Toivottavasti oikeus antaa lopun tälle poliitikkojen sähläämiselle!
Vastaukset 4
- Anonyymi
Näitä mafioosoja ei saada koskaan kiikiin. He ovat hyödyn saaneet ja ovat olleet "tuulen varjossa" kako casen ajan. Mutta olisihan se hyvä jos hämärätoiminan sinaneet poliitikot ja virkamiehet saataisiin "poliitiseen vastuuseen".
Siitäkään ei veronmaksaja hyötyä saa mutta ei varmaankaan ole kiva olla "aisankannatajan" maineessa lopun ikäänsä. - Anonyymi
Maailma on täynnä Putiniskoja. Isompia ja pienempiä. Heillä on valtava hinku valtaan. Ja kun on hinkua niin vaarana on että valtaan pääsee. Näiden Putiniskojen toimintaa yhdistää oman edun tavoitellun lisäksi kyvyttömyys johtaa asiakokonaisuuksia.
Kuten on nähty niitä tallaisia Niskoja löytyy Kittilästä, Venäjältä, lukuisista Suomen kunnista ja monesta muusta paikasta. Halveksin tallaisia "luottamushenkilöitä" äärettömästi. Samalla huomioiden että valtaosa luottamushenkilöistä ei ole Niskoja eikä Kukkulan kuninkaita. Rehtejä ja suoraselkäisiäkin luottoja löytyy, esim. Kittilästä. Ikävää että härskeimmät Niskat löytävät aina aisankannattajia joiden tuolla he pystyvät hallitsemaan. Porukoissa on aina lahjottavia, kiristettäviä ja tyhmiä joita Niskat pystyvät hyödyntämään pyrkimyksissään. - Anonyymi
Shittilässä jatkuu ihan saman ongelmat kun äänestätte samoja hyväveliverkoston jäseniä.
- Anonyymi
Sitä on joka kunnassa, valtiossa ja politiikka on nykyään pienen porukan suhmurointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591260
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571188Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331132Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71010- 1011004
- 49827
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5815Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27771Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192706- 71669