Mieheni kysyi haluaisinko käydä äitienpäivänä hänen vanhempiensa mökillä, kun ovat sinne kutsuneet. Vastasin siihen rehellisesti (ei ilkeällä mielellä..), että en haluaisi, mutta voin sinun mieliksesi tullakin. Mieheni tulistui ja alkoi rähjäämään tästä kommentista, vaikka hänelle on täysin selvää etten tule hänen äitinsä kanssa juttuun minuuttiakaan. Mies sitten uhkui ja puhisi marttyyrinä, että hänpä peruu sitten kyläilyn, ja yritti saada minut tuntemaan syyllisyyttä sanoistani. Muistutin miestäni niistä kerroista, kun hän ei ole tullut minun sukuni juhliin, eikä se minua edes haittaa. Sehän on hänen ja sukulaisteni välinen asia, joten mitä se minua liikuttaisi.
Ihan kun ei voisi rehellisesti puhua asioista edes omalle aviopuolisolle niinkuin ne ovat! Ärsyttää, että pitää väkisin valehdella pitävänsä jostain vaikka sukset on tosi pahasti ristissä. Kuka nyt haluaisi tavata ihmistä, joka aina arvostelee ja puuttuu toisten asioihin, määräilee ja on muutenkin inhottava?!
Ihan kun ei voisi rehellisesti puhua asioista edes omalle aviopuolisolle niinkuin ne ovat! Ärsyttää, että pitää väkisin valehdella pitävänsä jostain vaikka sukset on tosi pahasti ristissä. Kuka nyt haluaisi tavata ihmistä, joka aina arvostelee ja puuttuu toisten asioihin, määräilee ja on muutenkin inhottava?!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nekö vain kirjoittavat, joilla menee huonosti tai muuten vain on hampaankolossa jotain anoppia kohtaan, tähän palstaan. Äitienpäivän voi viettää toisinkin esim. miniän oma äiti ja anoppi puolisoineen ovat viettäneet monen, monet yhteiset juhlat äitienpäivät, joulut jne.. yhdessä, eikä siinä ole ollut mitään kummallista, yleensä on hyvin viihdytty. Tapaamiset kannattaa järjestää kodin ulkopuolella, niin silloin ei tule kenellekkään liiaksi vaivaa, eikä tarvitse pelätä arvostelua tarjousten suhteen. Saadakseen jotain hyvää aikaan joutuu jostain tinkimään, itsellä ei aina tarvitse olla niin herttasen kivaa, joskus on mukava ilahduttaa vain toisia. Jos ilahdutat muita, niin varmasti saat myös hyvää mieltä itsellesikin. Kannattaa muistaa omaa äitiä ja tunteita häntä kohtaan, myös anoppi on äiti, olkoon kuinka ilkeä tahansa, miniän ei kannata käyttäytyä samoin, sillä ennen kuin huomaatkaat olet itse anoppi..
Jos luit alkuperäisen kirjoituksen, niin eikös kirjoittaja juuri ollut valmis miehensä mieliksi menemään anoppinsa luokse kylään, vaikka ei itse asiassa olisi halunnut mennä. Ei kai anoppia nyt kuitenkaan rakastaa tarvitse vain siksi, että on puolison äiti?
Ja tiedätkö? Ei tosiaankaan ole mukava ilahduttaa edes joskus sellaista ihmistä, joka saa vain pahaa mieltä aikaiseksi. Älä edes kuvittele, että kaikki anopit tosiaan osaisivat arvostaa miniänsä elettä, saati että ymmärtäisivät ilahtua.
Anoppi ei ole miniän äiti, muistahan se. Kyllä äidilläkin on velvollisuutensa, ei sitä äitiyden varjollakaan tarvitse ihan mitä tahansa tehdä. Miksi olisit valmis vaatimaan miniältä (joka myös voi olla äiti) sellaista, mihin anoppi ei itse ikinä kykenisi?
Ei kai se ilkeyttä ole miniän puolelta, jos ei mene haukuttavaksi anoppinsa luokse. Eikös se ilahduttaminen voisi olla sellaistakin, että pysyy poissa, jos pelkkä näkeminen ärsyttää.
Tottahan sekin on, että miniästä voi tulla anoppi. Mutta ei se ihan yksi yhteen mene, että jos on "ilkeä" omalle anopilleen, niin omatkin miniät ovat sitten ilkeitä omalle anopilleen. Kyllä siinä käytös ratkaisee, eikä karma.
ensin sitä ollaan tyttöjä, sitten vaimoja sitten anoppeja, mummoja ja lopulta mullan alla !
mutta mullan alla olen kyllä hiljaa.
en minäkään mennyt anoppini luokse äitienpäivän kunniaksi eikä puolisoni siitä mitään ongelmaa nähnyt. Tosin aistin pientä loukkaantumista, mutta ei voi mitään. Ei puolisonikaan toisaalta lähtenyt minun äitini luokse, joten ei tästä kenenkään pitäisi loukkaantua.
Mitään ongelmia minulla ja anopilla ei ole, mutta en tunne oloani kuitenkaan kovin kotoisaksi mieheni vanhempien luona. Sairastuin tässä muutama kuukausi sitten enkä ole valmis keskustelemaan sairaudestani mieheni sukulaisten kanssa, joten se oli osasyy siihen miksi en halunnut lähteä.