Treenin uudistus

Olen treenannut salilla jo muutaman vuoden, joista alku oli aika haparointia. Koko ajan on ollut erilaisista syistä pieniä ja isompiakin katkoksia treenissä ja olen turhanpäiten sompaillut pienen lihomisen ja laihduttamisen välillä. Toisin sanoen tulosta ei pääse tällä keinoin syntymään...ainakaan kovin tehokkaasti.
Nyt elämäntilanne on rauhottunut ja salikatkoksia ei pitäs tulla juurikaan.

Mittaa on reilut 160cm ja painoa siinä 60kg. Kovin paljon en massaa haluaisi kerätä, koska olen jo suht "iso", vaan en niin lihaksikas kuin toivoisin. Eli vähän on rasvaakin liikaa, IMO.
Voimat on huonot verrattuna nykyiseen lihaskokoon ja haluaisin voimia siis lisätäkin. Mutta myös lihaksiin olis kiva saada vähän kokoa ja muotoa. Mutta millekään bulkille en ala, koska olen lihoamiseen taipuvaista tyyppiä.

Olen tehny 3-jakoisella ohjelmalla, sarjoja yleensä 3, ja toistoja sarjassa 8-12. Vähän vaihdellen. Ruokavalioasiat on tiedossa, mutta ei ehkä aina täysin käytössä.

Miten siis muuttaa treeniäni, jotta saisin lisää voimaa (mutta vähän myös lihaksia)? Millaisia sarjoja ja toistoja? Muita vinkkejä?
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Säännöllinen treeni ja ne ravintoasiat kuntoon. Siitä se lähtee. Alussa tapahtuu ja homma etenee. Muutaman kuukauden jälkeen jos alkaa tuntua, että ei kehity niin sitten muutat ohjelmaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isabella kirjoitti:

Olen treenannut salilla jo muutaman vuoden, joista alku oli aika haparointia. Koko ajan on ollut erilaisista syistä pieniä ja isompiakin katkoksia treenissä ja olen turhanpäiten sompaillut pienen lihomisen ja laihduttamisen välillä. Toisin sanoen tulosta ei pääse tällä keinoin syntymään...ainakaan kovin tehokkaasti.
Nyt elämäntilanne on rauhottunut ja salikatkoksia ei pitäs tulla juurikaan.

Mittaa on reilut 160cm ja painoa siinä 60kg. Kovin paljon en massaa haluaisi kerätä, koska olen jo suht "iso", vaan en niin lihaksikas kuin toivoisin. Eli vähän on rasvaakin liikaa, IMO.
Voimat on huonot verrattuna nykyiseen lihaskokoon ja haluaisin voimia siis lisätäkin. Mutta myös lihaksiin olis kiva saada vähän kokoa ja muotoa. Mutta millekään bulkille en ala, koska olen lihoamiseen taipuvaista tyyppiä.

Olen tehny 3-jakoisella ohjelmalla, sarjoja yleensä 3, ja toistoja sarjassa 8-12. Vähän vaihdellen. Ruokavalioasiat on tiedossa, mutta ei ehkä aina täysin käytössä.

Miten siis muuttaa treeniäni, jotta saisin lisää voimaa (mutta vähän myös lihaksia)? Millaisia sarjoja ja toistoja? Muita vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu