AVUSTUSRIKOKSET

Miksi kukaan tai mikään taho ei oma-aloitteisesti tutki saamelaisten avustuksiin liittyviä mahdollisia rikoksia. Paikallislehti Inarilainen on jokin aika sitten tehnyt pitkän ja perusteellisen selvityksen CITY_SAMIT ry:n taloudelisesta tilanteesta. Selvityksestä selviää nimiltä mainiten myös ne henkilöt jotka ovat olleet vastuussa rahavaroista. Kielipesähankkeeseen liittyviä rahavaroja mahdollisesti yli satatuhatta euroa, on hävinnyt . Kielipesää ei koskaaan saatu aloitettua, mutta huomattavan suuret raha- varat on kadonneet. Selvityksen tekijät : Hanna Helander puheenjohtaja ja Inka Musta puheenjohtaja. Selvitys kaikkineen useita sivuja ja siitä löytyy mahdolliset vastuulliset nimiltä mainiten. Asiakirjat mm. lehtijuttu ja puheenjohtajen tarkastusselvitykset ovat julkista asiakirja-aineistoa ja kenen hyvänsä saatavilla. Miksi ja kuka suojelee tiettyjä saamelaisia tahoja???????
621789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

suojellaan isoa organisaatiota mm. silloista puheenohtajaa ja suuri joukko jotka pyörrittävät edelleen tätä rahasampoa, lisäksi useita valtion virassa tai toimessa olevia henkilöitä jotka huomattavassa asemassa. Sitten on kytkökset valtion eri ministeriön korkeisiin virkamiehiin, jotka valvontavastuussa annetuista avustuksista. Suojeltavien ketju on pitkä ja katkeamaton. Onko Suomi maailman vähiten korruptoitunut maa, mutta mitä on ne toiset jos suomi on tätä tasoa?

Äänestä
  • Mikki-Hiirten peruspäivärahalla turha kiljua…

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikki-Hiirten peruspäivärahalla turha kiljua…

    Mutta jos on myös tarttunut lois, loinen-nimittely jälkijunaan, niin vaunuja liitetaan junaan ihan kysymättä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikki-Hiirten peruspäivärahalla turha kiljua…

    Kiljumista sotatilassa, pitääkö 6 siihen tottua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiljumista sotatilassa, pitääkö 6 siihen tottua?

    Täällä ollaan nyt niin perusteelliseti erehdytty teistä ja poluista, ettei ole yhtään vapaaehtoista kuuntelemassa pariskunta/paliskunta/kavallusnarratiivia.

    Äänestä

  • "Suojeltava ketju on pitkä ja katkeamaton"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikki-Hiirten peruspäivärahalla turha kiljua…

    Eihän tuolle tasolle kukaan pyri. Mikkihiiret ja kenovoitto?
    Mikkihiiret ja avustukset, lapsilisät, eihän siitä ole kyse.
    Maaliskuun möläytys!

    Äänestä

Pitää tehdä tutkintapyyntö poliisille. Ei paikallispoliisille.

Äänestä
  • Harhakuuloisuutta ei poliisikaan pysty kuulustelemaan.

    Äänestä

  • Päätin tutkia vain omia munia, onko niissä satiaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päätin tutkia vain omia munia, onko niissä satiaisia?

    Yök

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harhakuuloisuutta ei poliisikaan pysty kuulustelemaan.

    Valemuistojen kimppuun pitää satsata.

    Äänestä

  • Mitenköhän tuossa kävi? Vai onko vaan oltu hiljaa ja valtion piikkiin taas!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenköhän tuossa kävi? Vai onko vaan oltu hiljaa ja valtion piikkiin taas!?

    tämä saamelaisten homma on alunalkaen pyritty pimittämään. Onhan aivan selvästi esitutkinnan aloittamiskynnys ylittynyt ja kysmys on erillaisista tunnusmerkistön täyttävistä rikos kokonaisuuksista jotka ovat suomen lain mukaan käsiteltäviä asioita eikä niitä saisi pimittää, vaikka kyse on saamelaisisita tai saamelaiskäräjistä

    Ei sitä esitutkintaa aloiteta pelkästään jonku Ivalolaisen rasistin mielihalujen/ kateuden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä esitutkintaa aloiteta pelkästään jonku Ivalolaisen rasistin mielihalujen/ kateuden vuoksi.

    Kyllä muuten aloitetaan, oli sitten herra tai narri. Koita nyt vaan tyytyä siihen, että pian tuo rosvoaminen loppuu.

    Äänestä

  • No, eipä ollu isoista rahoista kyse. Turhaa mekastamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muuten aloitetaan, oli sitten herra tai narri. Koita nyt vaan tyytyä siihen, että pian tuo rosvoaminen loppuu.

    rosvojen ketju on katkeamaton, ennen koiralta on kusi loppunut kuin saamalaiselta ävystykset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rosvojen ketju on katkeamaton, ennen koiralta on kusi loppunut kuin saamalaiselta ävystykset

    Ävystys kirjoitetaan avustus. Jopa kiertokoulunkin käynyt sen tietää..
    Samoin saamalaisesta en ole ikinä kuultkaan. Ettei vain trolli idästä lietso vihapuhetta kun kirjoitustaito on noin huono.
    Trollit idästä pyrkivät saamaan maassamme aikaan sisäisiä riitoja. Varokaa!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenköhän tuossa kävi? Vai onko vaan oltu hiljaa ja valtion piikkiin taas!?

    no nehän riitelee ja syövät toisiaaan ja jaksavat valittaa

    Äänestä

  • Tässähän tämä seka totuuskomissioketjussa että saameparlamenttiketjussa osittain referoitu juttu löytyy. Jää tietysti pyörimään mieleen ja häiritsee tuollainen takaisinmaksuhaluttomuus.

    Mutta osallisten toiminta on loppunut jo 2 016, joten niitä selvittelyjä on turha pyytää ja odottaa. Viranomaiset hoitavat jos hyvin tai huonosti käy, riippuen näkökulmasta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ävystys kirjoitetaan avustus. Jopa kiertokoulunkin käynyt sen tietää..
    Samoin saamalaisesta en ole ikinä kuultkaan. Ettei vain trolli idästä lietso vihapuhetta kun kirjoitustaito on noin huono.
    Trollit idästä pyrkivät saamaan maassamme aikaan sisäisiä riitoja. Varokaa!!

    Metelistä päätellen varomiskehotus on tarpeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, eipä ollu isoista rahoista kyse. Turhaa mekastamista.

    Aloittajan mukaan piilossa on mahdollisesti yli satatuhatta euroa.
    Taviksille se on iso raha, mainitsemisen tai tutkimisen arvoinen summa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tämä saamelaisten homma on alunalkaen pyritty pimittämään. Onhan aivan selvästi esitutkinnan aloittamiskynnys ylittynyt ja kysmys on erillaisista tunnusmerkistön täyttävistä rikos kokonaisuuksista jotka ovat suomen lain mukaan käsiteltäviä asioita eikä niitä saisi pimittää, vaikka kyse on saamelaisisita tai saamelaiskäräjistä

    Konditoinaali? Liikaa algoritmi virheitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässähän tämä seka totuuskomissioketjussa että saameparlamenttiketjussa osittain referoitu juttu löytyy. Jää tietysti pyörimään mieleen ja häiritsee tuollainen takaisinmaksuhaluttomuus.

    Mutta osallisten toiminta on loppunut jo 2 016, joten niitä selvittelyjä on turha pyytää ja odottaa. Viranomaiset hoitavat jos hyvin tai huonosti käy, riippuen näkökulmasta

    Helander ja Musta ovat työnsä tehneet. Kuka jatkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittajan mukaan piilossa on mahdollisesti yli satatuhatta euroa.
    Taviksille se on iso raha, mainitsemisen tai tutkimisen arvoinen summa.

    yhteiskunnn laillisuusvalvojat tietävät tämän saamelais systeemin rahojen katoamiset ym mutta tämä aihe on suomen pyhälehmä johon ei sa tulla naarmuja puhumattakaan muista merkeistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    yhteiskunnn laillisuusvalvojat tietävät tämän saamelais systeemin rahojen katoamiset ym mutta tämä aihe on suomen pyhälehmä johon ei sa tulla naarmuja puhumattakaan muista merkeistä

    YliViikaria tästä ei voi syyttää. Eikös Tytti suhtautunut kaikkiin kulunkeihin yhtä huolettamasti ja yritti opettaa huolettimuutta alaisilleenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helander ja Musta ovat työnsä tehneet. Kuka jatkaa?

    kuniamaininnan ansaitsisivat nämä naiset paljastivat todellisen rikollisten kavalluksen. Eikö saamelaisten jokoissa ole muita rehellisiä jotka tästä jatkaisivat ja laittaisivat huijarit vastuuseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, eipä ollu isoista rahoista kyse. Turhaa mekastamista.

    Melu voi olla joillekin sietämättömän kovaa.
    Onko meteli kohdistunut oikeaan kohteeseen, kuuluu kysymys.
    Tutkinnan kohdistuminen syyttömään tahoon voi aiheuttaa meteliä, jos tutkinta on suuntautunut joskus pikkurahaan ja suuret setelit on siirretty läpäisemattomien verhojen taa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä muuten aloitetaan, oli sitten herra tai narri. Koita nyt vaan tyytyä siihen, että pian tuo rosvoaminen loppuu.

    Ynnäilin tässä että myös saameparlamentti on perännyt tämän hesalaisen kielipesapuuharyhman tekosia.
    Saameparlamenttiin tuskin voi viitata sanalla rasistinen ( klo 17:25)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ynnäilin tässä että myös saameparlamentti on perännyt tämän hesalaisen kielipesapuuharyhman tekosia.
    Saameparlamenttiin tuskin voi viitata sanalla rasistinen ( klo 17:25)

    Korjaus: viittasin myös kommenttiin 30.03.22 klo 17:52

    Äänestä

Tuo on totta, sodan aikana kaikki vihapuheenlietsojat kannattaa ilmiantaa viranomaisille!

Äänestä

No hellitti. Ei kai ne ihmissyöjiä ole. Kehtaatta harrastaa tälläistä vihakirjotusta. Ette pääse taivaaseen.

Äänestä
  • Hellit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hellit?

    Ellit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ellit?

    Allit?

    Äänestä

  • Mikä hellitti toukokuussa? Hellit, ellit, allit? Naisten valtikka?
    Vai miten rahanjako on mennyt? Poromiesten pier....
    Röyhkeyttä on ollut, salaamista, puhumisen estämistä. Vihakirjoittelua on ollut... Taivaaseen pääsy ? Uhkailua hengellisillä mielipide-eroavaisuuksilla?

    Äänestä

  • Ei hellittänyt . Kiristymisen huomasivat Hellit, Ellit ja Allit.
    Eikä he pyri taivaaseen.

    Äänestä

eri aikoina ja eri asioissa on havaittu, että saamelaiskäräjien touhuja mitataan eri asteikolla ja eri mitalla kuin muiden suomalaisten , tavallisten kansalaisten tekoja tai jättämisiä. Aivan uskomaton tuo tapaus mitä nyt eri aikoina on tullut julkisuuteen saamelaisten avustusrahojen häviämisestä. Kyseessä on suuret määrät rahaa joka on tarkoituksella ja tahallaan kavallettu koska mitään laillisuusvalvontaa ei ole kukaan tehnyt misään vaiheessa. Vasta kun pesä oli lähes tyhjä asia tuli laajemmin julkisuuteen.

Äänestä
  • Totuuskomitea tarvittiin, tarvitaan yhä..Mutta uusi tilanne valtakunnan turvallisuustilanteen muututtua on kääntänyt monet takit nurin.
    Murentunut henkinen peruskallio on rakennettava uudelleen.
    Asianajaja Juuso kertoi hyvin ongelmasta totuuskomitean työssä. Ei pidä olettaa että saamelaistodistajien osa on näytelmän clownin rooli.

    Äänestä

Pariskunnan, anteeksi paliskunnan rahoja kateissa, ilmoitus tuli Sodankylästä.
Mutta oikaisu tai korjaus tuli äskettäin että kyseinen paliskunta olisikin Pudasjärvelta.
Uskon puute vaivaa. Jotakin on irronnut kuormasta.

Äänestä
  • No Pudasjärven paliskunnilla on paljon muutakin hukassa! Mutta, että rahatkin? Kertoili oikaisija paljonko ja onko sylttytehtaalle selvät jäljet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No Pudasjärven paliskunnilla on paljon muutakin hukassa! Mutta, että rahatkin? Kertoili oikaisija paljonko ja onko sylttytehtaalle selvät jäljet?

    Minäpä nostan esiin sen kommentin, jossa tätä Pudasjärven paliskuntaa mainitaan kavalluksen kohteena.
    Se löytyy kyllä erheyttavasti Sodankylän palstalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minäpä nostan esiin sen kommentin, jossa tätä Pudasjärven paliskuntaa mainitaan kavalluksen kohteena.
    Se löytyy kyllä erheyttavasti Sodankylän palstalta.

    Tarinan otsikko: poronhoito ilmeisesti hyvä bisnes.

    Äänestä

Tutkintapyyntö kansalaiselta riittää. Onko lappalaisilla munaa sitä tehdä?? Epäilen, että ei ole. Ne, jotka tätä rosvoamista ovat läheltä seuranneet, herätys!!!

Äänestä
  • Kävelikö metsään ja sammui?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kävelikö metsään ja sammui?

    Ai, sä kirjoitat Hanhivaaran Antista. Ei kai sulla sekoa kuviot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai, sä kirjoitat Hanhivaaran Antista. Ei kai sulla sekoa kuviot?

    Poistha heti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Poistha heti!

    Eihän sun kuviot siitä selkiinny jos netissa joku sensuroi jotakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sun kuviot siitä selkiinny jos netissa joku sensuroi jotakin.

    Jo vain selkiintyy kolme euro kossua per päivä vauhdilla!

    Äänestä

  • Miksi ajattelet pahaa, kysyi anonyymi.
    Onko epäileminen pahuutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo vain selkiintyy kolme euro kossua per päivä vauhdilla!

    Korvapuusti!

    Äänestä

Kuulkaas jos aiotte lapiss tehdä tutkintapyyntöjä tai verottajalle jne. Ei onnaa,
Sillä pitäis olla aivan ulkopuoliset ihmiset ei mitään paikallis tai läänin viranomaisia sillä muuten tietävät etukäteen asia,kerkeävät valmistautua ajoissa ja kaikki vesittyy.

Äänestä
  • Vesittämisestä... Pitääkö odottaa tulvaa? Joka jäät ovat sulaneet Kittilässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vesittämisestä... Pitääkö odottaa tulvaa? Joka jäät ovat sulaneet Kittilässä?

    Ehkä tuo vesipaiksi mottiva yksityitiekokousaloitus riittaa tänään lähtökohdaksi, löytyy Sodankylä palstalta.

    Äänestä

Saako Ivalon sossusta ävystystä?

Äänestä
  • Saamalaiset saa

    Äänestä

Jäävuorien toisiinsa törmäämistä epäilen. Siitä vihjeet löytyvat myös laki ja rikos-palstalla.

Äänestä
  • Tämä tietysti on kuvakieltä. Kertoisi oikailijakin paljonkin. Mutta entä Ano? Anoja löytyy kaikkialta.
    Entäs neuvottelut?
    Mitähän tuo Sanna Marin lähtee neuvottelemaan Washingtoniin.
    Parasta aikaa? Energiaa?
    Xxxxxxx vähät piittaa.

    Äänestä

Eipä ole asioita tutkinnassa tai kukaan linnaan joutunu eli oikein toimittu!!!

Äänestä
  • Nörttitutkinnassa on lukematon määrä ihmisiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miksi kukaan tai mikään taho ei oma-aloitteisesti tutki saamelaisten avustuksiin liittyviä mahdollisia rikoksia. Paikallislehti Inarilainen on jokin aika sitten tehnyt pitkän ja perusteellisen selvityksen CITY_SAMIT ry:n taloudelisesta tilanteesta. Selvityksestä selviää nimiltä mainiten myös ne henkilöt jotka ovat olleet vastuussa rahavaroista. Kielipesähankkeeseen liittyviä rahavaroja mahdollisesti yli satatuhatta euroa, on hävinnyt . Kielipesää ei koskaaan saatu aloitettua, mutta huomattavan suuret raha- varat on kadonneet. Selvityksen tekijät : Hanna Helander puheenjohtaja ja Inka Musta puheenjohtaja. Selvitys kaikkineen useita sivuja ja siitä löytyy mahdolliset vastuulliset nimiltä mainiten. Asiakirjat mm. lehtijuttu ja puheenjohtajen tarkastusselvitykset ovat julkista asiakirja-aineistoa ja kenen hyvänsä saatavilla. Miksi ja kuka suojelee tiettyjä saamelaisia tahoja???????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu