Näin on käynyt ja tämä on totuus.

Koponen huolissaan haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa: Väkivaltaa, jengiytymistä, muiden oppilaiden koulunkäynnin terrorisoimista…

Kansanedustaja Ari Koponen on huolissaan haittamaahanmuutosta, joka heikentää oppimistuloksia, kasvattaa julkisia menoja sekä lisää rikollisuutta, turvattomuutta ja yhteiskunnan epävakautta. Koposen mukaan suomalaisen peruskoulun menestystarina on kohta muisto vain, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin ja suitsia haitallista maahanmuuttoa.

Kaupunkilehti Länsiväylän haastattelemat espoolaiset isät kertoivat hiljattain, että heidän lastensa kouluissa esiintyy yhä enemmän väkivaltaa, jengiytymistä ja muiden oppilaiden koulunkäynnin terrorisointia. Häiriköt ovat maahanmuuttajataustaisia lapsia, jotka eivät pärjää muun luokan mukana.

Opettajan aika, huomio ja voimavarat eivät riitä erityistä tukea vaativiin oppilaisiin ja koko muun luokan opettamiseen. Isät kysyvät, onko meillä varaa menettää se paras enemmistö oppilaista, joiden koulukäyntiä erityisoppilaat terrorisoivat. Sama pohtii myös kansanedustaja Ari Koponen, jonka mukaan suomalainen peruskoulu on ollut suuri menestystarina, mutta menneisyys ei ole tae tulevasta.

– Meillä on peruskouluja, joissa arkisissa kohtaamisissa ei puhuta enää lainkaan suomea. Espoossa ja Vantaalla vieraskielisen väestön osuus on korkeimmillaan yli 50 %. Turusta löytyy koulu, jonka oppilaista 90 % puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. On luokkia, joissa ei ole yhtään suomenkielistä oppilasta, paljastaa Koponen.

Ilman suomen kieltä ei integroituminen onnistu

Nykyisessä ympäristössä kielen oppiminen on lähes mahdotonta, kun vertaisoppimista ei enää tapahdu eikä halua oppimiseen ole. Tämä on Koposen mukaan ongelman ydin, sillä ilman suomen kieltä integroituminen yhteiskuntaan ei onnistu.

– Maahanmuuttajien oppimis- ja koulunkäyntivalmiuksia tukeviin toimenpideohjelmiin punavihreä hallituksemme voi tuhlata vuodesta toiseen kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahoja, mutta onko se tarkoituksenmukaista? Kaupungit ghettoutuvat ennen pitkää. Ihmeitä ei pystytä uusilla toimintamalleilla, hankkeilla ja miljoonilla tekemään, jos haitallista maahanmuuttoa jatketaan.

– Tällä eduskuntakaudella olemme saaneet aikaan hyviä konkreettisia toimia koulukiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseksi sekä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin parantamiseksi. Näiltä kaikilta putoaa kuitenkin pohja, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin, vaan jatkaa haitallista maahanmuuttoa etenkin tietyistä maista, joiden ongelmat tiedämme, päättää Koponen.
9113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Opetusministeri Li Andersson ei ole puhunut tästä ongelmasta lisännyt vain oppimisvuosia.

Äänestä
  • Kyllä ps niin kyrsii ku korppu ei saa olla ope

    Äänestä

Suomi ei ole oppinut mitään Ruotsista vaikka siitä puhutaan ja kirjoitetaan, tämäkin kuuluu turvallisuus uhkaan.

Äänestä

Meidänkö tulevaisuus? Jotain täytyy tehdä haittamaahanmuutolle ei jatkossa yhtään kolmannista maista!

Äänestä

v 2015 yritti tolkun ihmiset panna hanttiin haittamaahanmuutolle mutta ei koska Vokkien pito oli joillekkin kannattavaa bisnestä ei ajateltu mitä seurauksia siitä seurasi. Kemijärvellekkin otettiin heti yli 300 äijää ei papereita ei mitään todistettavaa vain kertomuksia.
Raha meni turvallisuuden edelle.

Äänestä

Onko tämä Koponen se valkopartainen ukko joka keräsi rahaa muka köyhille. Hän myös on riisunut naamionsa. Eikös tätä miestä myös epäilty rahankeräys huijauksesta? Jyvin hiljasena mies istuu eduskunnassa, haittaako se jos hulppee tili tulee kuukausittain.

Äänestä

Hallitus lisää taas haitallista maahanmuuttoa: Miksi veronmaksajan pitää tämäkin kustantaa?

Perussuomalaisten Riikka Purra, Mari Rantanen ja Jussi Halla-aho jättivät tänään hallintovaliokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jolla merkittävästi helpotetaan kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa muun muassa opiskelun tai työharjoittelun kautta. Perussuomalaiset esittivät, että koko lakiehdotus hylätään.

Esityksen mukaan EU:n ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille myönnetään ensimmäinen oleskelulupa opiskelun perusteella suoraan koko tutkinnon tai opintojen suorittamisen keston ajalle. Lisäksi opiskelijan tulee esittää jatkossa selvitys toimeentulosta vain yhdeltä vuodelta, vaikka lupa myönnetään pidemmäksi ajaksi.

Jopa turvapaikkaa hakenut, kielteisen päätöksen ja karkotuspäätöksen saanut voi hakea oleskelulupaa.

Vetovoimatekijä sosiaaliperusteiselle maahanmuutolle

Perussuomalaisten mukaan esitys luo huomattavan vetovoimatekijän Suomelle sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämättömälle sosiaaliperusteiselle maahanmuutolle. Esitettyjen lakimuutosten onkin arvioitu lisäävän ulkomaalaisten opiskelijoiden määrää tuhansilla jo lähivuosina.

– Esityksessä on jälleen kerran arvioitu täysin puutteellisesti taloudelliset vaikutukset. Hallitus ei ole ottanut asiakseen selvittää niitä. Kukaan ei täällä elä 560 eurolla kuukaudessa. Mutta maahanmuuttoa on saatava, vaatii hallitus, Riikka Purra ihmettelee.

Kuntaliiton arvion mukaan esitetyt muutokset kasvattavat menoja ainakin toimeentulotukimenojen muodossa.

– Esitys aiheuttaa merkittävän kasvun sosiaalimenoihin jo siitäkin syystä, että Suomessa jopa korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllistymisessä on merkittäviä ongelmia, Mari Rantanen huomauttaa.

Liian alhainen toimeentulovaatimus

Ulkomaalaiselle opiskelijalle myönnetyn jatkuvan oleskeluluvan perusteella myös heidän perheenjäsenilleen myönnettäisiin jatkuva oleskelulupa. Heillekin syntyisi mahdollisuus saada työmarkkinatukea.

– Ulkomaalaisten opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä elämisestä aiheutuvat kulut lankeavat veronmaksajan maksettavaksi. Opiskelijoilta vain kerran edellytetty kuukausittainen toimeentulovaatimus on naurettavan matala. Muuta valvontaa ei käytännössä ole, Rantanen sanoo.

Esityksessä vakava yhdenvertaisuusongelma

Kelan asiantuntijalausunnosta ilmenee, että ulkomaalaisen opiskelijan joutuessa taloudellisen tuen tarpeeseen hänelle voi syntyä perustoimeentulotukioikeus erilaisin ja muihin opiskelijoihin nähden matalammin kriteerein ja ilman velvollisuutta turvautua ensisijaisesti opintolainaan.

– Tilanne asettaa suomalaiset opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Suomi siis antaa paremmat opintososiaaliset edut EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville, sillä suomalaisten opiskelijoiden tulee turvautua ensisijaisesti opintolainaan, kun ulkomaalaisille taas tulee suoraan oikeus toimeentulotukeen, Purra sanoo.

Äänestä
  • Karkotettavat mukaan opintoihin

    Esityksen mukaan jopa turvapaikkaa hakeneet ja karkotuspäätöksen saaneet voivat hakea oleskelulupia, ja heille voidaan myöntää oleskelulupa.

    Perussuomalaisten mielestä tämä mahdollistaa turvapaikkajärjestelmän laajamittaisen hyväksikäytön eikä tällaista ohituskaistaa pidä luoda. Ruotsista on riittävästi varoittavia esimerkkejä.

    – Hallitus pyrkii kaikin keinoin rapauttamaan turvapaikkajärjestelmän ja sen uskottavuuden. Jatkossa ei olisi mitään väliä, millä perusteilla Suomeen saapuu tai tuleeko vailla mitään perusteita, jos kuitenkin oleskelulupa heltiää tavalla tai toisella, Jussi Halla-aho sanoo.

    Kaikki olivat miehiä ja jopa 7 vuotta palloilleet veronmaksajien kustannuksella ei ihme miksi Suomi velkaantuu. Suomessa munattomia virkamiehiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karkotettavat mukaan opintoihin

    Miksi se Halla-Aho ei ollut estämässä maahnmuuttoa 2015-2016 kun itse Perussuomalaiset olivat olivat hallituksessa. Ukkoja tuli ovista ja ikkunoista mutta mies oli hiljaa.
    Nyt on oppositiossa hyvä antaa neuvoja kun niitä ei tarvitse itse toteuttaa. Minä en kyllä tuommoisen miehen puheista välitä joka on sivari, ja pettää vielä vaimoaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koponen huolissaan haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa: Väkivaltaa, jengiytymistä, muiden oppilaiden koulunkäynnin terrorisoimista…

Kansanedustaja Ari Koponen on huolissaan haittamaahanmuutosta, joka heikentää oppimistuloksia, kasvattaa julkisia menoja sekä lisää rikollisuutta, turvattomuutta ja yhteiskunnan epävakautta. Koposen mukaan suomalaisen peruskoulun menestystarina on kohta muisto vain, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin ja suitsia haitallista maahanmuuttoa.

Kaupunkilehti Länsiväylän haastattelemat espoolaiset isät kertoivat hiljattain, että heidän lastensa kouluissa esiintyy yhä enemmän väkivaltaa, jengiytymistä ja muiden oppilaiden koulunkäynnin terrorisointia. Häiriköt ovat maahanmuuttajataustaisia lapsia, jotka eivät pärjää muun luokan mukana.

Opettajan aika, huomio ja voimavarat eivät riitä erityistä tukea vaativiin oppilaisiin ja koko muun luokan opettamiseen. Isät kysyvät, onko meillä varaa menettää se paras enemmistö oppilaista, joiden koulukäyntiä erityisoppilaat terrorisoivat. Sama pohtii myös kansanedustaja Ari Koponen, jonka mukaan suomalainen peruskoulu on ollut suuri menestystarina, mutta menneisyys ei ole tae tulevasta.

– Meillä on peruskouluja, joissa arkisissa kohtaamisissa ei puhuta enää lainkaan suomea. Espoossa ja Vantaalla vieraskielisen väestön osuus on korkeimmillaan yli 50 %. Turusta löytyy koulu, jonka oppilaista 90 % puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. On luokkia, joissa ei ole yhtään suomenkielistä oppilasta, paljastaa Koponen.

Ilman suomen kieltä ei integroituminen onnistu

Nykyisessä ympäristössä kielen oppiminen on lähes mahdotonta, kun vertaisoppimista ei enää tapahdu eikä halua oppimiseen ole. Tämä on Koposen mukaan ongelman ydin, sillä ilman suomen kieltä integroituminen yhteiskuntaan ei onnistu.

– Maahanmuuttajien oppimis- ja koulunkäyntivalmiuksia tukeviin toimenpideohjelmiin punavihreä hallituksemme voi tuhlata vuodesta toiseen kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahoja, mutta onko se tarkoituksenmukaista? Kaupungit ghettoutuvat ennen pitkää. Ihmeitä ei pystytä uusilla toimintamalleilla, hankkeilla ja miljoonilla tekemään, jos haitallista maahanmuuttoa jatketaan.

– Tällä eduskuntakaudella olemme saaneet aikaan hyviä konkreettisia toimia koulukiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseksi sekä koko kouluyhteisön hyvinvoinnin parantamiseksi. Näiltä kaikilta putoaa kuitenkin pohja, jos hallitus ei halua puuttua ongelman juurisyihin, vaan jatkaa haitallista maahanmuuttoa etenkin tietyistä maista, joiden ongelmat tiedämme, päättää Koponen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu