Kuinka paljon maksaa NATOn turvavakuudet?
Entä turvatakuut?
Ilmaisia lounaita ei ole.
Entä turvatakuut?
Ilmaisia lounaita ei ole.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Samaa perhettä ja yhteisiä asioita.
Nämä takuut ovat vain ministereiden puheissa.
Ei mitenkään, mihinkään sitovia
Niin sanottu jäsenmaksu Suomen kohdalla on noin 50 miljoonaa, eli varsin pieni summa, kun verrataan siihen, mitä sillä saa. Sitten tullaankin siihen lounaan hintaan.
Suomi turvaa oman rajansa ja auttaa myös Viron rajan turvaamisessa. Ilmavoimat joutuvat hieman laajentamaan partioreittejään.
Älkäämme unohtako avaruusnaaraiden avunantoa ja peppureiässä pyöriviä ulokkeita 😝👽👾🛸
Kyllä nyt olisikin paras aika kutsua
Donald Trump
Rauha tekijäksi.
Politikon lupaus on kuin vappusatanen.
Oliko tuo nyt sarkasmia ?????
No
Mukaan Mara ja jopa on Putinille
vellt ja
puurot
housuissa.
Spede ehdottais että 8 markkaa, mutta bidee armeija tarvii rahoitusta, jos ollaan jatkuvasti kytiksessä!🤠🤑
Persujen esi isä lupasi puolittaa työttömyyden.
Kun poliitikko avaa suun tietää että valehtelee.
Sama koskee hallaahoa.