Mikä on teistä lumoavin suomalainen sinfonia?

Mikä teidän mielestänne on tähän mennessä se kaikkein lumoavin suomessa sävelletty sinfonia johon olette milloinkaan tutustuneet koska faktahan on se että emme levytysten ja esitysten niukkuudesta johtuen tunne läheskään kaikkien merkittävien ja musiikkikirjoissa mainittujen suomalaisten säveltäjien sinfonioita mutta mikä on oma suosikkinne kaikkien tuntemienne sinfonioiden joukosta jos saan kysyä ja millä perusteella? Itse listaisin suosikeikseni myös mm. Helvi Leiviskän tonaalisuuden rajapuomit ylittävän polyfonisen 3. sinfonian jalaksen johtamana Spotifysta, suomen-ruotsalaisen Moses Pergamentin Juutalaisen kuorosinfonian James de Preistin johtamana Spotifysta jotka niinikään ovat osoittautuneet emotionaalisessa voimassaan pakahduttaviksi teoksiksi vaikkei tuo Erik Fordellinkaan 35. sinfonia etenkään mitä tulee sen ekspressiivisessä voimassaan ja melodisessa kauneudessaan vaikuttavaan hitaaseen osaan ja kontrapunktisena taidonnäytteenä loisteliaaseen finaaliin ole lainkaan hassumpi.

Lumoavien sinfonioiden listaan lisäisin myös ensikuulemalta sähköistävän vaikutuksen tehneen Nils-Erik Fougstedtin dodekafonisen Trittico sinfonicon pienin varauksin areenassa kuullun dodekafonisen Angoscian aiheuttaman pettymyksen takia vaikka epäilemättä Fougstedtin uusromanttinen jälkiwagnerilainen muodoltaan yksiosainen 2. sinfonia lienee kestävämpää tekoa monumentaalipolyfonisessa mestaruudessaan ja samaan kastiin lisäisin Erkki Aaltosen muodoltaan ehyen Kansansinfonian no 3 wagnerilaisine orkesterimassoineen eräässä osassa ja Beethovenin pastoraalisinfoniaan assosioituvine piirteineen toisessa Saikkolan syvästi riipaisevaa sinfonia Tracigaa unohtamatta.

Tämä todistaa ainakin sen että merkittävä postromanttinen sinfoniakirjallisuus on suomessa paljon laajempi mitä yleisesti mielletäänkään muutaman monopoliasemaan päässeen kansallissäveltäjän skandaalimaisen yksipuolisesta suosimisesta huolimatta vaikka kyllähän säveltäjänä uuden renessanssin kokeneen Melartininkin sinfonioita esitetään nykyään suomessa aiempaa enemmän eikä suomalaisten postromanttisten sinfonioiden repertoaari tältäkään osin ole niin yksipuolinen kuin miltä se ensisilmäyksellä saattaa näyttää.

Kuuntelin äsken aivan pakahtuneena suloinen polte rinnassa Leiviskän vaikuttavaa polyfonista 3. sinfoniaa välistä henkeä ääneen huohottamalla haukkoen kun ilma meinasi loppua keuhkoista.

Minuun tuo Sibeliuksen kakkonen ei tee minkäänlaista mainittavaa emotionaalista vaikutusta enkä ole milloinkaan ollut lumoutunut sen frigidistä sävelkielestä johtuen sinfonian alkavasta hilpeästä kolmisävelaiheiden sävyttämästä teemasta ja sitä seuraavista fragmentaarisista aiheista jotka katkovat musiikin kulkua ikävästi ja Brahms vaikutteisesta sinfonioista puuttuu muutenkin pakahduttava romanttinen tunne ja hehku jota Melartinin, Tuukkasen, leiviskän, karjalaisen ja monen muun suomalaisen säveltäjän sinfonioissa on yllin kyllin.

Anonyymi kirjoitti:

Minuun tuo Sibeliuksen kakkonen ei tee minkäänlaista mainittavaa emotionaalista vaikutusta enkä ole milloinkaan ollut lumoutunut sen frigidistä sävelkielestä johtuen sinfonian alkavasta hilpeästä kolmisävelaiheiden sävyttämästä teemasta ja sitä seuraavista fragmentaarisista aiheista jotka katkovat musiikin kulkua ikävästi ja Brahms vaikutteisesta sinfonioista puuttuu muutenkin pakahduttava romanttinen tunne ja hehku jota Melartinin, Tuukkasen, leiviskän, karjalaisen ja monen muun suomalaisen säveltäjän sinfonioissa on yllin kyllin.

Lue lisää

Se on ihmeellistä että sellaista hienoa ja vaikuttavaa säveltaidetta tehdään jota suuri yleisö ei joko löydä tai osaa etsiä tai sitten ei ymmärrä sen päälle mitään tuumin tuossa kuunneltuani jälleen lumoutuneena ja pakahtuneena kuuluvaan ääneen haltioissani ja hurmiossa huohottaen kuin ilma olisi loppumassa keuhkoista Tuukkasen iki-ihanaa meri sinfoniaa sen aaltomaisesti poimuilevassa ja kauneudellaan vertaansa hakevassa laajakaarisessa melodiikassa syvempiä intohimon kieliä koskettan ja korkeaveisuuta taivaallisen kauniissa duettovokaliisissa laulaen tai sitten kuuntelin Melartinin 2. sinfoniaa pakahtuneena suu ammollaan ja katseeni kohti korkeuksia kohottaen.