Sulautuva rakkaus

Anonyymi

Aleksis Kivi eli Alexis Stenvall ymmärsi asian, josta tällä palstalla ei juuri puhuta, rakkauden niin suuren määrän, että tuntee sulautuvansa seksissä täydellisesti yhteen toisen kanssa.

Vain yhden olen täällä havainnut käyttävän sanoja, jotka kertovat tästä tuntemuksesta, mutta tuntemus onkin niin sanoin ilmaisematon, että se on sanojen lisäksi täytynyt kokea itse. Joka sen kokee, ymmärtää sanatkin, mutta joka ei koe, sille sanat ovat hepreaa, merkityksetön sanapötky.

Kiven näytelmässä Nummisuutarit Esko iloitsi jo etukäteen, että sitten on vain yksi Eskokreeta. Ehkä nykyisin sanoisimme Kreetaesko. Kertoo, että Kivi oli tajunnut seksin syvimmän muodon, rakkaudellisen seksin kylmän vaihtokaupan sijaan.

Koulussa luimme Seitsemää veljestä, joka ei minulle todellakaan auennut, eikä aukea edelleenkään. mutta Kiven rakkauslyriikka on toista maata. Seuraavaa ei saa lukea hutaisemalla. Siihen on paneuduttava:

ALEKSIS KIVI: SUNNUNTAI

Mä muistan sen lempeän laakson, / ainiaan muistan sen,
miss’ istuin ma neitoni kanssa, / hellästi syleillen;
ja kiirehti kesänen päivä, / sunnuntaipäivä tyyni.

Me varjossa valkean tuomen / istuimme ruohistoss’
ja allamme kimmelsi järvi / paisteessa auringon
ja loiskelit Ahtolan immet / kultasell’ santarannall’.

Sen toisella rannalla seisoi / temppeli korkea,
siell’ kuulimme virsien veisun / ihanast’ huokaavan
ja viimein, kuin jumalten maasta, / temppelin kello pauhas.

Ja katselin kaukasta vuorta / ylhäällä pohjosess’
kuin ihmeellist’ Onnelan maata. / - Unien kangastus!
Kosk’ impeni sylissäin istui / temppelin kellon pauhuss’.

Mut vait oli impeni kaino, / katsahtain korkuuteen
ja poskellans kyynele kiilsi / helmenä kirkkaana.
Mun käteni ihanast’ eksyi / kiharains mustaan yöhön.

Niin vietimme lempeäss’ laaksoss’ / päivämme autuaan;
Me varjossa valkean tuomen / istuimme ruohistoss’,
ja läheni kesänen ehtoo, / sunnuntai-ehtoo tyyni.

x x x x

Kiinnitkänet huomiota säkeeseen "Kosk’ impeni sylissäin istui / temppelin kellon pauhuss’." Ajalle oli tyypillistä, että sukupuoliyhteys kerrottiin kietoilmaisuin. Kun neito istui sylissä, se tarkoitti seksiä, kuten kansanrunossa Kreivin sylissä istunut.

Säkeen "Mun käteni ihanast’ eksyi / kiharains mustaan yöhön." voi myös tutkita viittaavan tukkaan, mutta ei oikein auringospaisteessa. "Musta yö" löytynee toisaalta. Siis lienee kyse hellästä sukupuolielinten hyväilystä.

Kivi osaa kuvata rakkauden tavalla, jota muualla en ole tavannut. Kuitenkin hän joutui kuvaamaan enemmän toivetta. Itse sai vain harvoin kokea täydellisyyttä. 🌹👀

7

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin se on kun on yhdessä ihmisen kanssa jota rakastaa. On kokemus sellaisesta.

      • Olet ymmärtänyt. 🌹👀


    • Anonyymi

      Aaaah. Seksialoitus lauantaille! Melkein tulin.

    • Anonyymi

      Täydellinen yhteensulautuminen.

      Se voi joistakin tuntua uhkaavalle, kuin tulisi samalla hotkaistuksi.

      Rakkauteen täydellisesti antautuminen merkitsee ihmiselle täydellisen haavoittumisen mahdollisuutta. Siksi moni himmailee.

      • Se on todellakin antautumista, alttiiksikin asettumista, ja molemmin puolin, sekä täydelleen rajatonta ja ilman ehtoja, 🌹👀


      • Ja kun sitten sattuu, tietää että on rakastanut. Siksi en ikinä himmaile jos rakastan, rakastan sata lasissa ja annan itseni tuntea.

        Himmailen vain, jos olen vaarassa satuttaa jotakuta toista tunteillani. Itseäni en säästele. Pitäisi kyllä oppia säästelemään..


      • Bätääs kirjoitti:

        Ja kun sitten sattuu, tietää että on rakastanut. Siksi en ikinä himmaile jos rakastan, rakastan sata lasissa ja annan itseni tuntea.

        Himmailen vain, jos olen vaarassa satuttaa jotakuta toista tunteillani. Itseäni en säästele. Pitäisi kyllä oppia säästelemään..

        Totta, syvä rakkaus ei himmaile. 🌹👀


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1829
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1141
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1135
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      992
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      153
      862
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      856
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      761
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      54
      701
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe