Sielun olemassaolo

Anonyymi

En ole koskaan ollut uskonnollinen enkä uskonut mihinkään yliluonnolliseen. Kohdalleni on sattunut läheisen ihmisen kuolema ja sen tapauksen jälkeen olen alkanut tuntea, että kyseinen henkilö on ajoittain jossain lähelläni. Olen jo iäkäs ja kohdannut omien vanhempieni ja monien sukulaisteni ja ystävieni poismenon ja lukemattomat muut hautajaiset tähän mennessä.

Mitään selvää yhteydenottoa ei ole tapahtunut ja asiaa ajateltuani olen tullut siihen tulokseen, että läheisen ihmisen muisto vain joskus palailee mieleen. Se lienee normaalia kaikille.

Kuolemantapauksesta on jo lähes vuosi mennyt ja nämä tuntemukset ovat vasta nyt viimeaikoina tulleet esiin.
Se minusta on hieman outoa ja olenkin miettinyt, että onko sittenkin mahdollista, että ihmisellä on joku sielu tms. joka elää jossain ulottuvuudessa mihin elävillä ei ole pääsyä.

Paljon on tarinoita ja kertomuksia tapauksista missä on esiintynyt outoja tapahtumia merkillisine yhteensattumisineen sekä räyhähenkineen ja tavaroiden liikkumisineen jne.
On arvoituksia mihin tieteellä ei ole oikeita vastauksia eikä selitystä. Ja tuskin koskaan tulee olemaankaan.

47

796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Henkilön sielu "elää" vielä henilön kuoleman jälkeenkin lähimmäisten aivojen neuroniverkoissa. Joidenkin merkkihenkilöiden "sielu" voi elää tällä tavoin useammankin sukupolven ajan.

      • Anonyymi

        Ei ole näkynyt tarinoita, että joku olisi kohdannut tuonpuoleisesta jonkun itselleen täysin tuntemattoman niin, että osaisi kohtaamisen perusteella kertoa tästä paikkansa pitäviä yksityiskohtia.

    • Anonyymi

      "Paljon on tarinoita ja kertomuksia"
      Selittää ne.

    • Anonyymi

      Juu kyllä ihminen on hengellinen olento ja sielu on ihmisen elämä tietysti syntimme sovitettiin ristillä ✝️ niin sehän jo kertoo että on muutakin kuin näkyvä maailma.

    • Anonyymi

      Kummittelukulttuuri, mytologia yms. "ohjelmoi" mielemme kokemaan asioita yliluonnollisella tavalla, varsinkin sillon, kun kokemusta ei kyetä selittämään luonnollisesti. Aivot voivat myös itsenäisesti tuottaa sekä tuntemuksia, että audiovisuaalisia ilmiöitä ilman todellista aiheuttajaa.

      "Sielu" tai "henki" on todennäköisesti peräisin ajalta, jolloin ihmisen äly alkoi kehittymään eläimellisestä yksinkertaisemmasta vaistonvaraisuudesta ja sen myötä uteliaisuus ja tutkiminen, jota seurasi oppiminen yms.. Silloin elämä ja kuolema oli uutta ja tuntematonta, joka herätti pohdiskelua, joka varsinkin kommunikaation kehittymisen myötä alkoi saada verbaalista vastinetta koetulle, joka taas mahdollisti tiedon luomisen ja sen vakiintumisen.

      Koska asia oli tuntematon ja ihminen oppi luomaan käsitteitä, syntyi elämästä ja kuolemasta sellaisia omintakeisesti luomalla niitä tyhjältä pöydältä. Koska kehosta elämän päätyttyä tuntuu puuttuvan jotain (kehon itseohjaaminen ja toiminta, sekä reagointi yms.), se osa sai omia määritelmiä ja nimikkeitä. Tämä lienee karkeasti dualismin syntymän perusteita.

      Kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin sielu ja henki oli jo vakiintuneita asioita ihmisten uskomusmaailmassa ja niitä pidettiin todellisina. Koska uskomuksellisuus on osa psyykettämme, se voidaan ohjelmoida uskonnollisella informaatiolla kokemaan uskonnoliset asiat todellisiksi, ja siten selittämättömät tapahtumat, tuntemukset yms. voidaan kokea uskonnollisuuden, eli ohjelmoinnin, kautta. Syvästi ohjelmoitu (uskonnollinen) ihminen voi kokea uskonnollisia asioita ilman mitään ulkopuolisia asioita. Koska tiedämme "yliluonnollisen" informaatioperusteisesti, voimme mm. tuntea kuolleen ihmisen "läsnäolon". Se kokemus voi lohduttaa, mutta tieteellinen ajattelu kuivattaa.

      • Anonyymi

        Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

        Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta jos se kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti aineelliseen energiaan, mayaan, se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

        Sielut ovat täysin henkisiä. Ne ovat kuitenkin vain atomin kokoisia, joten ne eivät ole erityisen tehokkaita. Tästä syystä maya hallitsee sieluja. Sielu itsessään on kuitenkin vapaa mayan turmelevasta vaikutuksesta.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17315637/jalleensyntyminen--samsara--sielu--elamasta-elamaan--kuolemasta-kuolemaan-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17256690/olen-kuolematon
        ...Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
        (Vyasa)

        Heti kun sielu on jättänyt ruumiinsa (sielu on hienojakoisen kehon sisällä), se huomaa, että aistit toimivat. Hän näkee, kuulee jne. Hän hämmentyy nähdessään oman ruumiinsa makaamassa maassa. Hän ei heti tajua, että hän on kuollut. Hän haluaa palata ruumiiseensa, mutta ruumis ei herää henkiin. Siksi polttohautaus on paras menetelmä, koska samalla vapautuu kiintymys ruumiiseen. Siksi on niin tärkeää, että ihmiset oppivat kuoleman vaiheista jo eläessään, jotta kuoleman hetkellä pelko ei olisi niin suuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikkaa, jossa joen vesi ja maa kohtaavat, kutsutaan tataksi. Tata on paikka, jossa vesi kohtaa maan. Se on kuin ohuin lanka, joka kulkee maan ja veden rajalla. Tata on kuin ohuin viiva, niin ohut, että silmä ei pysty edes erottamaan sitä, vaikka haluaisi. Tässä esimerkissä henkimaailmaa verrataan veteen ja aineellista maailmaa maahan. Niitä erottava ohut viiva on nimeltään tata. Ohuin raja näiden kahden maailman välillä on yksittäisten sielujen asuinpaikka. Yksittäiset sielut ovat kuin pieniä atomikokoisia auringonvalohiukkasia. Pikkuruisina hiukkasina sielut näkevät sekä henkisen että aineellisen maailman. Jumalan henkinen energia, Chit-Shakti, on todella rajaton, ja Hänen aineellisella energialla, Maya-Shaktilla, on myös huomattava ulottuvuus. Yksilölliset sielut kumpuavat tatastha-shaktista, Jumalan rajaenergiasta. Siksi sielut ovat aineen ja hengen välisessä rajapaikassa (tatastha).

        Koska sielu on näiden kahden maailman välissä, se tarkastelee niitä. Luonteensa mukaisesti sielut ovat jommankumman edellä mainitun energian vallassa, aivan kuten rannan (tata) sijainti voi muuttua. Se, mikä kerran oli kuivaa maata, voi myöhemmin joutua veden alle, ja se, mikä kerran oli veden alla, voi taas muuttua kuivaksi maaksi. Kääntämällä katseensa Jumalaan, sielu asettaa itsensä Jumalan henkisen energian suojelukseen. Mutta jos se kääntää katseensa pois Jumalasta ja katsoo innokkaasti aineelliseen energiaan, mayaan, se joutuu välittömästi ovelan mayan ansaan.

        Sielut ovat täysin henkisiä. Ne ovat kuitenkin vain atomin kokoisia, joten ne eivät ole erityisen tehokkaita. Tästä syystä maya hallitsee sieluja. Sielu itsessään on kuitenkin vapaa mayan turmelevasta vaikutuksesta.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17315637/jalleensyntyminen--samsara--sielu--elamasta-elamaan--kuolemasta-kuolemaan-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17381364/bhagavad-gita-jumalan-antama-kompassi
        Bhagavad-Gitaa on vuosisatojen kuluessa tutkittu ja kommentoitu eri teologisissa koulukunnissa.
        ... Bhagavad-gitaa voidaan kutsua kirjaimellisesti erilaisten henkisten maailmankatsomusten antologiaksi tai erilaisten joogajärjestelmien tietosanakirjaksi. Bhagavad-gita on kuitenkin enemmän kuin tietosanakirja. Vilpitön ja ajattelevainen lukija pystyy jäljittämään tämän kirjan sivuilla sielun nousupolun. Jo ensimmäisistä luvuista lähtien tämä muinainen kirjoitus paljastaa, että sielu (atma) on täysin erilainen kuin aineen maailma. Gita selittää, että vain harhainen samaistuminen ruumiiseen syöksee kuolemattoman tietoisuuden kipinän, sielun, tietämättömyyden kuiluun. Hän kertoo, miten saavuttaa ikuinen asema kauneuden ja harmonian maailmassa. ... totuutta ei voi kadottaa - sen voi vain unohtaa. Bhagavad-gita on kaunis teos, joka voi näyttää meille heräämisen ja muutoksen tien. Gitan avulla voimme ymmärtää, että koko aineellinen maailma on lukuisia toisiinsa kytkeytyneitä olemassaolon tasoja, joista jokaista voidaan elää miljoonia elämiä. Henkilökohtaisen evoluution tiellä ne ovat kuitenkin vain ponnahduslautoja kohti henkistä itsetuntemusta ja Jumalan tuntemusta. Jos Bhagavad-gitaa ei olisi, voisimme vaeltaa ikuisesti näillä olemisen tasoilla kuin monimutkaisen tietokonepelin osallistujat ilman mitään käsitystä siitä, mihin mennä seuraavaksi. Gita on suurin kompassi, jonka Jumala Krishna on antanut ihmiskunnalle ja jonka avulla ihminen voi tehdä matkan kuoleman maailmasta ikuisen tietoisuuden maailmaan. Ja magneetti, joka poikkeuksetta vetää puoleensa nuolen, joka osoittaa tien täydellisyyteen, on bhakti, omistautuminen ja rakkaus. Gitan metafyysinen kompassi osoittaa myös muita maamerkkejä, kuten maallisen toiminnan, meditatiivisen joogan tai tiedon viljelyn. Tästä syystä sen opetukset ovat merkityksellisiä niin monille eri henkisille koulukunnille. Mutta Sri Krishna itse vakuuttaa toistuvasti Gitan sivuilla, että vain jumalallinen rakkaus ja kauneus voivat pelastaa maailman....…
        Upanishadeja ("keskusteluja tietäjien kanssa") kunnioitetaan vedalaisista kirjoituksista puhtaana henkisen ajattelun mallina, jota maalliset intressit eivät ole turmelleet, viisautena, joka ei ole "tästä maailmasta". Bhagavad-Gitan sanoma ylittää kuitenkin jopa Upanishadien paljastukset, ilmoitukset ja paljastaa henkisen todellisuuden uudet syvyydet. ... kuvastaa muinaista perinnettä, jonka mukaan Gitaa juhlitaan kaikkien Upanishadien ytimenä, Vedojen viisauden ytimenä, kvintessenssina.
        Ei ole harvinaista, että eurooppalainen lukija lukee Bhagavad-gitaa ilman kommentteja ja tutkii vain akateemista käännöstä. Henkisen tiedon siirtämistä koskevan vedalaisen järjestelmän mukaan Bhagavad-gitan kääntäjien tulisi kuitenkin kuulua tiettyyn teologiseen perinteeseen (sampradaya) ja opetuslapseusketjuun (parampara), jossa tieto siirtyy sukupolvelta toiselle, opettajalta oppilaalle. Tämä menetelmä on kuvattu Bhagavad-gitan neljännessä luvussa, joka käsittelee henkisen tiedon hankkimista. Vain tällaisen lähestymistavan kautta voi ymmärtää Gitan syvällisen merkityksen. Yhtä tärkeitä ovat kommentit. Intian eri filosofiset koulukunnat jatkavat Gitan tutkimista ja kommentoivat sitä jatkuvasti. Tällä tavoin pidetään yllä perusperiaatetta, jonka mukaan Gita on elävän henkisen tiedon kantaja eikä kuolleiden uskonnollisten lakien kokonaisuus. Kaksi pääkoulukuntaa, joihin Gitan kommentaattorit kuuluvat, ovat impersonalistit, jotka pyrkivät sulautumaan Absoluutin persoonattomaan aspektiin (Brahmāna), ja personalistit, jotka etsivät ikuista suhdetta persoonalliseen Jumalaan (Bhagavān). ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17256690/olen-kuolematon
        ...Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
        (Vyasa)

        Ovatko kaikki yksityiset sielut samankokoisia?
        Sielun koko on suhteellinen käsite. Vedalaisissa kirjoituksissa on joitakin kuvauksia sielun koosta, mutta en usko, että niitä pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Pikemminkin sielu on äärettömän pieni henkikipinä, pieni hiukkanen jumalallista olemusta, jolla on samanaikaisesti käytössään ehtymätön energiavarasto. Siksi sielu tuon Jumalan luovan ja luomisvoiman ... kykenee kaikessa merkityksettömyydessään paljoon: voidaan mainita sekä ilmeisiä esimerkkejä historiassa toimineista suurista ihmisistä että ei-selviä ("myyttisiä") esimerkkejä suurista persoonallisuuksista, joilla on tiettyjä voimia ja joita kuvataan pyhissä kirjoituksissa: Jeesus Kristus, Buddha, Muhammed, Narada Muni, Shukadev Gosvami, Brahma ja muut, jotka vaikuttivat uskomattomalla tavalla ihmiskuntaan. Siksi näiden sielujen "koko" (ei kirjaimellisessa mielessä, vaan vaikutusvaltansa laajentumisen mielessä) on valtava, ne ovat suurempia kuin tavallisten ihmisten sielut.
        -------------------------
        Tilavuus, paino ja tila ovat aineen ominaisuuksia
        Totta. Meidän on kuitenkin muistettava, että kaikella on prototyyppinsä henkimaailmassa. Se vain ilmenee siellä eri tavalla, eikä Ääretöntä voi lähestyä rajallisin keinoin. ...
        Meidän on ymmärrettävä, että tilavuus, paino ja paikka, jotka ovat aineellisen maailman objektiivisia ominaisuuksia, voivat ilmetä myös henkimaailmassa. Ihmisillä on liian syvällä mielessään persoonattomia käsityksiä. Jos puhumme henkisestä, puhumme jostain epämääräisestä ja hämärästä. Mutta miksi? Jos se on määritelmällisesti korkeampi energia, miksi siinä ei voi ilmetä alemman energian ominaisuuksia? Aivan päinvastoin: ilmenee, ja laajemmin ja monipuolisemmin, jos niin haluatte. Jopa aineellisessa maailmassa fysikaaliset ominaisuudet ovat monitulkintaisia: hiukkas-aaltodualismi, tarkkailijailmiö, Schrödingerin kissa. Entä henkinen maailma? Kaikilla ominaisuuksilla on paikkansa, mutta supersubjektiivisen todellisuuden ylivoimaisuuden vuoksi nämä ominaisuudet voivat muuttua ja ne voidaan havaita eri tavalla.
        -------------------------------------------
        Kuinka mikään henkinen asia voi olla minkään kokoinen? Vai miten se voi olla jossain paikassa?
        ... on olemassa kaksi selitystä. Ensinnäkin on olemassa sellainen asia kuin lila, Jumalallinen leikki, korkeamman todellisuuden ilmeneminen alemmassa todellisuudessa. Ja toinen kohta: tarkkailija. Toisin sanoen henkisen energian ei ole vaikeaa korkeampana energiana manipuloida alempaa energiaa - materiaa - jotta ehdollistuneelle tarkkailijalle, jolla on rajoitettu näkemys, ilmenisi korkeampia todellisuuksia aineellisen maailman ominaisuuksien kautta. Yksinkertaisesti sanottuna rajaton henkinen energia ottaa muodon, koon ja ilmenee tietyssä paikassa, jotta se voisi näkyä rajalliselle tietoisuudelle. Se on eräänlainen projektio. Yhtä paljon kuin me itse olemme.
        ---------------------------------------------
        Minkä kokoinen on ajatus ja sijaitseeko se tietyssä pisteessä avaruudessa? Mikä on melodian tai värin koko?
        Ajatus on aineellista, mutta se on hyvin hienovaraista energiaa. Se voi siirtyä avaruuden yhdestä pisteestä toiseen hetkessä. Kaikki riippuu sen omistajan ajatuksen voimakkuudesta ja keskittyneisyydestä. Se voi keskittyä yhteen pisteeseen, mutta se voi myös hämärtyä.

        Ajatuksen koko on aineellisessa maailmassa käytännöllisesti katsoen rajaton. Ihmisen ajatukset keskittyvät vain selviytymiseen ja lihallisten tarpeiden tyydyttämiseen, kun taas Brahman ajatukset kattavat koko maailmankaikkeuden, jonka hän luo tietoisuudestaan käsin. Alkoholistin ajatus pyörii alkoholin ympärillä, lapsen ajatus viihteen ja huvin ympärillä, tiedemiehen ajatus tieteen löytöjen ympärillä, pyhimyksen ajatus myötätunnon ympärillä lähimmäistään kohtaan ja sielunsa pelastamisen ympärillä.
        Melodiaa tai väriä ei voi mitata edes aineellisessa maailmassa. Nuotteja on seitsemän ja puoliääniä viisi, mutta ne luovat äärettömän määrän melodioita, äärettömän musiikillisen monimuotoisuuden. Miten tätä voidaan mitata ja laskea? Värejä on seitsemän, joidenkin mielestä niitä on yhteensä kolme. Tämän lisäksi meillä on kuitenkin sävyjä, osasävyjä, puolisävyjä ja sävyjä, minkä seurauksena värit ovat niin erilaisia, että niitä on vaikea laskea, puhumattakaan subjektiivisen havaitsemisen eroista.
        Entä sitten taas, entä henkinen todellisuus? Kirjoituksissa sanotaan, että kun olemme henkimaailmassa, kuulemme uusia ääniä ja näemme uusia värejä, kaikki paljastuu meille uudella tavalla. Henkisessä maailmassa myös väri voi kuulostaa tai olla muodoltaan; äänellä voi olla väri ja myös muoto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17256690/olen-kuolematon
        ...Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
        (Vyasa)

        Aineellisesta kehosta ei ole mahdollista tehdä kuolematonta. Kuoleman hetkellä elävän olennon on pakko jättää fyysinen kehonsa. Hienojakoinen keho, joka koostuu valheellisesta (väärästä) egosta, mielestä ja älystä, pysyy aina sielun mukana, kunnes se vapautuu aineellisesta maailmasta. Sitä ei voi jättää jälkeensä samalla tavalla kuin karkeaa kehoa. Tästä syystä jotkut ihmiset ajattelevat tiedon puutteen vuoksi, että sielu ja hienojakoinen keho eivät eroa toisistaan. Ehdollistuneen elävän olennon sekä karkeat että hienojakoiset kehot koostuvat kuitenkin aineellisesta energiasta, ja sielun läsnäolo elävöittää niitä. Näin ollen ehdollistuneessa tilassa olevat elävät olennot ovat hengen ja aineen yhdistelmä.

        Miten ikuisen henkisen sielun liittäminen väliaikaiseen aineesta kudottuun elottomaan ruumiiseen on mahdollista? Miten henki yhdistyy aineeseen?

        Väärä ego on ikuisen tietoisen sielun ja väliaikaisen tiedostamattoman kehon illusorinen yhdistelmä. Koska henkinen sielu haluaa laittomasti hyödyntää Jumalan luomistyötä, se sitoutuu luonnon kolmeen gunaan ja samaistuu aineellisen maailman illusoriseen olemukseen. Taistelussa nautinnoista se tulee yhä sidotummaksi, ja sen huolet vain lisääntyvät.

        Se kykenee olemaan vuorovaikutuksessa samanaikaisesti sekä henkisen energian (chit) että aineellisen energian (achit) kanssa ja sitomaan ne yhteen. Siksi henkinen sielu joutuu kosketuksiin aineellisen ruumiin kanssa väärän egon kautta ja elävöittää sitä. Niin kauan kuin elävä olento on väärän egon vaikutuksen alaisena, hän pysyy aineellisen maailman vankina.

        ... Ihmisen elämänmuodossa se kuitenkin saa älyn, jonka avulla se voi ymmärtää aineellisen onnen näennäisen luonteen ja yrittää ymmärtää sen henkisen luonteen. Jos joku ei käytä tätä mahdollisuutta, hänen katsotaan viettäneen elämänsä turhaan.

        Miettikää siis, miten ehdollistuneen elävän olennon hienojakoiset ja karkeat kehot saadaan liikkeelle sielun egoistisen halun energiasta. Väärän egon taittamana tämä halu tunkeutuu älyyn (järkeen). Koska aineellinen mieli on yhteydessä aineellisen luonnon gunoihin - hyvyyteen, intohimoon ja tietämättömyyteen - siksi, riippuen siitä, minkä gunan vaikutuksen alaisena se on... Nämä halut tulevat sitten mieleen ja kiihottavat sitä. Mieli liittyy kognitiivisiin aisteihin ...joiden kautta se pyrkii vuorovaikutukseen aistien kohteiden kanssa tyydyttääkseen nämä halut. Kun vastaava kohde tulee näkyviin, tieto siitä tulee mieleen, jota värittävät aineellisten käsitteiden ja ideoiden jäänteet, jotka on tallennettu ja kehitetty hienojakoiseen kehoon, monien edellisten elämien aikana. Aineellinen mieli analysoi sitten tätä aineellisessa mielessä esitettyä värillistä informaatiota ja pyrkii erottamaan, onko kohde hyväksyttävä vai ei. Näin ollen elävä olento havaitsee kohteen muodostetun maailmankuvan prisman läpi ja tekee päätöksen sen perusteella. Sitten mieli laatii käytännön suunnitelman siitä, miten tästä kohteesta voi nauttia, ja lopulta elävä olento toteuttaa suunnitelman käytännössä karkean ruumiin avulla ja nauttii halutusta kohteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17256690/olen-kuolematon
        ...Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
        (Vyasa)

        Yksittäinen elävä olento elää kahdessa aineellisessa kehossa - karkeassa ja hienovaraisessa. Nämä kehot toimivat ja kehittyvät vain sielun läsnäolon ansiosta. Lisäksi ne ovat ikuisen sielun väliaikaisia kuoria. …
        Hienojakoinen keho, joka seuraa sielua kuoleman ja seuraavan syntymän välillä, sisältää kaikki elävän olennon ajatukset ja halut, ja ne määräävät, millaiseen karkeaan kehoon elävä olento siirtyy tulevassa inkarnaatiossaan. Näin ollen karman lain ja Paramatman johdolla elävä olento astuu mielentilaansa vastaavaan kehoon. Tätä muutosta kutsumme syntymäksi.

        Sielunvaelluksen prosessi on vaikeasti hahmotettavissa. Kuoleman hetkellä vallitsevan tietoisuuden tason mukaan sielu menee...

        Kuvattu prosessi antaa jonkinlaisen selityksen kehon ulkopuolisille kokemuksille. Se selittää myös kyvyn palauttaa mieleen menneitä elämiä hypnoosissa, kehon ulkopuolisia matkoja ja monia muita muuttuneita tajunnantiloja. On tärkeää ymmärtää, että tietyissä olosuhteissa sielu voi matkustaa hienovaraisessa kehossa.

    • Anonyymi

      Minä myin sieluni saatanalle jo kymmeniä vuosia sitten eikä ole tullut saatana sitä takaisin tyrkyttämään. Suosittelen kaikille tuommoista kauppaa.

      • Anonyymi

        Kiinnostava ajatus kaupasta. Kuinka se tehdään?

      • Anonyymi

        ei, vaan mielikuvitusolennolle.
        Pahuuden ongelma oli suuri huolenaihe Zarathustran kaltaisille ihmisille. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja hänellä, kuten monilla karismaattisilla, nykyajan ajattelijoilla, oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen, että maailmassa on niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa". Sitten Zarathustra päätteli, että jumalia on itse asiassa kaksi. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja kävi ilmi, että Zarathustralaisen näkökulmasta oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Myöhemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen.
        Zarathustran idea oli nerokas, mutta väärä". Miksi loistava mutta väärä? Koska pahuuden jumalaa ei ole olemassa, on olemassa illuusio, jota Veda kutsuu Mayaksi, mutta on vain yksi Jumala, ja Hänen on oltava Absoluuttinen ja Täydellinen. Sen lisäksi, että Hänen on oltava transsendentti, aineen yläpuolella, on myös hyvin tärkeää, että Hänellä on kaikki Täydelliset Ominaisuudet.

      • Anonyymi

        allegorialle myit sen.

      • Anonyymi

        Myit sen illuusiolle, Mayalle.

      • Anonyymi

        Saatanaa, sellaisena kuin kristinusko hänet kuvittelee, ei ole olemassa; on olemassa hyviä ja pahoja voimia jne.

        Saatana on pelkkä mielikuvitus tai allegoria.

        Ja ihminen voi itse valita kenen palveluksessa hän on. Joko hän palvoo hyviä Jumalallisia voimia tai pahuutta, demonisia voimia. Ja demonit ovat todella pahoja. Ihan käsittämättöman pahoja.

        Kali (aikakautemme Kali-Yuga) on raamatullisen Saatanan analogi sillä erotuksella, että hän ei ole Jumalan todellinen antipodi...

        Jos joku on ilmestynyt sinulle Saatanan muodossa, se on demonisten voimien temppu. Ne voivat ottaa minkä tahansa muodon. Tietenkin myös hyvät voimat voivat muuttaa muotoaan. Mutta se onkin ihan toinen asia.

        Demoniset voimat voivat myös ottaa kovin kauniin muodon. Erehtymisen mahdollisuus on suuri.

        On parempi olla etsimättä eri uskontojen käsitteiden täydellistä yhdenmukaisuutta. ... jo lähtökohta, jonka mukaan kaikissa teologian kohdissa pitäisi olla tällainen vastaavuus, on tarkoituksellisesti väärä. Täydellinen vastaavuus tarkoittaa sitä, että perinteet ovat lähes identtisiä ja käsitteitä on vain verrattava keskenään. Kyse on kuitenkin siitä, että todellisuudessa uskonnot eivät ole samanlaisia, ja siksi on epätodennäköistä, että löydämme täydellisiä analogioita joistakin käsitteistä. Saatanan rooli voi sopia Kali purushalle. Samoin voidaan olettaa, että Saatana ei ole mikään erityinen personifikaatio, vaan Mayan yleinen toiminta, joka viettelee jivan synteihin.

      • Anonyymi

        Joten ikävä tuottaa pettymys, mutta allegorialle myit sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostava ajatus kaupasta. Kuinka se tehdään?

        Raamatussa on totuus. Sieltä tai ainakin virallisten apottien ja apostolien kirjoituksista tuo saatana löytyy eli en tullut huijatuksi kun sieluni möin saatanalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa on totuus. Sieltä tai ainakin virallisten apottien ja apostolien kirjoituksista tuo saatana löytyy eli en tullut huijatuksi kun sieluni möin saatanalle.

        Miksi juuri Raamattu, kun kaikki muutkin abrahamilaiset uskonnot, väittävät olevansa oikeassa. Totuus on vain ja ainoastaan heidän omansa. Myös muslimit arvostavat Jeesusta suuresti. Miksi Raamattu. Eiks se ole aika musta-valkoista.
        Miksi ainoastaan Raamattu, miksi ei ainoastaan Toora, ainoastaan Talmud, ainostaan Avesta - zarathustralaisuuteen liittyvä, muinaisen Persian pyhien kirjoitusten kokoelma. Avesta on kirjoitettu muinaispersialaisella avestan kielellä. Zarathustra - monien oppineiden tavoin hänellä ei ollut onnea kotimaassaan. Siellä kukaan ei kuunnellut häntä, joten hän lähti Iraniin. Koska Iranissa ei ollut filosofista koulua, hän osoittautui älykkäimmäksi. Zarathustra ymmärsi, että Jumala oli hyvä. Mutta miksi maailmassa oli niin paljon pahaa? Miksi paha oli ylipäätään olemassa? Pahuuteen liittyvä ongelma oli Zarathustran kaltaisille ihmisille erittäin tärkeä kysymys. Zarathustra aloitti saarnaamisensa Intiassa, ja monien karismaattisten nykyajan ajattelijoiden tavoin hänellä oli kysymys: "Jos Jumala on olemassa, hänen pitäisi olla hyvän lähde, mutta näen maailmassa niin paljon epätäydellisyyttä ja pahaa." Sen jälkeen Zarathustra päätteli, että itse asiassa on kaksi jumalaa. Ne ovat hyvän jumala ja pahan jumala, ja pahan jumalaa kutsuttiin paholaiseksi. Ja osoittautui, että Zarathustran näkökannasta tarkasteltuna oli toinenkin ongelma - hyvän jumala taisteli jatkuvasti pahan jumalaa vastaan. Sittemmin kristityt filosofit ottivat tämän ajatuksen omakseen.

        Miksi juuri Raamattu?
        Talmudin, Tooran tai jopa Koraanin mukaan tämä on kuitenkin erilaista. Samoin Avesta.
        Avesta on zarathustralaisuuteen liittyvä, muinaisen Persian pyhien kirjoitusten kokoelma. Avesta on kirjoitettu muinaispersialaisella avestan kielellä. Parsilaisen legendan mukaan Aleksanteri Suuri poltti Avestan täydellisen tekstin Ecbatanassa valloittaessaan Persian.

        Ehkä en ole kiinnostunut kristinuskosta vaan jostain muusta, kuten Toorasta tai jopa Avestasta. Miksi tyrkytätte oma uskontoa kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa on totuus. Sieltä tai ainakin virallisten apottien ja apostolien kirjoituksista tuo saatana löytyy eli en tullut huijatuksi kun sieluni möin saatanalle.

        Mutta muut lähteet kertovat aivan muuta. Illuusio eli Maya tai Kali Purusha tai demoniset voimat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa on totuus. Sieltä tai ainakin virallisten apottien ja apostolien kirjoituksista tuo saatana löytyy eli en tullut huijatuksi kun sieluni möin saatanalle.

        Zarathustralaisuudesta tämä saatanan käsite tuli myös kristinuskoon ja muihin abrahamilaisiin uskontoihin. Ikävä tuottaa sinulle pettymys. Pelkkää allegoriaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostava ajatus kaupasta. Kuinka se tehdään?

        Ensin juodaan kossua pullo. Jos ei saatana ole ilmestynyt näköpiiriin niin juodaan toinenkin. Näin jatketaan. Huomatkaa, että viinapirua ei saa tulkita saatanan ilmentymäksi.
        Lopulta päädytään siihen että saatana ehdottaa sielun luovuttamista palkkioksi karmean kankkusen poistosta. Saattaa olla että tuossa tulee mainituksi muutamakin perkele, mutta se ei haittaa.
        Saattaa myös olla muitakin menetelmiä mutta se ei tosiasioita miksikään muuta. Yksi mahdollinen keino voisi olla lumiakkojen rakentaminen kirkonrappusille nurinpäin, mutta se on vielä kokeiluvaiheessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Zarathustralaisuudesta tämä saatanan käsite tuli myös kristinuskoon ja muihin abrahamilaisiin uskontoihin. Ikävä tuottaa sinulle pettymys. Pelkkää allegoriaa.

        "Ja ihminen voi itse valita kenen palveluksessa hän on. Joko hän palvoo hyviä Jumalallisia voimia tai pahuutta, demonisia voimia. Ja demonit ovat todella pahoja. Ihan käsittämättöman pahoja".

        Mutta voit valita, haluatko palvella hyviä vai pahoja voimia. Kukaan ei ole viemässä sinulta tätä valintaoikeutta pois. Jos huomaat kuinka paljon pahaa maailmassa on ja palvot demonisia voimia, niin siitä vain. Sinulla on tämä oikeus, eikä kukaan puutu valinnanvapauteesi. Kukaan ei estä sinua.

        Niin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin juodaan kossua pullo. Jos ei saatana ole ilmestynyt näköpiiriin niin juodaan toinenkin. Näin jatketaan. Huomatkaa, että viinapirua ei saa tulkita saatanan ilmentymäksi.
        Lopulta päädytään siihen että saatana ehdottaa sielun luovuttamista palkkioksi karmean kankkusen poistosta. Saattaa olla että tuossa tulee mainituksi muutamakin perkele, mutta se ei haittaa.
        Saattaa myös olla muitakin menetelmiä mutta se ei tosiasioita miksikään muuta. Yksi mahdollinen keino voisi olla lumiakkojen rakentaminen kirkonrappusille nurinpäin, mutta se on vielä kokeiluvaiheessa.

        Niinkuin aikaisemmin mainitsin, niin sieluni on saatanan hallussa, joten nuo uudet empiiriset tutkimukset eivät minun osaltani tuo esiin mitään uusia tieteellisiä faktoja. Suosittelen jokaista asiasta kiinnostunutta ryhtymään toimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta voit valita, haluatko palvella hyviä vai pahoja voimia. Kukaan ei ole viemässä sinulta tätä valintaoikeutta pois. Jos huomaat kuinka paljon pahaa maailmassa on ja palvot demonisia voimia, niin siitä vain. Sinulla on tämä oikeus, eikä kukaan puutu valinnanvapauteesi. Kukaan ei estä sinua.

        Niin juuri.

        Saatanaa, sellaisena kuin kristinusko hänet kuvittelee, ei ole olemassa; on olemassa hyviä ja pahoja voimia jne.

        Sillä lailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ja ihminen voi itse valita kenen palveluksessa hän on. Joko hän palvoo hyviä Jumalallisia voimia tai pahuutta, demonisia voimia. Ja demonit ovat todella pahoja. Ihan käsittämättöman pahoja".

        Mutta voit valita, haluatko palvella hyviä vai pahoja voimia. Kukaan ei ole viemässä sinulta tätä valintaoikeutta pois. Jos huomaat kuinka paljon pahaa maailmassa on ja palvot demonisia voimia, niin siitä vain. Sinulla on tämä oikeus, eikä kukaan puutu valinnanvapauteesi. Kukaan ei estä sinua.

        "eikä kukaan puutu valinnanvapauteesi. Kukaan ei estä sinua."
        Niin, mutta:
        joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin aikaisemmin mainitsin, niin sieluni on saatanan hallussa, joten nuo uudet empiiriset tutkimukset eivät minun osaltani tuo esiin mitään uusia tieteellisiä faktoja. Suosittelen jokaista asiasta kiinnostunutta ryhtymään toimeen.

        illuusion hallussa se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        illuusion hallussa se on.

        Niin, mielikuvituksen hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        illuusion hallussa se on.

        harhaluulon hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mielikuvituksen hallussa.

        fantasian hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin aikaisemmin mainitsin, niin sieluni on saatanan hallussa, joten nuo uudet empiiriset tutkimukset eivät minun osaltani tuo esiin mitään uusia tieteellisiä faktoja. Suosittelen jokaista asiasta kiinnostunutta ryhtymään toimeen.

        Voi kuvitella, että vihreä on punainen ja musta on valkoinen ja päinvastoin. Voi kuvitella mitä tahansa.

    • Anonyymi

      Tuo onkin aika hyväkin kysymys mielestäni että kuka keksi olemattomuuden, mikä oli olimassa ennen olemattomuutta.

      • Anonyymi

        Ei voi kysyä "mitä oli olemassa ennen olemattomuutta", sillä olemattomuutta itsessään ei ole olemassa minkäänlaisena olomuotona, tilana, tilanteena tai jonain rajoittavana tekijänä. Olemattomuus on absurdi vastakohta olevaisuudelle, jolle ei ole järjellisiä perusteita. Siis lyhyesti sanottuna, olemattomuutta ei ole olemassa.

        Olemattomuus on siinä mielessä ihmismielelle kummallinen asia, että ihminen pyrkii väkisinkin muotoilemaan tälle "olevaisuuden väistämättömälle vastakohdalle" jonkinlaisen abstraktin, tai jopa absurdin, mielikuvallisen olemuksen. Esim. kun ajatellaan universumia, joka syntyi ei mistään, ei mihinkään ja lisäksi laajenee, syntyy ongelmia, jotka ratkaistaan luovalla ajattelulla. Jos kaikkeuden ympärillä ei ole mitään ja universumi laajenee, tiedemiesten ja amatöörien päät savuavat, kun yritetään löytää jokin sopivalta kuulostava tyydytystä antava selitys, miten ja mihin universumi laajenee.

        Käytännössä kuitenkin olemattomuuteen mikään ei voi laajeta, eikä liikkua, eikä siihen voi mikään rajoittua, koska olemattomuutta ei vain ole olemassa. Tällä logiikalla päädytään yhteen ainoaan päätelmään: se millä on jokin olomuoto, eli olevaisuus, on ainoa, mitä voi olla olemassa ja sen täytyy olla ääretön, koska sille ei ole olemassa rajoittavia tekijöitä. Se, miten ja missä muodossa olevaista esiintyy, on toinen asia.

        Jos tuntemamme kaikkeus loppuu johonkin, on se, mihin se loppuu, jotain jolla on olomuoto, joka kykenee toimimaan olevaisuuden rajana, mutta senkään takana ei voi olla 'ei mitään', vaan edelleen jotain, jolla on olomuoto. Käytännössä, ihmislogiikalla ajateltuna, ei voi olla olemassa tilannetta, jossa mitään ei ole olemassa, koska "mitään ei ole olemassa" ei ole olemassa.

        "Olemattomuus" on virheellisen ajattelun tulos.

        Olemattomuus on pohdinnan kohteena mielenkiintoinen. Olet oikeassa siinä, että se on absurdi eikä siitä voi muodostaa mielekästä mielikuvaa.

        Siinä kohden teet virhepäätelmän, kun toteta, että olevaisuuden täytyy olla ääretön. Näin ei ole, vaikka samanlaisen päätelmän ovat tehneet jotkin filosofit (esim. Spinoza).

        Jos ymmärtää yleistä suhteellisuusteoriaa, havaitsee helposti, että aika-avaruus voi olla siten kaareutunut, että se ei ole ääretön ja sillä on ulottuvaisuuden rajat.

        "Jos tuntemamme kaikkeus loppuu johonkin, on se, mihin se loppuu, jotain jolla on olomuoto, joka kykenee toimimaan olevaisuuden rajana"

        Ulottuvaisuuden rajalla ei tarvitse olla mitään "olomuotoa", joka toimisi olevaisuuden rajana, vaan olevaisuus voi olla itsessään sulkeutunut niin, että se ei ulotu rajansa ylitse. Viiittaan tässä juuri edellä mainitsemaani kaareutumiseen. Silloin matkalle lähtevä kulkiessaan suoraan eteenpäin palaa lopulta takaisin samaan paikkaan, mistä lähtikin. Tällaisessa sulkeutuneessa kaikkeidessa ei ole mitään "olomuotoista" rajaa esteenä.

    • Anonyymi

      Koirallakin on sielu. Jokainen koiranomistaja voi tämän vahvistaa.

      • Anonyymi

        Mutta onko koiran sielu hieman erilainen kuin ihmissielu?

        Ja ufo alien otuksilla kehittyneempi sielu kuin ihmisillä...?

    • Anonyymi

      Ateistis-katsomukselliselta dogmafilosofialta et vastauksia näihin kysymyksiin saa.

      Filosofian tulisi kysyä ja ajatella - sen sijaan nykyisin se lähinnä saarnaa ja kieltää, kuten voit huomata.

      Etsi muualta, saivartele täällä. Siunausta.

    • Kumartakaa ja vannokaa uskollisuutta, niin pelastutte.

      • Anonyymi

        Minä luotan enemmän pelastusliiveihin ja radiopuhelimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luotan enemmän pelastusliiveihin ja radiopuhelimeen.

        file:///C:/Users/Milkiwei/Desktop/Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille - - Suomi24 Keskustelut.htm
        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille.

        Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
        Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
        Toinen esimerkki. Tehdäkseni asian niin selväksi. Vertauskuvallisesti keho on auto. Sielu tämän hienojakoisen kehon kuoressa on tämän auton matkustaja. Jää vielä selvittämättä, kuka on tämän monimutkaisen koneen kuljettaja? Ilmeisesti ei sielu. Sillä jos me olisimme tämän kehon kuljettaja, kaikki tapahtuisi elämässämme täysin niin kuin olemme suunnitelleet. Ja niin ei aina tapahdu. Se tarkoittaa joitakin kohtalon käänteitä, joitakin olosuhteita, joita haluaisimme välttää, mutta meidän on pakko jäädä niihin. Eli sanomme: "Kohtalo on johtanut..." tai minulle on tapahtunut jotakin..... tai jokin kohtalon voima. Eli tiettyyn pisteeseen asti minulla on vapaus, menen näin tai näin, mutta siinä on myös välttämättä jokin ennakointielementti ja tunnemme, että elämässämme on jokin muu voima, jotkut olosuhteet tai kohtalo, joka saa meidät toimimaan toisin kuin haluaisimme.

        Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
        Mitä tarkoitetaan hienojakoisella keholla, Minulta on kysytty siitä täällä tällä palstalla. Tämä viestiketju on siis ikään kuin täydennys tähän viestiketjuun: ”Ihmisen metafyysinen rakenne”.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
        Karman laki.
        Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

      • Anonyymi

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
        Nämä ovat siis vertauskuvallisia esimerkkejä.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
        Mitä tarkoitetaan hienojakoisella keholla, Minulta on kysytty siitä täällä tällä palstalla. Tämä viestiketju on siis ikään kuin täydennys tähän viestiketjuun: ”Ihmisen metafyysinen rakenne”.
        Siis yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä sielun ja hienojakoisen kehon väliset erot. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
        Karman laki.
        Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe