Kittilän sutkioikeudenkäynti päätyi korkeimpaan oikeuteen kuten odotettavissa oli

Anonyymi

Sinne tämä kuuluukin. On tarpeen hakea jonkinlainen selvyys edes pieneen osaan Kittilän monipolvisessa kähmintä jutussa.

Syytäjille kiitos ja tunnustus sinnikkyydestä saattaa case sääliseen loppuun. Syyte oli nostettava, kun oli olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Missään vaiheessa ei ole tullut esiin mitään sellaista seikkaa, josta olisi voinut tehdä johtopäätöstä, ettei ole sutkutettu. Poliisien hyvin laajan ja perusteellisen tutkinnan jälkeen tämä asia oli jo ilmiselvä.

Toivottavasti syytäjän näyttö on riittävä, että tuomio korkeimmassa oikeudessa rapsahtaa. Vaikka näyttö ei tuomioon riittäisikään niin oikeudenkäynti kaikkine kustannuksineen on ollut perusteltu. Jatkoa ajatellen on pelote siihen suuntaan että luotojen ja virkamiesten kannattaa hivenen pohtia millaisia päätöksiä tekevät.

Toisaalta ei kovin paljon asioita pohtinut Puutiniskakaan kun sotki Venäjän asiat saman suuntaisesti kun Kittilän asiat. Suuruusluokka Venäjällä on tietenkin muutaman dekarin suurempi kun Kittilässä. Harkintakyvyttömyys ja oman edun tavoittelu on huono yhdistelmä. Omaa etuaan saa kaikki tavoitella kunhan ei polje omaa etuaan ajaessa kanssaihmisten etuja.

13

1227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juurikin näin. Onhan täällä keskustelupalstallakin vielä asiallisia ja analyyttisiä keskustelijoita.
      Olet täysin oikeassa Kittilän ' sutkuttelevien' päättäjien suhteen.
      Toivokaamme yhdessä. että sutkuttelijat saisivat tekojensa mukaiset rangaistukset ja maksettavaksi vanhingonkorvaukset mitä ovat aiheuttaneet yksityisille ja yhteiskunnalle sutkututellessaan, virrassa ollessaan.

      • Anonyymi

        Kaikkihan me virrassa olemmekin, kiitos Freud.


    • Anonyymi

      ei se vaikuta ku seuraavat kunnallisvaalit tulee nii ikäloput äänestäjät äänestää samat vanhat takas kunnan hallitukseen ja eikä tartte edes pärjätä vaaleissa riittää ku tuntee jonku ni kyllä paikka lautakunnissa järjestyy.

    • Anonyymi

      kyllä se niin on että
      Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

      • Anonyymi

        So what. Elävä ihminen pieree.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        So what. Elävä ihminen pieree.

        Pohjoissuomalainen anal lube ja jarruraitakalsarihuumori alkaa puremaan mielivaltaa harjoittavia kirjoittajiaan. Vai alkaako?
        "Me teemme mitä tahdomme, tumputtaka..." tuo on jäänyt mieleen Inaripalstalta.
        -Kade? Miksi kadehtisin laittomuuksia puolustavia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoissuomalainen anal lube ja jarruraitakalsarihuumori alkaa puremaan mielivaltaa harjoittavia kirjoittajiaan. Vai alkaako?
        "Me teemme mitä tahdomme, tumputtaka..." tuo on jäänyt mieleen Inaripalstalta.
        -Kade? Miksi kadehtisin laittomuuksia puolustavia?

        Lypsäkkö vielä noilla jarruraitakalsareilla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lypsäkkö vielä noilla jarruraitakalsareilla?

        kkk?


    • Anonyymi

      Ymmärrän hyvin että korkeimmassa oikeudessa tuomion saavat paskovat housuihinsa. Eihän he enää muuta voi...voi voi!!!

      • Anonyymi

        Mutta voivottelu johtaa jäävuorelle kiipeamisen tarpeeseen. Jäävuoren huipulla sitä ymmärrystä nyt tarvitaan, ei sohvaperunana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta voivottelu johtaa jäävuorelle kiipeamisen tarpeeseen. Jäävuoren huipulla sitä ymmärrystä nyt tarvitaan, ei sohvaperunana.

        Varmaan näin mutta tärkeintä on että sutkit ovat paskoneet pöksyihinsä. Voi sitä ruikelon määrää, ja lisää lykkää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan näin mutta tärkeintä on että sutkit ovat paskoneet pöksyihinsä. Voi sitä ruikelon määrää, ja lisää lykkää.

        Enhän ovat pelkkiä nettitunnustuksia.
        Totuuskomissiolle niiden arvo on nolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enhän ovat pelkkiä nettitunnustuksia.
        Totuuskomissiolle niiden arvo on nolla.

        Ei ne mielestäni ole nollan arvoisia. Aina kun joku on paskonut housuihinsa on joku vilppi tapahtunut. Normaali ihmiset eivät pasko housuihinsa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6404
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3833
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3210
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      979
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      869
    Aihe