hypotermia

lähes kuollut

Ei kuulu välttämättä tänne, mutta ajattelin varoittaa. Jäiden lähdön kunniaksi uin oman kotilammen ympäri vappuna. N. 400m. Koko ajan rannan tuntumassa. Melkein pääsin perille, mutta sitten oli pakko kahlata rantaan. Yllätys oli se, että jalat ei enää totelleet. Meni tosi kauan, että sain rähmittyä itseni lämpimään. Vihdoin kun pääsin kotiin oli ruumiinlämpö alle 33.
Melkoinen opetus oli. Aivotkin pätki sen verran, etten muista kaikkea rannallepääsyn jälkeisiä juttuja. Näin harhoja ja autoa en meinannut pystyä ajamaan kun tärisin niin hemmetisti.
Se vielä, että olen koko talven käynyt avannossa pari kertaa viikossa, mutta tuo vedestä ylöstulon jälkeinen voimattomuus ja sekavuus oli yllätys.
Ei kannata kokeilla!

10

3321

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häijyläinen

      opit ajoissa ja olet vielä varoittamassa muita.
      Hypotermia on salakavala tila harhoineen. Olen kuullut, että jotkut kuoliaaksi paleltuneet ovat ilmeisesti riisuneet vaatteita yltään ennen kuolemaansa. (Tämä on päätelty siitä, että ruumiit on löydetty puolipukeisina.) Kehon lämmön laskettua riittävän alas aivot eivät ilmeisesti enää tunnista oikeaa olotilaa, vaan antavat käskyn toimia kuten helteessä.
      Kylmä vesi kangistaa nopeasti, ja tähän lämmönhukkaan liittyvään fysiologiseen ilmiöön ei tottuminen - esim. pikaiset avantouinnit - vaikuta.
      Eräs siperialaisnainen ui satoja metrejä kylmässä vedessä mutta hän oli koko ajan valvonnassa. Ilmeisesti hänen elimistönsä toimii jotenkin eri tavoin kuin useimman muun. Ja tietysti hän oli ikänsä harrastanut uintia kylmässä vedessä.
      Kyllä hän viluiselta näytti avannosta poistuttuaan ja uintimatkan loppuosakin vaikutti tuskaiselta.

    • suski...

      No onneksi sinulle ei käynyt pahemmin ja selvit rannalle saakka....

      • paljon elävämpi

        Kiitti Suski -:)

        Tänään lähdin tunnin treenin jälkeen ja otin siltä lammelta luulot pois.

        Nimittäin uin koko lutakon ympäri. Vesi oli 10 asteista, mutta ilma onneksi paljon lämpimämpi kuin vappuna, silloin oli täällä aika vähän yli 0..
        Varmaan nupissa jotain vikaa kun piti todistaa itselle, että pystyn siihen.


    • taidat olla

      Taidat ollla satusetä? Mutta ihan hyvä juttui toi oli, paitsi että tiedä kovinkaan paljoa fysiikasta! Eli lämpöopista? Toi ruumiinlämmön tippuminen 37-33 ei oikein onnistu puolestunnis. Veden pitäis olla -10 asteista ja semmosta vettä ei oo olemassakaan. Joten oot HUUHAAHAHAHHA jätkä!

      • aloittaja

        Ihmeissäni olen. Miksi tuollaista väität.

        Muuta en tiedä kuin että himassa kuumemittari näytti noita.
        Jäät lähti ko. lammesta kolme päivää aikaisemmin. Ilman lämpötila oli tuolloin 3.
        Vedestä en tiedä, luultavasti 5 - 7.
        Pari päivää sitten vesi oli jo melkein 10 astetta.
        Uupumistani saattoi edesauttaa uintia edeltänyt n. tunnin kovan puoleinen treeni yli 160 sykkeellä. Spinning-kuntopyörällä, jos kiinnostaa. .
        Miksi minä tänne satuja kirjoittaisin? Halusin vain varoittaa toisia.
        Ei kannata olla kade, siitä, että meinasi lusikka lentää nurkkaan Eikä siitäkään, että treenaan joka päivä ja tulen uimaan taas seuraavat puoli vuotta oli veden lämpö sitten mitä tahansa. Ei se nyt enää ennen syksyä kylmenemäänkään ala.

        Kirjoituksesi ihmetytti minua.


      • taidat ollalle

        Lyö googleen sana hypotermia ja katso siellä, miten ihminen jäähtyy.

        Itse et tunnu tietävän kylmän vaikutuksesta mitään.

        Jokin tuollainen osoite pitäisi löytyä:

        www.suh.fi/ajankohtaista/pelasta_ja_pelastu/hypotermia


    • baat

      Kylmässä vedessä ei ole tarkoitus uida matkaa, vaan siellä käydään vain pulahtamassa...

      Saunassa ei ole tarkoitus olla niin kauan että taju menee, vaan siellä käydään vain ottamassa kunnon hiet ja sitten pois...

      Kuka opettaisi suomalaisille nämä perusasiat?

      Entä koska viranomaiset puuttuvat avantouinnin ja löylynheiton mm-kisoihin? Ko. kisathan ovat typerää terveyden vaarantamista, ja antavat vaarallisen väärän käsityksen siitä, miten avannossa ja saunassa käyttäydytään.

      Seuraavaksi suomalaiset järjestävät varmaan mm-kisat siitä, että kuka pysyy pisimpään veden alla ja kuka hyppää korkeimmasta tornista ilman laskuvarjoa.

    • make

      Joo, kylmä kangistaa. Paitsi munan ;) Mut onhan niitä jotain siperialaisia äijiä, jotka ui jäisessä meressä kilometrikaupalla. Se on mun mielestä jotenkin fysiikan lakien vastaista, mutta niitä vaan on. Onko hyviä selityksiä näille supermiehille? Tuskin vodkaakaan saavat imettyä niin paljon vereen, että toimis jäänestoaineena ;)

    • mikko eschner

      Kiinnostaisi tietää mikä oli veden lämpö tuolloin. Olemme parin ystäväni kanssa aloittaneet valmentautumisen avantokauteen, ja uimme n.20 min lenkkejä.(vielä toistaiseksi) Viimeksi vesi oli n.13 asteista, ja alkoi jo tuntua hieman oudolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe