Rovaniemellä oli aikoinaan Kauppatorin Asukastupa. Se pohjautui oululaislähtöisen Maarit Alikosken kehittämään erinomaiseen konseptiin,
varsinaisina työntekijöina olivat mm Aino ja Pasi. Samalla konseptilla toimivia asukastupia on tällä hetkellä Oulun seudulla kahdeksan.
Kauppatorin Asukastupa fuusioitiin Rovaniemen Seudun Mielenterveysseuran kanssa aloitettuun Kansalaistaloon.
Nimi "asukastupa" poistettiin käytöstä, sen korvasi "Tupa" joka on yksi avoin tila Rovakatu 23ssa.
Pian selvisi että suuri osa kaivatuista palveluista olikin ajettu alas kaikessa hiljaisuudessa.
Keskityttiin massatapahtumiin jotta saatiin mahdollisimman paljon kävijöitä avustusanomuksia varten. Menetettiin yksilöllisyys.
Asian korjaamiseksi Rovaniemellä on perusteilla Rovaniemen Uusi Asukastupa (R)y, mutta mm korona ja rahoituksen järjestäminen
sekä yhdistyksen rekisteröinti ovat venyneet. Samoin se että yhä termiä "Asukastupa" on käytetty oudoissa yhteyksissä,
rekisteröintiin on tullut hidastuksia.
Tuleva yhdistys pitää matalaa profiilia. On syytäkin varoa astumasta isompien varpaille,
taistelu avustuksista on kovaa ja eri toimijat puolustavat asemaansa kaikin keinoin.
Yhdistyksellä on jo olemassa epäviralliset nettisivut ja myös Facebookissa on jotain olemassa.
Niiden kautta halukkaat voivat pyytää lisätietoa ja tutustua jo olemassa olevaan infoon

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olis kai se aika mahtavaa, jos sellainen yhteinen olohuone saataisiin takaisin. Siellä tunsi olevansa aina tervetullut porukkaan.
Ja ne keskustekuhetket ja rennot harrastelut, eipä parempaa ajankulua vois olla.
kommareiden hommaa boikottiin
Jaa, enpä oo osannu koskaan puoluepolitiikkaan sotkea tuotakaa asiaa, vaan näitä valistajiahan näkyy aina riittävän.