Avasinpa tuuletus ikkunan, kun on niin lämmintä asunnossa, että vähän vilvoittavaa ilmaa sieltä.
Ihan järkyttävän kovaäänisiä lintuja on ulkona.
Tässä on vaikea istuskella tietokoneen äärellä ja sinkku palstalle kirjoitella, kun linnut ulvoo pihalla, voisivat sulkea nokkansa ja olla hiljaa.
Se on sitten tätä kauheaa lintujen ulvontaa kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen linnut hiljenevät.
Kaikkein pahimpia ovat harakat ja varikset, jotka aloittaa möykkäämisen ennen klo 05 aamulla,
Kraakkuvat ja krääkkyvät kukonlaulun aikaan ja pilaavat meikäläisen unet, kun uni on syvimmillään juuri tuolloin.
Ihan järkyttävän kovaäänisiä lintuja on ulkona.
Tässä on vaikea istuskella tietokoneen äärellä ja sinkku palstalle kirjoitella, kun linnut ulvoo pihalla, voisivat sulkea nokkansa ja olla hiljaa.
Se on sitten tätä kauheaa lintujen ulvontaa kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen linnut hiljenevät.
Kaikkein pahimpia ovat harakat ja varikset, jotka aloittaa möykkäämisen ennen klo 05 aamulla,
Kraakkuvat ja krääkkyvät kukonlaulun aikaan ja pilaavat meikäläisen unet, kun uni on syvimmillään juuri tuolloin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ennemminkin laulavat, kuten tsirp, tsirp tai titityy, titityy, kvaak, kvaak. Enemmän laulun sanoja kuin ulvova mylläri?
First world probleemit ne on ätmilläkin näköjään.
Illalla kuulin seuraavanlaista laulua risupuiskossa, mikähän lintulaji on kyseessä:
"Kurpppssssss, kurrrrpppppsssss, kurrrrpppppssssss, kurrrrrpppppssss"
Samaa laulua jatkui 5 tuntia perä perään ja tuntui, että lintu tuijotti huoneeseeni.
Ystävää lainaten "kaikki linnut huutaa tuola"
Niinhän ne vähän möykkää pitää, kun pitäisi saada äkkiä reviiri ja puoliso/ita, sitten sitä muitten reviiriltä ajamista, puolisoa jahtaamasta, mukuloita lahtaamasta. Sillä on nimikin, kun linnut meuhkaa Suomessa. Se on kesä.
ps. Varikset, harakat on aika säyseä konsertti. Kun saat parit musta- tai punakylkirastaat lähistölle kiekumaan, niin rukoilet variksia tilalle.
Mustarastaan laulu on niin kaunista! 🤩
Tai jokaisen urbaanin mökkeilijän kesäöinen sydänystävä: käki.
Hyvä syy pysyä kesät kaupungissa.
Maanantaiaamu, kello on melkein 4, suoraan ikkunan takana latvuksessa alkaa se helevetillinen joikaaminen... Sillä hetkellä sen mahdollinen kauneus ei tule mieleen :)
Et oo ajatellut et hankkisit korvatulpat??
Loukkaa hänen egoaan no doubt.
Karjuvat linnut ovat myös todella ikäviä.
Jos ne linnut pelkäävät jotain, ihhmistä varmaankin, mutta täällä on tikka jossain puussa, huvittaa se nokutus ääni, hassuakin sinänsä, tikka rakentaa jotain pesäänsä, tekee koloja puihin.
Linnut myös varoittavat toisiaan jos joku iso petolintu haukka tai joku on lähistöllä, koska pikkulint silloin hengenvaarassaq.
Mikä on petolintu, on myöskin golf-pallo, Callawayn Warbird.
Kalja-roboyteja ja ruokasrobotteja muutenkin... jamyekylliaiä tyttöyaviä ja mitä vielä.. myekylliawt uten joku Britnay Spears Toxic ja ja Alice cooper on myrkyllenen Toxic Poiaon.
Kuovi metelöi jo tuossa kävelyllä käydessäni. Samoin lokkeja näin jo taivaalla, äänten kakofoniaa. :P
Yks kaks luonto herää unestaan. Ai mä rakastan kevättä tässä kohtaa kun linnut palaa ja kohta kaikki taas vihertää. Mäkin herään henkiin kohta taas, pikkuhiljaa.
Kyllä. Lintumaailman keväinen äänimaisema on musiikkia korvalle. Keväinen metson soidin on sitten upea. Hiihdellä pimeällä syrjäiselle mäntykankaalle. Jäädä paikoilleen kuuntelemaan ja ennen auringon nousua alkaa hiljainen metson näppäily. Kun yksi aloittaa alkaa toinen ja kolmas ja sitten kun ne yhden laskeutuessa puusta alas muut tekee saman yhtäaikaa onkin pimeässä metsässä siipien meteliä ja ryminää. Sitten alkaa maasoidin ja paikalliset kaksintaistelut joita yllyttää puiden oksille lentävät koppelot kotkotuksineen.
Viereiselle oksalle lentää laulamaan punarinta joka on myös yksi hämärä laulajista. Hentoinen metallinen vihellys metsojen tappelu nujakoiden seassa. On maailman hienoimpia kokemuksia.
Muistan metson äänet etäisesti keväästä metsissä käppäillessä.
On se lintujen ilmestyminen maisemiin ensin sellainen korvien kannalta tottuminen, kun on hiljaiseen talveen tottunut. Mutta kyllä mielialaan vaikuttaa positiivisesti. :)
Tuollainen hyvä operaatiosuunnitelma sitten: pitää yreittää löytää josta pvinen lakko jasen päälle laita tyyny, pehmusteena.
aika hyvä operaatiosuunnitelma: laittaa nukkuessa jalan alle pasen lakon jatyynyn.
No johan on.. sinua häiritsee lintujen pariutuminen.. tai pyrkimys pariutua.
Huomasin itsekin että lokit ovat saapuneet pesimään. Se on täällä meillä sen merkki, että on jo kevät.
Itse nukun tuuletusikkuna auki mieluiten ja juuri viimeyön se oli auki ensimmäistä kertaa. Linnut eivät minua häiritse, niihin tottuu. Samoin kuin mopopoikiin, lentokoneisiin ja humiseviin ilmastointilaitteisiin.
Se että linnut sinua häiritsevät kertonee että olet niin full of it...
Eli älä avaa sitä tuuletusikkunaa.. hommaa ilmastointi. Tai korvatulpat, sillä sinä et ole maailman napa.
Että mua risoo sellaiset ihmiset jotka jaksavat valittaa ja häiriintyä ihmeellisistä luonnollisista asioista.