miestäni urheilemasta niin paljoa, koska tiedän että hän nauttii harrastuksistaan: enhän itsekään halua että mieheni kieltää minua tekemästä asioita joita itse harrastan.
Asia on kuitenkin niin että yleensä kun mieheni tulee viikonlopuksi kotiin, olen järjestänyt kaiken niin että minulla ei ole menoja. Omistan viikonloppuni yleensä täysin yhdessäololle. Ja kylläpä sitten harmittaa kun mies tulee kotiin perjantaina illan suussa ja ilmoittaa että jokaisena viikonlopun päivänä on varattava pari tuntia urheilulle! Ja vielä enemmän harmittaa kun monet viikonloput menevät kokonaan urheiluleireillä.
Joskus on käynyt niinkin että olen ehdottanut mökkireissua, jolloin mieheni on sanonut että ei voi lähteä kun treenien ja pelin välissä ei ehdi. Miksi niissä treeneissä on pakko käydä aina??!!
Onko väärin olla kiukkuinen siitä kun urheilu on ykkönen?
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama kokemus oli mulla. Pistin lopulta suhteen poikki, ei tuollaisen kannattaisi alkaa lainkaan seurustelemaan. Kuuluu muuten sitten näihin pettäjiin myös! "Pelireissut" jne!
Oletko valmis elämään koko elämäsi tuollaisen
ehdoilla, sitähän se olisi. Sitten kun eienää
pysty urheilla, kun on jalat tohjona ja noin. Siihen tämä päättyy vasta.
oletko puhunut tästä ongelmastasi miehellesi? Mitäs hän on sanonut? Ehkäpä voisit osallistua hänen harjoitteluunsa? Itse ainakin olisin ylpeä miehestä, joka harrastaa, hänellä on varmaan hyvä vartalokin.. :) Useimmat miehet eivät tee yhtään mitään, röhnöttävät vaan sohvalla.
Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että miehesi haluaa harrastaa 2tuntia (!!!)liikuntaa/päivä, vaikka teillä olisikin yhteinen viikonloppu. Kai sinä haluat että miehesi pysyy kunnossa? Et taida itse harrastaa liikkumista ollenkaan, kun et osaa arvostaa miehesi aktiivisuutta.
Ja sen takia on käytävä treeneissä, että kunto kasvaa tai ainakin pysyy samana.
Olet varmaan jo "ottaessasi" tiennyt hänen olevan urheilija, mitä silloin ajattelit?
Jos oikeasti tunnet että urheilu on miehellesi ykkönen ja sinä vasta sen jälkeen, ja et kestä sitä, niin vaihda miestä. Ota sellainen, jota ei urheilu kiinnosta ollenkaan niin olet varmaan tyytyväinen.
Ja mitä toinen kirjoittaja sanoi pettämisestä, niin kyllä ne muutkin pettää kuin urheilijat, ja muka pelireissuilla.. huh ihan melkein naurattaa teidän jutut.
Olisit vain enkuli ylpeä miehestäsi ja arvostaisit häntä, sitä se rakkaus on.
Tämä on siinä mielessä kaksipiippuinen juttu että olen todella ylpeä hänen urheilusaavutuksistaan, iloinen hänen puolestaan aina kun menee hyvin. Kannustan aina häntä ihan tosissani. Kun hän joskus miettii, pitäisikö leiri tai kisat jättää väliin ja tulla kotiin, sanon aina jotain tähän tyyliin: "Teet niinkuin itsestäsi tuntuu parhaalta. Selviän kyllä kotona yksinkin tämän viikonlopun, ei sun minun takia kannata jättää tuollasta väliin. Tiedän että se on sulle tärkeää ja nautit siitä."
Olen välillä mukana treeneissä (salilla ym) ja se on tuntunut mukavalta. Ehkä jatkossa harrastan tätä mukana oloa enemmän.
Vaikka olen aina mieheni tukena näissä jutuissa, on silti vähän syrjäänjäänyt olo...kun muutenkin nähdään niin harvoin. Mutta sen kanssa on kai sit elettävä. Rakastan miestäni.
jos olet urheilijan kanssa, hyväksy koko paketti. Urheilijan on pakko syödä, nukkua, treenata, kilpailla tiettyjen rutiinien mukaan, muuten ei pärjää. Kaikki aikataulut tehdään urheilijan mukaan ja muu perhe joustaa. Näin se menee. Jos et hyväksy, suhde ei toimi. Joko olet kokonaan mukana tai et ole lainkaan - puolittainen oleminen rassaa ja häiritsee urheilijan keskittymistä. Olen nainen, ja urheillut itse, tiedän mistä puhun. Urheilija vaatii perheeltään ja rakkailtaan kaiken. En tiedä, antaako takaisin riittävästi. Harkitse tarkkaan. Minulla parisuhteet alkoivat vasta toimia, kun aktiiviura oli ohi.