Hampuri Masters

Toivottavasti tässä turnauksessa espanjalaisten
ja argentiinalaisten ylivalta päättyy.Vaikkakin
turnaus pelataan massalla.Federer on tosin tullut
takaisin.
Turnaus on jälleen 64 pelaajan kaavio.
Itse toivon Kiwin ja Hasin marssia kohti kärkeä.

Myös sympatiat menevät Gugalle ja toivoisi,että
miehen peli sujuisi nyt jo hieman paremmin.
11292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sinä se jaksat odottaa Kieferin nousemista.. Kieltämättä itsekin kyllä toivoisin Haasin pääsevän sille tasolle, jolla se ennen ongelmiaan oli enkä tietysti kiellä etteikö Kieferkin hyvää tennistä pelaisi. En tosin usko kumpaankaan. Kiefer on tuolla tasolla jo vääntänyt vuosia.
Hampurissa kyllä saisi Rogi taas tehdä viime vuoden temppunsa ja napata voiton massamiesten alta. Vuosi sitten voitti Corian, nyt voisi voittaa finaalissa vaikkapa Nadalin. Jotenkin vaan tuntuu kaikesta huolimatta toiveajattelulta. Federerin peli massalla antaa kyllä aihetta skeptisyyteen. Ei voi mitään.
Toisaalta eipä kukaan koskaan ole voittanut kolmea Mastersia Garrosia putkeen.. Tuskin voittaa tänä vuonna Nadalkaan.

Äänestä
  • nadalinkin pelitaso laskee myös kohta..uskon,
    että lasku alkaa jo hampurissa.miehen/pojan on
    pakko olla jo väsynyt kun taitaa olla pelannut
    4vk tennistä ja aina taistellut turnausvoitosta.
    sen on pakko jo näkyä nuoren miehen fysiikassa.

    harmittaa vaan kun nadal on lähellä haasia kaa-
    viossa,toisaalta roddick on voitettavissa.
    vaikka ei tosiaan hrbaty mikään helppo ole.
    niitä ei enää tenniksessä olekaan.
    kieferin kaavio on parempi.tosin federer on lähellä.

    kiwihän saavutti olympiahopean nelinpelissä ateenassa ja omaa 4 puolivälieräpaikkaa grand slameissa.puhut totta,että viime vuosina mies
    on rämpinyt,mutta kun katsoo esim.miehen suorituksia ranskan avoimissa uskoo miksei hän
    tällä hetkellä pärjää.mutta mielestäni peli kulkee alustalla kuin alustalla jos vain peli on kuosissa.
    kieferhän on loistava kovien kenttien pelaaja ja
    kun se kiertue alkaa usassa niin uskon kiwin olemaan monissa turnauksissa pitkällä.

    se on hyvä kun kuuntelee haasin ja kieferin kommentteja hävittyjen ottelujen jälkeen että edelleen heillä on valtava menestysnälkä.
    pidän kieferiä lahjakkaampana pelaajana kuin haasia,mutta kieferin uraa on myös vaivannut
    varsinkin rannevammat ja muut vaivat.

    kiefer on ehdottomasti maailman top 10 kovilla kentillä.

    Äänestä

Federer tekee tosiaan paluun, mutta avauskierroksen vastustaja Verdasco ei todellakaan ole helpoimmasta päästä. Federerin turnausvoittoon en kyllä oikein jaksa uskoa.

A Rod kohtaa olympiavoittaja Massun ja joutuu kyllä tekemään täyden päivätyön, mikäli aikoo ottelusta selvitä voittajana.

Nalbandian saa vastaansa mieluummin nopeammilla alustoilla viihtyvän Ruotsin Söderlingin. Coria ottaa mittaa USA:n veteraanipelaajasta Vincent Spadeasta ja Nadal Venäjän Andrejevista.

Yksi ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisimmista otteluista on varmasti Carlos Moyan ja Fernando Gonzalezin ottelu. Kummallakaan pelaajalla peli ei kuitenkaan viime aikoina ole kulkenut läheskään parhaalla mahdollisella tavalla.

Luulen, että massaspesialistit jyräävät tässäkin turnauksessa ja voittaja löytyy porukasta Coria, Nalbandian, Gaudio ja Nadal. Corian ja Nadalin vire ei tosin välttämättä pysy enää niin korkealla kuin nyt muutaman viikon ajan on pysynyt.

Äänestä

Jo ensimmäisenä pelipäivänä A Rod kohtasi parempansa, kun Nicolas Massu voitti yhdysvaltalaisen 7-6,4-6,7-5. Federer päihitti Verdascon 6-4,6-3, ja voittoihin pelasivat myös Ferrero ja Kuerten.

Joachim Johansson koki toisen peräkkäisen ensimmäisen kierroksen tappionsa, kun Grosjean voitti ruotsalaisen 6-1,6-4. Johanssonilla peli näyttää kulkevan yllättävän kehnosti massalla, vaikkakin se ei hänen paras alusta olekaan.

Äänestä
  • Carlos Moya vetäytyi kisasta olkapäävamman takia ja hänen paikkansa kaaviossa otti Ranskan Mathieu. Tämä kuitenkin hävisi Chilen Gonzalezille. Toivottavasti Moyan vamma ei ole niin paha, että häneltä jäisi Ranskan avoimet väliin. Viime vuoden Aussie Openistahan Moya joutui jäämään sivuun nyrjäytettyään nilkkansa edellisellä viikolla.

    Nalbandian hävisi yllättäen Söderlingille suoraan kahdessa erässä kuin myös kävi Agassille Feliciano Lopezia vastaan. Coria ja Gaudio jatkavat vakuutavilla voitoilla toiselle kierrokselle.

    Äänestä

  • santoro kirjoitti:

    Carlos Moya vetäytyi kisasta olkapäävamman takia ja hänen paikkansa kaaviossa otti Ranskan Mathieu. Tämä kuitenkin hävisi Chilen Gonzalezille. Toivottavasti Moyan vamma ei ole niin paha, että häneltä jäisi Ranskan avoimet väliin. Viime vuoden Aussie Openistahan Moya joutui jäämään sivuun nyrjäytettyään nilkkansa edellisellä viikolla.

    Nalbandian hävisi yllättäen Söderlingille suoraan kahdessa erässä kuin myös kävi Agassille Feliciano Lopezia vastaan. Coria ja Gaudio jatkavat vakuutavilla voitoilla toiselle kierrokselle.

    1.kierroksen poimintoja:
    FEDERER:VERDASCO 64 63
    KUERTEN:PAVEL 62 61
    CORIA:SPADEA 60 62
    FERRERO:MELZER 63 75
    GROSJEAN:JOHANSS.61 64
    KIEFER:KOHLSCHRE.64 63
    LOPEZ:AGASSI 62 76
    SÖDERLING:NALBAN.76 75
    SEPPI:SCHUETTLER 75 67 64
    HRBATY:HAAS 64 75
    GASQUET:KARLOVIC 61 10
    MASSU:RODDICK 76 46 75

    Mitään ihmeellistä ei 1.kierroksella tapahtunut.
    Safinin ja Martinin 1.kierroksen matsi on vielä
    pelaamatta jossa muhii yllätys.Safin on aika
    pahasti pihalla tällä hetkellä.

    Rafi Nadal luonnollisesti huilaa tämän viikon ja
    pelannee seuraavan kerran vasta Ranskan avoimissa.

    Huolestuttavaa nähdä kun taas liuta saksalaisia
    hävisi kotikatsomon silmien edessä.Kiefer jatkaa
    2.kierroksella ja häneen itse uskonkin.Kieferin
    kaavio on todella hyvä.2.kierroksella vastaan
    tulee Grosjean ja kolmannella tulisi joko Lopez
    tai Volandri.

    Äänestä

Federer vaikuttaa kyllä pelottavan vahvalta voitettuaan Tomas Berdychin 6-2,6-1. Federerhän hävisi Berdychille Ateenan olympialaisissa, mutta sai nyt maksettua kalavelat takaisin. Federer kohtaa seuraavaksi Tommy Robredon, joka päihitti Gugan suoraan erin 2-0.

Toisen kierroksen suurin yllätys oli Chistophe Rochusin voitto Ljubicicista suoraan kahdessa erässä. Pikkuveli Olivierin pirteät otteet ovat tainneet siivittää Christophenkin oivaan pelivireeseen.

Äänestä

Välierissä Federer kohtaa Venäjän Davydenkon voitettuaan Guillermo Corian puolivälierissä. Toisessa välierässä ovat vastassa yllättäjä Christophe Rochus ja Ranskan Gasquet.

Veikkaan Federeriä ja Gasquetia finaaliin. Siinä saisi sveitsiläinen revanssimahdollisuuden Monte-Carlon tapahtumista.

Äänestä

Välierissä Federer kukisti odotetusti Davydenkon 6-3,6-4 ja Gasquet Rochusin 6-1,6-1. Federer on voittanut 18 ATP-turnauksen finaalia putkeen, mutta joskus sen tilastotappionkin on tultava. Luulen, että sen aika ei kuitenkaan ole vielä tänään, vaikka Gasquetilla on toki pienet mahdollisuudet.

Äänestä
  • Olisihan se jonkinlainen, sanottakoot vaikka skandaali, jos Federer toistamiseen häviäsi Gasquetille lyhyen ajan sisään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä ja veikkaan kyllä, että finaalista saattaa tulla hyvinkin tiukka ottelu. Gasquetilla ei ole mitään hävittävää ja ennakkoluuluton kaveri taatusti on lähtiessään Federeriä haastamaan. Ja sekin on tietysti totta -vaikkei noita tilastoja liikaa pitäisi tuijottaa -että jossain vaiheessa se finaalitappio pakosta tulee. Gasquet on kyllä hieno pelaaja ja toivon, että tästä saataisiin uusi mies tuonne kärkikamppailuihin. Ei sentään Rogin edelle kuitenkaan..

    Äänestä

  • Pro-Staff kirjoitti:

    Olisihan se jonkinlainen, sanottakoot vaikka skandaali, jos Federer toistamiseen häviäsi Gasquetille lyhyen ajan sisään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä ja veikkaan kyllä, että finaalista saattaa tulla hyvinkin tiukka ottelu. Gasquetilla ei ole mitään hävittävää ja ennakkoluuluton kaveri taatusti on lähtiessään Federeriä haastamaan. Ja sekin on tietysti totta -vaikkei noita tilastoja liikaa pitäisi tuijottaa -että jossain vaiheessa se finaalitappio pakosta tulee. Gasquet on kyllä hieno pelaaja ja toivon, että tästä saataisiin uusi mies tuonne kärkikamppailuihin. Ei sentään Rogin edelle kuitenkaan..

    Roger Federer 6:3 7:5 7:6(4)!!

    Ratkaisutiebreikissä ei Rikun hermot pitäneet syöttövuorossa... Roger tulee häviämään seuraavan finaalinsa Roland Garrosilla... Mutta kelle? Rafael Nadal, Guillermo Coria vai yllättääkö, joku puskista, kuten Martin Verkerk 2003...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiwi kirjoitti:

Toivottavasti tässä turnauksessa espanjalaisten
ja argentiinalaisten ylivalta päättyy.Vaikkakin
turnaus pelataan massalla.Federer on tosin tullut
takaisin.
Turnaus on jälleen 64 pelaajan kaavio.
Itse toivon Kiwin ja Hasin marssia kohti kärkeä.

Myös sympatiat menevät Gugalle ja toivoisi,että
miehen peli sujuisi nyt jo hieman paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu