Lauri Ikosen 6. e molli sinfonia

Minulla oli onni löytää netistä Storgårdsin johtama Teoston perustaja ja säveltäjä Lauri Ikosen 6. e molli sinfonian kantaesityksen live-esitys ja taltiointi Turun filharmonisesta konsertista joka ehti jo kertaalleen peruuntua koronasta johtuen. Linkki on otsikolla ilta Storgårdsin kanssa. Erkki Salmenhaaran mukaan kokosävelisiä aineksia sisältävän sinfonia, joka ei ole yleisesti ottaen ehkä aivan yhtä sujuva kuin säveltäjän niinikään kantaesityksen vasta melko hiljattain saanut 5. sinfonia, on tyyliltään kansallisromanttinen ja ehkä jossain määrin Sibelius vaikutteinen teos, vaikka syntyikin sangen myöhään 1950 luvulla ja tässä mielessä melko anakronistinenkin mutta on ainakin ensikuulemalta viehättävä käyrätorvisoololla alkava sopusuhtainen ja ekonominen pikku sinfonia joka sai pikaisesti kuultuna allekirjoittaneen jopa hieman lumoutumaan kauniista ja tarttuvasta melodiikastaan vaikka erään kriitikon mukaan siihen painaa leimansa tietty keskeneräisyyden vaikutelma. Salmenhaaran mukaan viimeiseksi sibeliaaniksi luonnehdittu Ikonen ei käytä sinfonioissaan kansallisia aiheita. Olematta kovin persoonallinen ja omintakeinen luomus sinfonia on kuitenkin varsin ammattitaitoisesti orkestroitu enkä pistänyt merkille Madetojan mukaan joissakin Ikosen sinfonioissa kuultavaa kammottavaa(?) orkesterikaikua vaan sinfoniassa kaikki soi esimerkillisen hyvin ja läpikuultavasti. Scherzo-osa on leikillinen mutta musiikillinen huumori tarttuu myös joihinkin finaalin aiheisiin ja sinfonia päättyy hyväntuulisesti. Sinfonian painopiste on joko sen hitaassa osassa tai finaalissa. Ensiosa on hieman fragmentaarinen. Mutta kokonaisuus on tasapainoinen ja ehyt eikä orkestroinnin ja musiikin taso laske loppua kohti radikaalisti kuten vielä parikymppisen Felix Krohnin ainokaisessa Vuodenajat sinfoniassa jossa melodisesti kukkean ensiosan ja finaalin kömpelön polyfonian ja vaskisektion banaalien vappumarssien välillä on räikeä ero epämääräisesti orkestroidusta hitaasta talvi(?)-osasta puhumattakaan. Tässä tuon sinfonian uskaltaisinko sanoa vielä melko hioutumaton mutta mieleenpainuva esitys. Esitys paranee loppua kohden selvästi. Hienoa että tällaista postromanttista musiikkia vielä kuulee suomessa jolle varmasti olisi enemmänkin tilausta. Sanalla sanoen kulttuuriteko.