Lars Erik Larsson

Pastoraalisarja on Larssonin tunnetuin ja menestyksekkäin teos vauhdikkaassa ja melodiikaltaan tarttuvassa ensiosassaan ja kauniin lyyrisessä ja hehkuvassa hitaassa osassaan ja linnun liverrystä imitoivine puhallinsooloine scherzossa ollessaan yhä hyvin suosittu ja soitettu maailman konserttisaleissa kun hänen sinfoniansa on syystäkin kokonaan unohdettu sävelkieleltään konservatiivisina kuriositeetteina jotka eivät ole yhtä spontaaneja musiikillisesti tavanomaisessa ja melko heikkolaatuisessa keksinnässään hitaita osia lukuun ottamatta vaikka Klamin mielestä Larssonin 2. sinfonia on suuri ja vaikuttava teos ja Larssonilla on melodian taito ja muodon taju ja vaisto mihin väittämään en voi yhtyä varauksetta.

Minusta Larssonin 2. sinfonia on kuitenkin kolmatta sinfoniaa paitsi lyyrisempi myös viehättävämpi ja hieman tunteikkaampi ja lumoavampikin eikä lyyrikolta 3. sinfonian tiettyä dramatiikkaa tavoitteleva ja esikuviaan epätoivoisesti mutta hedelmättömästi imitoiva epäkypsä ja metafyysisiä syvyyksiä kaihtava tyhjyyttään kumiseva sinfoninen draama ottanut luonnistuakseen duuri molli tonaalisuuden puitteissa yhtä hyvin kuin esim. Brahmsin niinikään Beethovenia ihannoivassa ja kumartavassa 1. c molli sinfoniassa ja myöhemmin Larsson mikäli oikein muistan uudistikin tyyliään modernistisempaan suuntaan jollaista kehitystä esim. Ikosella ei tapahtunut vaan hän pysyi uskollisena jo nuorena omaksumilleen kansallisromanttisille ihanteilleen loppuun asti.