Olemle olleet yhdessä avomieheni kanssa 13 vuotta. Meille on siunaantunut myös yksi aivan ihana lapsi, joka alkaa olla jo sen ikäinen, että arjen pyörittäminen sujuu suhteellisen hyvin ilman kakkavaippoja ja enterorokkoja.
Parisuhteemme on ollut aina jotenkin haastava. Niin kauan kaikki toimi, kun minä myönnyin ja haistelin ilmaa sekä muokkasin käytöstäni niin, että sopu pysyi talossa. Siihen tuli kuitenkin totaalinen stoppi, koska voimavarani ei enää riittänyt tähän monen asian summana.
Nyt näen enää vaihtoehtona eron. En edes aio lähteä pariterapiaan, sillä eroasiaa kypsyteltyäni jopa vuosikaudet ei suhteen pelastuminen onnistuisi millään tavalla. Nautin liikaa päivistä, kun saamme olla lapsen kanssa kahden. Myös lapsi selkeästi nauttii ilmapiiristä ja yhteisestä touhuamisesta. Ilmapiiri on ollut kireä pitkään, vuosia, kun joudumme haistella miehen tunnetilaa. Hyviäkin päiviä hänellä joskus on, silloin lähinnä itse hengähdän.
Mies on luonteeltaan agressiivinen, ailahteleva, hyökkäävä, auktoriteetti. On loukannut niin minua kuin lastakin vuosien varrella asioilla, joita en enempää avaa. Ihan pienestä en hätkähdä, nyt on kyse suuremmista ongelmista.
Tiedän, että ottaessani asian puheeksi, erosta tulee vaikea. Hän ei kykene aikuismaiseen käytökseen ja rationaaliseen ajatteluun ja toimintaan. Toisin sanoen pelkään kaikkea tulevista kiistoista koskien esimerkiksi sitä, kuinka lapsemme tulee asumaan kummankin luona, ts.yhteishuoltajuus vuoroviikoin vai että hän tapaisi lastaan joka toinen viikonloppu. Jälkimmäistä toivon itse, jo lapsemme kannalta.
Tämä oli hyvin pelkistetty kuvaus tilanteesta ja tulevasta. Lähinnä kysyisinkin, että miten olette saaneet asiat toimimaan lapsen isän kanssa eron jälkeen? Pariterapiassa käynti ennen eroa, jolloin ehkä miehenkin silmät avautuisivat kuinka ero voidaan hoitaa vähiten lasta satuttaen? Kokemuksia ja vinkkejä otetaan vastaan.
Parisuhteemme on ollut aina jotenkin haastava. Niin kauan kaikki toimi, kun minä myönnyin ja haistelin ilmaa sekä muokkasin käytöstäni niin, että sopu pysyi talossa. Siihen tuli kuitenkin totaalinen stoppi, koska voimavarani ei enää riittänyt tähän monen asian summana.
Nyt näen enää vaihtoehtona eron. En edes aio lähteä pariterapiaan, sillä eroasiaa kypsyteltyäni jopa vuosikaudet ei suhteen pelastuminen onnistuisi millään tavalla. Nautin liikaa päivistä, kun saamme olla lapsen kanssa kahden. Myös lapsi selkeästi nauttii ilmapiiristä ja yhteisestä touhuamisesta. Ilmapiiri on ollut kireä pitkään, vuosia, kun joudumme haistella miehen tunnetilaa. Hyviäkin päiviä hänellä joskus on, silloin lähinnä itse hengähdän.
Mies on luonteeltaan agressiivinen, ailahteleva, hyökkäävä, auktoriteetti. On loukannut niin minua kuin lastakin vuosien varrella asioilla, joita en enempää avaa. Ihan pienestä en hätkähdä, nyt on kyse suuremmista ongelmista.
Tiedän, että ottaessani asian puheeksi, erosta tulee vaikea. Hän ei kykene aikuismaiseen käytökseen ja rationaaliseen ajatteluun ja toimintaan. Toisin sanoen pelkään kaikkea tulevista kiistoista koskien esimerkiksi sitä, kuinka lapsemme tulee asumaan kummankin luona, ts.yhteishuoltajuus vuoroviikoin vai että hän tapaisi lastaan joka toinen viikonloppu. Jälkimmäistä toivon itse, jo lapsemme kannalta.
Tämä oli hyvin pelkistetty kuvaus tilanteesta ja tulevasta. Lähinnä kysyisinkin, että miten olette saaneet asiat toimimaan lapsen isän kanssa eron jälkeen? Pariterapiassa käynti ennen eroa, jolloin ehkä miehenkin silmät avautuisivat kuinka ero voidaan hoitaa vähiten lasta satuttaen? Kokemuksia ja vinkkejä otetaan vastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toivotaan että miehesi löytää rehellisen ja kunnollisen naisen.
Kaikkea hyvää miehellesi.
tunnistitko itsesi ja menikö tuneisiin? :D
Naiset haluaa seurustella jännämiesten kanssa. Agressiivinen mies on jännämies, mnkäs sille voi että naiset on tyhmiä.
Mullakin oli kaks ihanaa poikaa, mutta nyt niistä on kasvanu järkyttävän isoja ja painavia rontteja. Mulla hajoo paikat niiden kanssa.
En ole elänyt vastaavaa tilannetta, niin en voi juurikaan kommentoida saatikka antaa vinkkejäkään.
Sen kuitenkin sanon, että luultavasti ei kannata sitä pariterapiaa ajatella, kun olet jo päätöksesi tehnyt. Jää hyödyt minimiin ja puolisosi saattaa suivaantua entistä pahemmin, jos/kun tajuaa ettei pariterapia tähtääkään yhdessä elämisen jatkumisen mahdollisuuteen. Jos sen sijaan saat jotenkin puhuttua päätöksesi väistämättömästä erosta läpi ensin ja sitten ehdotat pariterapiaa nimen omaan lapsen etua ajatellen, niin se voisi olla hyvinkin rakentava lähestysmistapa.