Todellinen syyllinen Ukrainan sotaan on USA

Anonyymi

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, siitä ei ole epäselvyyttä. Mutta minkä vuoksi? Länsimedian propaganda antaa ymmärtää, että Putin on suuruudenhullu, joka tavoittelee jotain uutta Neuvostoliittoa, ja yrittääpä ilmeisesti vallata myös koko Euroopan. Voipa Putin kaiholla muistella Neukkulan "suuruutta", mutta tämä hänen sanomansa kertonee kaiken oleellisen:

"Whoever does not miss the Soviet Union has no heart, whoever wants it back has no brain"

Jostain kumman syystä länsimedia muistaa yleensä lainata vain tuon ensimmäisen lauseen. Venäjä ei ole nähdäkseni missään vaiheessa ilmoittanut tavoitteista vallata / liittää maahansa uusia alueita. Eikä näin ole Ukrainankaan kohdalla

Kun Venäjän hyökkäyksen syitä miettii, niin mielestäni on hyvä lähteä liikkeelle Bill Bradleyn, Al Gorelle vuoden 2000 demokraattien presidenttiehdokkuuden hävinneen ex-senaattorin puheesta. Pohjimmiltaan asia palautuu siihen, mitä NL ja USA aikanaan sopivat NATOn tulevaisuudesta NL:n hajotessa. Bradleyn puheesta käy mielestäni aika selvästi ilmi, että USA lupasi ettei NATO tule laajentumaan itään, jos NL antaa yhdistyneen Saksan liittyä NATOon. Ja minkä takia sen pitäisikään laajentua? NATO perustettiin estämään NL:n ja kommunismin leviämistä. Mitä virkaa sillä yleensä oli NL:n hajoamisen jälkeen?

Kuten Bradley toteaa, Bush sr. piti lupauksensa, mutta saman tien kun Clinton nousi presidentiksi, alettiin NATOa laajentaa. Kyllähän minäkin tietyssä mielessä ymmärrän Itä-Euroopan maiden halun liittyä NATOon, mutta ehkäpä näidenkin maiden kannalta olisi ollut parempi unohtaa menneet ja alkaa rakentaa uudenlaista tulevaisuutta. Mutta ei. En kyllä itse osaa sanoa, johtuiko näiden maiden palava halu liittyä NATOon pelkästään halusta suojautua Venäjän kuvitelluilta valloitusyrityksiltä, vai tavoitteesta jossain vaiheessa päästä tuhoamaan koko Venäjä, koska "muuten emme ole koskaan turvassa". Ehkä olisi kannattanut vielä pikkaisen tarkemmin katsoa sitä, miten Suomi kehittyi toisen maailmansodan loppumisen ja NL:n hajoamisen välillä. Omasta mielestäni tuo oli aika hyvää aikaa, paska alkoi vasta NL:n hajoamisen ja Suomen EU-jäsenyyden myötä. Kun vielä oltiin itsenäinen valtio, joka tarkkaan mietti tekemisiään sekä Idän että Lännen suurvaltojen suhteen, itsenäisesti.

Mutta joo, 90-luvulla NATO lähti sitten levittäytymään. Miksi USA lähti tälle linjalle, ei varmaan koskaan selviä. Jotkut ovat arvailleet, että Clintonin halu turvata ääniä joissakin itäeurooppalaisten maahanmuuttajien kansoittamissa osavaltioissa olisi ollut syynä. Mitä haittaa siitä nyt olisi, juoppo-Boris ja sirpaleiksi hajonnut Venäjä voi vähän poskea louskuttaa, mutta mitä sitten. Me ollaan maailman valtiaita.

Sen verran kuitenkin haittaa siitä oli, että venäläisten asenteet alkoivat 90-luvulla muuttua yhä enemmän negatiivisiksi länttä kohtaan, ei kuitenkaan vielä ratkaisevasti. Enemmän Putinin nousuun valtaan vaikutti se rikollisuus, korruptio ja oligarkia, kansaa kusetettiin ihan täysillä (kannattaa muuten tutusta siihen, miten rikollisuus venäjän suurkaupungeissa on kehittynyt Putinin valtakaudella). Putinkin oli valtaan tultuaan vielä kohtuullisen positiivinen länttä kohtaan, varmaan nykyisin kiroaa naiiviuttaan. Mutta maailmanherra Bush jr:n ja teurastaja-Dickin hallinto ja toiminta kyllä karisti kaikki lapsellisuudet pois. Venäjän mielipiteet ja näkemykset olivat pelkkää kärpäsenpaskaa USAn puolijumalille. Putin alkoikin vittuuntumaan ja puskemaan takaisin. Bush jr:n "vaikuttavin" teko oli puskea vuonna 2008 läpi NATOn päätöslauselma, että Georgiasta ja Ukrainasta tulee NATOn jäsenvaltioita. Tässä vaiheessa Moskovassa oli kyllä jo tasan tarkkaan ymmärretty, mikä NATOsta pohjimmiltaan oli tullut: Venäjän vastainen hyökkäysliitto.

Vuodet vieri eteenpäin, ja nimenomaan yli 40 miljoonan asukkaan Ukrainasta oli tullut se pahin kiistakapula. Ei minulla ole mitään hölmöjä kuvitelmia siitä, etteikö Venäjä olisi suorittanut vahvaa informaatiovaikuttamista Ukrainassa, mutta eipä ole siitäkään, etteikö USA olisi tehnyt täysin samalla tavoin. Tässä kohtaa mukaan tulee myös Sorosin kaltaiset paskapäät, jotka ovat ihan julkisuudessa pröystäilleet siitä, miten he vaikuttivat 2014 väkivaltaiseen vallankaappaukseen. Pointti on lähinnä se, että kaikesta informaatiovaikuttamisesta huolimatta, tai siitä johtuen, Ukrainassa oli vuonna 2014 vallassa demokraattisesti valittu presidentti, joka omasta mielestäni aika hyvin perustein kääntyi ongelmatilanteessa Venäjän, ei EU:n puoleen. Ja "kansa" ei noussut kyseistä presidenttiä vastaan, vaan länsimieliset, ja etenkin sitten ne ukronatsit, jotka ovat todenneet mm. seuraavaa: Meitä oli siellä ehkä 8-10 prosenttia, mutta jos meitä ei olisi ollut siellä, "mielenosoituksen" tehokkuus olisi laskenut 90 %. Kivahan se on riehua ja tappaa, kun USA on tukemassa.

Tuli kirjoiteltua paljon enemmän (lähteineen), mutta kun sensuuri. Paskat, sitten baariin.

13

304

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rohkea kirjoitus. Ukraina kärsii nyt USAn geopoliittisesta ahneudesta. Me taputamme käsiämme kun USA auttaa Ukrainaa ja uskomme kaiken mitä länsimedia kertoo. Milloin USA riisuu naamiot.

      • Anonyymi00007

        Heti,kun Putin lentää Kremlistä kuin leppäkeihäs.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Heti,kun Putin lentää Kremlistä kuin leppäkeihäs.

        "Putin lensi ulos kremlistä" 35v sitten. Sinä ja sinunkaltaisesi palautti putinin valtaan. Tosin tämä putin on äärimmäisen maltillinen, luojalle kiitos siitä.


      • Anonyymi00013

        Kaiken kukkuraksi presidenttimme on sanonut, että Ukraina on tärkein ja syydämme sinne miljardeja välittämättä riskien kasvamisesta itsellemme idän suuntaan.


    • Anonyymi

      Ilman hyökkääjää ei ole sotaa.
      Eiköhän se hyökkääjä lopulta ole syyllinen?
      Syistä voidaan tietysti keskustella loputtomasti.

      • Ei loputtomasti. Vaan faktat tiskiin. Esim. naton laiton laajentuminen. USA sekaantunut 20 vuotta Ukrainan sisäihin asioihin. USA kielsi zelenskyä sopimusta Putinin kanssa ennen sotaa. Minkä takia Bidenin poika sai miljoonia ukrainalaiset la energiayhtiöltä. Bidenin poika kirjoitti kirjassaan. Että haistatettiin paskat Putinille. Ukrainan kansa kärsii nyt USA kusipäiden ahneudesta


    • Anonyymi00003

      Heh, tuo oli ensimmäinen kommentti tänne. Juuri heitetty ylikseltä pihalle.. Känässä (kuten nyt, lomalla) ei tajunnut, että täällä on merkkiraja. No, mm tuo jäi silloin postaamatta.

      https://www.youtube.com/watch?v=K-alxZvUCS8

      • Anonyymi00005

        Harmillista kyllä, Bill ei ollut alfa. Senkin kaikki näkee heti.


      • Anonyymi00010

        Kekkonen ei olisi muuten potkinut. Ihan tiedoksi vaan.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kekkonen ei olisi muuten potkinut. Ihan tiedoksi vaan.

        Aikanaan mediallakin oli jotain häpyä, periaatteita, itsekunnioitusta. Miksi? Koska Kekkosen kaltaiset piti siitä huolen. Mitäs mieltä olette nykyisestä "presidentistä" ja mediasta....


    • Anonyymi00004

      Hahaha, tämäkin siirretty politiikka-ketjuun, kuten kaikki muutkin aloitukset, mitkä sopisi paremmin toisaalle kuin maailman menoa palstalle...

      Oikeasti nää on niin epätoivoisia.

    • Anonyymi00006

      USAn syyttely ei valkopese Kremlin Ääliön asemaa.

    • Anonyymi00012

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      78
      806
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      778
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      41
      429
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      421
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe