Olen tässä jo jonkin aikaa yrittänyt ottaa puheeksi eron, mieheni kanssa. Emme ole naimisissa mutta asumme yhdessä.
Ongelma on se, että mietin ihan liikaa mieheni tunteita. Hän ahdistuu helposti ulkoisista ärsykkeistä, hänellä on masennusta joka tosin hyvässä hoidossa lääkkeillä, mutta lääkkeet eivät silti estä häntä reagoimasta vahvasti maailman tapahtumiin, muiden tekemisiin ja sanomisiin jne.
Taas eilen hän oli todella stressaantunut ja silmin nähden huono vointinen, koska mahdollinen suomeen saapuva sota ahdistaa ja tilanne parin ystävänsä kanssa ahdistaa ja kun pari asiaa ahdistaa niin hän löytää ahdistuksen ja masennuksen aihetta lähes kaikesta. Kaiken tämän lomassa hän kuitenkin itse totesi, ja on todennut useasti aiemminkin että häntä itseään harmittaa että tuntee näin, koska kokee itse kuitenkin asioiden olevan elämässään ihan hyvin, ja tähän luettelee sen että on vakituinen työpaikka, on oma talo, asiat on hyvin lastensa ja lastensa äidin kanssa ja hänellä on minut...
Tässä kohtaa oma ahdistukseni pomppaa taivaisiin, koska minä en haluaisi olla siinä, mutta luonteeni ei anna myöten kertoa sitä hänelle kun pelkään että minä olen sitten syypää siihen jos hänen maailmansa romahtaa, jos hänen elämänsä menee pilalle siitä että lähden. Tiedän että pilaan tällä tavoin vain oman elämäni, mutta miten vakuuttaa itselleen että myös minun onni ja hyvinvointi on tarpeeksi tärkeää että minulla on oikeus lähteä suhteesta vaikka se satuttaakin toista. Tiedän tasan tarkkaan mitä neuvoisin ystävälle jos hän olisi samassa tilanteessa kuin minä, mutta miksi on niin vaikeaa osata elää itse sen mukaan......
Ongelma on se, että mietin ihan liikaa mieheni tunteita. Hän ahdistuu helposti ulkoisista ärsykkeistä, hänellä on masennusta joka tosin hyvässä hoidossa lääkkeillä, mutta lääkkeet eivät silti estä häntä reagoimasta vahvasti maailman tapahtumiin, muiden tekemisiin ja sanomisiin jne.
Taas eilen hän oli todella stressaantunut ja silmin nähden huono vointinen, koska mahdollinen suomeen saapuva sota ahdistaa ja tilanne parin ystävänsä kanssa ahdistaa ja kun pari asiaa ahdistaa niin hän löytää ahdistuksen ja masennuksen aihetta lähes kaikesta. Kaiken tämän lomassa hän kuitenkin itse totesi, ja on todennut useasti aiemminkin että häntä itseään harmittaa että tuntee näin, koska kokee itse kuitenkin asioiden olevan elämässään ihan hyvin, ja tähän luettelee sen että on vakituinen työpaikka, on oma talo, asiat on hyvin lastensa ja lastensa äidin kanssa ja hänellä on minut...
Tässä kohtaa oma ahdistukseni pomppaa taivaisiin, koska minä en haluaisi olla siinä, mutta luonteeni ei anna myöten kertoa sitä hänelle kun pelkään että minä olen sitten syypää siihen jos hänen maailmansa romahtaa, jos hänen elämänsä menee pilalle siitä että lähden. Tiedän että pilaan tällä tavoin vain oman elämäni, mutta miten vakuuttaa itselleen että myös minun onni ja hyvinvointi on tarpeeksi tärkeää että minulla on oikeus lähteä suhteesta vaikka se satuttaakin toista. Tiedän tasan tarkkaan mitä neuvoisin ystävälle jos hän olisi samassa tilanteessa kuin minä, mutta miksi on niin vaikeaa osata elää itse sen mukaan......
Vastaukset 12
Vanhimmat
Auttaisiko sinua se, jos saisit keskusteltua jonkun ystäväsi kanssa asiasta ja hän tekisi kuten hyvä ystävä tekee sekä kuten itsekin toteaisit tekeväsi vastaavassa tilanteessa ja kehottaisi laittamaan itsesi ja oman onnesi edelle? Jos kumppanisi on noin epätasapainoinen, niin korttitalo varmasti romahtaa jossain vaiheessa jokatapauksessa ja vielä voisit välttää sen alle jäämisen.
Olen kyllä keskustellut ystävieni kanssa, eniten kolahti kuitenkin äitini kommentti, kun hän vain yllättäen sanoi että toivoo etten tee samaa virhettä kuin hän ja pysy suhteessa jossa en ole onnellinen vaan ymmärrän lähteä ajoissa.
Tuntuu siis että minulla on kaikki tieto, ymmärrys ja tuki niiltä tärkeimmiltä ihmisiltä. Silti demonisoin asiaa itse päässäni niin pahasti että voin jo fyysisestikin huonosti. Tiedän että erot eivät ikinä ole helppoja, tiedän että eroaminen satuttamatta toista on lähes mahdotonta (ellei kumpikin eroa yhteisestä halusta), tiedän myös että on epäreilua toista kohtaan valehdella haluavansa olla suhteessa.
Omassa päässäni teen itsestäni kuitenkin maailman kamalimmat ihmisen kun en halua tätä suhdetta, olen aivan varma että kaikki kääntyvät minua vastaan ja vihaavat minua, että mieheni musta maalaa minut kaikille kun en haluakkaan olla hänen kanssaan ja tekee minusta hirviön, olen varma että hän masentuu niin pahasti että ratkeaa taas ryyppäämään, pilaa elämänsä tai pahimmassa tapauksessa päättää sen.
Jokainen tekee itse valinnan oman elämänsä pilaamisesta tai pilaamatta jättämisestä ja jos todella pelkäät, että lähipiiri tekee sinusta sillä perusteella jonkin mustan lesken tai alppiruusun (hyi miten toksisia ilmaisuja), niin hyvä kun pääset samalla niistäkin eroon. Minä ajattelisin nyt niin, että kuuntele äitiäsi.
Kannattaa lähteä, jos siinä ei ole hyvä olla. Meillä kaikilla on vaan yksi elämä, josta kantsii nauttia😊
Onko miehesi jutellut koskaan neutraalin kolmannen osapuolen kanssa? Siis ammattiauttajan?
Kuulostaa kuin hänellä on sisäisiä solmuja jotka kenties saisi ammiauttajan avulla purettua.
Se ei tapahdu hetkessä, muttei koskaan ellei sita edes aloita.
Jos hän hakee apua ahdistukseensa, voit olla sivustatukijana. Oli se sitten saman katon alla tai ei.
Hän on käynyt muutaman kerran ammattiauttajan luona puhumassa, ennen meidän tapaamistamme kun oli niin pohjalla että halusi hypätä junan alle ja meidän aikana silloin kun hänelle määrättiin masennuslääkkeet. Hän vain ei itse koe saavansa apua puhumisesta ja lopettaa käynnit muutaman kerran jälkeen
Hän näyttää siis lopettavan käynnit heti kun joutuisi menemään asioissa hieman syvemmälle. Se tietäisi tuskaa, mutta on ainoa oikea tapa saada olonsa pidemmän päälle paremmaksi. Tuo on yksi keskeinen syy miksi terapia ei toimi eli pitää olla avoin terapialle, jotta se voi onnistua.
Näinhän se on, mutta yritäppä aikuinen itsepäinen mies pakottaa siellä käymään kun ei itse halua 😅 hänen mielenterveys ongelmansa ja masennuksensa ei nyt kuitenkaan ole se pääasiallinen syy eroon, vaikka toki nämäkin ongelmat vaikuttavat. Mutta hänen mt ongelmansa ovat yksi syy mikä vaikeuttaa eroamista, kun pelkään että hän reagoi todella vahvasti/huonosti.
Ei kenenkään elämä mene pilalle jos nainen jättää tai suhde loppuu. Sitten vaan etsitään uusi suhde ja kumppani. Minun exä halusi erota minusta ja suuttui kun otin sen aika rennosti. Sanoin vaan että aijaa okei, hyvää loppuelämää. Olin kun mitään ei olis tapahtunut. Sanoin että päätät omasta elämästäsi. Sitten se vähän ajan päästä sanoi että kaduttää ero. Siihenkin sanoin että ei voi mitään nyt jatketaan eteenpäin. Löysin uuden suhteen kuukaudessa.
Voit ainakin koittaa tehdä eron hänelle mahdollisimman helpoksi. Onko tyytymättömyytesi hänellä tiedossa? Mielestäni pahinta on, jos tieto toisen tyytymättömyydestä tulee ihan puskista. Ennen eroa voisit jonkun aikaa vaikka korostaa sitä, valmistella miestä siihen, että lopulta sinulle jää vaihtoehdoksi vain ero.
Erota voi koska tahansa. Ei sitä mieheltä kysytä haluaako erota vaan eroa siitä vaan. Kamat kassiin ja menoksi.
Minun korviini kuulostaa hieman siltä että voisit olla yli empaattinen tai yliherkkä. Minulla on sama ongelma, ja tämän takia oma eroni oli todella pitkä ja tuskallinen. Eikä siis itse ero, vaan se aika jonka käytin omassa päässäni maalatessani kauhukuvia erosta ja miettiessäni vain toisen tunteita. Suhteemme ei muuten ollut erityisen riitaisa, mutta omakin mieheni kärsi masennuksesta ja melko hankalasta luonteesta, ja minusta tuntui etten saanut elää ollenkaan omaa elämääni vaan kaikki voimani meni hänen kannattelemiseen ja tukemiseen ja piilotin omat tunteeni ja mitä elämältäni halusin etten vain satuttaisi häntä.
Vaikka siis itse en mitään muuta halunnut kuin erota, niin vatvoin yöt ja päivät vain sitä että miltä ero ilmoitukseni hänestä tuntuisi, miten hän reagoi, mitä hän tekee jne. Vaikka mieheni ei siis ollut millään tapaa väkivaltainen, niin itse sain eron tehtyä vasta kun puhuin ensin ystävälle ja kerroin että aion jättää mieheni ja pyysin saanko tulla hänen luokseen jos tilanne äityy pahaksi.
Hakeuduin myös itse lopulta avun piiriin, koska mieheni tosiaan otti eron niin huonosti että yritti riistää oman henkensä.
Sinun tulisi kuitenkin oivaltaa sama, minkä minäkin nyt jo olen oppinut, että miehesi elämä tai hänen onnensa ei ole sinun vastuullasi! Eihän sinunkaan onnesi ole hänen vastuullaan. Jokainen tekee omat päätöksensä elämässään, jokainen reagoi niin kuin reagoi, mutta et sinä voi siihen vaikuttaa. Älä pilaa omaa elämääsi vain siksi että pelkäät pilaavasi miehesi, olet vastuussa vain omasta elämästäsi ja onnestasi.