Ongelmani on seuraavanlainen: MIEHENI ON URHEILUHULLU! Hän harrastaa jalkapalloa, jääkiekkoa, punttisalia, miekkailua, sählyä, koripalloa, lenkkeilyä, lumilautailua, uintia, ym...
Asumme opiskelujen vuoksi eri paikkakunnilla ja olemme yhdessä vain viikonloppuisin (pe-ilta - su-iltapäivä) ja lomilla (lyhyet lomat!). Kuitenkin hyvin suuri osa yhteisestä ajastamme hupenee siihen kun miehellä on treenejä, pelejä ja urheiluleirejä. OLEN MUSTASUKKAINEN URHEILULLE! Tuntuu että olen miehelleni toissijainen asia, urheilu on ykkkönen.
En halua kieltää miestäni urheilemasta niin paljoa, koska tiedän että hän nauttii harrastuksistaan: enhän itsekään halua että mieheni kieltää minua tekemästä asioita joita itse harrastan.
Asia on kuitenkin niin että yleensä kun mieheni tulee viikonlopuksi kotiin, olen järjestänyt kaiken niin että minulla ei ole menoja. Omistan viikonloppuni yleensä täysin yhdessäololle. Ja kylläpä sitten harmittaa kun mies tulee kotiin perjantaina illan suussa ja ilmoittaa että jokaisena viikonlopun päivänä on varattava pari tuntia urheilulle! Ja vielä enemmän harmittaa kun monet viikonloput menevät kokonaan urheiluleireillä.
Joskus on käynyt niinkin että olen ehdottanut mökkireissua, jolloin mieheni on sanonut että ei voi lähteä kun treenien ja pelin välissä ei ehdi. Miksi niissä treeneissä on pakko käydä aina??!!
Onko väärin olla kiukkuinen siitä kun urheilu on ykkönen?
Miten minun pitäisi suhtautua tilanteeseen?
Itse en ole mitenkään erikoisen urheilullinen, joten harrastukset eivät ole yhteisiä.
Asumme opiskelujen vuoksi eri paikkakunnilla ja olemme yhdessä vain viikonloppuisin (pe-ilta - su-iltapäivä) ja lomilla (lyhyet lomat!). Kuitenkin hyvin suuri osa yhteisestä ajastamme hupenee siihen kun miehellä on treenejä, pelejä ja urheiluleirejä. OLEN MUSTASUKKAINEN URHEILULLE! Tuntuu että olen miehelleni toissijainen asia, urheilu on ykkkönen.
En halua kieltää miestäni urheilemasta niin paljoa, koska tiedän että hän nauttii harrastuksistaan: enhän itsekään halua että mieheni kieltää minua tekemästä asioita joita itse harrastan.
Asia on kuitenkin niin että yleensä kun mieheni tulee viikonlopuksi kotiin, olen järjestänyt kaiken niin että minulla ei ole menoja. Omistan viikonloppuni yleensä täysin yhdessäololle. Ja kylläpä sitten harmittaa kun mies tulee kotiin perjantaina illan suussa ja ilmoittaa että jokaisena viikonlopun päivänä on varattava pari tuntia urheilulle! Ja vielä enemmän harmittaa kun monet viikonloput menevät kokonaan urheiluleireillä.
Joskus on käynyt niinkin että olen ehdottanut mökkireissua, jolloin mieheni on sanonut että ei voi lähteä kun treenien ja pelin välissä ei ehdi. Miksi niissä treeneissä on pakko käydä aina??!!
Onko väärin olla kiukkuinen siitä kun urheilu on ykkönen?
Miten minun pitäisi suhtautua tilanteeseen?
Itse en ole mitenkään erikoisen urheilullinen, joten harrastukset eivät ole yhteisiä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vaihtaisit mieheen jolta riittää aikaa sinulle.
Tuskin haluat olla loppuelämäsi kakkosena.
Missähän "treeneissä" se urheilullinen miehesi käy? Kuka hemmetti voi harrastaa noin paljon eri lajeja?... ;D
Minä ymmärrän kyllä, mutta usko pois. TUlee aika, jolloin kilpailut on kilpailtu ja siirrytään jäähdyttelemään. Mä en ymmärrä, miksi naiset tekee tästä asiasta niin suuren numeron. Itse olen entinen kilpaurheilija. Urheilija tekee seuransa kanssa sopimuksen, ihan kuin kuka tahansa muu tavallinen duunari työsopimuksen. Se velvoittaa tiettyihin asioihin. Ainakin meillä piti poissaoloista olla lääkärintodistus, koska siitä maksettiin palkkaa. Jos halusit päästä kentälle "kaahaamaan" niin kyllähän niissä harkoissa oli käytävä. Ja sitä paitsi, mulla ainakin parhaimmat kaverit oli just näitä harjoituskavereita. Heidän kanssa sai parhaimmat jutut/juorut/naurut aikaan. Sorry nyt vaan, mutta näin se vaan on.
En voi käsittää, miksi parisuhde halutaan tuhota sillä, että pitäisi olla joka hetki kihertelemässä ja kuhertelemassa sohvalla. Toiselle pitää antaa tilaa. Itse ainakin ahdistuisin siitä, jos kaikki harrastukset olisi "yhteisiä". Nautin siitä, kun pääsen lenkille itekseni. Silloin voin rauhassa päästää painetia pihalle, käydä läpi omia ajatuksia, tuntemuksia. Nauttia luonnon rauhasta.
Sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Sä joko kestät hänen harrastuksensa, tuet häntä niissä, ja rauhassa odottelet sitä jäähdyttelyaikaa. Tai jos sä et kestä, niin sitten lähdet kävelemään. Et voi pyytää miestäsi valitsemaan sinun ja urheilun välillä, sillä todennäköisesti tulet jäämään toiseksi. Liikunnassa tapaa uusia kavereita, vanhoista kavereista tulee perhe, ja liikunta on erittäin hyvää terapiaa. Suosittelen vaihtoehdoista ensimmäistä. Kärsivällisyyttä.
Pientä lisäystä: Nämä harrastukset ovat miehelleni todella vain harrastuksia. Ei hän niistä mitään palkkaa saa. Hänen urheiluseuroissaan ei ole minkäänlaisia poissaolo-sääntöjä, muuta kuin tietysti se että mitä parempaa näyttöä itsestään on antanut, sitä varmemmin on esillä kisoissa.
Tämä on siinä mielessä kaksipiippuinen juttu että olen todella ylpeä hänen urheilusaavutuksistaan, iloinen hänen puolestaan aina kun menee hyvin. Kannustan aina häntä ihan tosissani. Kun hän joskus miettii, pitäisikö leiri tai kisat jättää väliin ja tulla kotiin, sanon aina jotain tähän tyyliin: "Teet niinkuin itsestäsi tuntuu parhaalta. Selviän kyllä kotona yksinkin tämän viikonlopun, ei sun minun takia kannata jättää tuollasta väliin. Tiedän että se on sulle tärkeää ja nautit siitä."
Vaikka olen aina mieheni tukena näissä jutuissa, on silti vähän syrjäänjäänyt olo...kun muutenkin nähdään niin harvoin. Mutta sen kanssa on kai sit elettävä... :(
...mitenskään mahdollista, että seurustelet mun ex-mieheni kanssa?!?:O Toi sun kuvios nimittäin tuntuu vaan niin JUST samanlaiselta, kun mikä mulla ja ex:llä oli..ennen kuin me sit päädyttiin eroon.
Joo, tavallaan ymmärrän tuntemukses.On varmaan hankalaa, jos miehen urheiluharrastukset tuntuu usein ajavan parisuhteen ja yhteisen tekemisen ohi.Silti viestini sulle on samansuuntainen, kuin edellisillä kirjoittajilla ( tosin,ed.viestit vaan silmäilin läpi).Sä et voi ketään muuttaa.Jos urheilu on miehelles noin tärkeää, kuin kertomas perusteella vaikuttaa,hän tuskin siitä (ainakaan kovin merkittävästi)myöhemminkään elämässään muuttuu.Oletan, että kyseessä on jo täysi-ikäinen ( aikuinen)ihminen, ja aikuisen ihmisen luonne ja henkilökohtaiset arvostukset&mieltymykset tuppaavat usein olemaan sellaisia, että ne ovat jo aika pitkälle ns."valmiiksi"hioutuneita,eli "särmiä" on vaikeampi enää hioa.Kehotan sua kehittämään omaa elämääs sen parisuhtees ohessa, ja hyväksymään urheilun tärkeyden miehes elämässä.Jos tämä ei sinulta onnnistu, niin sittten kannattaa harkita miehen vaihtoa.Kylmä tosiasia tuo. Tsemppiä!
tästä lähin, ennenkuin laitatte siihen deitti-ilmoituksen toivottujen ominaisuuksien listalle että "urheilullinen".