Olemme olleet 10v yhdessä, 2lasta, koira, farmariautot, uusi omakotitalo, hyvät työt, jne asiat kunnossa. Itseä ruvennut viimeaikoina ahdistamaan hirveästi kun ei saa suhteessa lämpöä ja puoliso ei näytä tunteitaan minulle. Ei ole koskaan sanonut minulle rakastavansa minua ilman että olen itse sanonut ensin ja muutenkin on vähän varautunut ja suorittajaluonne. Joskus olen miettinyt voisiko asia liittyä appiukon alkoholismiin, mihin hän myös menehtyi. Hän oli myös kova suorittaja ja ok menestynyt yrittäjä, mahtoiko alkoholi olla pakokeino työstä vai työ alkoholista.
Seksiä saan kyllä lähes riittävästi mutta sekin suoritetaan mahdollisimman tehokkaasti, ja minä hoidan pääsääntöisesti kaiken.
Kaipaisin vain sitä että joku tulisi kerran viikossa yllättäen, halaisi ja ehkä sanoisi jotain kivaa.
Niin ja olen ok kunnossa ja teen kotitöistä ehkä puolet, puoliso myös runsaasti ylitöitä.
Onko ideota mitä voisi yrittää, puhua olen yrittänyt, pariterapiaan puoliso ei ikinä suostuisi koska ei pidä vieraista ihmisistä.
M36
Seksiä saan kyllä lähes riittävästi mutta sekin suoritetaan mahdollisimman tehokkaasti, ja minä hoidan pääsääntöisesti kaiken.
Kaipaisin vain sitä että joku tulisi kerran viikossa yllättäen, halaisi ja ehkä sanoisi jotain kivaa.
Niin ja olen ok kunnossa ja teen kotitöistä ehkä puolet, puoliso myös runsaasti ylitöitä.
Onko ideota mitä voisi yrittää, puhua olen yrittänyt, pariterapiaan puoliso ei ikinä suostuisi koska ei pidä vieraista ihmisistä.
M36
Vastaukset 8
Vanhimmat
On ihmisiä jotka todistavat tunteensa omanlaatuisella käytöksellään.
Miehesi tekee kaikkensa todistaakseen ovansa luotettava isä, puoliso,kodin yleiskunnon ylläpitäjä, (jossa sinulla on hänen mielestään valtava rooli! )
Oletko sinä lukenut liikaa teini-ikäisille tarkoitettuja "romanttisia" pokkareita?
Vai oletko höyrähtänyt halpoihin elokuviin ja jokapuolella puskettavaan mainontaan?
Miksi et arvostaisi sitä mitä miehesi kanssa olette yhdessä luoneet: perheesi ja kodin?
Osallistu enemmän miehesi työpaineisiin, kuuntele, jos hän kertoo niistä sinulle. Halaa rauhallisesti, sinun ei tarvitse sanoa mitään, vain halaat.
Teet kovin väärin jos protestoit mihessäsi, sinun mielestä esiintyvää "tunteettomuutta".
Hän vain tuo sen esille toisella tavalla. Tavalla jonka hän hallitsee. Joka on täysin hyväksyttävää ja kunnioitettavaa.
Ajtteleppa sitä noin! Sensijaan että kehittelet aivoissasi täysin väärään suuntaan menevää, rikkovaa ja perhettäsi ja kotiasi repivää ideologiaa.
Me ei eletä enää 1950- luvulla ja parisuhteessa ei pärjää tuon aikaisilla opeilla. On se ihmeellistä miten ihmiset jämähtää menneisiin aikoihin, vaikka maailma kehittyy eteenpäin. Annetaan toki yli kuusikymppisten elää vanhanajan liittoaan, mutta muutoin ei hyvä malli. Ennen naiset osoitti rakkauttaan laittamalla ruokaa, leipomalla ja miehet tekemällä äijähommia. Nuo on ihan kivoja juttuja, mutta nykypäivänä monet kaipaa tunneyhteyttä toiseen. Seksin ei tartte olla vaan pikainen lasten tekemiseksi suoritettu tapahtuma vaan sitä voi puhua ja pussata. Kommunikointi on tärkeää. Eräässä parisuhdeoppaassa (en muista nimeä) mies ihmetteli miksi hänen neljä liittoaan oli jo hajonnut ja syyksi löytyi juurikin se, että hän ei osoittanut rakkauttaan naisille tärkeällä tavalla.
Luulemasi50 - luvun ideologia toimii tänäkin päivänä (Miksi sinä ensinkään luokittelist ihmisten käytöstä ikäryhmiin!? Eikö ikärasismi ole jo niin OUT)
Jos tunnet yhtä ainutta, taloudellisesti hyvin menestyvää nuorta, voit verrata häntä luulemasi "50 luvun käytöksen omaaviin ".
He omaavat korkean työ-, tunne-, luotettavuusmoraalit. Ne luovat perustan elinikäiselle käytökselle.
Parin toiselleen luoma hellyys ja yhteinen "sävel" ei tarkoita kuvailemaasi työnjakoa, "hellaa ja Jussia-ja-kuokkaa". Tunteiden esiintuomisen vaikeus toisen haluamalla tavalla on esiintynyt sitten Aatamin ja Eevan. Se ei suinkaan ole mikään "nykyajan ilmiö" kuten sinä yrität vääntää.
Tai ehkä omalla kohdallasi se on niin, muuta rautalangasta vääntämälläkään väitettäsi ei voi yleistää.
Siis suhteessa se joka jäi lämpöä vaille on mies, tai no, ei varmaan kaikkien mielestä Mies, koska eihän mies voi haluta puhua ja pussata.
Kyllä meillä ne "miesten työt" hoidan minä koska molemmat haluaa niin.
Kaikki tietysti voivat toimia ihan niin kuin haluvat suhteissaan, vaikka sit 50 luvun mallin mukaan.
Vaikka harrastan Autoja, nyrkkeilyä ja metsätöitä, ei se tarkoita että en kaipaisi halausta.
M36
Tässäpä yksi yli kuuskymppinen ja avioliittoa takana noin 40 vuotta. MIes osoittaa välittävänä ja rakastavansa huolehtimalla monesta asiasta arjen pyörityksessä, myös halaa ja suukottelee ja laittaa viikonloppuisin aamupalan kun itse tykkään nukkua pitkään. MInä huolehdin myös monesta asiasta ja aina on iltapala miestäni odottamassa kun hän tulee harkkareistaan.
Emme ole koskaan olleet mitään kovia puhumaan vaan enemmänkin olemme tekemisillämme osoittaneet, että toinen on tärkeä. Seksiä on aina ollut ja on vieläkin. Ongelmia ja vastoinkäymisiä on ollut ja niistä on selvitty koska kumpikin on sitoutunut liittoomme, siinä on sitä "vanhanajan liittoa".
Maailma on muuttunut mutta ihmisen anatomia tai aivorakenne ei eli yhä edelleen toimimme hyvin perustunteiden ja ajatusten voimin. TOki niitä parisuhde oppaita ja erilaisia terapeutteja on pilvin pimein mutta kummallista kyllä aviolliset tai parisuhde ongelmat ovat vain lisääntyneet, erityisesti nuorilla pareilla....kun niitä vanhanajan parisuhdetaitoja ei taida olla tai kehittyä kun ei siedetä vastamäkiä vaan aina pitäisi olla kivaa tai vähinttäänkin se toisen pitäisi tehdä se toinen onnelliseksi.
Ettekö lainkaan ymmärtäneet mitä tarkoitin? Alottajahan sanoi, että miehensä suorittaa seksinkin ja hänellä ei ole läheisyyttä ja seuraava kirjoittaja ilmoitti alottajan olevan jonkun romanttisen hömpän kuvittelija. Ensiksikin ei kovin rakentava tyyli ja toisekseen teillä myöhemmillä vastaajilla kauhea puolustaminen kuinka teilläkin mies hoitaa miesten työt ja nainen naisten työt, ihan fine, mutta kerroitte kuinka teillä oli halauksia, läheisyyttä ym. Miksi täällä ihmisten on niin helkkarin vaikeata vastata siihen mitä kysytään ja miks pitää aina toitottaa sitä ainoaa oikeaa, omaa elämänsä totuutta pitkät litanniat. Asioita voi katsella eri kanteilta ja sitä kautta miettiä erilaisia ratkaisuja. Terapeutit muuten ihan oikeesti on sitä mieltä, että 50-luvun ideologia ei oikein nykypäivänä suhteissa toimi, tosin onhan rasismiin nykypäivänä tuomittavaa, seksuaalinen häirintä ja tasa-arvoa ylipäätään nykypäivänä arvostetaan, mutta toista se oli ennen. Ostiko kukaan hulluilta päiviltä piip suukkoja?
Lueppa itse aloitus uudelleen ALOITTAJA ON MIES, miten se on niin vaikeaa ymmärtää, mistä on kysymys!!?
Ja kyllä tuo kuuskymppisen kommentti sopii oikein hyvin teemaan. Sinun kirjoituksesi pointti taitaa vain olla toisen kirjoittajan kommentin mitätöinti kyseenalaisin argumentein ja aika lailla mustavalkoisesti. Mutta todennäköisesti olet vielä nuori ja varmasti kehityt vielä.
Älä höpötä ja puhu terapeuttien puolesta. Yksikään oikea terapeutti ei sano, mikä toimii ja mikä ei. Eri asia tietenkin nämä kirjekurssin käyneet terapeutit.