Musiikin mysteerio

Jos musiikin synnyttämät kokemukset olisivat kauttaaltaan pelkästään subjektiivisia, taidetta ei tarvittaisi mihinkään eikä sillä olisi sitä funktiota mikä sillä on ja voisimme kutsua mitä tahansa roskaa taiteeksi jos kokemukset olisivat aina vain subjektiivisia tuntemuksia jotka ilmenisivät esim. sentimentaalisena kyynelehtimisenä sillä suuri taide sisällyttää itseensä paljon subliimimpia, ylevähenkisempiä ja emotionaalisesti musertavampia sieluntiloja jotka poikkeavat täysin kuulijan omista subjektiivisista tuntemuksista jotka äly tunkee ulos tajunnasta.

Subektin tajunta on tietenkin se paikka jossa ne ilmenevät koska tajunta on se instrumentti jolla me vastaanotamme ja koemme asioita eikä tajunta ilman esinettä ole mikään tajunta mutta ne objektiiviset sieluntilat jotka säveltäjä loihtii eteemme vaikka jonkin oopperahahmon musiikillisen ilmentymän muodossa eivät ole vastaanottajan subjektiivisia tuntemuksia vaan objektivoitua tunnetta joka tunkee vastaanottajan subjektiiviset tuntemukset tahtona ulos tajunnasta hän voi täysin samaistua kohteeseensa ja kokea omia subjektiivisia tuntemuksiaan korkeampia yliaistillisia sieluntiloja jotka vain harvat tosinerot ovat kokeneet ja kyenneet valamaan musiikkiinsa jotka kuulijalla on mahdollista kokea jos hän on oikeaan tilaan viritäytynyt.

Säveltäjän musiikkiin valama ja puhtaan mielteen alueelle heijastuva objektivoitu tunne jonka kuulija vastaanottaa ja joka ottaa hänet valtoihinsa on kaukana vastaanottajan omista subjektiivisista tuntemuksista jotka tulevat tungetuksi tahtona ulos tajunnasta poiketen niistä radikaalisti. Se minusta suuri mysteeri onkin että joku nero on kyennyt kokemaan ja hallitsemaan "korkeammanasteisten psykofyysisten tilojen" (Vladimir Ashkenazy) sisimmän ytimen ja pukemaan ne vieläpä musiikiksi, sanoiksi tai jonkun muun taiteen muotoon jotka sitä kautta välittyvät vieläpä kuulijalle. lukijalle tai kuvataiteen katsojalle. Siihen pystyvät vain harvat nerot.


Syväluotaavat sielulliset kokemustilat joissa tahto ja minuus katoavat kokonaan tajunnasta ovat erittäin vaikeita tavoittaa etenkään samanaikaisesti suuren perusjoukon toimesta koska se ei tapahdu samalla tavoin kuin tarjoilija kutsutaan luokse kuten Karajan on todennut ja musiikista katharsiksen kokemisen edellytys on vielä usein se että kuulija on joko onneton rakkaudessaan tai ylipäänsä vain onneton jolloin suuri säveltaide ikään kuin kykenee puhdistamaan ja kirvoittamaan sielun kuorman kuunteluprosessin aikana ja muuttamaan kuulijan psyykkisen kokemus-ja tunnetilan täysin vastakkaiseksi. Tarkkaan kirjalliseen selvitykseen mitä koin lukioikäisenä Mozartia kuunnellessa tulisi myös nivustaipeiden valtimoiden ja sydämen kiivas sykintä, hikikarpaloiden valuminen pitkin kylmän ja muutoin hyvin levollisen transsiin vaipuneen kehon rintamusta, kirkkaasti valaisevaa hehkulamppua muistuttavan pallomaisen objektin väikkyminen häikäisevästi tajunnassa, kuin ulkoapäin tulevan geniuksen alkaessa toimia ottaen kehon joka solua myöten valtoihinsa, valon ja rakkauden hengen täyttäessä tajunnan ja kuulohavainnon kadotessa tahtonsa ulos tajunnasta niin etten muistanut enää nuottiakaan juuri soineesta tuikitutusta musiikista.