Olen ihan pihalla. Jotenkin olen ihan selvästi kaunistunut tässä aikuistuessa, rumasta ankanpojasta joutseneksi! Olen entistä pitempi, laihempi ja terveemmän näköinen. Teininä olin kaikkea muuta ja silloin minäkuvani muotoutui; mutta nyt, kuka peilistä nyt katsoo? Olenko se minä ? Opin mieltämään itseni tietynlaiseksi, johon kuului ominaisuutena tietty vaatimattomuus..
Miehet katselevat nyt kaduilla perään. En osaa käsitellä sitä, koska koen, että he huomaavat (nyt kohentuneen) ulkonäköni - henkisesti olen edelleen se näkymätön ja huomaamaton tyttö. Eivät ne ihastu oikeaan minuun, ajattelen!
Myös monet tuttavat ovat outoja kohtaani.Hekin olivat jo "lokeroineet" minut, ja nyt, he eivät usko näkemäänsä, kun näytän niin paljon paremmalta! Jopa muuttuvat etäisemmiksi ja välttelevät minua, sekä huhujen mukaan pähkäilevät keskenään, miten BITCH mä olen! Eihän sellaista saa tehdä: alkaa oikein näyttää hyvältä, tämä bitch!
Noista ylläolevista ongelmista johtuen olen sekaisin.Oikeasti olen onnellinenkin, eihän tällaisesta voi valittaakaan.Mutta ongelmani on etten nyt tiedä kuka olen: se ennen niin näkymätön vai nykyinen "tosinaaras"! Miehiä alkaa olla tarjolla, ja mitä mä teen, käyttäydyn oudosti, koska olen minäkuvakriisissä!
Järkeillyt olen että koska terveys on jokaiselle tärkeintä elämässä, ja tämä varmasti on merkki hyvästä sellaisesta (vahventunut luusto, kiiltävämmät hiukset ym.) niin siinä mielessä täytyy olla kiitollinen Luontoäidille.
Miten pitäisi suhtautua niihin ihmisiin, jotka eivät "sulata" pitempää varttani, pitempiä sääriäni, naisistunutta ilmettäni? Olen iso tyttö nyt ja tämähän on vain biologiaa.Sosiologisesti en saa "anteeksi rikostani". Koska monet oikein järkyttyvät, mitä menin tällaista tekemään, että oikein kasvoin! Eihän sitä edes kukaan tee, vaan se tapahtuu.Luonnon rikos, ei mun. Miehiltä opettelen ottamaan vastaan uudenlaista huomiota.Heitä en voi syyttää omista kriiseistäni.
Miehet katselevat nyt kaduilla perään. En osaa käsitellä sitä, koska koen, että he huomaavat (nyt kohentuneen) ulkonäköni - henkisesti olen edelleen se näkymätön ja huomaamaton tyttö. Eivät ne ihastu oikeaan minuun, ajattelen!
Myös monet tuttavat ovat outoja kohtaani.Hekin olivat jo "lokeroineet" minut, ja nyt, he eivät usko näkemäänsä, kun näytän niin paljon paremmalta! Jopa muuttuvat etäisemmiksi ja välttelevät minua, sekä huhujen mukaan pähkäilevät keskenään, miten BITCH mä olen! Eihän sellaista saa tehdä: alkaa oikein näyttää hyvältä, tämä bitch!
Noista ylläolevista ongelmista johtuen olen sekaisin.Oikeasti olen onnellinenkin, eihän tällaisesta voi valittaakaan.Mutta ongelmani on etten nyt tiedä kuka olen: se ennen niin näkymätön vai nykyinen "tosinaaras"! Miehiä alkaa olla tarjolla, ja mitä mä teen, käyttäydyn oudosti, koska olen minäkuvakriisissä!
Järkeillyt olen että koska terveys on jokaiselle tärkeintä elämässä, ja tämä varmasti on merkki hyvästä sellaisesta (vahventunut luusto, kiiltävämmät hiukset ym.) niin siinä mielessä täytyy olla kiitollinen Luontoäidille.
Miten pitäisi suhtautua niihin ihmisiin, jotka eivät "sulata" pitempää varttani, pitempiä sääriäni, naisistunutta ilmettäni? Olen iso tyttö nyt ja tämähän on vain biologiaa.Sosiologisesti en saa "anteeksi rikostani". Koska monet oikein järkyttyvät, mitä menin tällaista tekemään, että oikein kasvoin! Eihän sitä edes kukaan tee, vaan se tapahtuu.Luonnon rikos, ei mun. Miehiltä opettelen ottamaan vastaan uudenlaista huomiota.Heitä en voi syyttää omista kriiseistäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihmisillä näyttää olevan vahvoja ennakoasenteita, ja "paremmaksi itseään luulevien" kyräily on arkipäivää.
Jos nyt kuitenkin olet vanha herttainen itsesi upeammalla ulkomuodolla, niin miksi et sitten menisi hälventämään niitä epäluuloja olemalla mukava ja vaatimaton ihminen ? Näytä että et olekaan BITCH.
Olen kokenut aivan saman asian. Teininä olin hieman pyöreä, silmälasipäinen, raudat hampaissa. Itsetuntoni oli nujerrettu, koska koulussa kundit pilkkasivat raasti.
Eräänä kesänä lukiossa sitten kuoriuduin perhoseksi. Laihduin ja pääsin raudoista ja silmälaseista eroon. Enkä oikein tiennyt, kuinka olisi ollut.
Opiskeluaikoina tapasin uusia ihmisiä, jotka tuntematta minua lokeroivat minut "nätiksi tytöksi". Moni oli jopa näkevinään minussa ylpeyttä. Todellisuus oli, että olin yhä äärettömän epävarma itsestäni vaikka kuoreni olikin lähes täydellinen. Ystäväni ihmettelivät heikkoa itsetuntoani. Itsetunnon puutteeni seurasi minua seurustelusuhteisiini, ja jokaisen eron olen kokenut puutteeksi minussa.
Nyt olen lähes 28-vuotias sinkku. Olen yhä pyörällä päästäni siitä, mitä oikeasti olen ja mikä on vain minun tai muiden luomaa kuvitelmaa.
En oikeasti osaa tällä hetkellä sanoa, olenko kaunis tai viehättävä. Tiedän sitä olleeni nuorempana, ja moni terveellä itsetunnolla varustettu ihminen pitäisi itseään näillä piirteillä varmaankin kauniina. Itse näen itseni jo parhaat päivänsä ohittaneena, vähän jo "rypistyneenä" ja muutamilla kiloilla pyöristyneenä. Nyt on käsillä toinen minäkriisi, sillä "kauniit" vuoteni osoittivat, että pelkällä ulkonäöllä sai jo paljon kauniita asioita. Maailma on valitettavan ulkonäkökeskeinen. Mikä ihmisarvoni on, jos nyt rupsahdan. Pelkään, että löydän itseni elämäni stressivuosista, ja kun ulkonäköä ei enää olekaan, niin kas, en olekaan enää niin kiinnostava.
Minulla on samantyyppinen ongelma. Olin nuorempana täysin tyylitajuton ulkonäon ja pukeutumisen suhteen. Löysiä t-paitoja, lökähousuja, maiharikenkiä, nilkkasukkia hameen kanssa, tuulipukuja, lippalakkeja ym. ei ole ikävä. Kasvoiltani en ole koskaan ollut ruma, mutta en myöskään huomiota herättävän kaunis. Lisäksi olen viime vuosina laihtunut, ja naisellinen pitkä vartaloni on päässyt paremmin esille. Olen löytänyt tyylini, joka sopii minulle, ja jossa viihdyn itsekin. Klassinen, naisellinen ja tyylikäs. Lisäksi kasvatin hiukseni pitkiksi.
Mutta kuinka suhtautua saamaani huomioon miesten taholta? Se saa minut joskus hämilleni, koska en ole siihen tottunut. Ainahan olen seuraa menoissa saanut ennenkin, mutta en ole tottunut siihen tavallisessa arkipäivässä. Sisälläni kuitenkin asuu edelleen se ujo, epävarma tyttö, joka pelkää paljastumista.
minulle on käynyt aivan samoin.Muistan elävästi sen illan kun menin baariin ilman laseja.Silmäni ilman laseja ovat isot,joten kun olen ilman laseja saan aina kommentteja kauniista silmistäni.Pitkään tuntenmilta miehiltä on tullut kommenttia et oletpa muuttunut ja muutenkin saan miesten huomion.Olen huomannut että se kismittää joitakin kavereitani ja olenpa kuullut sanan huora kun vain juttelin parin eri miehen kaa saman baari-illan aikana..