Sisareni on kaikkea sitä, mitä minä en ole.
Hän on valovoimainen, karismaattinen ja häikäisevän kaunis. Hän on pitkänhuiskea ja hoikka, mutta samalla muodokas - pitkät hoikat jalat ja JLo:mainen peppu, täyteläiset pyöreät rinnat. Veistokselliset mutta silti tyttömäisen suloiset kasvonpiirteet, joita kehystää kultaiset, tuuheat suortuvat.
Saapuessaan hän kerää kaikkien paikalla olevien jakamattoman huomion, hänen olemuksessaan on gasellimaista sulavuutta. Hän on kuin kuninkaallinen katsahtaessaan sinuun loistavine hymyineen, suurin kirkkaanvihrein silmin. Silti kaikessa tuossa kaudeudessa on jotain äärimmäisen nöyrää ja aseistariisuvaa.
Hän on avoin, kohtelias ja ystävällinen kaikille. En ole koskaan kuullut hänen olevan avoimen pilkallinen tai vihamielinen. Suuttuessaankin hän on oikeudenmukainen ja kykenee keskustelemaan ja kuuntelemaan. Sisartani kunnioitetaan ja ihaillaan. Hän osoittaa ystävyytensä avoimesti ja vilpittömästi.
Minä sen sijaan olen häntä paljon pienempi, lyhyempi, mitäänsanomattoman näköinen, harmaa tyttö. Olemuksessani on jotain nujerrettua, enkä osaa varauksetta keskustella vieraiden ihmisten kanssa. Joskus jopa tuttujenkin kanssa tunnen itseni hyvin varautuneeksi. Olen entinen koulukiusattu, minulla on ns kahvikuppineuroosi ja olen tavallaan hyvin yksinäinen. En kykene luomaan ihmissuhteita, eikä minulla ole esimerkiksi koskaan ollut poikaystävää, vaikka olen jo 25 vuotias.
Sisareni ei tarkoituksellisesti työnnä minua varjoonsa, mutta tekee sen kuitenkin. Hänellä on alempi koulutus kuin minulla, silti minä olen jäänyt varjoon. Minä soitan muutamia instrumentteja todella hyvin, hän ei ainuttakaan - kukaan ei koskaan ole huomioinut tätä mitenkään. Olen todennäköisesti sisartani älykkäämpi, sillä ei ole mitään painoarvoa.
Mikä logiikka tässä kaikessa on? Mitä maailma / ihmiset arvostavat?!
Hän on valovoimainen, karismaattinen ja häikäisevän kaunis. Hän on pitkänhuiskea ja hoikka, mutta samalla muodokas - pitkät hoikat jalat ja JLo:mainen peppu, täyteläiset pyöreät rinnat. Veistokselliset mutta silti tyttömäisen suloiset kasvonpiirteet, joita kehystää kultaiset, tuuheat suortuvat.
Saapuessaan hän kerää kaikkien paikalla olevien jakamattoman huomion, hänen olemuksessaan on gasellimaista sulavuutta. Hän on kuin kuninkaallinen katsahtaessaan sinuun loistavine hymyineen, suurin kirkkaanvihrein silmin. Silti kaikessa tuossa kaudeudessa on jotain äärimmäisen nöyrää ja aseistariisuvaa.
Hän on avoin, kohtelias ja ystävällinen kaikille. En ole koskaan kuullut hänen olevan avoimen pilkallinen tai vihamielinen. Suuttuessaankin hän on oikeudenmukainen ja kykenee keskustelemaan ja kuuntelemaan. Sisartani kunnioitetaan ja ihaillaan. Hän osoittaa ystävyytensä avoimesti ja vilpittömästi.
Minä sen sijaan olen häntä paljon pienempi, lyhyempi, mitäänsanomattoman näköinen, harmaa tyttö. Olemuksessani on jotain nujerrettua, enkä osaa varauksetta keskustella vieraiden ihmisten kanssa. Joskus jopa tuttujenkin kanssa tunnen itseni hyvin varautuneeksi. Olen entinen koulukiusattu, minulla on ns kahvikuppineuroosi ja olen tavallaan hyvin yksinäinen. En kykene luomaan ihmissuhteita, eikä minulla ole esimerkiksi koskaan ollut poikaystävää, vaikka olen jo 25 vuotias.
Sisareni ei tarkoituksellisesti työnnä minua varjoonsa, mutta tekee sen kuitenkin. Hänellä on alempi koulutus kuin minulla, silti minä olen jäänyt varjoon. Minä soitan muutamia instrumentteja todella hyvin, hän ei ainuttakaan - kukaan ei koskaan ole huomioinut tätä mitenkään. Olen todennäköisesti sisartani älykkäämpi, sillä ei ole mitään painoarvoa.
Mikä logiikka tässä kaikessa on? Mitä maailma / ihmiset arvostavat?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
ulkonäköä
Kirjoituksesi perusteella sisaresi ei ole vain kaunis vaan myös sosiaalisesti taitava. Sellainen perusmukava "hyvä tyyppi", johon sekä miesten että naisten on helppo tutustua, koska hän huomioi ihmisiä ja jaksaa kuunnella ja olla ystävällinen. Itse olen (ainakin pintapuolisesti) samanlainen sekä sisaresi lailla kaunis. En silti epäile hetkeäkään, ettenkö olisi "suosittu" varsinkin miesten keskuudessa nimenomaan persoonani, ystävällisyyteni ja huumorintajuni vuoksi. Minua on helppo lähestyä. Siitä ei välttämättä seuraa pitkäaikaista ihmissuhdetta, mutta mitä sitten?
Ehkä kauniit ihmiset saavat niinsanotusti paremmat lähtökohdat elämään. Minä olin jo vauvana hyväntuulinen, nauravainen ja söötti. Juuri sellainen naapurinmummojen "pikkuneiti" jota käytiin aina leikityttämässä ja jututtamassa. Ei ihme, että sosiaaliset taidot pääsivät kehittymään. Sainhan jatkuvasti myönteistä palautetta hymyillessäni ja ollessani söötti. Minulle kehittyi terve itsetunto: minulla ei ole tarvetta polkea muita tai olla kenellekään ilkeä tai laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Voin olla avoin ja ystävällinen jopa ihmisille, jotka eivät pidä olemuksestani ensisilmäyksellä. Tällainen on varmasti myös sisaresi tarina. Sen sijaan, että keskittyisit miettimään, kuinka sisaresi on itseäsi kauniimpi, mieti mieluummin kuinka hän kohtelee muita ja ota näistä asioista mallia. Ulkonäkö on joka tapauksessa korjattavissa pakkelilla, joten jos se siitä on kiinni niin käy kosmetologilla ja hanki itsellesi kasa meikkituotteita ja opettele tekemään itsestäsi kaunis. Teillä on samoja geenejä joten tuskin voit objektiivisesti katsottuna olla sisartasi huomattavasti rumempi.
Kauniit ja sosiaalisesti taitavat ihmiset saavat muilta ihmisiltä parempaa kohtelua kuin tavalliset, puhumattakaan. Eriarvoinen kohtelu alkaa jo vanhempien erilaisesta suhtautumisesta lapsiinsa. Vanhemmat harvoin suostuvat tätä uskomaan vaan kuvittelevat kohtelevansa kaikkia lapsiaan tasapuolisesti. Ulkopuolisen tarkkailijan voi sen sijaan olla helppo nähdä asioiden todellinen tila.
Olet ehkä masentunutkin epäreiluuden vuoksi, mutta itsetuntosi perusta tuntuu kuitenkin lujalta; tunnustathan vahvuutesi. Luo siis oma, sisarestasi ja vanhemmistasi riippumaton elämäsi omien vahvuuksiesi varaan. Vältä tilanteita, joissa tulet verratuksi (itsesi tai muiden toimesta) sisareesi.
välimatkaa, että pääset itsenäistymään ylivoimaiseksi arvottamastasi sisaresta.
Äläkä itse sorru häntä yliarvioimaan, vaan muista joka päivä kertoa itsellesi, että ole ihan jees ja rakastamisen arvoinen!
Olen nähnyt lähipiirissäni vastaavan asetelman siskosten kesken, jossa nuorempi sisar on jäänyt vanhemman varjoon, siinäkin täysin turhaan koska nuoremmalla ja ulkoisesti vaatimattomammalla on paljon sellaisia hyviä ominaisuuksia, jotka ihmisten kehuja keräävältä vanhemmalta puuttuvat.
Ehkä sulla on sama ongelma kuin minulla.
Mun isoveli on aina ollut se sosiaalinen, komea, urheilullinen, älykäs, luova ja aina hyvä kaikessa. Enkä nyt yhtään liioittele. Koulussa sai aina hyviä numeroita, niin liikunnasta, matematiikasta kuin kielistäkin ja nykyään hän on töissä hemmetin hyväpalkkaisessa työssä. Hänellä on myös kaunis vaimo ja tytär. Ja hän on myös hyvä ja rakastava isä. Eli hyvin pitkälti jokaisen naisen unelmamies.
Minä taas en ole mitään noista yllä mainituista. Koulussa olin se epäsosiaalinen ja hiljainen hissukka, jonka koulumenestys oli niin keskinkertaista kuin keskinkertainen voi vain olla. Naiset eivät kiinnittäneet muhun mitään huomiota. Ei negatiivisessa eikä positiivisessa mielessä. Mä yritin aina pysytellä omissa oloissani, tyyliin: "Jos mä en häiritse muita niin muutkaan ei häiritse mua." Pahinta oli ehkä se, että opettajat vertasivat mua aina mun veljeen ja odottivat mun olevan yhtä hyvä kaikessa. Mä yritin täyttää odotukset parhaani mukaan, keskinkertaisella menestyksellä tosin...
Mutta nykyään asun yksin yksiössä, käyn töissä keskipalkkaisessa duunissa, parisuhteen ihanuutta en ole vieläkään kokenut, enkä kauheasti ole noista kouluajoista muutenkaan muuttunut. Mutta elämä maistuu silti jostain syystä hemmetin hyvältä! Ja mä luulen että se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että mä en enää ITSE vertaa itseäni mun broidiin, enkä pyri olemaan yhtä hyvä kuin hän. Nyt mä vain pyrin olemaan oma keskinkertainen itseni.
Jos maailmassa on tilaa mun kaltaisille ihmisille, niin eiköhän täältä löydy tilaa myös sinullekin :) Älä siis pyri siihen mitä maailma tai muut ihmiset arvostavat, vaan pyri siihen mitä sä itse arvostat.
Omassa perheessäni oli sama juttu!
Sisareni oli vaalea bimbo-tyyppi, veti poikia kuin hunaja mehiläisiä.
Sisareni oli kyllä tietoinen viehätysvoimastaan ja piikitteli jos huomasi jonkun finnin puhjenneen leuassani, veti peilin eteen ja käski katsoa kuinka "kauhean näköinen" olen.
Nyt ovat osat vaihtuneet. Ikää on tullut lisää, sisko on hoitamattoman näköinen läskiläjä.
Itse olen hoikka ja hyvinhoidettu, miesten (jopa parikymmentä vuotta nuorempien) päät kääntyvät
edelleen perääni.
Nyt ymmärrän että sisko oli vaan kateellinen...