Olen tässä nyt pikkuhiljaa alkanut epäilemään tunteitani miestäni kohtaan.Olen epäillyt niitä jo kauan, mutta vasta nyt on oikeasti alkanut tuntua siltä, että en arvosta tai rakasta miestäni tarpeeksi. Kaikki hänen pienetkin piirteensä ja ajatuksensa ärsyttävät ja riitelemme jatkuvasti kaikesta turhasta. Olen usein miettinyt, ettei meidän koskaan olisi pitänyt edes mennä yhteen. Olemme molemmat aika erilaisia. Ystävinä olimme todella hyviä, mutta en oikein tunne sellaista kipinää hänen kanssaan, kuin olen tuntenut muutamaa muuta miesystävääni kohtaan.
On todella paha olo, sillä olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, otimme vajaa vuosi sitten yhteisen asuntolainankin ja olemme miettineet lasten saamista yms... Olin itsekin vielä vähän aikaa sitten varma, että hänen kanssaan haluan olla aina. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Meillä on ollut niin paljon ongelmiakin suhteen aikana. Mies on pettänyt ja jonkinverran on ollut väkivaltaakin, tosin molemminpuolista(ei kuitenkaan mitään vaarallista, sellaista läpsimistä ja tönimistä). Riidat kärjistyvät usein todella pahoiksi!
Pelkään, että jos nyt teen päätöksen erota, kadun sitä koko lopun elämäni. Jos tunteeni palaavatkin vielä takaisin ja tämä on vain ohimenevää. Toisaalta, tämä ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun tuntuu, että pitäisi lähteä eri teille. Ongelmana on tämä asuntolainakin, että kuinka ne asiat saadaan hoidettua. Itse olen työttömänä ja mieheni on huonopalkkaisessa työssä. Kun vaan tietäisi tekevänsä oikean ratkaisun....Mistä tietää, kun oikeasti on lakannut rakastamasta ja olisi parempi jättää kaikki taakse?? Olen kuitenkin vielä nuori nainen ja minulla olisi kaikki mahdollisuudet aloittaa alusta jonkun toisen kanssa. Olisiko kohtalotovereita tai muita neuvoja?!
On todella paha olo, sillä olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta, otimme vajaa vuosi sitten yhteisen asuntolainankin ja olemme miettineet lasten saamista yms... Olin itsekin vielä vähän aikaa sitten varma, että hänen kanssaan haluan olla aina. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Meillä on ollut niin paljon ongelmiakin suhteen aikana. Mies on pettänyt ja jonkinverran on ollut väkivaltaakin, tosin molemminpuolista(ei kuitenkaan mitään vaarallista, sellaista läpsimistä ja tönimistä). Riidat kärjistyvät usein todella pahoiksi!
Pelkään, että jos nyt teen päätöksen erota, kadun sitä koko lopun elämäni. Jos tunteeni palaavatkin vielä takaisin ja tämä on vain ohimenevää. Toisaalta, tämä ei ole kyllä ensimmäinen kerta, kun tuntuu, että pitäisi lähteä eri teille. Ongelmana on tämä asuntolainakin, että kuinka ne asiat saadaan hoidettua. Itse olen työttömänä ja mieheni on huonopalkkaisessa työssä. Kun vaan tietäisi tekevänsä oikean ratkaisun....Mistä tietää, kun oikeasti on lakannut rakastamasta ja olisi parempi jättää kaikki taakse?? Olen kuitenkin vielä nuori nainen ja minulla olisi kaikki mahdollisuudet aloittaa alusta jonkun toisen kanssa. Olisiko kohtalotovereita tai muita neuvoja?!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi tärkeää, että uskaltaisit parisuhteessasi
tuomaan myös vaikeat asiat esille rehellisesti.
Rehellisyys yhdistettynä rakkaudelliseen tyyliin
aikaansaa ainakin hyvää. Mieti ensin esimerkiksi
2 päviää, että miten ottaisit asian esille.
Voit myös mennä käymään terapeutilla, ja puhua
asiasta ensin 2-3 kertaa.
Mieti sitä, että haluatko olla nykyisen miehesi
kanssa niin, että näet hänet myös kun olet sitten
70-vuotias?
Ennen kuin teette lapsia, olisi syytä vakavasti meittiä
asiat halki.
Rehellisyys, vaikkakin satuttaa, antaa myös
avaimia todelliseen elämiseen.
sinuna miettisin vakavasti eroamista.Asuntolainahan ei estä eroamista,kämppää myyntiin vaan.Kyllähän parisuhteen asiat saa selvitettyä jos haluaa,kyse onkin siitä halusta.onko kiinnostusta vai ei...Yksi asia on kuitenkin varmaa,lapsien hankinta kannattaa ehdottomasti jäädyttää. Jos parisuhde ei ole kunnossa kun lapsi syntyy,niin se ei vauvan tuloa kestä.Omien sanojesi mukaan olet vielä nuori,niin kyllä kehoittaisin selvittämään josko muualla olisi sinulle sopivampi ihminen,tietysti kun en kaikkia asioita tiedä,niin kukaanhan ei puolestasi päätöksiä voi tehdä.Omasta mielestäni elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonossa suhteessa-sitten kaikille moralisoijille tiedoksi,että olen itse kylläkin naimisissa ja lapsiakin löytyy,enkä suinkaan kannata mitään ristiinnaimista...
Hei,
Minulla on jokseenkin samanlainen tilanne sillä erotuksella, että olen mies ja minulla on vaimoni kanssa kaksi lasta.
Minäkään en tunne rakastavani vaimoani ja vaimoni arvostuskin on ollut vähäistä. Olen oikeastaan alun alkajaan tiedostamatta ollut tylympi vaimoani kohtaan. Vähän harmillisesti vaimoni taasen rakastaa minua kovastikin. Vastailen aina rakkauden tunnustuksiin mallia joo joo niin minäkin. Olen vain kasvanut erilleni vaimostani. Toisaalta välitän vaimostani, mutta mieleni tekisi erota. Lasten takia se ei vain ole helppoa. Niin ja vaikka sitä ei heti uskoisi, niin olen myös tosi kiltti, enkä haluaisi loukata ketään.
Kait yksi syy ajatuksiini on se, että olin nuorempana tosi ujo naisten suhteen. Nyt kolmekymppisenä olen rohkeampi ja mieleni tekisi elää ilman rajoitteita ja tutustua paremmin myös muihin naisiin. Vaimoni oli näet ensimmäinen kumppanini niin seksissä kuin seurustelussakin.
No oli miten oli lapsiani en tienkään koskaan hylkää. Jos haluat vaihtaa ajatuksia mailitse niin laita osoitteesi minulle.
MItä ihmettä pelkäät???