Hienostuneisuudesta

Nuori polvi, joka esiintyy netin keskustelupalstoilla, ei enää tiedä, millaista oli ennen, kun NIMETTÖMIÄ nettialustoja ei ollut. Muutos on ollut VALTAVA, ja siihen ovat monet kiinnittäneet runsaasti huomiota.

Nimettömillä puskasta huutelijoilla ei ollut vain noin kolmekymmenta vuotta sitten mitään tietä julkaista ajatuksiaan. Lehtien nettiin nähden minimaalisen pienet yleisönosastotkin olivat raskaasti sensuroituja, eikä mikään hävyttömyys päässyt läpi.

Lehtiin, radioon ja teeveehen verrattuna nykyinen netti on silkkaa hävyttömyyttä. Suuren muutoksen on tietysti mahdollistanut tekninen kehitys, joka on tullut JÄÄDÄKSEEN, ja jonka olemassaolosta kaupallinen intressi pitää huolen.

Mahdollisuus huutaa puskista nimettömästi, vieläpä niin, että käyttää YHTEISTÄ nikkiä muiden kanssa, ja salaa, onko kyse sama vai eri henkilö kuin aikaisemmilla kerroilla, on lyhyessä ajassa luonut pöyristyttävän keskustelukulttuurin, jossa toisen HAUKKUMINEN on pääasia. Ihmisen alhaisimmat vietit ovat saaneet ilmaisukanavan.

Mutta on vielä olemassa myös rinnakkainen entinen maailma entisine hienostuneine tapoineen. Meillä sairailla vanhuksilla, jotka emme enää ole poistuneet kotoa kuin lääkäriin - minäkään en kolmeen vuoteen - on hyvin vähän, tai ei ollenkaan kontakteja muihin ihmisiin.

Toisaalta netti on tuonut valtavan määrän tietoa kotiin, ja mahdollisuuden meille miehille myös nähdä loputtomasti naiskauneutta ilman rohkeusrajoja. Naistenkin enemmistö katsoo vakioisesti vastaavaa, mutta naisia miellyttävää.

Ja on syytä mainita, että tässä materiaalissa on paljon myös silmiä hivelevää hienostuneisuutta. Henkilöt, jotka eivät psyykkisen rakenteensa takia pysty hienostuneisuutta kokemaan ja näkemään, ovat samankaltaisessa tilanteessa psykopaatin kanssa. Puutetta ei voi korvata lääkkeillä eikä aivojen varaosilla. 🌹👀

23

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuskinpa tältä palstalta montaakaan niin nuorta löytyy, etteivätkö tietäisi millaista maailma oli ennen keskustelupalstoja.

    • Anonyymi

      Tuohan on onni sinulle, sillä sun tekstisi eivät olisi ikinä tulleet tuolloin julkaistuksi missään muualla kuin korkeintaan pornolehdissä.

    • Anonyymi

      Sanoo nimimerkin taakse piiloutuva saarnaaja, joka ei ikinä uskaltaisi saarnata saarnojaan omalla nimellään ja kasvoillaan.

      • Anonyymi

        Nimenomaan. Syyttää taas muita siitä, mitä ITSE tekee. Lisäksi tyyppi on patologinen valehtelija. Kukaan ei enää usko tätä trollia vanhukseksi. Sairas tuo kuitenkin on.


    • En hauku ketään, mutta en kuitenkaan koe olevani erityisen "hienostunut" ihminen.
      Varsinkaan nettipornoa katsellessa.

      • kynä.mi

        Porno on äärettömän laaja käsite, ja sitä on hyvin erilaista, joten myös sitä katselevilla ihmisillä on hyvin erilainen käsitys pornosta sen mukaan, mitä itse katselee.

        On mitä hienostuneimpia ja kauneimpia muotoja, vaikka on seksuaalisesti täysin avointa ja on likaista saastaa. Esimerkiksi feministien likainen kuva pornosta on ihan sen mukainen, millaista itse katselee. Sellaista, joka on hyvin luotaantyöntävää, mutta katselijalle itselleen välttämätöntä. 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Porno on äärettömän laaja käsite, ja sitä on hyvin erilaista, joten myös sitä katselevilla ihmisillä on hyvin erilainen käsitys pornosta sen mukaan, mitä itse katselee.

        On mitä hienostuneimpia ja kauneimpia muotoja, vaikka on seksuaalisesti täysin avointa ja on likaista saastaa. Esimerkiksi feministien likainen kuva pornosta on ihan sen mukainen, millaista itse katselee. Sellaista, joka on hyvin luotaantyöntävää, mutta katselijalle itselleen välttämätöntä. 🌹👀

        Epäilemättä sinä tunnet pornon HUOMATTAVASTI laveammin kuin me normaalit ja terveet ihmiset, olethan addikti ja suurkuluttaja. Mutta vaikka kuinka poistat totuuden sisältäviä kommentteja, ei se muuta tosiasioita mihinkään.


    • Anonyymi

      Huomioi, että itse haukut täällä kaikenaikaa feministejä.

    • Anonyymi

      Orangit pukeutuu win win in shadekseen.

      • Anonyymi

        Orangit on hirveen söpöi. Me aika usein turistaankin niitten kanssa herkkukorpulla ja herkkuteellä. 👻


    • Hiukan menee sivuun pääaiheesta, mutta on eräs mielenkiintoinen piirre sekä elävässä elämässä että täällä netissä. Ehkä aivan kaikki eivät tule havainneeksikaan.

      Ihmiset ovat mielenterveyden ongelmista vaietessaan jopa ylivarovaisia, varsinkin niitä kohtaan, joihin tuntee ryhmäsolidaarisuutta. Siten harhaiselta voi kokonaan jäädä tietämättä, että yleisesti häntä pidetään harhaisena.

      Tuskinpa keneltäkään on jäänyt huomaamatta, kuka palstan erittäin aktiivisista kävijoista elää mielikuvitusmaailmassaan, mutta koskaan kukaan, lukuunotamatta minua, ei ole tätä hänelle sanonut.

      Olen käsitellyt harhaisuutta myös yleisellä tasolla. Olen maininnut, että harhaisia ajatuksia ei voi poistaa millään keinolla, mutta neuroleptilääkitys tekee niistä välinpitämättömämmäksi.

      Sivuoireena vain on se, mitä potilaat valittavat, että "mikään muukaan ei tunnu oikein miltään". Sivuoireet ovat niin kiusalliset, että lääkärin määräämät lääkkeet jäävät usein ottamatta.

      Eräs asia on minua jäänyt askarruttamaan. Epäileekö harhainen kuitenkin, ettei häntä uskota, koska hän jatkuvasti tuntuu vakuuttelevan muita? Siitä, että hän itse uskoo harhoihinsa, ei liene epäilystä.

      Wikipedia muuten arvelee, että harhaisuuden takana olisi päättelyvirhe johon vetominen järkisyihin ei auta. 🌹👀

      • Anonyymi

        Ai, en ole nähnyt kirjoittaneen tuollaista itsellesi. Koska sä niin teit?


      • Anonyymi

        Tuohan kertoo suoraan sinusta!


      • Anonyymi

        Ja taas niputetaan monta yhdeksi. Mutta kun haluat sormella osoitella, niin kerro toki meillekin, ketä tarkoitat. Jos siis et puhu itsestäsi.


    • Viimeiseen lauseeseen ei juurikaan lisättävää. 😂🤯

    • Anonyymi

      Tämä palsta on kuuluisa siitä, että on keskustelupalstojen alinta saastaa. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa. Ehkä se tämän viehätys onkin.

      Aina voi mennä myös vaikkapa faceen, ja lisätä siellä kavereiksi vaan mukavia ihmisiä, jotka ovat asioista samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Mäkin oon kyl huomannu sen. Kyöpelilakalakin joutuu heti pyykkiin, kun on vaan piipahtanu tääl. 👻


    • Hienostuneisuutta ei voi millään tavalla kuvata sellaiselle, jolla ei ole kykyä sitä käsittää. Aivan sama, kuin puhuisi kieltä, jota toinen ei ymmärrä. 🌹👀

      • Anonyymi

        Makuasioista ei voi kiistellä. Se mikä sinusta on hienostunutta, on jostakin toisesta hirveää kuraa.


    • Tätä mää en kyl bonjaa. Ketjus on Bolidenin mainos, jos superviehkee pimunen kertoo haluuvansa sinkkutehtaalle. 👻

      • Anonyymi

        Anteeks, ku mä taas mokasin ton tietsikan kanssa, joka on niiku yhteinen kyniksen kans. Kommenkki meni sen nikillä, vaik oli tarkotus lähettää se aniksena ja mun logolla. 👻


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeks, ku mä taas mokasin ton tietsikan kanssa, joka on niiku yhteinen kyniksen kans. Kommenkki meni sen nikillä, vaik oli tarkotus lähettää se aniksena ja mun logolla. 👻

        juu juu, uskoo ken tahtoo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeks, ku mä taas mokasin ton tietsikan kanssa, joka on niiku yhteinen kyniksen kans. Kommenkki meni sen nikillä, vaik oli tarkotus lähettää se aniksena ja mun logolla. 👻

        mitä v***a. No eihän siinä mitään, mutta sun 80v sulat meni nyt vaihtoon. Minä jos kuka, olen sinua kannoillasi. Vähän kuin olisimme jälleen taas tässä näin...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2914
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2892
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1684
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1448
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe