Anopin lahja itketti

sen 1500e saanu erittäin helposti tuhlattua myös City-Marketissa ja sieltä olis löytynyt sekä ruokaa että vaatteitta yhdellä vaivalla.

Tapahtumasta on tosiaan jo kymmenen vuotta. Anoppi ei tuolloin tosiaankaan tiennyt, mikä taloudellinen tilanteemme oikeasti oli, enkä olisi suonut hänen tietävänkään. En pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että anoppi antaisi rahaa meille mihinkään tarkoitukseen. Valtaa anoppi rahoillaan haki perheestäni, ja mikäs siinä hakiessa, kun poika juoksi narun päässä, minne ikinä käskettiin.

Ei varmaan ole yllätys, että myöhemmin lapsillekin maksettiin käytännöllisesti katsoen siitä, etteivät nämä tottelisi äitiään.

Köyhimys kirjoitti:

Tapahtumasta on tosiaan jo kymmenen vuotta. Anoppi ei tuolloin tosiaankaan tiennyt, mikä taloudellinen tilanteemme oikeasti oli, enkä olisi suonut hänen tietävänkään. En pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että anoppi antaisi rahaa meille mihinkään tarkoitukseen. Valtaa anoppi rahoillaan haki perheestäni, ja mikäs siinä hakiessa, kun poika juoksi narun päässä, minne ikinä käskettiin.

Ei varmaan ole yllätys, että myöhemmin lapsillekin maksettiin käytännöllisesti katsoen siitä, etteivät nämä tottelisi äitiään.

No niin, siis anoppisi ei tiennyt, ettei teillä ole rahaa. Hän halusi ostaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Kun hän kerran luuli, että teillä on rahaa, miksi hänen olisi pitänyt teille muille mitään ostaa? Hän halusi ostaa pojalleen, jolla on riittävästi perustarvikkeita, vaatteita. Eihän tuossa ole mitään pahaa. Jospa hän oli pistänyt merkille miehen vanhat vaatteet. Jospa hän ajatteli, että ostattaa miehelläsi vaatteita, kun mies itse ei sitä tajua tehdä.

Itsekin kirjoitit, ettet antanut miehesikään kertoa anopillesi rahatilanteestanne. Anoppisi ei siis voinut tietää, mikä se oikeasti on. Jos olisitte kertoneet anopillenne, ettei teillä ole rahaa lapsen vaatteisiin, hän ehkä olisi käyttänyt sen 1500 niihin.

Ilmeisesti halusit olla itsenäinen, etkä valitella köyhyyttänne anopille. No, sinä sait olla itsenäinen, joten miksi valitat?

Tane_k kirjoitti:

No niin, siis anoppisi ei tiennyt, ettei teillä ole rahaa. Hän halusi ostaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Kun hän kerran luuli, että teillä on rahaa, miksi hänen olisi pitänyt teille muille mitään ostaa? Hän halusi ostaa pojalleen, jolla on riittävästi perustarvikkeita, vaatteita. Eihän tuossa ole mitään pahaa. Jospa hän oli pistänyt merkille miehen vanhat vaatteet. Jospa hän ajatteli, että ostattaa miehelläsi vaatteita, kun mies itse ei sitä tajua tehdä.

Itsekin kirjoitit, ettet antanut miehesikään kertoa anopillesi rahatilanteestanne. Anoppisi ei siis voinut tietää, mikä se oikeasti on. Jos olisitte kertoneet anopillenne, ettei teillä ole rahaa lapsen vaatteisiin, hän ehkä olisi käyttänyt sen 1500 niihin.

Ilmeisesti halusit olla itsenäinen, etkä valitella köyhyyttänne anopille. No, sinä sait olla itsenäinen, joten miksi valitat?

niin on kyllä hiukan verran kummallista vaatia kuitteja siitä, että raha tosiaan menee aikuisen miehen vaatteisiin! höh. Mutta vielä kummallisempaa on, että mies, joka varmasti tiesi perheensä rahatilanteen, lähtee mukaan moiseen pelleilyyn!

Lare kirjoitti:

niin on kyllä hiukan verran kummallista vaatia kuitteja siitä, että raha tosiaan menee aikuisen miehen vaatteisiin! höh. Mutta vielä kummallisempaa on, että mies, joka varmasti tiesi perheensä rahatilanteen, lähtee mukaan moiseen pelleilyyn!

Jos anoppi antaa omilla ehdoillaan rahaa, hän antaa omilla ehdoillaan rahaa. Kyllähän hän poikansa tuntee, joten ehkä hän tiesi, että rahat menevät muuhun, jos hän ei vaadi kuitteja. Miehellä taas ei ollut muuta mahdollisuutta.

Mitä miehen olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt kieltäytyä vaatteista? Miten se olisi parantanut vaimon tai lapsen tilannetta? Kun mies suostui äitinsä pelleilyyn, hän sai ainakin itselleen vaatteita. Sen jälkeen hänen vaatteisiinsa muuten käytetyt rahat jäivät nyt perheelle.

Kun kerran vaimo ei antanut kertoa anopille rahatilanteesta, ei miehellä ollut paljon vaihtoehtoja. Kieltäytyminen lahjasta ei olisi parantanut perheen tilannetta mitenkään, joten kannattihan se ottaa vastaan.

Tane_k kirjoitti:

No niin, siis anoppisi ei tiennyt, ettei teillä ole rahaa. Hän halusi ostaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Kun hän kerran luuli, että teillä on rahaa, miksi hänen olisi pitänyt teille muille mitään ostaa? Hän halusi ostaa pojalleen, jolla on riittävästi perustarvikkeita, vaatteita. Eihän tuossa ole mitään pahaa. Jospa hän oli pistänyt merkille miehen vanhat vaatteet. Jospa hän ajatteli, että ostattaa miehelläsi vaatteita, kun mies itse ei sitä tajua tehdä.

Itsekin kirjoitit, ettet antanut miehesikään kertoa anopillesi rahatilanteestanne. Anoppisi ei siis voinut tietää, mikä se oikeasti on. Jos olisitte kertoneet anopillenne, ettei teillä ole rahaa lapsen vaatteisiin, hän ehkä olisi käyttänyt sen 1500 niihin.

Ilmeisesti halusit olla itsenäinen, etkä valitella köyhyyttänne anopille. No, sinä sait olla itsenäinen, joten miksi valitat?

Itsenäisyyskin voi toteutua niin monin tavoin, tai jäädä kokonaan toteutumatta. Tiedän kyllä, että sen lauluja laulaa kenen leipää syö. Mutta meillä mies söi leivät ja minä olisin saanut vain laulaa mukana.

Osan kultapölystä tietenkin olen saanut minäkin, mutta olisin mieluummin ollut ilman; siellä kultapölyn joukossa kun on ollut muutama kivenmurikkakin, eikä väistäminen ole aina onnistunut.

Myönnän, että jos raha-asiat olisivat tuolloin olleet edes alkeellisen kunnossa, ei lahjassa olisikaan ollut mitään vikaa. Kuvittele tilannetta kuitenkin esimerkiksi niin, että menet vanhempiesi kanssa kaupungille asioimaan. Isäsi ostelee uusia vaatteita, olette niitä yhdessä etsimässä ja valitsemassa. Sitten kun sopiva löytyy, isäsi soittaa äidilleen ja pyytää lähettämään rahat. Tiedät siinä puhelua kuunnellessasi, että menettelytapa on tämä, ettei äitisi "pääse käsiksi" rahoihin. Tuon vaateostosreissun päätteeksi menetkin äitisi mukana sossuun; aika on varattu siksi, etteivät vanhempiesi tämänhetkiset tulot riitä edes perustarpeisiin.

Sitten menet vanhempiesi mukana vaikkapa sukujuhliin. Isäsi on pukeutunut viimeisen päälle uusiin vaatteisiin, ja esiintyy edukseen. Äidilläsi on kulunut leninki ja kangastossut, koska siitä on jo aikaa, kun on ollut varaa ostella yhtään mitään. Ja sinun vaatteesi sitten, olisi niitäkin tarvittu, mutta mummosi oli sanonut, että ne vaaterahat on tarkoitettu vain isällesi.

Kärjistämistäkö? Kärjistämistä olisi se, että väittäisin, että mies osti uuden Mersun ja muu perhe kävelee auton vierellä, koska anoppi osti Mersun lahjaksi vain miehelle. Tai oikeastaan, mersu tai vaatteet, yks ja sama.

Lare kirjoitti:

niin on kyllä hiukan verran kummallista vaatia kuitteja siitä, että raha tosiaan menee aikuisen miehen vaatteisiin! höh. Mutta vielä kummallisempaa on, että mies, joka varmasti tiesi perheensä rahatilanteen, lähtee mukaan moiseen pelleilyyn!

Minusta kummatkin käyttäytyivät itsekkäästi. Täytyy kyllä myöntää, että kätevän systeemin keksivät. Mieheni oli mielestäni idiootti, mutta anoppini tahtomattaankin nerokas.
Ajattele nyt: äiti antaa pojalleen lahjan, jonka määräämis- ja hallitsemisoikeus säilyy äidillä. Poika ostaa kengät, ja pyytää kenkärahan. Poika ostaa paidan, ja pyytää paitarahan. Poika ostaa solmion, ja pyytää solmiorahan.
Nolottaa, että aikuinen mies suostuu siihen, että pyytää ja kerjää lahjaa osissa itselleen. Ja jokaisen pyynnön myötä anopin valta perheessä kasvaa. Kertalahjoituksella ei olisi saanut läheskään yhtä paljon tietoa siitä, mitä poika tekee ja miten pojan perhe aikansa viettää. Nyt oli yksittäisetkin kauppareissut sitten ripitetty äidille. Ole siinä itsenäinen.

Köyhimys kirjoitti:

Itsenäisyyskin voi toteutua niin monin tavoin, tai jäädä kokonaan toteutumatta. Tiedän kyllä, että sen lauluja laulaa kenen leipää syö. Mutta meillä mies söi leivät ja minä olisin saanut vain laulaa mukana.

Osan kultapölystä tietenkin olen saanut minäkin, mutta olisin mieluummin ollut ilman; siellä kultapölyn joukossa kun on ollut muutama kivenmurikkakin, eikä väistäminen ole aina onnistunut.

Myönnän, että jos raha-asiat olisivat tuolloin olleet edes alkeellisen kunnossa, ei lahjassa olisikaan ollut mitään vikaa. Kuvittele tilannetta kuitenkin esimerkiksi niin, että menet vanhempiesi kanssa kaupungille asioimaan. Isäsi ostelee uusia vaatteita, olette niitä yhdessä etsimässä ja valitsemassa. Sitten kun sopiva löytyy, isäsi soittaa äidilleen ja pyytää lähettämään rahat. Tiedät siinä puhelua kuunnellessasi, että menettelytapa on tämä, ettei äitisi "pääse käsiksi" rahoihin. Tuon vaateostosreissun päätteeksi menetkin äitisi mukana sossuun; aika on varattu siksi, etteivät vanhempiesi tämänhetkiset tulot riitä edes perustarpeisiin.

Sitten menet vanhempiesi mukana vaikkapa sukujuhliin. Isäsi on pukeutunut viimeisen päälle uusiin vaatteisiin, ja esiintyy edukseen. Äidilläsi on kulunut leninki ja kangastossut, koska siitä on jo aikaa, kun on ollut varaa ostella yhtään mitään. Ja sinun vaatteesi sitten, olisi niitäkin tarvittu, mutta mummosi oli sanonut, että ne vaaterahat on tarkoitettu vain isällesi.

Kärjistämistäkö? Kärjistämistä olisi se, että väittäisin, että mies osti uuden Mersun ja muu perhe kävelee auton vierellä, koska anoppi osti Mersun lahjaksi vain miehelle. Tai oikeastaan, mersu tai vaatteet, yks ja sama.

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, miehelläsi ei tahdo raha pysyä säästössä. Hän siis tuhlaa sen. Anoppisi kannalta tilanne on ollut se, että hän on halunnut lahjoittaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Hän voisi joko ostaa ne vaatteet itse tai antaa miehelle rahaa vaatteisiin. Koska äidin ja pojan maut saattavat poiketa toisistaan, päätti äiti antaa pojalleen rahaa, jolla poika voi ostaa vaatteita. Mitä tuossa on väärää? Ja edelleen, miten tuo anopin antama raha on sinulta tai lapsiltanne pois? Anoppi halusi antaa lahjan: vaatteita. Tämä oli hänen tapansa varmistaa, että hän antaa oikean lahjan. Hän ei halunnut lahjoittaa esimerkiksi kaljaa. Jos hän olisi antanut puhdasta rahaa, olisi mies ehkä tuhlannut ne johonkin muuhun. Tässä tapauksessa toimintaa voisi verrata lahjakortin ostoon.

"Myönnän, että jos raha-asiat olisivat tuolloin olleet edes alkeellisen kunnossa, ei lahjassa olisikaan ollut mitään vikaa."

Jostain syystä sinulla ei ole pienintäkään kykyä asettua anoppisi asemaan. Teidän raha-asianne olivat kunnossa - siis anopin luulon mukaan. Eihän kukaan kertonut hänelle, että teillä on tiukkaa. Toistan aikaisemman olettamukseni: Jos anoppi olisi tiennyt, että teillä on tiukkaa, hän olisi saattanut ostaa niitä vaatteita esimerkiksi lapsillenne. Anoppi puolestaan ei tiennyt teidän rahatilanteestanne.

Sinä et antanut kertoa anopille, että teillä ei ole rahaa. Tästä huolimatta anopin olisi pitänyt ottaa rahatilanteenne huomioon lahjaa antaessaan. Kerro nyt lopultakin, miten anoppi tuon tekee, jos te ette hänelle kerro todellista tilannetta.

"Ja sinun vaatteesi sitten, olisi niitäkin tarvittu, mutta mummosi oli sanonut, että ne vaaterahat on tarkoitettu vain isällesi."

Katso edellinen kappale. Mummo luuli, että äipällä on riittävästi rahaa, joten mummo ei katsonut tarpeelliseksi lahjoittaa rahaa koko perheelle. Mummo luuli, että äiti tahallaan pitää lapset rääsyissä.

Mitä olisi tapahtunut, jos anoppi olisi ostattanut sinulla lapsillenne vaatteita? Olisit valittanut täällä, kuinka anoppisi heittelee sinulle armopaloja ja kuinka hän on itsekäs, kun haluaa määrätä, minkä lahjan teille antaa. Olen saanut sinusta kuvan, että anoppisi ei saisi tietää asioistanne, mutta siitä huolimatta hänen pitäisi antaa sellainen lahja, joka sinulle sopii.

"Kärjistämistä olisi se, että väittäisin, että mies osti uuden Mersun ja muu perhe kävelee auton vierellä, koska anoppi osti Mersun lahjaksi vain miehelle."

Mersulla ja vaatteella on yksi pienoinen ero: mersuun mahtuu koko perhe, mutta vaatteisiin vain yksi ihminen kerrallaan.

Vielä kerran: Miksi anoppisi olisi pitänyt ostaa lapsillenne vaatteita, koska hän luuli, että teillä on rahaa riittävästi?

Tane_k kirjoitti:

Jos anoppi antaa omilla ehdoillaan rahaa, hän antaa omilla ehdoillaan rahaa. Kyllähän hän poikansa tuntee, joten ehkä hän tiesi, että rahat menevät muuhun, jos hän ei vaadi kuitteja. Miehellä taas ei ollut muuta mahdollisuutta.

Mitä miehen olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt kieltäytyä vaatteista? Miten se olisi parantanut vaimon tai lapsen tilannetta? Kun mies suostui äitinsä pelleilyyn, hän sai ainakin itselleen vaatteita. Sen jälkeen hänen vaatteisiinsa muuten käytetyt rahat jäivät nyt perheelle.

Kun kerran vaimo ei antanut kertoa anopille rahatilanteesta, ei miehellä ollut paljon vaihtoehtoja. Kieltäytyminen lahjasta ei olisi parantanut perheen tilannetta mitenkään, joten kannattihan se ottaa vastaan.

Jeps, kun anoppi antaa niin omilla ehdoillaan antaa. Käytännössä anoppini osti lahjallaan määräämisvallan perheessäni, ja mieheni sen ilomielin myi.

Olisin toivonut, että mieheni olisi ollut lojaali omalle perheelleen (siis vaimolle ja lapselle) eikä suostunut äitinsä ehtoihin sellaisenaan. Olisi siis ottanut rahan omilla ehdoillaan tai jättänyt kokonaan ottamatta.

Kieltäytyminen lahjasta olisi parantanut perheen tilannetta paljonkin. Ei kaikkea voi mitata rahassa, eikä raha aina onnelliseksi tee. Olisi mieheni ainakin osoittanut sitoutuvansa omaan perheeseensä; en minä häntä pakottanut naimisiin tai isäksi.

Anoppini varmaan ajattelee antamiensa lahjojen hyödyn sinun tavallasi. Siis, jos hän antaa miehelle rahaa, niin sitten jää enemmän perheen käyttöön... ja tällä tavalla siis olen minäkin kiitollisuudenvelassa.

Kyseessä on siis välillinen lahja koko perheellemme. Ei hitto!

Tane_k kirjoitti:

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, miehelläsi ei tahdo raha pysyä säästössä. Hän siis tuhlaa sen. Anoppisi kannalta tilanne on ollut se, että hän on halunnut lahjoittaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Hän voisi joko ostaa ne vaatteet itse tai antaa miehelle rahaa vaatteisiin. Koska äidin ja pojan maut saattavat poiketa toisistaan, päätti äiti antaa pojalleen rahaa, jolla poika voi ostaa vaatteita. Mitä tuossa on väärää? Ja edelleen, miten tuo anopin antama raha on sinulta tai lapsiltanne pois? Anoppi halusi antaa lahjan: vaatteita. Tämä oli hänen tapansa varmistaa, että hän antaa oikean lahjan. Hän ei halunnut lahjoittaa esimerkiksi kaljaa. Jos hän olisi antanut puhdasta rahaa, olisi mies ehkä tuhlannut ne johonkin muuhun. Tässä tapauksessa toimintaa voisi verrata lahjakortin ostoon.

"Myönnän, että jos raha-asiat olisivat tuolloin olleet edes alkeellisen kunnossa, ei lahjassa olisikaan ollut mitään vikaa."

Jostain syystä sinulla ei ole pienintäkään kykyä asettua anoppisi asemaan. Teidän raha-asianne olivat kunnossa - siis anopin luulon mukaan. Eihän kukaan kertonut hänelle, että teillä on tiukkaa. Toistan aikaisemman olettamukseni: Jos anoppi olisi tiennyt, että teillä on tiukkaa, hän olisi saattanut ostaa niitä vaatteita esimerkiksi lapsillenne. Anoppi puolestaan ei tiennyt teidän rahatilanteestanne.

Sinä et antanut kertoa anopille, että teillä ei ole rahaa. Tästä huolimatta anopin olisi pitänyt ottaa rahatilanteenne huomioon lahjaa antaessaan. Kerro nyt lopultakin, miten anoppi tuon tekee, jos te ette hänelle kerro todellista tilannetta.

"Ja sinun vaatteesi sitten, olisi niitäkin tarvittu, mutta mummosi oli sanonut, että ne vaaterahat on tarkoitettu vain isällesi."

Katso edellinen kappale. Mummo luuli, että äipällä on riittävästi rahaa, joten mummo ei katsonut tarpeelliseksi lahjoittaa rahaa koko perheelle. Mummo luuli, että äiti tahallaan pitää lapset rääsyissä.

Mitä olisi tapahtunut, jos anoppi olisi ostattanut sinulla lapsillenne vaatteita? Olisit valittanut täällä, kuinka anoppisi heittelee sinulle armopaloja ja kuinka hän on itsekäs, kun haluaa määrätä, minkä lahjan teille antaa. Olen saanut sinusta kuvan, että anoppisi ei saisi tietää asioistanne, mutta siitä huolimatta hänen pitäisi antaa sellainen lahja, joka sinulle sopii.

"Kärjistämistä olisi se, että väittäisin, että mies osti uuden Mersun ja muu perhe kävelee auton vierellä, koska anoppi osti Mersun lahjaksi vain miehelle."

Mersulla ja vaatteella on yksi pienoinen ero: mersuun mahtuu koko perhe, mutta vaatteisiin vain yksi ihminen kerrallaan.

Vielä kerran: Miksi anoppisi olisi pitänyt ostaa lapsillenne vaatteita, koska hän luuli, että teillä on rahaa riittävästi?

kun en tunne näitä ihmisiä, mutta jos perheellä on anopin luulon mukaan tarpeeksi rahaa niin miksi ihmeessä ostelee edes pojalleen (aikuiselle???) vaatteita saati sitten tuolla tyylillä: lähetän tietyn summan sitä mukaa kun löydät sopivaa päälle pantavaa. Naurettavaa pelleilyä, sanon yhä!

Tane_k kirjoitti:

Jos anoppi antaa omilla ehdoillaan rahaa, hän antaa omilla ehdoillaan rahaa. Kyllähän hän poikansa tuntee, joten ehkä hän tiesi, että rahat menevät muuhun, jos hän ei vaadi kuitteja. Miehellä taas ei ollut muuta mahdollisuutta.

Mitä miehen olisi pitänyt tehdä? Olisiko hänen pitänyt kieltäytyä vaatteista? Miten se olisi parantanut vaimon tai lapsen tilannetta? Kun mies suostui äitinsä pelleilyyn, hän sai ainakin itselleen vaatteita. Sen jälkeen hänen vaatteisiinsa muuten käytetyt rahat jäivät nyt perheelle.

Kun kerran vaimo ei antanut kertoa anopille rahatilanteesta, ei miehellä ollut paljon vaihtoehtoja. Kieltäytyminen lahjasta ei olisi parantanut perheen tilannetta mitenkään, joten kannattihan se ottaa vastaan.

Taitaa olla niin, että äiti tiesi, että pojan käsissä rahat hupenevat turhaan. On ehkä joutunut ennenkin tekemään noin. Miniä ei vielä tiedä, millaisen miehen on ottanut. Muutamilla miehillä ei raha pysy kädessä, vaan se on käytävä tuhlaamassa mihin tahansa, nyt kun on varaa. Joku ryyppää, joku ostaa uusia pleikkareita, levyjä, kirjoja, käy ulkona...hups. rahat meni!
Voipi olla, että syy onkin äitimuorissa, joka on aina kaiken maksanut.
Nyt ajattelee, että miniä hoitaa perhen rahat ja poika on jo osuutensa tuloista tuhlannut.

miniä ei vielä kirjoitti:

Taitaa olla niin, että äiti tiesi, että pojan käsissä rahat hupenevat turhaan. On ehkä joutunut ennenkin tekemään noin. Miniä ei vielä tiedä, millaisen miehen on ottanut. Muutamilla miehillä ei raha pysy kädessä, vaan se on käytävä tuhlaamassa mihin tahansa, nyt kun on varaa. Joku ryyppää, joku ostaa uusia pleikkareita, levyjä, kirjoja, käy ulkona...hups. rahat meni!
Voipi olla, että syy onkin äitimuorissa, joka on aina kaiken maksanut.
Nyt ajattelee, että miniä hoitaa perhen rahat ja poika on jo osuutensa tuloista tuhlannut.

Tuhlari tai juoppo mieheni ei ole. Suurin ongelma on tuo äitipoikasuhde. Mies hyppää kun äiti käskee, ja äiti käskeekin mielellään. Anopille suurin ongelma on ilmeisesti sitten tämä miniä, joka ei hyppääkään miehen mukana. Ei hyvä seuraa...

Tane_k kirjoitti:

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, miehelläsi ei tahdo raha pysyä säästössä. Hän siis tuhlaa sen. Anoppisi kannalta tilanne on ollut se, että hän on halunnut lahjoittaa miehellesi, eli omalle pojalleen, vaatteita. Hän voisi joko ostaa ne vaatteet itse tai antaa miehelle rahaa vaatteisiin. Koska äidin ja pojan maut saattavat poiketa toisistaan, päätti äiti antaa pojalleen rahaa, jolla poika voi ostaa vaatteita. Mitä tuossa on väärää? Ja edelleen, miten tuo anopin antama raha on sinulta tai lapsiltanne pois? Anoppi halusi antaa lahjan: vaatteita. Tämä oli hänen tapansa varmistaa, että hän antaa oikean lahjan. Hän ei halunnut lahjoittaa esimerkiksi kaljaa. Jos hän olisi antanut puhdasta rahaa, olisi mies ehkä tuhlannut ne johonkin muuhun. Tässä tapauksessa toimintaa voisi verrata lahjakortin ostoon.

"Myönnän, että jos raha-asiat olisivat tuolloin olleet edes alkeellisen kunnossa, ei lahjassa olisikaan ollut mitään vikaa."

Jostain syystä sinulla ei ole pienintäkään kykyä asettua anoppisi asemaan. Teidän raha-asianne olivat kunnossa - siis anopin luulon mukaan. Eihän kukaan kertonut hänelle, että teillä on tiukkaa. Toistan aikaisemman olettamukseni: Jos anoppi olisi tiennyt, että teillä on tiukkaa, hän olisi saattanut ostaa niitä vaatteita esimerkiksi lapsillenne. Anoppi puolestaan ei tiennyt teidän rahatilanteestanne.

Sinä et antanut kertoa anopille, että teillä ei ole rahaa. Tästä huolimatta anopin olisi pitänyt ottaa rahatilanteenne huomioon lahjaa antaessaan. Kerro nyt lopultakin, miten anoppi tuon tekee, jos te ette hänelle kerro todellista tilannetta.

"Ja sinun vaatteesi sitten, olisi niitäkin tarvittu, mutta mummosi oli sanonut, että ne vaaterahat on tarkoitettu vain isällesi."

Katso edellinen kappale. Mummo luuli, että äipällä on riittävästi rahaa, joten mummo ei katsonut tarpeelliseksi lahjoittaa rahaa koko perheelle. Mummo luuli, että äiti tahallaan pitää lapset rääsyissä.

Mitä olisi tapahtunut, jos anoppi olisi ostattanut sinulla lapsillenne vaatteita? Olisit valittanut täällä, kuinka anoppisi heittelee sinulle armopaloja ja kuinka hän on itsekäs, kun haluaa määrätä, minkä lahjan teille antaa. Olen saanut sinusta kuvan, että anoppisi ei saisi tietää asioistanne, mutta siitä huolimatta hänen pitäisi antaa sellainen lahja, joka sinulle sopii.

"Kärjistämistä olisi se, että väittäisin, että mies osti uuden Mersun ja muu perhe kävelee auton vierellä, koska anoppi osti Mersun lahjaksi vain miehelle."

Mersulla ja vaatteella on yksi pienoinen ero: mersuun mahtuu koko perhe, mutta vaatteisiin vain yksi ihminen kerrallaan.

Vielä kerran: Miksi anoppisi olisi pitänyt ostaa lapsillenne vaatteita, koska hän luuli, että teillä on rahaa riittävästi?

Miten niin en kykene asettumaan anoppini asemaan?
- ensinnäkin, jo alkuperäisessä viestissä 7.rivillä kirjoitin, että anopista viis...
- samassa viestissä kerron suuttuneeni miehelleni, en anopilleni
- Ei anoppi tiennyt -viestissäni taas puolustelen anoppiani kertomalla, ettei hän tiennyt todellista asiantilaa...

- jätin kyllä mainitsematta senkin, että ei kai se anoppi sitä vaaterahaa siksi antanut, että kuvitteli meillä menevän hyvin....!!!!!

Sanomani oli siis, että ei miehen eikä anopin, missään olosuhteissa, tarvitsisi käyttäytyä ikään kuin sitä miehen perhettä ei olisikaan. Olipa ajat hyvät tai huonot.

Kirjoitit myös,että "Olen saanut sinusta kuvan, että anoppisi ei saisi tietää asioistanne, mutta siitä huolimatta hänen pitäisi antaa sellainen lahja, joka sinulle sopii."

Miten ihmeessä tällainen kuva syntyi?

En halua, että anoppini tietäisi asioistamme, mutta en todellakaan ole sitä mieltä, että anopin PITÄISI antaa mitään lahjoja, ei sopivia tai sopimattomia. Ei anoppi tiennyt -viestissäni mainitsin nimen omaan, että en pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että anoppi antaisi rahaa meille MIHINKÄÄN tarkoitukseen.

Sinänsä pidän kyllä lahjojen antamisesta ja saamisesta. Haluan kuitenkin itse määrätä omasta elämästäni, ja jos lahjojen mukana tulee ehtoja, jotka eivät sovi, olen mieluummin ilman lahjoja.

Enpä kyllä usko, että anoppini olisi ostanut rahalla vaatteita lapselleni missään olosuhteissa, ainakaan saman mittapuun mukaan. Ei ideana ollut antaa rahaa perheen elatukseen, vaan pitää huolta omistaan: siitä anopin pojasta.

Esimerkeistäni et mielestäni huomannut sitä pointtia:
"Jos mummo luuli, että äiti tahallaan pitää rääsyissä."
- isä TIESI, että äiti ei tahallaan tee niin
- Siis miten niin äiti pitää rääsyissä, eikö se isäkin ole pitämässä sitten rääsyissä yhtä lailla? Luulisi välittävän lapsensa vaatteista, kun on niin innokkaasti ostamassa itselleenkin uusia tilaisuuden tullen.

Ja se mersuesimerkki. Siihen tulikin vahingossa koko pointti, jonka toit esille: viisas anoppi ja lojaali mies ostaisivat sitten mieluummin sen mersun, johon mahtuu koko perhe, eikä vain Leviksiä, joihin mahtuu vain mies.

Vielä kerran: Miksi anoppini piti ostaa miehelleni vaatteita, koska hän luuli, että meillä on rahaa riittävästi?

Köyhimys kirjoitti:

Miten niin en kykene asettumaan anoppini asemaan?
- ensinnäkin, jo alkuperäisessä viestissä 7.rivillä kirjoitin, että anopista viis...
- samassa viestissä kerron suuttuneeni miehelleni, en anopilleni
- Ei anoppi tiennyt -viestissäni taas puolustelen anoppiani kertomalla, ettei hän tiennyt todellista asiantilaa...

- jätin kyllä mainitsematta senkin, että ei kai se anoppi sitä vaaterahaa siksi antanut, että kuvitteli meillä menevän hyvin....!!!!!

Sanomani oli siis, että ei miehen eikä anopin, missään olosuhteissa, tarvitsisi käyttäytyä ikään kuin sitä miehen perhettä ei olisikaan. Olipa ajat hyvät tai huonot.

Kirjoitit myös,että "Olen saanut sinusta kuvan, että anoppisi ei saisi tietää asioistanne, mutta siitä huolimatta hänen pitäisi antaa sellainen lahja, joka sinulle sopii."

Miten ihmeessä tällainen kuva syntyi?

En halua, että anoppini tietäisi asioistamme, mutta en todellakaan ole sitä mieltä, että anopin PITÄISI antaa mitään lahjoja, ei sopivia tai sopimattomia. Ei anoppi tiennyt -viestissäni mainitsin nimen omaan, että en pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että anoppi antaisi rahaa meille MIHINKÄÄN tarkoitukseen.

Sinänsä pidän kyllä lahjojen antamisesta ja saamisesta. Haluan kuitenkin itse määrätä omasta elämästäni, ja jos lahjojen mukana tulee ehtoja, jotka eivät sovi, olen mieluummin ilman lahjoja.

Enpä kyllä usko, että anoppini olisi ostanut rahalla vaatteita lapselleni missään olosuhteissa, ainakaan saman mittapuun mukaan. Ei ideana ollut antaa rahaa perheen elatukseen, vaan pitää huolta omistaan: siitä anopin pojasta.

Esimerkeistäni et mielestäni huomannut sitä pointtia:
"Jos mummo luuli, että äiti tahallaan pitää rääsyissä."
- isä TIESI, että äiti ei tahallaan tee niin
- Siis miten niin äiti pitää rääsyissä, eikö se isäkin ole pitämässä sitten rääsyissä yhtä lailla? Luulisi välittävän lapsensa vaatteista, kun on niin innokkaasti ostamassa itselleenkin uusia tilaisuuden tullen.

Ja se mersuesimerkki. Siihen tulikin vahingossa koko pointti, jonka toit esille: viisas anoppi ja lojaali mies ostaisivat sitten mieluummin sen mersun, johon mahtuu koko perhe, eikä vain Leviksiä, joihin mahtuu vain mies.

Vielä kerran: Miksi anoppini piti ostaa miehelleni vaatteita, koska hän luuli, että meillä on rahaa riittävästi?

No nyt hiukan selvensi. Olen ajatellut, että haukuit anoppiasi, vaikka koko ajan haukuit miestäsi.

Edelleen olen silti sitä mieltä, että suutuit aivan turhasta. Anoppisi antoi miehellesi lahjan: vaatteita. Koska hän ei antanut rahaa suoraan, ei mies voinut ostaa anopin antamilla rahoilla sinulle tai lapsillesi yhtään mitään. Hän olisi voinut ainoastaan kieltäytyä lahjasta.

Mutta mikä järki on tuossa tilanteessa kieltäytyä lahjasta? Olisiko miehesi periaatteesta pitänyt kieltäytyä vaatteista? Vastaa reilusti tähän kysymykseen: Miten sinun ja lastesi tilannetta olisi parantanut se, että miehesi ei olisi ottanut lahjaa vastaan. Ei se lahja olisi siirtynyt sinulle, koska anoppisi ajatteli vain poikaansa. Päinvastoin - nyt te saatoitte hyötyä lahjasta. Koska miehesi sai äitinsä rahoilla ostettua vaatteita, ei hänen tarvinnut käyttää vaatteisiin omia rahojaan. Ehkä niitä hänen rahojaan riitti sen jälkeen paremmin teille.

Jos miehesi olisi kieltäytynyt lahjasta, niin voittaja olisi ollut kuka? Lapsesi ei olisi saanut rahoja, etkä sinäkään niitä olisi saanut. Rahat olisivat siis säilyneet anopillasi. Se olisi hyödyttänyt teitä ... millä tavalla?

"Miksi anoppini piti ostaa miehelleni vaatteita, koska hän luuli, että meillä on rahaa riittävästi?"

Ehkä hän rakastaa poikaansa niin paljon, että haluaa ostaa hänelle joskus lahjan. Saan minäkin vanhemmiltani joskus jotain vaikka yli 30-vuotias olenkin. Toisaalta minäkin ostan joskus vanhemmilleni lahjan tai tarjoan vaikka päivällisen ravintolassa. Saan siitä antamisen iloa.

Tane_k kirjoitti:

No nyt hiukan selvensi. Olen ajatellut, että haukuit anoppiasi, vaikka koko ajan haukuit miestäsi.

Edelleen olen silti sitä mieltä, että suutuit aivan turhasta. Anoppisi antoi miehellesi lahjan: vaatteita. Koska hän ei antanut rahaa suoraan, ei mies voinut ostaa anopin antamilla rahoilla sinulle tai lapsillesi yhtään mitään. Hän olisi voinut ainoastaan kieltäytyä lahjasta.

Mutta mikä järki on tuossa tilanteessa kieltäytyä lahjasta? Olisiko miehesi periaatteesta pitänyt kieltäytyä vaatteista? Vastaa reilusti tähän kysymykseen: Miten sinun ja lastesi tilannetta olisi parantanut se, että miehesi ei olisi ottanut lahjaa vastaan. Ei se lahja olisi siirtynyt sinulle, koska anoppisi ajatteli vain poikaansa. Päinvastoin - nyt te saatoitte hyötyä lahjasta. Koska miehesi sai äitinsä rahoilla ostettua vaatteita, ei hänen tarvinnut käyttää vaatteisiin omia rahojaan. Ehkä niitä hänen rahojaan riitti sen jälkeen paremmin teille.

Jos miehesi olisi kieltäytynyt lahjasta, niin voittaja olisi ollut kuka? Lapsesi ei olisi saanut rahoja, etkä sinäkään niitä olisi saanut. Rahat olisivat siis säilyneet anopillasi. Se olisi hyödyttänyt teitä ... millä tavalla?

"Miksi anoppini piti ostaa miehelleni vaatteita, koska hän luuli, että meillä on rahaa riittävästi?"

Ehkä hän rakastaa poikaansa niin paljon, että haluaa ostaa hänelle joskus lahjan. Saan minäkin vanhemmiltani joskus jotain vaikka yli 30-vuotias olenkin. Toisaalta minäkin ostan joskus vanhemmilleni lahjan tai tarjoan vaikka päivällisen ravintolassa. Saan siitä antamisen iloa.

Kanssasi oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia, vaikka mielipiteemme eivät olekaan lähentyneet.

Oletkohan kanssani samaa mieltä siitä, että tämä keskustelu näyttää nyt jämähtäneen sen alkuasetelman setvimiseen. Tilannehan muuttui, mutta leikitään nyt vielä, ettei muuttunutkaan.

Siis näin:

Olisin toivonut mieheni kieltäytyvän lahjasta mieluummin kokonaan, jolloin mieheni olisi voinut osoittaa olevansa lojaali perhettään kohtaan. Se olisi hyödyttänyt meitä kaikkia tunnepuolella. Tuollaisesta tulee nimittäin särö, jota ei hetkessä paikata, jos koskaan.

Minun ja lapsen tilanne olisi parantunut siten, että minulla olisi ollut aviomies ja lapsella isä, sellainen josta voi olla ylpeä ja johon voi luottaa. Konkreettisestikin olisin hyötynyt siitä, että en olisi lapseni kanssa istunut siellä sossun luukulla hyvin tietoisena siitä, että samaan aikaan mieheni shoppaili äitinsä antamilla rahoilla kaupungin vaatekaupoissa.
(Arvaapa olisiko toimeentulotukea myönnetty, jos olisin kertonut missä mennään??)

Älähän yritä enää tuota hyötynäkökulmaa. Emme me lapseni kanssa siitä olisi hyötyneet mitenkään. Ei ollut mitään rahaa jota olisi jäänyt meidän käyttöömme sitten enemmän. Voi hyvä mies, jos ei ole rahaa ostaa vaatteita, niin on tultava toimeen niillä vaatteilla mitä on. Suu säkkiä myöten.

Ei tämä ole peliä, eikä tässä ole voittajia. Jos tästä lopputuloksesta ottaisi valokuvan, näkisit valokuvassa onnettoman vaimon, vallanhimoisen ja voitonriemuisen anopin ja hyvin puetun hölmön.

Miltähän se valokuva olisi näyttänyt, jos lahja olisi jätetty ottamatta?

Köyhimys kirjoitti:

Kanssasi oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia, vaikka mielipiteemme eivät olekaan lähentyneet.

Oletkohan kanssani samaa mieltä siitä, että tämä keskustelu näyttää nyt jämähtäneen sen alkuasetelman setvimiseen. Tilannehan muuttui, mutta leikitään nyt vielä, ettei muuttunutkaan.

Siis näin:

Olisin toivonut mieheni kieltäytyvän lahjasta mieluummin kokonaan, jolloin mieheni olisi voinut osoittaa olevansa lojaali perhettään kohtaan. Se olisi hyödyttänyt meitä kaikkia tunnepuolella. Tuollaisesta tulee nimittäin särö, jota ei hetkessä paikata, jos koskaan.

Minun ja lapsen tilanne olisi parantunut siten, että minulla olisi ollut aviomies ja lapsella isä, sellainen josta voi olla ylpeä ja johon voi luottaa. Konkreettisestikin olisin hyötynyt siitä, että en olisi lapseni kanssa istunut siellä sossun luukulla hyvin tietoisena siitä, että samaan aikaan mieheni shoppaili äitinsä antamilla rahoilla kaupungin vaatekaupoissa.
(Arvaapa olisiko toimeentulotukea myönnetty, jos olisin kertonut missä mennään??)

Älähän yritä enää tuota hyötynäkökulmaa. Emme me lapseni kanssa siitä olisi hyötyneet mitenkään. Ei ollut mitään rahaa jota olisi jäänyt meidän käyttöömme sitten enemmän. Voi hyvä mies, jos ei ole rahaa ostaa vaatteita, niin on tultava toimeen niillä vaatteilla mitä on. Suu säkkiä myöten.

Ei tämä ole peliä, eikä tässä ole voittajia. Jos tästä lopputuloksesta ottaisi valokuvan, näkisit valokuvassa onnettoman vaimon, vallanhimoisen ja voitonriemuisen anopin ja hyvin puetun hölmön.

Miltähän se valokuva olisi näyttänyt, jos lahja olisi jätetty ottamatta?

Meillä on täysin erilainen lähestymistapa tällaisiin asioihin. Minun ex-vaimoni ajatteli ilmeisesti samalla tavoin kuin sinä. Kun äitini tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoitamme, minusta äitini helpotti meidän taakkaame ja olin siitä kiitollinen. Exäni mielestä äitini puuttui kodinhoitoomme ja hän suuttui verisesti. Saman teon voi siis ymmärtää kahdella täysin eri tavalla. Nykyinen vaimoni on onneksi minun kaltaiseni. Ajattelemme molemmat käytännön läheisesti, emmekä keksi ongelmia asioista, jotka eivät niitä ole.

Tässä tapauksessa anopin lahjan aiheuttama haitta lähtee oikeasti sinusta. Enkä sano tätä pahallani, mutta näin se minusta on. Sinä ymmärsit asian tietyllä tavalla. Herää jopa kysymys, että olitko kenties kateellinen miehellesi, koska hän sai uusia vaatteita. Anopin lahjasta ja sen vastaanottamisesta ei ollut oikeaa haittaa. Ainoastaan sinun suhtautumistapasi teki siitä haitan.

"Olisin toivonut mieheni kieltäytyvän lahjasta mieluummin kokonaan, jolloin mieheni olisi voinut osoittaa olevansa lojaali perhettään kohtaan."

Minä en vain voi käsittää sinun ajatteluasi. Miten se, että miehesi ei ota vastaan jotain lahjaa, osoittaa hänen olevansa lojaali? (Siis tässä tapauksessa, jossa kyse on vain tavarasta.) Minusta pääasia on tässä se, että se ei ollut mitenkään sinulta tai lapsilta pois. Toisaalta miehesi ei voinut siirtää lahjaa mitenkään teille.

"Ei tämä ole peliä, eikä tässä ole voittajia."

Minusta sinä teet siitä peliä. Se vaikuttaa peliltä juuri siksi, että haet teoille merkityksiä, joita niissä ei välttämättä ole. Jos vertaat sitä, mitä tapahtui (miehesi sai tavaralahja), ja sitä, mitä sinä mietit, minusta ne ovat aika kaukana toisistaan.

"Älähän yritä enää tuota hyötynäkökulmaa. Emme me lapseni kanssa siitä olisi hyötyneet mitenkään."

Minä vain arvailinkin jotain. Hyötyä teidän perheellenne kuitenkin tuli: miehesi sai uudet vaatteet. Jostain syystä sinä et kuitenkaan olisi niitä hänelle suonut.

Käännän tilanteen ympäri: Miksi miehesi pitäisi ajatella sinun hyvinvointiasi, kun sinä et soisi hänelle edes uusia vaatteita? Sinun ei tarvinnut edes käyttää omia rahojasi miehesi vaatteisiin, mutta siitä huolimatta et haluaisi niitä hänelle. Eikö tuo ole itsekästä sinun puoleltasi?

"Jos tästä lopputuloksesta ottaisi valokuvan, näkisit valokuvassa onnettoman vaimon, vallanhimoisen ja voitonriemuisen anopin ja hyvin puetun hölmön."

Sinä näet noin. Minä näen itsekeskeisesti ajattelevan vaimon, hyvinpuetun miehen ja poikaansa rakastavan äidin. Kyse on vain siitä, että miten kuvaa katsoo.

Mutta ilmeisesti meidän ajattelumme vain on niin erilaista. Minä lähden liikkeelle siitä, että miten lahja oikeasti haittasi sinua ja lapsiasi (ei mitenkään). Sinun suhtautumistapasi myötä siitä tuli haitta. Jos taas osaisit aidosti iloita miehesi uusista vaatteita, olisi lahjasta ollut sinullekin henkistä hyötyä.

Tane_k kirjoitti:

Meillä on täysin erilainen lähestymistapa tällaisiin asioihin. Minun ex-vaimoni ajatteli ilmeisesti samalla tavoin kuin sinä. Kun äitini tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoitamme, minusta äitini helpotti meidän taakkaame ja olin siitä kiitollinen. Exäni mielestä äitini puuttui kodinhoitoomme ja hän suuttui verisesti. Saman teon voi siis ymmärtää kahdella täysin eri tavalla. Nykyinen vaimoni on onneksi minun kaltaiseni. Ajattelemme molemmat käytännön läheisesti, emmekä keksi ongelmia asioista, jotka eivät niitä ole.

Tässä tapauksessa anopin lahjan aiheuttama haitta lähtee oikeasti sinusta. Enkä sano tätä pahallani, mutta näin se minusta on. Sinä ymmärsit asian tietyllä tavalla. Herää jopa kysymys, että olitko kenties kateellinen miehellesi, koska hän sai uusia vaatteita. Anopin lahjasta ja sen vastaanottamisesta ei ollut oikeaa haittaa. Ainoastaan sinun suhtautumistapasi teki siitä haitan.

"Olisin toivonut mieheni kieltäytyvän lahjasta mieluummin kokonaan, jolloin mieheni olisi voinut osoittaa olevansa lojaali perhettään kohtaan."

Minä en vain voi käsittää sinun ajatteluasi. Miten se, että miehesi ei ota vastaan jotain lahjaa, osoittaa hänen olevansa lojaali? (Siis tässä tapauksessa, jossa kyse on vain tavarasta.) Minusta pääasia on tässä se, että se ei ollut mitenkään sinulta tai lapsilta pois. Toisaalta miehesi ei voinut siirtää lahjaa mitenkään teille.

"Ei tämä ole peliä, eikä tässä ole voittajia."

Minusta sinä teet siitä peliä. Se vaikuttaa peliltä juuri siksi, että haet teoille merkityksiä, joita niissä ei välttämättä ole. Jos vertaat sitä, mitä tapahtui (miehesi sai tavaralahja), ja sitä, mitä sinä mietit, minusta ne ovat aika kaukana toisistaan.

"Älähän yritä enää tuota hyötynäkökulmaa. Emme me lapseni kanssa siitä olisi hyötyneet mitenkään."

Minä vain arvailinkin jotain. Hyötyä teidän perheellenne kuitenkin tuli: miehesi sai uudet vaatteet. Jostain syystä sinä et kuitenkaan olisi niitä hänelle suonut.

Käännän tilanteen ympäri: Miksi miehesi pitäisi ajatella sinun hyvinvointiasi, kun sinä et soisi hänelle edes uusia vaatteita? Sinun ei tarvinnut edes käyttää omia rahojasi miehesi vaatteisiin, mutta siitä huolimatta et haluaisi niitä hänelle. Eikö tuo ole itsekästä sinun puoleltasi?

"Jos tästä lopputuloksesta ottaisi valokuvan, näkisit valokuvassa onnettoman vaimon, vallanhimoisen ja voitonriemuisen anopin ja hyvin puetun hölmön."

Sinä näet noin. Minä näen itsekeskeisesti ajattelevan vaimon, hyvinpuetun miehen ja poikaansa rakastavan äidin. Kyse on vain siitä, että miten kuvaa katsoo.

Mutta ilmeisesti meidän ajattelumme vain on niin erilaista. Minä lähden liikkeelle siitä, että miten lahja oikeasti haittasi sinua ja lapsiasi (ei mitenkään). Sinun suhtautumistapasi myötä siitä tuli haitta. Jos taas osaisit aidosti iloita miehesi uusista vaatteita, olisi lahjasta ollut sinullekin henkistä hyötyä.

Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?

Itse ymmärrän täysin alkuperäisen kirjoittajan ajatuksia: itsekäs mies ja -ihan oikeasti, pelejä tässä tuntui pelaavan anoppi kuitteineen - ajattelematon anoppi.

Lare kirjoitti:

Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?

Itse ymmärrän täysin alkuperäisen kirjoittajan ajatuksia: itsekäs mies ja -ihan oikeasti, pelejä tässä tuntui pelaavan anoppi kuitteineen - ajattelematon anoppi.

"Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?"

En todellakaan tunne naisia, jotka suuttuvat siitä, että toinen haluaa vain auttaa. Selvennän vielä edellistä meiliäni: Nykyinen vaimoni ajattelee samoin kuin minä. Eli ei tässä ole mistään naiset-miehet-asiasta kyse. Kyse on vain siitä, että miten asioihin suhtautuu. Niistä voi nähdä aina huonot puolet ja niistä voi tehdä aina ongelmia. Toisaalta voi ajatella positiivisesti eli nähdä asioiden hyvä puolet.

Tässä alkuperäisessä tapauksessa nainen pelaa mielestäni peliä. Itse asiassa annettu lahja on vain ja ainoastaan äidin ja pojan välinen asia. Eihän se edes koskenut vaimoa, joka siitä huolimatta suuttui. Edelleen mielessäni pyörii ajatus, että miksei vaimo halunnut miehelleen uusia (ilmaisia) vaatteita. Oliko kyseessä kateus vai mikä?

Eräässä viestissä nainen kirjoitti, että anoppi osti siten määräysvaltaa perheeseen. Väärin meni. Anoppi halusi vain ostaa miehelleen vaatteita. Tuollainen kuittia vastaan rahan antaminen on minusta täysin verrattavissa lahjakorttiin johonkin erikoisliikkeeseen. Eihän anoppi lahjallaan saanut mitään määräysvaltaa vaimoon tai lapsiin. On siis liioittelua väittää, että anoppi osti määräysvaltaa perheeseen, koska hän ei sitä saanut. Hän osti vain pojalleen vaatteita, mutta antoi pojan itse valita, mitä ostaa. Olisihan hän voinut antaa suoraan rahaakin, mutta jostain syystä ei antanut.

Vaimoa puolestaan pännii, kun mies vastaanotti saamansa lahjan. Jos anoppi olisi suoraan ostanut 1500 arvoisen nahkatakin, olisiko se pitänyt palauttaa?

Lare kirjoitti:

Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?

Itse ymmärrän täysin alkuperäisen kirjoittajan ajatuksia: itsekäs mies ja -ihan oikeasti, pelejä tässä tuntui pelaavan anoppi kuitteineen - ajattelematon anoppi.

Voi mahdoton, en taida minäkään tuntea naisia lainkaan, ja se on kyllä todella surullinen asia koska olen itse sellainen! Mitenkäs tästä elämästä nyt selviää...

Jos anoppi meillä käydessään tulisi pesemään ikkunat, olisin tosi iloinen ja kiitollinen avusta ja keittäisin oikein hyvät kahvit. Pullaakin todennäköisesti olisi, kun anoppi joskus käydessään on meillä sellaista leiponut ihan oma-aloitteisesti, mikä on tosi mukavaa. Jutellaan siinä ummet ja lammet, anoppi leipoo ja minä hoidan lapsille ruokaa, tai mitä ikinä teenkin. Anoppi nyt on vain sellainen ihminen että aina pitää olla jotain puuhastelemassa, eikä oikein sellainen typerä "virallinen kyläily" oikein onnistu. Itsekin anopilla käydessäni auttelen siellä ja täällä, lähinnä ulkohommissa kun anoppi on huonojalkainen.

Itse ymmärrän aloittajaa siinä, että hän on kuin ilmetty äitini: KYMMENEN vuotta vanhaa asiaa ei saa unohtaa, sitä pitää käydä läpi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ettei se kaunan tunne siellä kaupassa KOSKAAN unohdu.

Anoppihan tuntee parhaiten oman lapsensa, ja toimii tavalla jonka tietää tämän hyväksyvän. Kuten nyt tämä poika tämän vaateshown. Anoppi edes tiennyt taloudellisesta tilanteesta. Uskoisin että taustalla on tapa jolla miehelle on aiemminkin ostettu nuoruudessa vaatteita, poika sai käydä valitsemassa mutta suoraan ei rahaa annettu. Minun äitini ostaa minulle vielä kauppareissulla lempikarkkejani, jos tietää että ollaan kylään menossa. Ehkä mieheni pitäisi suuttua tästä kun käyttäydyn kuin pikkutyttö ja otan karkit vastaan, vaikka lapsellistahan tuo?

Anopin tarkoitusperistä on meillä vain miniän tulkinta. Faktaahan se "pelaaminen" ei tuolla tiedolla ole, vaan sellaiseksi tulkittua. Jos nyt KYMMENEN vuoden päästä menisi anopin kanssa puhumaan, että muistatkos silloin ne lahjarahat, vieläkin olen katkera niistä, olisi anoppi varmaan kauhuissaan VUOSIKYMMENEN kaunasta yhden vaatelahjan tähden.

Kovasti tässä Tanelta kuulutetaan ymmärrystä tätä legendaarista "naisten logiikkaa" tai naisten ajattelutapaa kohtaan. Minä en naisena ymmärrä tuollaista piilomerkitysten luomista ja etsimistä, ihmeellisten lojaalisuusriittien vaatimista mieheltä teoilla (lahjan vastaanottaminen äidiltä on epälojaalinen teko?), ja ennen kaikkea tuollaisen kaunan kantamista loputtomiin! Sehän myrkyttää jo oman sielunkin!

Ehkä anoppi oli ajattelematon kun ei teille muille mitään ostanut. Ajattelemattomuus pitää aikuisen ihmisen osata antaa anteeksi, ja siitä huomauttaa jos ei anteeksi osaa suorinpäin antaa. Olisit nauranut makeasti hölmölle anopillesi, olisi sekin päivä näyttänyt paljon kirkkaammalta. Miehen itsekkyydestäkin olisit voinut tosiaan sanoa siellä kaupassa, etkä pohtia asiaa vuositolkulla. Kymmenen vuotta sitten tehdyt vaateostokset pitää osata antaa anteeksi, ennen kun tukehtuu vihaansa. Ei parisuhde kestä tuollaista toimivana.

Tane_k kirjoitti:

Meillä on täysin erilainen lähestymistapa tällaisiin asioihin. Minun ex-vaimoni ajatteli ilmeisesti samalla tavoin kuin sinä. Kun äitini tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoitamme, minusta äitini helpotti meidän taakkaame ja olin siitä kiitollinen. Exäni mielestä äitini puuttui kodinhoitoomme ja hän suuttui verisesti. Saman teon voi siis ymmärtää kahdella täysin eri tavalla. Nykyinen vaimoni on onneksi minun kaltaiseni. Ajattelemme molemmat käytännön läheisesti, emmekä keksi ongelmia asioista, jotka eivät niitä ole.

Tässä tapauksessa anopin lahjan aiheuttama haitta lähtee oikeasti sinusta. Enkä sano tätä pahallani, mutta näin se minusta on. Sinä ymmärsit asian tietyllä tavalla. Herää jopa kysymys, että olitko kenties kateellinen miehellesi, koska hän sai uusia vaatteita. Anopin lahjasta ja sen vastaanottamisesta ei ollut oikeaa haittaa. Ainoastaan sinun suhtautumistapasi teki siitä haitan.

"Olisin toivonut mieheni kieltäytyvän lahjasta mieluummin kokonaan, jolloin mieheni olisi voinut osoittaa olevansa lojaali perhettään kohtaan."

Minä en vain voi käsittää sinun ajatteluasi. Miten se, että miehesi ei ota vastaan jotain lahjaa, osoittaa hänen olevansa lojaali? (Siis tässä tapauksessa, jossa kyse on vain tavarasta.) Minusta pääasia on tässä se, että se ei ollut mitenkään sinulta tai lapsilta pois. Toisaalta miehesi ei voinut siirtää lahjaa mitenkään teille.

"Ei tämä ole peliä, eikä tässä ole voittajia."

Minusta sinä teet siitä peliä. Se vaikuttaa peliltä juuri siksi, että haet teoille merkityksiä, joita niissä ei välttämättä ole. Jos vertaat sitä, mitä tapahtui (miehesi sai tavaralahja), ja sitä, mitä sinä mietit, minusta ne ovat aika kaukana toisistaan.

"Älähän yritä enää tuota hyötynäkökulmaa. Emme me lapseni kanssa siitä olisi hyötyneet mitenkään."

Minä vain arvailinkin jotain. Hyötyä teidän perheellenne kuitenkin tuli: miehesi sai uudet vaatteet. Jostain syystä sinä et kuitenkaan olisi niitä hänelle suonut.

Käännän tilanteen ympäri: Miksi miehesi pitäisi ajatella sinun hyvinvointiasi, kun sinä et soisi hänelle edes uusia vaatteita? Sinun ei tarvinnut edes käyttää omia rahojasi miehesi vaatteisiin, mutta siitä huolimatta et haluaisi niitä hänelle. Eikö tuo ole itsekästä sinun puoleltasi?

"Jos tästä lopputuloksesta ottaisi valokuvan, näkisit valokuvassa onnettoman vaimon, vallanhimoisen ja voitonriemuisen anopin ja hyvin puetun hölmön."

Sinä näet noin. Minä näen itsekeskeisesti ajattelevan vaimon, hyvinpuetun miehen ja poikaansa rakastavan äidin. Kyse on vain siitä, että miten kuvaa katsoo.

Mutta ilmeisesti meidän ajattelumme vain on niin erilaista. Minä lähden liikkeelle siitä, että miten lahja oikeasti haittasi sinua ja lapsiasi (ei mitenkään). Sinun suhtautumistapasi myötä siitä tuli haitta. Jos taas osaisit aidosti iloita miehesi uusista vaatteita, olisi lahjasta ollut sinullekin henkistä hyötyä.

Nyt on niin, että tunnistettavuuden vuoksi en taida jatkaa keskustelua enempää. Keskustelu on myös saamassa piirteitä, joita mieheni ja minun välisissä keskusteluissa aikanaan oli, ja ne keskustelut on jo käyty. Totean vain, että mieheni ajatteli pitkään samaan tapaan kuin sinäkin, kunnes anoppi meni jo miehenikin mielestä liian pitkälle.

Olen onnellinen puolestasi, koska olet löytänyt rinnallesi puolison, jonka kanssa voit elää sovussa, ja toivotankin teille onnea elämällenne.

Minäkin löysin rinnalleni puolison, jonka kanssa pahimmat särmät ovat jo hioutuneet. Mies on sama, jonka kanssa menin naimisiin 20 vuotta sitten :)))))

Hyvää kesää sinulle!

PS. Jos haluat sanoa "viimeisen sanan", niin ole hyvä. Siihen en enää kuitenkaan vastaa.

Köyhimys kirjoitti:

Nyt on niin, että tunnistettavuuden vuoksi en taida jatkaa keskustelua enempää. Keskustelu on myös saamassa piirteitä, joita mieheni ja minun välisissä keskusteluissa aikanaan oli, ja ne keskustelut on jo käyty. Totean vain, että mieheni ajatteli pitkään samaan tapaan kuin sinäkin, kunnes anoppi meni jo miehenikin mielestä liian pitkälle.

Olen onnellinen puolestasi, koska olet löytänyt rinnallesi puolison, jonka kanssa voit elää sovussa, ja toivotankin teille onnea elämällenne.

Minäkin löysin rinnalleni puolison, jonka kanssa pahimmat särmät ovat jo hioutuneet. Mies on sama, jonka kanssa menin naimisiin 20 vuotta sitten :)))))

Hyvää kesää sinulle!

PS. Jos haluat sanoa "viimeisen sanan", niin ole hyvä. Siihen en enää kuitenkaan vastaa.

"ja ne keskustelut on jo käyty."

Hyvä niin! Unohda jo sinäkin ne äläkä lietso katkeruuttasi vanhoilla asioilla! Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa, joten turhapa sinun on pyytää meitä muita niittaamaan miehesi väärässä olleeksi silloin aikoinaan. Oli eli ei, nyt on nyt, varsinkin kun:

"kunnes anoppi meni jo miehenikin mielestä liian pitkälle."

Eli samalla aaltopituudella jo olette.

"Minäkin löysin rinnalleni puolison, jonka kanssa pahimmat särmät ovat jo hioutuneet"

Hienoa, koitapa vielä nyt unohtaa ne vanhat särmät ja keskittyä uuteen, siloisempaan elämäänne!

Miniähän se minäkin kirjoitti:

Voi mahdoton, en taida minäkään tuntea naisia lainkaan, ja se on kyllä todella surullinen asia koska olen itse sellainen! Mitenkäs tästä elämästä nyt selviää...

Jos anoppi meillä käydessään tulisi pesemään ikkunat, olisin tosi iloinen ja kiitollinen avusta ja keittäisin oikein hyvät kahvit. Pullaakin todennäköisesti olisi, kun anoppi joskus käydessään on meillä sellaista leiponut ihan oma-aloitteisesti, mikä on tosi mukavaa. Jutellaan siinä ummet ja lammet, anoppi leipoo ja minä hoidan lapsille ruokaa, tai mitä ikinä teenkin. Anoppi nyt on vain sellainen ihminen että aina pitää olla jotain puuhastelemassa, eikä oikein sellainen typerä "virallinen kyläily" oikein onnistu. Itsekin anopilla käydessäni auttelen siellä ja täällä, lähinnä ulkohommissa kun anoppi on huonojalkainen.

Itse ymmärrän aloittajaa siinä, että hän on kuin ilmetty äitini: KYMMENEN vuotta vanhaa asiaa ei saa unohtaa, sitä pitää käydä läpi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ettei se kaunan tunne siellä kaupassa KOSKAAN unohdu.

Anoppihan tuntee parhaiten oman lapsensa, ja toimii tavalla jonka tietää tämän hyväksyvän. Kuten nyt tämä poika tämän vaateshown. Anoppi edes tiennyt taloudellisesta tilanteesta. Uskoisin että taustalla on tapa jolla miehelle on aiemminkin ostettu nuoruudessa vaatteita, poika sai käydä valitsemassa mutta suoraan ei rahaa annettu. Minun äitini ostaa minulle vielä kauppareissulla lempikarkkejani, jos tietää että ollaan kylään menossa. Ehkä mieheni pitäisi suuttua tästä kun käyttäydyn kuin pikkutyttö ja otan karkit vastaan, vaikka lapsellistahan tuo?

Anopin tarkoitusperistä on meillä vain miniän tulkinta. Faktaahan se "pelaaminen" ei tuolla tiedolla ole, vaan sellaiseksi tulkittua. Jos nyt KYMMENEN vuoden päästä menisi anopin kanssa puhumaan, että muistatkos silloin ne lahjarahat, vieläkin olen katkera niistä, olisi anoppi varmaan kauhuissaan VUOSIKYMMENEN kaunasta yhden vaatelahjan tähden.

Kovasti tässä Tanelta kuulutetaan ymmärrystä tätä legendaarista "naisten logiikkaa" tai naisten ajattelutapaa kohtaan. Minä en naisena ymmärrä tuollaista piilomerkitysten luomista ja etsimistä, ihmeellisten lojaalisuusriittien vaatimista mieheltä teoilla (lahjan vastaanottaminen äidiltä on epälojaalinen teko?), ja ennen kaikkea tuollaisen kaunan kantamista loputtomiin! Sehän myrkyttää jo oman sielunkin!

Ehkä anoppi oli ajattelematon kun ei teille muille mitään ostanut. Ajattelemattomuus pitää aikuisen ihmisen osata antaa anteeksi, ja siitä huomauttaa jos ei anteeksi osaa suorinpäin antaa. Olisit nauranut makeasti hölmölle anopillesi, olisi sekin päivä näyttänyt paljon kirkkaammalta. Miehen itsekkyydestäkin olisit voinut tosiaan sanoa siellä kaupassa, etkä pohtia asiaa vuositolkulla. Kymmenen vuotta sitten tehdyt vaateostokset pitää osata antaa anteeksi, ennen kun tukehtuu vihaansa. Ei parisuhde kestä tuollaista toimivana.

Riittää että tunnet itsesi, joten ivallinen voivottelu on tarpeetonta.

Mistä sinulla on paha olo, kun sinun tarvitsee minun mielipahaani vähätellä. Saatko voimasi siitä, että nälvit ja naljailet? Etkö voisi sen sijaan auttaa ymmärtämään, katsoa asioita toisesta näkökulmasta, laajentaa käsitystä ja esittää asiasi asiallisesti?

Vähättelet tunteitani ja kokemustani vertaamalla tilannetta äidiltäsi vastaanottamiin karkkeihin. Syö sinä rauhassa karkkisi, niin miehenikin on aina syönyt. Tilanne olisi varmaan toisenlainen, jos muulla perheelläsi ei olisi lainkaan ruokaa, ja äitisi kärräisi sinulle kottikärrykaupalla karkkeja, jotta sinulla olisi hyvä olla. Söisitkö karkkisi yhtä hyvillä mielin, jos tietäisit, että miehesi ja lapsesi eivät ole saaneet kunnon ruokaa päiväkausiin?

Mukavaa, että tulet hyvin toimeen anoppisi kanssa. Minun anoppini on kantanut minulle kaunaa 20 vuotta siitä, että vein hänen ainoan poikansa, jota en ole vieläkään palauttanut.

Totta on, että 10 vuotta vanhat asiat voisi jo unohtaa. Mistähän tämä pulpahtikin mieleeni nyt monen vuoden jälkeen, en tiedä. Turha minusta on anteeksi antamista teeskennellä, jos siihen ei pysty. Mieluummin olen rehellinen ainakin itselleni, enkä lakaise maton alle käsittelemättömiä asioita.

Mieheltäni olen vaatinut paljon. Olen sellainen pikku perfektionisti, jonka elämä ei aina ole helppoa. Mottoni voisi olla vaikkapa että, miksi tehdä lainkaan, jos ei tee kunnolla. Tämä pätee myös avioliittooni. Haluan mieheni sitoutuvan perheeseemme yhtä täysillä kuin minäkin sen teen. Joskus siihen tarvitaan "lojaalisuusriittejä", joskus tervettä järkeä. Samoin sitoudun itsekin avioliittooni ja perheeseemme. Antaisin vaikka henkeni mieheni ja lasteni puolesta. Ei siis enempää eikä vähempää.

Me ajattelemme asioista eri tavalla. Ei kai siinä ole silti syytä lähteä vähättelemään minun tai sinun tunteitasi tai kokemuksiasi. Puhut anteeksiannosta, mutta et kuitenkaan anna tilaa muunlaiselle ajattelutavalle kuin omallesi. Kyllä tähän maailmaan mahdutaan me molemmat!

Köyhimys kirjoitti:

Riittää että tunnet itsesi, joten ivallinen voivottelu on tarpeetonta.

Mistä sinulla on paha olo, kun sinun tarvitsee minun mielipahaani vähätellä. Saatko voimasi siitä, että nälvit ja naljailet? Etkö voisi sen sijaan auttaa ymmärtämään, katsoa asioita toisesta näkökulmasta, laajentaa käsitystä ja esittää asiasi asiallisesti?

Vähättelet tunteitani ja kokemustani vertaamalla tilannetta äidiltäsi vastaanottamiin karkkeihin. Syö sinä rauhassa karkkisi, niin miehenikin on aina syönyt. Tilanne olisi varmaan toisenlainen, jos muulla perheelläsi ei olisi lainkaan ruokaa, ja äitisi kärräisi sinulle kottikärrykaupalla karkkeja, jotta sinulla olisi hyvä olla. Söisitkö karkkisi yhtä hyvillä mielin, jos tietäisit, että miehesi ja lapsesi eivät ole saaneet kunnon ruokaa päiväkausiin?

Mukavaa, että tulet hyvin toimeen anoppisi kanssa. Minun anoppini on kantanut minulle kaunaa 20 vuotta siitä, että vein hänen ainoan poikansa, jota en ole vieläkään palauttanut.

Totta on, että 10 vuotta vanhat asiat voisi jo unohtaa. Mistähän tämä pulpahtikin mieleeni nyt monen vuoden jälkeen, en tiedä. Turha minusta on anteeksi antamista teeskennellä, jos siihen ei pysty. Mieluummin olen rehellinen ainakin itselleni, enkä lakaise maton alle käsittelemättömiä asioita.

Mieheltäni olen vaatinut paljon. Olen sellainen pikku perfektionisti, jonka elämä ei aina ole helppoa. Mottoni voisi olla vaikkapa että, miksi tehdä lainkaan, jos ei tee kunnolla. Tämä pätee myös avioliittooni. Haluan mieheni sitoutuvan perheeseemme yhtä täysillä kuin minäkin sen teen. Joskus siihen tarvitaan "lojaalisuusriittejä", joskus tervettä järkeä. Samoin sitoudun itsekin avioliittooni ja perheeseemme. Antaisin vaikka henkeni mieheni ja lasteni puolesta. Ei siis enempää eikä vähempää.

Me ajattelemme asioista eri tavalla. Ei kai siinä ole silti syytä lähteä vähättelemään minun tai sinun tunteitasi tai kokemuksiasi. Puhut anteeksiannosta, mutta et kuitenkaan anna tilaa muunlaiselle ajattelutavalle kuin omallesi. Kyllä tähän maailmaan mahdutaan me molemmat!

Tarkoitus ei ollut noin sinua kiihdyttää. En vähättele mielipahaasi, vaan nimenomaan ihmettelen onko se suhteessa tapahtumaan. Sinulle tuo kyseinen tapahtuma oli ilmeisesti merkittävämpi kuin miltä se minun korvaani kuulostaa, joten ehkä kommenttini kuulosti vähättelevältä, joksi se ei ollut tarkoitettu.

Näen sinulla kaksi vaihtoehtoa: joko jatkat samaan tapaan, kannat kaunaa etkä anna anteeksi. Tämä on tällä hetkellä helpompi tapa, mutta ei varsinaisesti paranna tilannetta. Toinen vaihtoehto on aktiivisesti pyrkiä jos ei antamaan anteeksi niin edes unohtamaan, ja koittaa tulla toimeen anoppisi kanssa. Anoppisi ei kuitenkaan elämästänne katoa ennen kun kuolla kupsahtaa, ja sitä odotellessa teet asiat itsellesi helpommaksi kun koitat hyväksyä anopin sellaisena kun on. Voit edelleen pitää häntä häijynä ja kaunaisena ihmisenä, mutta älä lähde mukaan kaunankantamiseen ja hymähtele ilkeyksille. Muuten kaunankantoa jatkuu hyvässä lykyssä vielä seuraavatkin 20 vuotta. Anoppiasi et voi muuttaa, omaa asennettasi voit.

Omat karkkini toin keskusteluun sen vuoksi, että ehdotin erästä "toista näkökulmaa", kuten sanoit, eli entäpä jos kysymyksessä oli anopin pinttyneestä tavasta, joka oli peruja miehesi nuoruusvuosilta. Minun äitini ei ole hoksannut ajatella että nykyisin voin ostaa omat karkkini jos haluan, enkä ole enää pikkutyttö, joten ehkä anoppisi ei hoksannut, että miehesi ei ole enää pikkupoika jolle vaaterahaa ei voi käteen uskoa.

Ei kannata lakaista käsittelemättömiä asioita maton alle, eikä kannata jättää niitä käsittelemättä vaan puida niitä mielessään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sanoit että olet jo miehesi kanssa asian keskustellut, ja hän on kääntynyt asiassa kannallesi. Et saa tapahtunutta tapahtumattomaksi, joten et hyödy sen ristin kantamisesta mitään. Jos et voi antaa anteeksi, koita edes unohtaa.

Mielestäsi en anna tilaa toisenlaiselle (eli sinun) ajattelutavallesi. En halua antaa elämässäni tilaa vuosikausien kaunankantamiselle, ja koska käsitin että sinäkin asiasta kärsit, toivon ettet antaisi sinäkään. Teet itsellesi hallaa ja henkistä väkivaltaa. Sukulaisiaan ei voi valita, niitä pitää vaan sietää.

Ja ihan ystävyydellä kehoitin lyömään asiaa huumoriksi, etkö voisi jo nauraa hölmön anoppisi vaatetoilailuille?

jos loukkasin noin kirjoitti:

Tarkoitus ei ollut noin sinua kiihdyttää. En vähättele mielipahaasi, vaan nimenomaan ihmettelen onko se suhteessa tapahtumaan. Sinulle tuo kyseinen tapahtuma oli ilmeisesti merkittävämpi kuin miltä se minun korvaani kuulostaa, joten ehkä kommenttini kuulosti vähättelevältä, joksi se ei ollut tarkoitettu.

Näen sinulla kaksi vaihtoehtoa: joko jatkat samaan tapaan, kannat kaunaa etkä anna anteeksi. Tämä on tällä hetkellä helpompi tapa, mutta ei varsinaisesti paranna tilannetta. Toinen vaihtoehto on aktiivisesti pyrkiä jos ei antamaan anteeksi niin edes unohtamaan, ja koittaa tulla toimeen anoppisi kanssa. Anoppisi ei kuitenkaan elämästänne katoa ennen kun kuolla kupsahtaa, ja sitä odotellessa teet asiat itsellesi helpommaksi kun koitat hyväksyä anopin sellaisena kun on. Voit edelleen pitää häntä häijynä ja kaunaisena ihmisenä, mutta älä lähde mukaan kaunankantamiseen ja hymähtele ilkeyksille. Muuten kaunankantoa jatkuu hyvässä lykyssä vielä seuraavatkin 20 vuotta. Anoppiasi et voi muuttaa, omaa asennettasi voit.

Omat karkkini toin keskusteluun sen vuoksi, että ehdotin erästä "toista näkökulmaa", kuten sanoit, eli entäpä jos kysymyksessä oli anopin pinttyneestä tavasta, joka oli peruja miehesi nuoruusvuosilta. Minun äitini ei ole hoksannut ajatella että nykyisin voin ostaa omat karkkini jos haluan, enkä ole enää pikkutyttö, joten ehkä anoppisi ei hoksannut, että miehesi ei ole enää pikkupoika jolle vaaterahaa ei voi käteen uskoa.

Ei kannata lakaista käsittelemättömiä asioita maton alle, eikä kannata jättää niitä käsittelemättä vaan puida niitä mielessään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sanoit että olet jo miehesi kanssa asian keskustellut, ja hän on kääntynyt asiassa kannallesi. Et saa tapahtunutta tapahtumattomaksi, joten et hyödy sen ristin kantamisesta mitään. Jos et voi antaa anteeksi, koita edes unohtaa.

Mielestäsi en anna tilaa toisenlaiselle (eli sinun) ajattelutavallesi. En halua antaa elämässäni tilaa vuosikausien kaunankantamiselle, ja koska käsitin että sinäkin asiasta kärsit, toivon ettet antaisi sinäkään. Teet itsellesi hallaa ja henkistä väkivaltaa. Sukulaisiaan ei voi valita, niitä pitää vaan sietää.

Ja ihan ystävyydellä kehoitin lyömään asiaa huumoriksi, etkö voisi jo nauraa hölmön anoppisi vaatetoilailuille?

Tämä Tane on omahyväisyydessään aivan huippuluokkaa! Hän todellakin pyytää lyömään leikiksi ja hymähtämään hölmölle anopille. Todellakin, voiko enään typerämmin kehoittamaan reagoimaan asiaan joka oli anopin ja hänen poikansa duetto oopperasta "Hei, me olemme perhe, sinä et kuulu meihin.."

Minusta Köyhimyksen kertomus oli raivostuttava ja surullinen.

Tane hoi, älä kommentoi asiaa josta sinulla ei ole kokemusta eikä minkäänlaista näkemystä. (äiti pesee ikkunasi... voi hel..)

Tane_k kirjoitti:

"Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?"

En todellakaan tunne naisia, jotka suuttuvat siitä, että toinen haluaa vain auttaa. Selvennän vielä edellistä meiliäni: Nykyinen vaimoni ajattelee samoin kuin minä. Eli ei tässä ole mistään naiset-miehet-asiasta kyse. Kyse on vain siitä, että miten asioihin suhtautuu. Niistä voi nähdä aina huonot puolet ja niistä voi tehdä aina ongelmia. Toisaalta voi ajatella positiivisesti eli nähdä asioiden hyvä puolet.

Tässä alkuperäisessä tapauksessa nainen pelaa mielestäni peliä. Itse asiassa annettu lahja on vain ja ainoastaan äidin ja pojan välinen asia. Eihän se edes koskenut vaimoa, joka siitä huolimatta suuttui. Edelleen mielessäni pyörii ajatus, että miksei vaimo halunnut miehelleen uusia (ilmaisia) vaatteita. Oliko kyseessä kateus vai mikä?

Eräässä viestissä nainen kirjoitti, että anoppi osti siten määräysvaltaa perheeseen. Väärin meni. Anoppi halusi vain ostaa miehelleen vaatteita. Tuollainen kuittia vastaan rahan antaminen on minusta täysin verrattavissa lahjakorttiin johonkin erikoisliikkeeseen. Eihän anoppi lahjallaan saanut mitään määräysvaltaa vaimoon tai lapsiin. On siis liioittelua väittää, että anoppi osti määräysvaltaa perheeseen, koska hän ei sitä saanut. Hän osti vain pojalleen vaatteita, mutta antoi pojan itse valita, mitä ostaa. Olisihan hän voinut antaa suoraan rahaakin, mutta jostain syystä ei antanut.

Vaimoa puolestaan pännii, kun mies vastaanotti saamansa lahjan. Jos anoppi olisi suoraan ostanut 1500 arvoisen nahkatakin, olisiko se pitänyt palauttaa?

Tane, en voi muuta kuin sanoa, että, onko sinunlaisia ihmisiä todellakin olemassa! Ilmeisesti on, itse en kuitenkaan ikinä antaisi oman äitini pompottaa tuolla lailla ja uskottelisi että "hyvän hyvyyttäänhän" se sen tekee. Vaimoni on se ihminen, jonka kanssa perheen raha-asiat hoidetaan, ei äitini (vaikka tämäkin on sitä joskus vaatinut). Äidin tehtävä on kasvattaa lapsiansa ja kontrolloida heidän elämäänsä maksimissaan juuri sen 18 vuotta, minkä laki säätää. Tämän jälkeen voi toki auttaa ja neuvoa, muttei enää kohdella, edes poikiaan, kuin murrosikäisiä vastuuttomia hulttioita. Mitä halventamista miessukupuolta kohtaan!

Tane_k kirjoitti:

"Äitisi tuli käymään ja alkoi pestä ikkunoita????? Ja sitten ihmettelet, miksi (ex-, eikä mikään ihme) vaimosi hermostui? Apua, et taida tosiaan tuntea naisia lainkaan, Tane_k?"

En todellakaan tunne naisia, jotka suuttuvat siitä, että toinen haluaa vain auttaa. Selvennän vielä edellistä meiliäni: Nykyinen vaimoni ajattelee samoin kuin minä. Eli ei tässä ole mistään naiset-miehet-asiasta kyse. Kyse on vain siitä, että miten asioihin suhtautuu. Niistä voi nähdä aina huonot puolet ja niistä voi tehdä aina ongelmia. Toisaalta voi ajatella positiivisesti eli nähdä asioiden hyvä puolet.

Tässä alkuperäisessä tapauksessa nainen pelaa mielestäni peliä. Itse asiassa annettu lahja on vain ja ainoastaan äidin ja pojan välinen asia. Eihän se edes koskenut vaimoa, joka siitä huolimatta suuttui. Edelleen mielessäni pyörii ajatus, että miksei vaimo halunnut miehelleen uusia (ilmaisia) vaatteita. Oliko kyseessä kateus vai mikä?

Eräässä viestissä nainen kirjoitti, että anoppi osti siten määräysvaltaa perheeseen. Väärin meni. Anoppi halusi vain ostaa miehelleen vaatteita. Tuollainen kuittia vastaan rahan antaminen on minusta täysin verrattavissa lahjakorttiin johonkin erikoisliikkeeseen. Eihän anoppi lahjallaan saanut mitään määräysvaltaa vaimoon tai lapsiin. On siis liioittelua väittää, että anoppi osti määräysvaltaa perheeseen, koska hän ei sitä saanut. Hän osti vain pojalleen vaatteita, mutta antoi pojan itse valita, mitä ostaa. Olisihan hän voinut antaa suoraan rahaakin, mutta jostain syystä ei antanut.

Vaimoa puolestaan pännii, kun mies vastaanotti saamansa lahjan. Jos anoppi olisi suoraan ostanut 1500 arvoisen nahkatakin, olisiko se pitänyt palauttaa?

Sitaatti paljastavasta viestistäsi:

"Anoppi halusi vain ostaa miehelleen vaatteita."

Tuosta voi kukin lukija helposti tehdä omat päätelmänsä.

Marck G. kirjoitti:

Tämä Tane on omahyväisyydessään aivan huippuluokkaa! Hän todellakin pyytää lyömään leikiksi ja hymähtämään hölmölle anopille. Todellakin, voiko enään typerämmin kehoittamaan reagoimaan asiaan joka oli anopin ja hänen poikansa duetto oopperasta "Hei, me olemme perhe, sinä et kuulu meihin.."

Minusta Köyhimyksen kertomus oli raivostuttava ja surullinen.

Tane hoi, älä kommentoi asiaa josta sinulla ei ole kokemusta eikä minkäänlaista näkemystä. (äiti pesee ikkunasi... voi hel..)

Pidä kuule sinä pissipää vain pääsi kiinni. Minulla on kokemuksia kahdesta avioliitosta. Kummassakin äitini ja isäni ovat aina olleet samanlaisia. Ovat tarjonneet apua, kun ovat ajatelleet meidän sitä tarvitsevan. Ensimmäinen vaimoni suuttui jokaisesta avuntarjoamisesta, koska katsoi vanhempieni puuttuvan elämäämme. Nykyinen vaimoni ymmärtää, että vanhemmat haluavat auttaa poikaansa ja tämän vaimoa. Vanhempieni käytös ei ole muuttunut miksikään, mutta vaimoni suhtautuvat siihen täysin eri tavoin. Toinen ottaa kaiken itseensä, mutta toinen ymmärtää ettei maailma pyöri aina hänen ympärillään.

Sinä et taida tietää mitään sukurakkaudesta ja siitä, että ihminen voi rakastaa sekä vanhempiaan että omaa puolisoaan. Ei naimisiin meno tarkoita sitä, että pitää katkaista välit omiin vanhempiinsa.

Eli pidä sinä pääsi kiinni, kun et asioistani mitään tiedä.

kuules kirjoitti:

Sitaatti paljastavasta viestistäsi:

"Anoppi halusi vain ostaa miehelleen vaatteita."

Tuosta voi kukin lukija helposti tehdä omat päätelmänsä.

Olet melkoinen idiootti, kun lähdet tekemään johtopäätöksiä toisen kirjoitusvirheen perusteella. Ilmeisesti olet vain niin tyhmä, ettet osaa erottaa noinkin selvää kirjoitusvirhettä.

Onneksi toisenlainen kirjoitti:

Tane, en voi muuta kuin sanoa, että, onko sinunlaisia ihmisiä todellakin olemassa! Ilmeisesti on, itse en kuitenkaan ikinä antaisi oman äitini pompottaa tuolla lailla ja uskottelisi että "hyvän hyvyyttäänhän" se sen tekee. Vaimoni on se ihminen, jonka kanssa perheen raha-asiat hoidetaan, ei äitini (vaikka tämäkin on sitä joskus vaatinut). Äidin tehtävä on kasvattaa lapsiansa ja kontrolloida heidän elämäänsä maksimissaan juuri sen 18 vuotta, minkä laki säätää. Tämän jälkeen voi toki auttaa ja neuvoa, muttei enää kohdella, edes poikiaan, kuin murrosikäisiä vastuuttomia hulttioita. Mitä halventamista miessukupuolta kohtaan!

"Äidin tehtävä on kasvattaa lapsiansa ja kontrolloida heidän elämäänsä maksimissaan juuri sen 18 vuotta, minkä laki säätää. Tämän jälkeen voi toki auttaa ja neuvoa, muttei enää kohdella, edes poikiaan, kuin murrosikäisiä vastuuttomia hulttioita. Mitä halventamista miessukupuolta kohtaan!"

Aika moni tässä ketjussa julistaa, kuinka vanhemmat eivät saisi antaa aikuisille lapsilleen lahjoja tai muutenkaan auttaa heitä. Kuinka monella on asuntolainaa? Kuinka monen vanhemmat ovat olleet takaamassa kyseistä lainaa? Kuinka moni on opiskeluaikana saanut avustusta vanhemmiltaan - joka rahana tai esimerkiksi ruokana?

Luulen, että nykyisen pullamössösukupolven vanhemmat ovat auttaneet heitä paljon enemmän kuin minun vanhempani ovat auttaneet minua. Se, että ottaa vanhemmiltaan vastaan lahjan, ei tarkoita itsenäisyyden menettämistä. Kun opiskelin joskus aikoinaan, äitini lahjoitti minulle kännykän. Olinko pompoteltavana, kun otin sen vastaan? Ilmeisesti minun olisi pitänyt kieltäytyä äitini lahjasta ja ostaa opintolainalla itselleni kännykkä. Silloin en olisi ollut pompoteltavana - ainakaan teidän mielestä.

Mutta ilmeisesti joillekin ihmisille on tärkeää pitää huonot välit anoppiin. Silloin jopa lahjastakin saa väännettyä riidan aiheen. Toivotan onnea vainoharhaiseen perhe-elämäänne.

Jos vanhemmalta saadun lahjan vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että ihminen on pompoteltavana, mitä tarkoittaa sossulta saatu raha? Enemmän minä häpeäisin sitä, että joutuisin joskus sossun luukulle alentumaan. Vanhemmilta saatu raha sentään pysyy perhepiirissä.

On perheitä, joissa anoppi voidaan kutsua auttamaan lastenhoidossa esimerkiksi silloin, kun molemmat vanhemmat sairastuvat. Ikävä kyllä tuo on harvinaistumassa. Ennemmin roikutaan sossun luukulla kuin otetaan vastaan apua omalta suvulta.

Tane_k kirjoitti:

Pidä kuule sinä pissipää vain pääsi kiinni. Minulla on kokemuksia kahdesta avioliitosta. Kummassakin äitini ja isäni ovat aina olleet samanlaisia. Ovat tarjonneet apua, kun ovat ajatelleet meidän sitä tarvitsevan. Ensimmäinen vaimoni suuttui jokaisesta avuntarjoamisesta, koska katsoi vanhempieni puuttuvan elämäämme. Nykyinen vaimoni ymmärtää, että vanhemmat haluavat auttaa poikaansa ja tämän vaimoa. Vanhempieni käytös ei ole muuttunut miksikään, mutta vaimoni suhtautuvat siihen täysin eri tavoin. Toinen ottaa kaiken itseensä, mutta toinen ymmärtää ettei maailma pyöri aina hänen ympärillään.

Sinä et taida tietää mitään sukurakkaudesta ja siitä, että ihminen voi rakastaa sekä vanhempiaan että omaa puolisoaan. Ei naimisiin meno tarkoita sitä, että pitää katkaista välit omiin vanhempiinsa.

Eli pidä sinä pääsi kiinni, kun et asioistani mitään tiedä.

...jonkun aika hieman kypsyä. Tane on osoittanut viime päivien aikana, ettei kovin isoksi mieheksi ole itsekään kasvanut. Jospa ensi kerralla miettisit missä tilanteessa lähdet toisia haukkumaan pissipäiksi. Eiköhän kaksi purkautunutta avioliittoa jo kerro siitä, että jotain häikkää taitaa olla sinussa ja pahasti. Pullamössösukupolvea todellakin...

Onneksi toisenlainen kirjoitti:

...jonkun aika hieman kypsyä. Tane on osoittanut viime päivien aikana, ettei kovin isoksi mieheksi ole itsekään kasvanut. Jospa ensi kerralla miettisit missä tilanteessa lähdet toisia haukkumaan pissipäiksi. Eiköhän kaksi purkautunutta avioliittoa jo kerro siitä, että jotain häikkää taitaa olla sinussa ja pahasti. Pullamössösukupolvea todellakin...

Kuulepas "onneksi toisenlainen", kannattaisiko sinun hioa vähän tuota sisälukutaitoasi? Luepa oikein hitaasti ja tarkasti tuo Tanen viesti ja pohdi seuraavaa tehtävänantoa:

Tanella on kokemusta kahdesta avioliitosta. Hän on parhaillaan naimisissa, koska puhuu nykyisestä aviovaimostaan. Jos ex-vaimoja on yksi, kuinkas monta niitä purkautuneita avioliittoja onkaan?

Siinäpä sulle pähkinä iltapäiväksi!

Tane_k kirjoitti:

"Äidin tehtävä on kasvattaa lapsiansa ja kontrolloida heidän elämäänsä maksimissaan juuri sen 18 vuotta, minkä laki säätää. Tämän jälkeen voi toki auttaa ja neuvoa, muttei enää kohdella, edes poikiaan, kuin murrosikäisiä vastuuttomia hulttioita. Mitä halventamista miessukupuolta kohtaan!"

Aika moni tässä ketjussa julistaa, kuinka vanhemmat eivät saisi antaa aikuisille lapsilleen lahjoja tai muutenkaan auttaa heitä. Kuinka monella on asuntolainaa? Kuinka monen vanhemmat ovat olleet takaamassa kyseistä lainaa? Kuinka moni on opiskeluaikana saanut avustusta vanhemmiltaan - joka rahana tai esimerkiksi ruokana?

Luulen, että nykyisen pullamössösukupolven vanhemmat ovat auttaneet heitä paljon enemmän kuin minun vanhempani ovat auttaneet minua. Se, että ottaa vanhemmiltaan vastaan lahjan, ei tarkoita itsenäisyyden menettämistä. Kun opiskelin joskus aikoinaan, äitini lahjoitti minulle kännykän. Olinko pompoteltavana, kun otin sen vastaan? Ilmeisesti minun olisi pitänyt kieltäytyä äitini lahjasta ja ostaa opintolainalla itselleni kännykkä. Silloin en olisi ollut pompoteltavana - ainakaan teidän mielestä.

Mutta ilmeisesti joillekin ihmisille on tärkeää pitää huonot välit anoppiin. Silloin jopa lahjastakin saa väännettyä riidan aiheen. Toivotan onnea vainoharhaiseen perhe-elämäänne.

Jos vanhemmalta saadun lahjan vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että ihminen on pompoteltavana, mitä tarkoittaa sossulta saatu raha? Enemmän minä häpeäisin sitä, että joutuisin joskus sossun luukulle alentumaan. Vanhemmilta saatu raha sentään pysyy perhepiirissä.

On perheitä, joissa anoppi voidaan kutsua auttamaan lastenhoidossa esimerkiksi silloin, kun molemmat vanhemmat sairastuvat. Ikävä kyllä tuo on harvinaistumassa. Ennemmin roikutaan sossun luukulla kuin otetaan vastaan apua omalta suvulta.

On vähän eri asia ottaa vastaan (kerta)lahjana kännykkä, mitä pompottaa toista 1500€ edestä KUITTEJA vastaan! Ihan kuin...sossun...toimintaa; kuitteja vastaan saa samansuuruisen rahasumman. Ei minusta kuulosta enää lahjalle, vaan kontrollille.

On mielestäni eri asia myös auttaa arjessa, kuten taata asuntolainaa tms. Tai silloin se on sama asia, jos vanhemmat takauksen perusteella kuvittelevat, että heillä on oikeus (pankista) kysellä joka kuukausi perheen taloudellinen tilanne tai tulla asuntoon omilla avaimilla silloin kun huvittaa.

Huomioin kirjoitti:

Kuulepas "onneksi toisenlainen", kannattaisiko sinun hioa vähän tuota sisälukutaitoasi? Luepa oikein hitaasti ja tarkasti tuo Tanen viesti ja pohdi seuraavaa tehtävänantoa:

Tanella on kokemusta kahdesta avioliitosta. Hän on parhaillaan naimisissa, koska puhuu nykyisestä aviovaimostaan. Jos ex-vaimoja on yksi, kuinkas monta niitä purkautuneita avioliittoja onkaan?

Siinäpä sulle pähkinä iltapäiväksi!

jaksan kommentoida. Otetaanpas nyt taas käsittelyyn asiat ja jätetään nui henkilökohtaisuudet vähemmälle...

Huomioin kirjoitti:

Kuulepas "onneksi toisenlainen", kannattaisiko sinun hioa vähän tuota sisälukutaitoasi? Luepa oikein hitaasti ja tarkasti tuo Tanen viesti ja pohdi seuraavaa tehtävänantoa:

Tanella on kokemusta kahdesta avioliitosta. Hän on parhaillaan naimisissa, koska puhuu nykyisestä aviovaimostaan. Jos ex-vaimoja on yksi, kuinkas monta niitä purkautuneita avioliittoja onkaan?

Siinäpä sulle pähkinä iltapäiväksi!

Olet oikeassa. Sisälukutaidossani on kehittämisen varaa ja olen pahoillani asioiden edelle menemisestä. Pointti viestissäni oli se, että hämmästelen suuresti sitä asiattomuutta, johon Tane-herra lähti. Vaikka anonyymeinä keskustelupalstalla ollaankin, voisi sentään jonkunlaisia käytöstapoja pitää yllä. Ja vaikka toiset hänen kanssaan eri mieltä olisivatkin. Peili ja kriittinen silmä on joskus tarpeellinen kapistus - myös minulle. Piste tälle jutulle tuli tässä omalta osaltani. Onnea sulle jatkoon köyhimys. Minussa herätit sympatiaa ja toivottavasti pääset möröistäsi eroon.

Tane_k kirjoitti:

Olet melkoinen idiootti, kun lähdet tekemään johtopäätöksiä toisen kirjoitusvirheen perusteella. Ilmeisesti olet vain niin tyhmä, ettet osaa erottaa noinkin selvää kirjoitusvirhettä.

Ilmiselvästi lausahdus oli sinulta ns "freudilainen lapsus" eikä mikään "kirjoitusvirhe".

Lisäksi olet pahemman luokan nimittelijä.

Huono tyyli sinulla noin yleensä.

Tane_k kirjoitti:

Pidä kuule sinä pissipää vain pääsi kiinni. Minulla on kokemuksia kahdesta avioliitosta. Kummassakin äitini ja isäni ovat aina olleet samanlaisia. Ovat tarjonneet apua, kun ovat ajatelleet meidän sitä tarvitsevan. Ensimmäinen vaimoni suuttui jokaisesta avuntarjoamisesta, koska katsoi vanhempieni puuttuvan elämäämme. Nykyinen vaimoni ymmärtää, että vanhemmat haluavat auttaa poikaansa ja tämän vaimoa. Vanhempieni käytös ei ole muuttunut miksikään, mutta vaimoni suhtautuvat siihen täysin eri tavoin. Toinen ottaa kaiken itseensä, mutta toinen ymmärtää ettei maailma pyöri aina hänen ympärillään.

Sinä et taida tietää mitään sukurakkaudesta ja siitä, että ihminen voi rakastaa sekä vanhempiaan että omaa puolisoaan. Ei naimisiin meno tarkoita sitä, että pitää katkaista välit omiin vanhempiinsa.

Eli pidä sinä pääsi kiinni, kun et asioistani mitään tiedä.

Kovasti haukkuu muita tää äidin mies-poika.
Surullinen ja yksinkertainen tapaus tämä Tane-ressukka. Ei kannata hänen kommentteihin tuhlata aikaansa.

Marck G. kirjoitti:

Tämä Tane on omahyväisyydessään aivan huippuluokkaa! Hän todellakin pyytää lyömään leikiksi ja hymähtämään hölmölle anopille. Todellakin, voiko enään typerämmin kehoittamaan reagoimaan asiaan joka oli anopin ja hänen poikansa duetto oopperasta "Hei, me olemme perhe, sinä et kuulu meihin.."

Minusta Köyhimyksen kertomus oli raivostuttava ja surullinen.

Tane hoi, älä kommentoi asiaa josta sinulla ei ole kokemusta eikä minkäänlaista näkemystä. (äiti pesee ikkunasi... voi hel..)

Kyllä minäkin loukkaantuisin, jos anoppi tulla tohottaisi meille ja alkaisi mitään puhumatta pesemään ikkunoita. Siis niin ettei asiasta on yhteisymmärryksessä sovittu. Auttaa toki saa mutta jos minun kotiini anoppi tulisi ja aloittaisi touhuamisensa, kokisin sen kyllä helposti niin, että kun sinä et kykene tähän, täytyy minun tulla tämä tekemään. Minuun anoppini nimittäin on näin sanoen mennyt tyttärensä kotiin tekemään puutarhahommia! Tosin piikki kohdistui vävyyn!

Tane_k kirjoitti:

Olet melkoinen idiootti, kun lähdet tekemään johtopäätöksiä toisen kirjoitusvirheen perusteella. Ilmeisesti olet vain niin tyhmä, ettet osaa erottaa noinkin selvää kirjoitusvirhettä.

Kun äitisi täytyy tulla kotiisi ikkunoita pesemään kun vaimoparkasi ei jaksa, tekeekö hän kaiken yksin ja sinä vain katselet päältä ja odotat että äitisi tulee tekemään loput työt?

Tuollaista miestä pruukataan sanoa sovinistisiaksi.

Tane_k kirjoitti:

"Äidin tehtävä on kasvattaa lapsiansa ja kontrolloida heidän elämäänsä maksimissaan juuri sen 18 vuotta, minkä laki säätää. Tämän jälkeen voi toki auttaa ja neuvoa, muttei enää kohdella, edes poikiaan, kuin murrosikäisiä vastuuttomia hulttioita. Mitä halventamista miessukupuolta kohtaan!"

Aika moni tässä ketjussa julistaa, kuinka vanhemmat eivät saisi antaa aikuisille lapsilleen lahjoja tai muutenkaan auttaa heitä. Kuinka monella on asuntolainaa? Kuinka monen vanhemmat ovat olleet takaamassa kyseistä lainaa? Kuinka moni on opiskeluaikana saanut avustusta vanhemmiltaan - joka rahana tai esimerkiksi ruokana?

Luulen, että nykyisen pullamössösukupolven vanhemmat ovat auttaneet heitä paljon enemmän kuin minun vanhempani ovat auttaneet minua. Se, että ottaa vanhemmiltaan vastaan lahjan, ei tarkoita itsenäisyyden menettämistä. Kun opiskelin joskus aikoinaan, äitini lahjoitti minulle kännykän. Olinko pompoteltavana, kun otin sen vastaan? Ilmeisesti minun olisi pitänyt kieltäytyä äitini lahjasta ja ostaa opintolainalla itselleni kännykkä. Silloin en olisi ollut pompoteltavana - ainakaan teidän mielestä.

Mutta ilmeisesti joillekin ihmisille on tärkeää pitää huonot välit anoppiin. Silloin jopa lahjastakin saa väännettyä riidan aiheen. Toivotan onnea vainoharhaiseen perhe-elämäänne.

Jos vanhemmalta saadun lahjan vastaanottaminen tarkoittaa sitä, että ihminen on pompoteltavana, mitä tarkoittaa sossulta saatu raha? Enemmän minä häpeäisin sitä, että joutuisin joskus sossun luukulle alentumaan. Vanhemmilta saatu raha sentään pysyy perhepiirissä.

On perheitä, joissa anoppi voidaan kutsua auttamaan lastenhoidossa esimerkiksi silloin, kun molemmat vanhemmat sairastuvat. Ikävä kyllä tuo on harvinaistumassa. Ennemmin roikutaan sossun luukulla kuin otetaan vastaan apua omalta suvulta.

Hyvä Tane! Olet itsekkyyden perikuva.

Alkuperäisen jutun köyhimyskin joutui hakemaan sossusta rahaa, mutta sinä puolustelit pompoteltavana ollutta miestä.
Nyt sinä kuitenkin kerrot, että enemmän häpeäisit sossun luukkua.

Naiset edellä vaikka sossun luukulle?

Kenen perheeseen sinun vaimosi kuuluu, jos kerran vanhemmiltasi saatu raha pysyy perhepiirissä?


Saitko kännykän lahjaksi, että voisit paremmin pitää yhteyttä äitiisi?
Lisää freudilaisia paljastuksia!

miniä minäkin kirjoitti:

Kyllä minäkin loukkaantuisin, jos anoppi tulla tohottaisi meille ja alkaisi mitään puhumatta pesemään ikkunoita. Siis niin ettei asiasta on yhteisymmärryksessä sovittu. Auttaa toki saa mutta jos minun kotiini anoppi tulisi ja aloittaisi touhuamisensa, kokisin sen kyllä helposti niin, että kun sinä et kykene tähän, täytyy minun tulla tämä tekemään. Minuun anoppini nimittäin on näin sanoen mennyt tyttärensä kotiin tekemään puutarhahommia! Tosin piikki kohdistui vävyyn!

Ihan kun olis mun kirjoittama. Olenkohan puolinukuksissa käynyt tänne kirjoittamassa... Joskus kun olen kyseisellä nimimerkillä itsekin tänne kirjoitellut.

Kunpa minunkin anoppini tarjoaisi joskus kierroksen ruokakaupassa!? Vaan mitä vielä, meillä se on toisin päin. Kihlattuni on työttämänä parasta aikaa (minä vielä opiskelen), ja MEIDÄN piti kuskata anoppi ilmaiseksi 100km, jotta anoppi pääsi meiltä kotiinsa. Siis huh huh, ei antanut minkäänlaista bensarahaa edes, vaikka ruokittiinkin se meillä viikonloppu ilmaiseksi!???

miniä minäkin kirjoitti:

Kyllä minäkin loukkaantuisin, jos anoppi tulla tohottaisi meille ja alkaisi mitään puhumatta pesemään ikkunoita. Siis niin ettei asiasta on yhteisymmärryksessä sovittu. Auttaa toki saa mutta jos minun kotiini anoppi tulisi ja aloittaisi touhuamisensa, kokisin sen kyllä helposti niin, että kun sinä et kykene tähän, täytyy minun tulla tämä tekemään. Minuun anoppini nimittäin on näin sanoen mennyt tyttärensä kotiin tekemään puutarhahommia! Tosin piikki kohdistui vävyyn!

Miten tuo ikkunanpesu onkaan asia, josta voi suuttua? Mutta kyllä suutuin kerran itsekin.
Anoppi ja appi tulivat pesemään ikkunoita. Eivät sen vuoksi, että olisivat piikitelleet minua. Vaan siksi, että tulivat auttamaan miestäni, joka on niin kovilla tässä perheessä.
En tiedä, mistä olivat saaneet käsityksen, että mieheni pesee ikkunoita, mutta olivatpahan vain saaneet.
Mutta sillä kertaa mieheni pesi vanhempiensa kanssa mukisematta ikkunoita.
Annoin tietenkin ikkunanpesuvälineet, koska eihän mieheni edes tiennyt, missä niitä säilytetään. Eipä tämäkään herättänyt anoppia unestaan.

Wilhelmiina kirjoitti:

Kunpa minunkin anoppini tarjoaisi joskus kierroksen ruokakaupassa!? Vaan mitä vielä, meillä se on toisin päin. Kihlattuni on työttämänä parasta aikaa (minä vielä opiskelen), ja MEIDÄN piti kuskata anoppi ilmaiseksi 100km, jotta anoppi pääsi meiltä kotiinsa. Siis huh huh, ei antanut minkäänlaista bensarahaa edes, vaikka ruokittiinkin se meillä viikonloppu ilmaiseksi!???

Me saimme vuosikausien ajan bensarahat anopin luokse ja takaisin. Saimme autonkin, jotta emme voi vedota siihen, ettei pääse. Ja lähtiessä saamme ruokakassin mukaamme, koska e i h ä n p o i k a m u u t e n s a i s i r u o k a a k o s k a a n !!

Ja tietysti matkamme suuntautuivatkin aina vain anoppilaan. Tottakai! Ilmaista koko Huvi (lue: helvetti).

Köyhimys kirjoitti:

Me saimme vuosikausien ajan bensarahat anopin luokse ja takaisin. Saimme autonkin, jotta emme voi vedota siihen, ettei pääse. Ja lähtiessä saamme ruokakassin mukaamme, koska e i h ä n p o i k a m u u t e n s a i s i r u o k a a k o s k a a n !!

Ja tietysti matkamme suuntautuivatkin aina vain anoppilaan. Tottakai! Ilmaista koko Huvi (lue: helvetti).

Jos olette eläneet ja ilmeisesti vieläkin elätte pummilla, niin miksi sitten pitää itkeä täällä helvettiä, joka aiheutui pakkovierailuista, jotka olisivat olleet täysin vältettävissä ! Onko tosiaan niin ahneita ihmisiä olemassa, jotka ottavat vastaan kaiken, minkä (näennäisesti)ilmaiseksi saavat, ajattelematta seurauksia. Johtopäätös vuodatuksistasi : Ikänne puoleen olette kai aikuisia ihmisiä, mutta terveitä ette missään tapauksessa ! "If you can't stand the heat - leave the kitchen !"

Vävynrenttu kirjoitti:

Jos olette eläneet ja ilmeisesti vieläkin elätte pummilla, niin miksi sitten pitää itkeä täällä helvettiä, joka aiheutui pakkovierailuista, jotka olisivat olleet täysin vältettävissä ! Onko tosiaan niin ahneita ihmisiä olemassa, jotka ottavat vastaan kaiken, minkä (näennäisesti)ilmaiseksi saavat, ajattelematta seurauksia. Johtopäätös vuodatuksistasi : Ikänne puoleen olette kai aikuisia ihmisiä, mutta terveitä ette missään tapauksessa ! "If you can't stand the heat - leave the kitchen !"

Samaa mieltä, ei ole tervettä. Olet lähestymässä asian ydintä. Mitä voi vaimo tehdä, jos mies menee ja ottaa tuon kaiken?

Helppoapa kuvittelet elämän olevan, jos ajattelet, ettei vaimon olisi tarvinnut tuohon lahja-autoon istua ja vierailut anoppilaan olisivat olleet kivutta vältettävissä.

Jos olisin noudattanut neuvoasi, toisin sanoen jättänyt keittiön. Olisit sanonut, että onhan kyseessä sentään miehesi äiti, että vois vähän yrittää. (Sallinet olettamuksen, koska olettelit itsekin asioita, mitkä eivät pidä paikkaansa.)

Sain valita kahdesta helvetistä: siitä, mikä odotti anoppilassa, tai siitä, mikä odotti kotona ellen suostunut lähtemään. Kolmas vaihtoehto olisi ollut avioero, joka on kyllä käynyt mielessä.

Kielsin kyllä rahan antamisen ja vastaanottamisen. Anoppini jatkoi rahan antamista, ja mieheni sen ottamista, mutta salaa. Olihan siinä sellainenkin pelko, että jos miehellä ei ole rahaa, hän joutuu menemään töihin, ja sitten ei olisi enää kultapojua, joka juoksisi äidin luona ruikuttamassa rahapulaansa. Sama se, mikä se asia olisi, kunhan juoksisi.


Eikös olekin helppoa, kun voi vain lähteä ja jättää kaiken taakseen? Tyhjäpäistä touhua sanon minä.

Asemaani kuvastaa ehkä sekin anoppini neuvo, jonka hän antoi miehelleni, kun omat vanhempani olivat tulossa meille kylään: katsotte, että maksavat sitten omat ruokansa. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Vävynrenttu kirjoitti:

Jos olette eläneet ja ilmeisesti vieläkin elätte pummilla, niin miksi sitten pitää itkeä täällä helvettiä, joka aiheutui pakkovierailuista, jotka olisivat olleet täysin vältettävissä ! Onko tosiaan niin ahneita ihmisiä olemassa, jotka ottavat vastaan kaiken, minkä (näennäisesti)ilmaiseksi saavat, ajattelematta seurauksia. Johtopäätös vuodatuksistasi : Ikänne puoleen olette kai aikuisia ihmisiä, mutta terveitä ette missään tapauksessa ! "If you can't stand the heat - leave the kitchen !"

Joku itkee täällä toisten helvettiä ja joku itkee sitä että joku itkee ja sitten joku itkee sitä että joku itkee sitä että joku itkee

ja sitten kaikki itkevät.

Heikkohermoiset älkööt vaivautuko.

Lare kirjoitti:

niin on kyllä hiukan verran kummallista vaatia kuitteja siitä, että raha tosiaan menee aikuisen miehen vaatteisiin! höh. Mutta vielä kummallisempaa on, että mies, joka varmasti tiesi perheensä rahatilanteen, lähtee mukaan moiseen pelleilyyn!

varmaan hänen poikansa kulkevan siksi vanhoissa vaatteissa että miniä käyttää pojan kaikki rahat ettei vaatteisiin jää rahaa. Siks varmaan teki sen kuitti hommelin ettei miniä pääse vetää välistä rahaa ja varmaan oletti että äitiyskorvaukset on hulppeat. Teki omat johtopäätökset kun ei ollut perillä heidän rahavaroistaan ja se kertoo jo paljon että poika oli äidin poika.:)

jou kirjoitti:

varmaan hänen poikansa kulkevan siksi vanhoissa vaatteissa että miniä käyttää pojan kaikki rahat ettei vaatteisiin jää rahaa. Siks varmaan teki sen kuitti hommelin ettei miniä pääse vetää välistä rahaa ja varmaan oletti että äitiyskorvaukset on hulppeat. Teki omat johtopäätökset kun ei ollut perillä heidän rahavaroistaan ja se kertoo jo paljon että poika oli äidin poika.:)

Anoppini tuntien on hyvin mahdollista, että hän ajatteli minun käyttävän kaikki poikansa rahat. Todennäköisesti hän oli siitä ihan varma.

Olin ollut jo kuutisen vuotta säännöllisessä palkkatyössä, mieheni jäi opiskelujen päätyttyä suoraan työttömäksi.

Vauvan syntymän jälkeen elelimme tietenkin kolmistaan sillä äitiysrahalla.

Tietysi anoppi saattoi luulla, että äitiysraha oli hulppea. Toisaalta, miniästä olisi voinut saada kyllä kodin ja vaatteiden perusteella sellaisenkin kuvan, että onpa pihi ämmä; sellainen palkka, eikä raski mitään ostaa. Mutta sittenhän ei olisi tarvinnut pelätä, että miniä käyttää pojan rahat... paitsi, mitä jos se anoppi pelkäsi, että miniä kuppaa poikaa kartuttaakseen säästötiliään...

Tuli mieleeni, että mitä jos se anoppi tosiaan ajatteli, että koska miniällä on jo rahaa, niin annetaan pojallekin... niin mutta jos se anoppi nyt yleensä osasi ajatella, niin mitenkähän se ajatteli sen poikansa noin yleensä elävän ilman työtä ja rahaa... ei selkene ei

Köyhimys kirjoitti:

Tapahtumasta on tosiaan jo kymmenen vuotta. Anoppi ei tuolloin tosiaankaan tiennyt, mikä taloudellinen tilanteemme oikeasti oli, enkä olisi suonut hänen tietävänkään. En pitänyt ollenkaan ajatuksesta, että anoppi antaisi rahaa meille mihinkään tarkoitukseen. Valtaa anoppi rahoillaan haki perheestäni, ja mikäs siinä hakiessa, kun poika juoksi narun päässä, minne ikinä käskettiin.

Ei varmaan ole yllätys, että myöhemmin lapsillekin maksettiin käytännöllisesti katsoen siitä, etteivät nämä tottelisi äitiään.

Oletko 10 vuotta jauhanut tätä mielessäsi? Onko tapahtuman jälkeen ollut mitään kontaktia, vai loppuiko yhteydenpitonne siihen?
Eikö mitään mukavaa tapahtumaa nouse mieleen? Oman mielenrauhasi tähden toivoisi että pääsisit asian yli. Ne vaatteetkin on jo kulutettu loppuun.

Ei ole ainoa lapsi.
Kertomasi tilanne kuulostaa niin tutulta. Pissaisin varmasti housuun, jos näkisin tuon tilanteen livenä... siis ei niihin totu ikinä.

Meillä on ruuan kanssa käynyt eräänkin kerran niin, että anoppi on laittanut lautaselle jotain odottamaan mieheni tuloa. Jos olen sanonut, että ei se tuota syö, niin anoppini on vain omahyväisesti tokaissut, että "kyllä syö, kun minä annan". Ja syönyt on.

Tarkemmin kun ajattelee, niin lapsemme on kyllä pakotettu mummolassa syömään sellaisia ruokia, mihin mieheni ei koskisi pitkällä tikullakaan. Olenkin joskus kysynyt anopilta, että eihän omakaan poikasi syö näitä, miksi minun lasteni pitäisi. Vastauksena on tiukka: "kyllä söi pienenä".

Narsistisesta luonnehäiriöstä kertovat artikkelit ovat tosiaankin kuluneet jo vuosia käsissäni. Paremmin ei elämäämme voisi kuvaillakaan.

Anoppini mielestä itsekäs olen vain minä. Ja hän kyllä sanoi tukevansa mielellään minua henkisissä vaikeuksissani, mitkä ovat ymmärrettäviä, kun on pieniä lapsia ja synnytyksen jälkeinen masennus ja kaikkea. Olin hänelle kuulemma kahden kesken tunnustanut, että olen sairastunut. (JA MIEHENI MELKEIN USKOI!!)Olin aika ihmeissäni, koska en muista tunnustuksesta mitään saati mistään synnytyksen jälkeisestä masennuksestakaan.

Sattuneesta syystä anoppi ei ole ollut pitkään aikaan tervetullut kotiini. En anna myöskään lasteni tavata anoppia, koska pidän anoppiani aika epäterveellisenä seurana lapsilleni.

Välirikon jälkeen tulikin taas uusi yllätys. Anoppi oli hakeutunut hoitoon ja hankkinut sellaisen diagnoosin, että kaikkien omaisten pitää olla kovasti tukemassa sairastunutta ja paranemisprosessia. En ole asiantuntija diagnosoimaan anoppiani tai ketään muutakaan, mutta ilmeisen onnekas anoppini oli, sillä paraneminen tapahtui varmaan ennätysajassa.

...Päijät-Hämeessä. Minullakin kokemusta samanlaisesta. Appivanhempien olisi pitänyt saada päättää raha-asioiden lisäksi myös se, keitä tapaamme vapaa-ajalla. Odottivatpa meidän vielä muuttavan samaan osoitteeseenkin. Näin ei onneksi myöskään mieheni mielestä tule koskaan tapahtumaan. Hän ei nimittäin aikuistunut ja itsenäistynyt hetkeäkään liian myöhään. Sekin appivanhempieni mielestä miniän pahoja tekosia.

Ei enää samaa rataa kirjoitti:

...Päijät-Hämeessä. Minullakin kokemusta samanlaisesta. Appivanhempien olisi pitänyt saada päättää raha-asioiden lisäksi myös se, keitä tapaamme vapaa-ajalla. Odottivatpa meidän vielä muuttavan samaan osoitteeseenkin. Näin ei onneksi myöskään mieheni mielestä tule koskaan tapahtumaan. Hän ei nimittäin aikuistunut ja itsenäistynyt hetkeäkään liian myöhään. Sekin appivanhempieni mielestä miniän pahoja tekosia.

Paikkakunta, jossa tämä kaikki on tapahtunut, on niin pieni, etten viitsi edes vihjaista suuntaa.

Niin rahat kuin reitit on yritetty ohjata aina anopin mielen mukaan. Luonnollisesti minun sukulaisteni luona ei tarvinnut käydä lainkaan. On se kummallista, ei hyväksytty miehen sukuun, mutta olisi pitänyt jättää omakin suku.

Mistäkö anoppi sitten reittimme tiesi?
Tuhannet taistelut on käyty siitä, että emme voineet koskaan mennä omien vanhempieni luokse kylään (välimatkaa 700 km) käymättä meno- ja paluumatkalla myös anoppilassa (välimatkaa 150 km). Äitini luona me kävimme kerran kesässä, mutta anopin luona vietimme kaikki juhlapyhät, kesälomat ja muutamat viikonloput niiden välissäkin.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun sitten harvoin pääsimme vanhempieni luokse perille, niin eikö mies soittanut ensimmäiseksi sieltä äidilleen, että olemme nyt perillä. Kontrolli pelasi siis missä tahansa päin Suomea.

Näytin miehelleni alkuperäisen kirjoituksen, ja hänen mielestään tarina ei ole totta. Totuuksia on siis vähintään kaksi.

Totta on, että kirjoitin tarinan siinä mielessä provosoivasti, että en kertonut asiaa ihan loppuun asti. Nimittäin lopulta rahalla ostettiin sitä, mitä silloin eniten tarvittiin - ja silti jäi riittävästi mieheni vaatteisiinkin. Tosin siinä kului kilokaupalla rautalankaa ennen kuin asiat saivat sillä kertaa käänteen.

Asetelma tuli kuitenkin selväksi, ja koska en jaksanut aina vääntää sitä rautalankaa, käskin mieheni valita: joko äiti tai vaimo ja lapset. Mies valitsi vaimon ja lapset. Ja maksan tästä valinnasta joka päivä. Olen nimittäin tarinan pahis, ilkeä miniä, jolla on takana huono lapsuus, ja joka ei siksi ymmärrä, mitä on normaali äidin ja pojan rakkaus ja välittäminen, koska ei ole saanut itse kokea sitä koskaan. (Tässä olen asiantuntijan ominaisuudessa eri mieltä; olin nimittäin itse siellä lapsuudessa paikalla, ja äitini elää ja voi hyvin, vaikka ei nyt joka päivä soitakaan kuulumisia.)

Käytännössä emme ole tekemisissä anopin kanssa, koska normaali kanssakäyminen tuskin olisi edes mahdollista. Sitä paitsi jokaisen mieheni itsenäistymisyrityksen anoppini kosti. Kyllä äiti poikansa tuntee, joten tiesi kyllä, mistä erinäiset asiat olivat saaneet alkunsa.

Joskus sitä oikeasti toivoo, että lobotomia-leikkauksia vielä tehtäisiin; varaisin ajan varmaan ensimmäisten joukossa.

Oletteko koskaan tuleet ajatellekksi, mistä näitä mammanpoikia tulee? Me, NAISET, kasvatamme pojistamme mammanpoikiamme. Sen sijaan että jäädään katkeruudella muistelemaan vastaavia tilanteita, eikö kannattaisi panostaa lasten kasvatukseen, ettei tulisi mammanpoikia! Naisilla on paljon valtaa, sillä me pääosin kasvatamme lapset!

Niin, olin kyllä itsekin kovin lapsellinen, kun luulin, että perheessä "kaikki on yhteistä".

Munat on. (hmmmm... hauska sanaleikki). Ongelmana, että kana tuli mukana.

Hassua kyllä, mutta tekee pahaa katsella, kun miestäni nimitellään. Vaikka teen sitä itsekin, niin se oikeus kuuluu ikään kuin minulle.

Nyt minä olen siis puolustuskannalla.

Olisin jättänyt rahat väliin, jos niillä ei saa ostaa ruokaa ja vaatteita koko perheelle!!!!

Äitien mielestä 30 - 40 v miehillä on "myöhäinen murrosikä", kun eivät tottele äitiään.

Oikeesti olen nähnyt sivusta, kun 20v pojalle tuli murrosikä. Oli siinä vanhemmat HOO Moilasena.

..olla provo?

Meilläkin käytiin sellaisia akvaariokeskusteluja pitkään. Akvaariokeskusteluksi kutsuin iltoja, kun mieheni siirtyi vanhempiensa kanssa ulkokuistille keskustelemaan meidän asioistamme. Siinä istuskelivat sitten ikkunan takana, ja minä toisella puolella sisätiloissa.

Kun keskustelu oli sillä erää selvä, sain minäkin kutsun akvaariokeskusteluun. Minun kanssani ei enää puhuttu meidän asioista, vaan sitten käsiteltiin minun luonnevikojani. Anoppi luetteli lapsieni vittumaiset (anopin käyttämä sana) piirteet, jotka olivat kuulemma minulta peräisin; koska heidän suvussaan ei niitä piirteitä ollut. Vittumaista oli siis esimerkiksi se, ettei lapseni suostunut syömään niin paljon iltapuuroa kuin anoppini mielestä olisi pitänyt. Ja se mikä lapsissani (noin 2-vuotias) ei ollut vittumaisuutta oli jokin sairaus tai häiriö.

Köyhimys kirjoitti:

Meilläkin käytiin sellaisia akvaariokeskusteluja pitkään. Akvaariokeskusteluksi kutsuin iltoja, kun mieheni siirtyi vanhempiensa kanssa ulkokuistille keskustelemaan meidän asioistamme. Siinä istuskelivat sitten ikkunan takana, ja minä toisella puolella sisätiloissa.

Kun keskustelu oli sillä erää selvä, sain minäkin kutsun akvaariokeskusteluun. Minun kanssani ei enää puhuttu meidän asioista, vaan sitten käsiteltiin minun luonnevikojani. Anoppi luetteli lapsieni vittumaiset (anopin käyttämä sana) piirteet, jotka olivat kuulemma minulta peräisin; koska heidän suvussaan ei niitä piirteitä ollut. Vittumaista oli siis esimerkiksi se, ettei lapseni suostunut syömään niin paljon iltapuuroa kuin anoppini mielestä olisi pitänyt. Ja se mikä lapsissani (noin 2-vuotias) ei ollut vittumaisuutta oli jokin sairaus tai häiriö.

Jälleen on sellainen ilta, että lobotomia olis tarpeen. Sitä vatvoo ja vatvoo, suree ja harmittelee, että appivanhempieni kaltaisia ihmisiä on edes olemassa. Oma appeni seurasi joskus mieheni autoilua mm. siten että miehelläni oli bensakortti hänen nimissään. Laskut tulivat siis hänelle ja sieltä hän saattoi ihmetellä, että mikä se tällainen asema on ja miksi sinä siellä olet käynyt. Rahalahjoitukset olivat hyvä keino ylläpitää mieheni lojaaliutta isälleen. Mm. matkoille emme voineet ensimmäisinä vuosina lähteä ilman, että mieheni oli ensin kysynyt isältään "luvan".
Apelleni on ollut valtava järkytys se, että hän ei enää pysty kontrolloimaan mieheni elämää. Minut on haukuttu siitä, että määrään mieheni elämästä ja olen muuttanut hänet hirveäksi ihmiseksi. Meidän kotimme on heidänkin kotinsa eikä heidän kuulemma pitäisi joutua kolkuttelemaan poikansa ovella (ovat joskus tulleet ennen sovittua ajankohtaa niin ettemme olleet paikalla). Mutta ennenkaikkea, pojan koti on siellä missä hänen vanhempansa ovat.

Olen päättänyt, että jos tulevaisuudessa saamme lapsia (mikä - kiitos appivanhempien - tuntuu tällä hetkellä lähinnä ahdistavalta), en vie heitä muutakuin käymään pikaisesti isovanhemmillaan. Appivanhempani kokevat oikeudekseen haukkua ja arvostella minua ja suhdettani heidän poikaansa, mutta heitä kohtaan ei mitään arvostelua saa olla. Todennäköisesti sama toistuisi lasteni kohdalla tai ainakin se, että minut haukuttaisiin omille lapsilleni. Enpä tästä enää yhtään pahemmaksi miniäksi voi muuttua: "kirjaviisas ja koppava hienostelija, joka luulee itsestänsä liikoja. Kyllä meidän poikamme vielä jonakin päivänä ymmärtää tehneensä virheen."
Kuulostanpa katkeralta. Sitä kyllä olenkin. Ja vuosienkin kuluttua sitä pohtii asioita eikä tunnu pääsevän eteenpäin. Hyvä puoli tässä on se, että nyt, kun olen nähnyt, millainen appeni ihmisenä on, ymmärrän miestänikin paremmin. Hän kuitenkin eli aikamoisen ikeen alla reilut 20 vuotta kykenemättä koskaan itsenäistymään ilman ulkopuolisen apua. Monet mieheni teot ovat olleet helpompia antaa anteeksi, kun tietää miten tunneköyhästä ja sidotusta perhe-elämästä hän on lähtöisin.

Kovia kokenut kirjoitti:

Jälleen on sellainen ilta, että lobotomia olis tarpeen. Sitä vatvoo ja vatvoo, suree ja harmittelee, että appivanhempieni kaltaisia ihmisiä on edes olemassa. Oma appeni seurasi joskus mieheni autoilua mm. siten että miehelläni oli bensakortti hänen nimissään. Laskut tulivat siis hänelle ja sieltä hän saattoi ihmetellä, että mikä se tällainen asema on ja miksi sinä siellä olet käynyt. Rahalahjoitukset olivat hyvä keino ylläpitää mieheni lojaaliutta isälleen. Mm. matkoille emme voineet ensimmäisinä vuosina lähteä ilman, että mieheni oli ensin kysynyt isältään "luvan".
Apelleni on ollut valtava järkytys se, että hän ei enää pysty kontrolloimaan mieheni elämää. Minut on haukuttu siitä, että määrään mieheni elämästä ja olen muuttanut hänet hirveäksi ihmiseksi. Meidän kotimme on heidänkin kotinsa eikä heidän kuulemma pitäisi joutua kolkuttelemaan poikansa ovella (ovat joskus tulleet ennen sovittua ajankohtaa niin ettemme olleet paikalla). Mutta ennenkaikkea, pojan koti on siellä missä hänen vanhempansa ovat.

Olen päättänyt, että jos tulevaisuudessa saamme lapsia (mikä - kiitos appivanhempien - tuntuu tällä hetkellä lähinnä ahdistavalta), en vie heitä muutakuin käymään pikaisesti isovanhemmillaan. Appivanhempani kokevat oikeudekseen haukkua ja arvostella minua ja suhdettani heidän poikaansa, mutta heitä kohtaan ei mitään arvostelua saa olla. Todennäköisesti sama toistuisi lasteni kohdalla tai ainakin se, että minut haukuttaisiin omille lapsilleni. Enpä tästä enää yhtään pahemmaksi miniäksi voi muuttua: "kirjaviisas ja koppava hienostelija, joka luulee itsestänsä liikoja. Kyllä meidän poikamme vielä jonakin päivänä ymmärtää tehneensä virheen."
Kuulostanpa katkeralta. Sitä kyllä olenkin. Ja vuosienkin kuluttua sitä pohtii asioita eikä tunnu pääsevän eteenpäin. Hyvä puoli tässä on se, että nyt, kun olen nähnyt, millainen appeni ihmisenä on, ymmärrän miestänikin paremmin. Hän kuitenkin eli aikamoisen ikeen alla reilut 20 vuotta kykenemättä koskaan itsenäistymään ilman ulkopuolisen apua. Monet mieheni teot ovat olleet helpompia antaa anteeksi, kun tietää miten tunneköyhästä ja sidotusta perhe-elämästä hän on lähtöisin.

Ihanaa kuulla, että en ole yksin hirviömäisen anoppini kanssa. On jotenkin kamalaa, että äiti ei suostu päästämään irti vielä 36-vuotiaasta pojastaan, vaan haluaa edelleen määritellä kaiken tämän elämässä. Ja yksi tärkeimmistä on tietenkin minu ja meidän suhteemme mitätöinti. Jo ensitapaamisella tämä ihana anoppi sanoi tervetuliaissanoiksi "saas taas nähdä kuinka kauan poikani jaksaakaan sinua katsella" Olin niin typertynyt näistä tervetuliaissanoista, että meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun. Ja tuohan olisi vielä ymmärrettävä tokaisu, jos hänen poikansa olisi vaihtanut naista kuin paitaa, mutta ei, päin vastoin, hänellä on ollut ennen minua vain yksi suhde ja sekin melko pitkä eli ei todellakaan mikään suhdesurffailija. Ja samanlaiset piikit löytävät paikkansa minun lihassani joka kläyntikerralla, aina löytyy jotain huomauttamista minun ulkonäöstäni, tavoistani, harrastuksestani ja ties mistä. Ja inhottavinta on, että kaikki nämä vittuilut tulevat mairea hymy kasvoilla. Ja oma kultapoika ei koskaan sano mitään äidilleen vastaan, vaan tekee just ja heti niin kuin sanotaan. Miehelläni ei koskaan ole ollut murrosikää, eikä taida tullakaan, ikuinen äidin mielistely taitaa jatkua hautaan asti. Ja minä jään aina kakkoseksi. Ei kiva.

Köyhimys kirjoitti:

Meilläkin käytiin sellaisia akvaariokeskusteluja pitkään. Akvaariokeskusteluksi kutsuin iltoja, kun mieheni siirtyi vanhempiensa kanssa ulkokuistille keskustelemaan meidän asioistamme. Siinä istuskelivat sitten ikkunan takana, ja minä toisella puolella sisätiloissa.

Kun keskustelu oli sillä erää selvä, sain minäkin kutsun akvaariokeskusteluun. Minun kanssani ei enää puhuttu meidän asioista, vaan sitten käsiteltiin minun luonnevikojani. Anoppi luetteli lapsieni vittumaiset (anopin käyttämä sana) piirteet, jotka olivat kuulemma minulta peräisin; koska heidän suvussaan ei niitä piirteitä ollut. Vittumaista oli siis esimerkiksi se, ettei lapseni suostunut syömään niin paljon iltapuuroa kuin anoppini mielestä olisi pitänyt. Ja se mikä lapsissani (noin 2-vuotias) ei ollut vittumaisuutta oli jokin sairaus tai häiriö.

...mikään muu ei ärsytä enempää, kuin se , että hymyilet oikein leveästi, kysyt, että saisikos anopille olla lisää kahvia ja sanot leveästi hymyillen, että et taida kaataakaan, onhan anoppi juonut sitä jo viisi kuppia, ei sillä että meillä laskettaisi....

Hymyile tytteli niin paljon, että anoppi vetää kahveet väärään kurkkuun. Vaikka mielessäsi toivottaisit anopin hiiden kuuseen, niin hymyile vain. Kas, kun ihmiset ovat joskus niin typeriä, että eivät usko kuulevansa ilkeyksiä, kun ilkeilijä hymyilee... *heh heh*

hymyillä... kirjoitti:

...mikään muu ei ärsytä enempää, kuin se , että hymyilet oikein leveästi, kysyt, että saisikos anopille olla lisää kahvia ja sanot leveästi hymyillen, että et taida kaataakaan, onhan anoppi juonut sitä jo viisi kuppia, ei sillä että meillä laskettaisi....

Hymyile tytteli niin paljon, että anoppi vetää kahveet väärään kurkkuun. Vaikka mielessäsi toivottaisit anopin hiiden kuuseen, niin hymyile vain. Kas, kun ihmiset ovat joskus niin typeriä, että eivät usko kuulevansa ilkeyksiä, kun ilkeilijä hymyilee... *heh heh*

Eräs tanttarainen sanoi usein, että hän se sanoi selvät sävelet milloin kenellekin, ja ei se mitään sanonut eikä suuttunut, ei varmaan ymmärtänyt vaikka hän selvällä suomenkielellä sanoi sanottavansa.
Ihmiset hänen ympärillään eivät vastanneet loukkauksiin sanallakaan, mutta ei se mitään auttanut.
Siinä sitä oli eukko.

hymyillä... kirjoitti:

...mikään muu ei ärsytä enempää, kuin se , että hymyilet oikein leveästi, kysyt, että saisikos anopille olla lisää kahvia ja sanot leveästi hymyillen, että et taida kaataakaan, onhan anoppi juonut sitä jo viisi kuppia, ei sillä että meillä laskettaisi....

Hymyile tytteli niin paljon, että anoppi vetää kahveet väärään kurkkuun. Vaikka mielessäsi toivottaisit anopin hiiden kuuseen, niin hymyile vain. Kas, kun ihmiset ovat joskus niin typeriä, että eivät usko kuulevansa ilkeyksiä, kun ilkeilijä hymyilee... *heh heh*

Anoppini huomasi tuon ennen kuin sinä. Kuinka uskomaton vaikutus tuollaisella käytöksellä onkaan?

Anoppini on tosiaan hymyillen ladellut sellaisia asioita, että itseltäni on hymy hyytynyt ja veri seisahtanut.

Hymyillen lausutuilla ilkeyksillä on tosiaan sellaiset seuraukset, että kuulija alkaa epäillä omaa järkeään, ja koko tilanne tuntuu absurdilta. Vielä hullummaksi itsensä tuntee, kun yrittää saada jonkun toisen uskomaan, mitä kuuli.

Sitten sitä kuittaa sen kuulemansa väärinymmärrykseksi, kunnes käärme taas hymyilee uudelleen.

Mutta varokaa hymyileviä käärmeitä, ovat myrkyllisempiä kuin kyyt konsanaan.

Köyhimys kirjoitti:

Anoppini huomasi tuon ennen kuin sinä. Kuinka uskomaton vaikutus tuollaisella käytöksellä onkaan?

Anoppini on tosiaan hymyillen ladellut sellaisia asioita, että itseltäni on hymy hyytynyt ja veri seisahtanut.

Hymyillen lausutuilla ilkeyksillä on tosiaan sellaiset seuraukset, että kuulija alkaa epäillä omaa järkeään, ja koko tilanne tuntuu absurdilta. Vielä hullummaksi itsensä tuntee, kun yrittää saada jonkun toisen uskomaan, mitä kuuli.

Sitten sitä kuittaa sen kuulemansa väärinymmärrykseksi, kunnes käärme taas hymyilee uudelleen.

Mutta varokaa hymyileviä käärmeitä, ovat myrkyllisempiä kuin kyyt konsanaan.

iänikuinen sama virsi vuosisadoista toiseen..! Yksi suuri huomio on se että te naiset aina haukutte niitä anoppeja - harvemmin mies, se mammampoika avaa suutaan niin ammolleen jos teidän äidistänne on kysymys! Siinä lisää teille jurputettavaa!

näiden naikkosten läpi kirjoitti:

iänikuinen sama virsi vuosisadoista toiseen..! Yksi suuri huomio on se että te naiset aina haukutte niitä anoppeja - harvemmin mies, se mammampoika avaa suutaan niin ammolleen jos teidän äidistänne on kysymys! Siinä lisää teille jurputettavaa!

aiheesta, miksi miehen ei yleensä TARVITSE "avata suutaan niin ammolleen" omaa anoppiaan koskien...

näiden naikkosten läpi kirjoitti:

iänikuinen sama virsi vuosisadoista toiseen..! Yksi suuri huomio on se että te naiset aina haukutte niitä anoppeja - harvemmin mies, se mammampoika avaa suutaan niin ammolleen jos teidän äidistänne on kysymys! Siinä lisää teille jurputettavaa!

No minulla ei ole niin "karvaita" kokemuksia anopistani paitsi, että joskus huomaan, että hän ottaa yhteyttä aina silloin, kun tarvitsee esim. ikkunanpesiää tai jotain muuta palvelua.

Mutta oma äitini on jopa palautellut saamiaan joululahjoja joulun jälkeen takaisin "sopimattomina" hänen makuunsa. Enemmän se karvasteli, koska kysymyksessä oli kuitenkin ihan arvolahja.

näiden naikkosten läpi kirjoitti:

iänikuinen sama virsi vuosisadoista toiseen..! Yksi suuri huomio on se että te naiset aina haukutte niitä anoppeja - harvemmin mies, se mammampoika avaa suutaan niin ammolleen jos teidän äidistänne on kysymys! Siinä lisää teille jurputettavaa!

Oletko hassu!

Tuollainen silmä silmästä ja hammas hampaasta -kostoperiaate on kyllä alkeellisin ajattelun muoto, mitä nyt yhtäkkiä tulee mieleen.

Me naiset emme ensinnäkään AINA hauku anoppejamme. Ja kun "haukumme", emme hauku anoppejamme siksi, että he ovat anoppejamme, vaan siksi, että he ovat käyttäytyneet asiattomasti.

Sinun ajattelutapasi mukaan murhasta tuomittu joutuu vankilaan siksi, että on mies, eikä siksi, että murhasi toisen ihmisen.
Minun ajattelutapani mukaan, vankilaan joutui siksi, että teki väärin.

Näiden kirjoitusten lukeminen on muuten vapaaehtoista. Jos jo pelkkä lukeminen saa sinut kommentoimaan kitkerästi, niin mitähän sinulle tapahtuisikaan anoppini käsittelyssä. Saisit ainakin vieraanvaraisuudesta käsityksen, johon et ole unissasikaan törmännyt.

Ja muuten, pidän kyllä omasta äidistäni huolen, joten mieheni ei tarvitse moiseen ryhtyä. En kai minä nyt äitiäni päästä kotiini arvostelemaan miestäni tai lapsiani. Saman katon alla huushollaaminen ja yhteiset raha-asiat ovat äitini kanssa jo taakse jäänyttä elämää, lopullisesti. Äidilläni ei ole mitään määräysvaltaa minuun, mieheeni tai lapsiini. Äitini onneksi luottaa minun kykyihimme selvitä elämän tuomista käänteistä, joten hänen ei tarvitse esimerkiksi tulla järjestelemään kotiani tai avioliittoani haluamaansa suuntaan. Siksipä äitini onkin tervetullut kotiimme tasavertaisena aikuisena kanssamme, kylään.