Jos löytää rakkauden vasta 50-vuotiaana

Minusta tämä on huolista pienimpiä oikeasti. Näin yli 50- vuotiaana oppii elämään asioiden kanssa. Ajattelen itse niin, että rakkaus vaatii molemmilta paljon kunnioitusta ja arvostamista ja sitä en ole itse uskaltanut vastaanottaa, kun luottamusta toiseen on vaikea synnyttää pettymysten takia.

Täälläkin saa paljon lukea epäonnistumisista ja pettämistä, jotka itse koen vaikeiksi asioiksi käsitellä omaa tilannetta ja hyväksyä. Toisen osalta kokenut ymmärryksen puutteen takia ylireakoimisia, jotka tehnyt itsestä entistä varovaisemmaksi. Haluan edelleen uskoa löytäväni rakkauden, sitä en ole kokenut vielä yli 50 ikäisenä, mut myönteisellä suhtautumisella jatkan eloa.

Varovainen saa olla, minkä kokee toisesta hyväksytyksi itselle. Missä kulkee raja, että voisi toiseen luottaa sen verran, että rakkauskin voisi syntyä välille? Usko ollut kovilla muutamia kertoja, toivossa on parempi elää, kuin uhrata itseään väärälle ihmiselle, jonka kanssa yhdessäoloa vaikeampi toteuttaa.

Yksinkin pärjää, jollei löydä rakkautta, ei ole maailmanloppu, jollei rakkautta löydä, näin olen jo itselleni antanut ymmärtää, suhteessa olevien kanssa vaikeampi kanssa käydä, kun siellä nähdään asiat monesti niin eri tavalla. Ja ehkä arvostuskin on alentava sinkkuutta kohtaan, kun ymmärrys puuttuu.

Itseni olen ulkoistanut ystävistäni, kun aistinut, etten pärjää siellä samanarvoisena vaan tuntenut itseni enempi ulkopuoliseksi (tunne, että on väärässä seurassa). Isoissa porukoissa tällai voi käydä ja epäilyt herää.

Epävarmuus syntyy, kun läsnäoloa ei ole toisessa aistittavissa. Osaltaan myös omaa epävarmuutta tukee, ettei olla läsnä tilanteissa ja luottamuksen puute toisia kohtaan syntyy. Erityisherkkyyttä on itsellä ja toisilla sama voi kärjistää asioita väärään suuntaan.

Olen monta rakkautta jättänyt vastaanottamasta myös itseni takia, en siksi, että toinen olisi minulle riittämätön vaan siksi, etten koe olevani riittävä toiselle. Arvotaan toisen silloin itseäni paljon paremmaksi.

Silloin usko suhteen kestävyydelle ei tunnu riittävältä ja se on itselle merkityksellinen. Oma heikkouteni taitaa olla luottamuksen puute, pettymykset ruokkii varovaisuuteen, samoin huonot kokemukset. Vaadin toiselta paljon ymmärrystä. Kohtaan tämän takia ymmärryksen puutetta monilta ja haluttomuutta ymmärtää.

Anteeksi, tätä tarinaa, joka ei välttämättä anna paljoa vastauksia, joita todennäköisesti toivoit. Selkeys on monesti paras apu ulospääsylle tilanteista. Tunteiden ja järjen parempi kontrollointi. Itsensä arvostaminen ja rakastaminen, sitä löydän itsestäni vaikkei ehkä uskoisi tästä tarinastani, josta tuli turhan pitkä.

Peukkua sulle, uskon, että onnistut paremmin kuin minä.