... ei ole, että joutui Putinin huijaamaksi. Ennätyksen kai teki Angela Merkel, jonka johdolla Saksa joutui aivan riippuvaksi Venäjästä. Useimmat muutkin menivät halpaan.
Sen sijaan hänen presidenttikuvansa oli surkea. Kärtyisä itsetietoinen mummo, joka taisteli paikasta EU:n pöydissä, vaikkei niihin kuulunutkaan. Häpeää tuotti. Käsittämätön oli myös hänen vaatimuksensa, että jalkaväkimiinoista oli luovuttava, vaikka itänääpuri ei luopunut myös.
Erikoinen, suorastaan kränäpäinen, oli Sirkka Hämäläisen nimittäminen vastoin neuvoja Ilkka Kanervan asemesta Suomen pankin pääjohtajaksi. Pääsi julkisuuteen asti, että Halonen kohteli alaisiaan erityisen ynseästi ja kiukkuisesti.
Meillä ei ole varaa, että Tasavallan Presidentti antaa kuvan äkäisestä kiukuttelijasta.
Tarja Halosen suurin erehdys
9
84
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki eivät ole yhtä leppoisia mitä aikoinaan presidentti Kekkonen.
Ei ärähtänyt, eikä lähettänyt myllykirjeitä?
Eikä puuttunut sisäpolitiikkaan ja vietti muutenkin siveellistä ukkomiehen elämää.
Puhumattakaan siitä, että olisi veljeillyt Neuvostoliiton johtajienkanssa.
Pois se hänestä. - Anonyymi
Merkel "Adolfin tytär", vain jatkoi samalla linjalla Saksan tuhoa, teki sen kaikilla mahdollisilla tavoilla, myös energiapolitiikalla.
- Anonyymi
Clinton ei mennyt halpaan.
- Anonyymi
Tavja on erehdys.
- Anonyymi
tai hänen vanhempansa tekivät tosi suuren erehdyksen, josta me maksamme vielä pitkään.
- Anonyymi
Nato on maailman paras rauhanliike sanoi presidentti Ahtisaari ja sekös Haloskaa ketuttaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831- 34795