Ollaan tosi vaikeuksissa

Anonyymi

tuon Vihreiden kunnianhimoisuuden vuoksi, piti ajaa tuevetuotantokin alas, ,uu,ivat että sitä nyt eletään muiden siivellä, samoin maatalous alas, nyt sitte kun sitä ei saadakkaan Idästä kaikkea puoli ilmaiseksi, niin olisi yhtäkkiä oltava itsellä tuottava maatalous, ei se mene elämä noin kuten tuollaiset isin ja äidin varoilla eläneet syöttöporsaat kuvittelevat, nyt olisi oma energia saatava täysillä ylös, en jaksa kirjoitellakkaan kuinka tyhmiä ihmisiä istuu Hallituksessa.

119

1934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten vaan oma energia sieltä soffalta ylös ja tekemään asialle jotain, ettei ,uuve, että joku muu ,uuvee tekevänsä tuevetuonnon alasajolle jotain ; ”Jokulla” on kiire näinä aikoina. ”Hallitus” muuten kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella keskellä lausetta.

      • Anonyymi

        Turha nipottaa kirjoitussäännöistä. Maailmantilanne on muuttunut, ruokaa ja energiaa tarvitsemme kuten ennenkin. Muuten tulee vilu ja nälkä

      • Anonyymi

        Tuija, sinä et ymmärrä kokonaisuuksia, ymmärrät vain äitiyden velvollisuuden ettet ikinä osaa huomioida naapureitasi, lähimmäisiäsi.
        Ylitorniolaiset opettajasi varmaan lepää multien alla, ethän ole untuvikko itsekään.
        Oletkin Muonoin viemäriasiat saanut siihen jamaan että kaikki kunnan päättäjät karkaa vaikutuspiiristäsi. Nulusniemi puhuu vaikken tiedä missä se on. 20 (kilo) metriä pohjoiseen.

      • Anonyymi

        Euroopan vihreitä puolueet ovat helposti manipuloitavia, jotta ne voivat toimia amerikkalaisen imperialismin tahdon mukaisesti.

        USA ROMAHDUTTAA SAKSAN JA EUROOPAN TALOUDEN

        Tietovuoto USA:n hallinnon sisältä

        https://nyadagbladet.se/utrikes/chockerande-dokumentet-sa-planerade-usa-kriget-och-energikrisen-i-europa/

        "Tämä ei ole vain murskaava isku Saksan taloudelle, vaan koko EU:n talous romahtaa väistämättä."

        USA:n yrityksille koituu vähemmän kilpailua maailmanmarkkinoilla, logistisia etuja ja pääomavirtoja Euroopasta, joiden arvioidaan hyödyttävän Yhdysvaltojen taloutta 7000—9000 miljardin dollarin verran [7—9 trillion dollars]. Lisäksi korostetaan, että monet hyvin koulutetut ja nuoret eurooppalaiset joutuvat muuttamaan Yhdysvaltoihin."

      • Anonyymi

        Nord Stream 1- ja 2-putkien räjäytys Itämerellä on yksi maailmanhistorian törkeimmistä ja pahimmista terroriteoista ja sabotaasista

        https://www.planet-today.com/2022/09/nord-stream-pipeline-sabotage-clearly.html?m=1

        Saksassa kemian monialayritys BASF jää ilman maakaasua, joka oli edulista. Se takasi kilpailukyvyn markkinoilla mm. USA:n yrityksiin nähden.

        Harva ymmärtää, että kun BASF maailman suurimpia kemikaaliyrityksiä ajaa tuotantoa alas, niin Euroopan teollisuus romahtaa.

        BASF ei saa maakaasua tänä talvena terroriteon vuoksi.

        BASF joutuu sulkemaan toimintansa todennäköisesti ennen tämän vuoden loppua. BASF:n omat tiedottajat sanovat, etteivät he ole edes varmoja siitä, voidaanko BASF:n kemiantehtaita koskaan käynnistää uudelleen, jos ne suljetaan, koska ne eivät ole koskaan lopettaneet toimintaansa 1960-luvun jälkeen.

        Kemianteollisuuden yritykset kärsivät eniten energiakriisistä, koska ne käyttävät kaasua tuotannon raaka-aineena ja energialähteenä. BASF tuottaa valtaosan teollisuuskemikaaleista, joita tarvitaan lannoitteissa, öljynjalostuksessa, ilmailu- ja avaruusteollisuudessa, autoteollisuudessa, tekstiileissä, kuluttajatuotteissa, lääkinnällisissä tarvikkeissa ja lääkkeissä, muoveissa ja hartseissa ja paljon muuta.

        Euroopan energiakriisi koettelee raskasta teollisuutta.

        USA:n suunnitelma:

        USA hyötyy 9000 miljardia $

        - Saksa ja EU menettävät 9000 miljardia €

        ~ "Venäjä ui rahassa" ~

        Nord Stream AG:n korjausstrategia

        Nord Stream -yhtiö on laatinut korjausstrategian myös epätodennäköisimmälle tapahtumalle — jonkin putkiston rikkoutumiselle.

        Offshore-korjausstrategian viimeiseen osaan kuuluu korjauspalvelu, johon kuuluu useita urakoitsijoita, jotka tarjoavat kaikki tarvittavat suunnittelu-, logistiikka-, merenkulku- ja rakennustyöt sen varmistamiseksi, että putkisto saadaan jälleen toimintakuntoon lyhyessä ajassa sen jälkeen, kun epätodennäköinen suurkorjaustapahtuma on sattunut.

        Venäjään maakaasuputkilinjan räjäytys ei vaikuta, koska energian vienti vetää paremmin kuin viime vuonna.

        Tekniikan Maailma verkossa

        ”Venäjä ui rahassa” – Pakotteet eivät ole hiljentäneet energiakauppaa, vaan uudet ostajat täyttävät Venäjän sotakassaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuija, sinä et ymmärrä kokonaisuuksia, ymmärrät vain äitiyden velvollisuuden ettet ikinä osaa huomioida naapureitasi, lähimmäisiäsi.
        Ylitorniolaiset opettajasi varmaan lepää multien alla, ethän ole untuvikko itsekään.
        Oletkin Muonoin viemäriasiat saanut siihen jamaan että kaikki kunnan päättäjät karkaa vaikutuspiiristäsi. Nulusniemi puhuu vaikken tiedä missä se on. 20 (kilo) metriä pohjoiseen.

        Suuntaa antavana, Lapeco johtaa hetken aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nord Stream 1- ja 2-putkien räjäytys Itämerellä on yksi maailmanhistorian törkeimmistä ja pahimmista terroriteoista ja sabotaasista

        https://www.planet-today.com/2022/09/nord-stream-pipeline-sabotage-clearly.html?m=1

        Saksassa kemian monialayritys BASF jää ilman maakaasua, joka oli edulista. Se takasi kilpailukyvyn markkinoilla mm. USA:n yrityksiin nähden.

        Harva ymmärtää, että kun BASF maailman suurimpia kemikaaliyrityksiä ajaa tuotantoa alas, niin Euroopan teollisuus romahtaa.

        BASF ei saa maakaasua tänä talvena terroriteon vuoksi.

        BASF joutuu sulkemaan toimintansa todennäköisesti ennen tämän vuoden loppua. BASF:n omat tiedottajat sanovat, etteivät he ole edes varmoja siitä, voidaanko BASF:n kemiantehtaita koskaan käynnistää uudelleen, jos ne suljetaan, koska ne eivät ole koskaan lopettaneet toimintaansa 1960-luvun jälkeen.

        Kemianteollisuuden yritykset kärsivät eniten energiakriisistä, koska ne käyttävät kaasua tuotannon raaka-aineena ja energialähteenä. BASF tuottaa valtaosan teollisuuskemikaaleista, joita tarvitaan lannoitteissa, öljynjalostuksessa, ilmailu- ja avaruusteollisuudessa, autoteollisuudessa, tekstiileissä, kuluttajatuotteissa, lääkinnällisissä tarvikkeissa ja lääkkeissä, muoveissa ja hartseissa ja paljon muuta.

        Euroopan energiakriisi koettelee raskasta teollisuutta.

        USA:n suunnitelma:

        USA hyötyy 9000 miljardia $

        - Saksa ja EU menettävät 9000 miljardia €

        ~ "Venäjä ui rahassa" ~

        Nord Stream AG:n korjausstrategia

        Nord Stream -yhtiö on laatinut korjausstrategian myös epätodennäköisimmälle tapahtumalle — jonkin putkiston rikkoutumiselle.

        Offshore-korjausstrategian viimeiseen osaan kuuluu korjauspalvelu, johon kuuluu useita urakoitsijoita, jotka tarjoavat kaikki tarvittavat suunnittelu-, logistiikka-, merenkulku- ja rakennustyöt sen varmistamiseksi, että putkisto saadaan jälleen toimintakuntoon lyhyessä ajassa sen jälkeen, kun epätodennäköinen suurkorjaustapahtuma on sattunut.

        Venäjään maakaasuputkilinjan räjäytys ei vaikuta, koska energian vienti vetää paremmin kuin viime vuonna.

        Tekniikan Maailma verkossa

        ”Venäjä ui rahassa” – Pakotteet eivät ole hiljentäneet energiakauppaa, vaan uudet ostajat täyttävät Venäjän sotakassaa

        SOTARIKOKSESTA RANGAISTUS

        motiivi—keinot—tilaisuus

        Whodunnit? — Facts related to the sabotage attack on the Nord Stream pipelines

        Kuka on syyllinen? — Nord Stream -putkistoon kohdistuneeseen sabotaasi-iskuun liittyvät tosiasiat

        https://mronline.org/2022/09/29/whodunnit-facts-related-to-the-sabotage-attack-on-the-nord-stream-pipelines/

        Tekoon tarvitaan kaikki nämä:

        Häikäilemöttömyys liittolaisia — EU-maiden "hyödyllisiä idiootteja" kohtaan, moraalista piittaamattomuus, motiivina valtava hyötyminen, tekninen osaaminen, kaikki tekoon tarvittava sotakalusto, henkilöstön valmiudet teon toteuttamiseen ja fyysinen paikalla olo sekä räjäytysten valmistelussa että H-hetkellä räjäytysten tekemiseksi.

        Kuka tekee sabotaasin, käyttää hyväksi kiristääkseen Saksan ja muut EU-maat ostamaan itseltään energiaa?
        Kuka toivoo saavansa deindustrialisaation Saksaan ja EU-maihin — EU-maiden yritykset siirtymään omaan maahansa, jossa on edullista energiaa.

        Terroriteon valmistelu kuukausia ennen räjäytysten H-hetkeä, joka ajoittuu juuri ennen talven tuloa, jolloin kotitalouksien energian tarve kasvaa Saksassa ja EU-maissa.

        Tuhannet ihmiset Gerassa Saksassa vastustavat liittokansleri Olaf Scholzin politiikkaa, energian ja kaasun hintojen räjähdysmäistä nousua.

        He vaativat Venäjää koskevien pakotteiden lopettamista ja Nord Stream 2 -kaasuputken avaamista uudelleen. Mielenosoituksia myös muissa Saksan kaupungeissa, mutta EU:n tiedotusvälineet sensuroivat ne.

        SODAN VASTAISET MIELENOSOITUKSET

        Ukrainan sota, johon ei pitäisi heidän mielestään osallistua aseilla.

        Banderolleissa luki:

        "Olemme kaikki samassa veneessä.
        Ilman venäläistä kaasua taloutemme on kuollut!"

        "Lopettakaa sota, lopettakaa pakotteet"

        "Pysäytä hintaräjähdys"

        "Avaa Nord Stream nyt"

        7.10.2022

        ‘Angry winter’: Germany’s Monday night protests unite far-right and left

        https://www.theguardian.com/world/2022/dec/07/angry-winter-germanys-monday-night-protests-unite-far-right-and-left?ref=upstract.com

        "Nyt on aika saada äänesi kuuluviin", kirjanpitäjä Manfred sanoo. "Muuten olet kuin lammas, joka vain passiivisesti hyväksyy kaiken sen paskan, jota päälleen heitetään.".

        Heidän suurimmat huolenaiheensa ovat kohoavat energiakustannukset — he kehottavat hallitusta korjaamaan ja avaamaan uudelleen Venäjälle johtavan Nord Stream 2 -kaasuputken — inflaatio, joka on korkeimmillaan 70 vuoteen.

        Viime kuukausina asialistalla on ollut elinkustannuskriisi, ja hintojen nousu on iskenyt suhteettoman kovaa itäsaksalaisiin, koska heillä on matalammat palkat, pienemmät eläkkeet ja vähemmän pitkäaikaista varallisuutta — olipa kyse sitten omaisuudesta, perinnöstä tai sijoituksista — kuin Länsi-Saksan asukkailla.

        Kymmenettuhannet marssivat nousevia energiakustannuksia ja inflaatiota vastaan ympäri Saksaa

        Suomessa holtittomasti aseita sotaan toimittavan presidentin johdolla sekä sensuuri että tiedonvälitys on tietyissä konteksteissa keskitetysti presidenttivetoisesti johdettua USA:n propagandaa, mikä ei kuulu oikeusvaltioon, eikä demokratiaan.

        Ihmisten keskeistä perusoikeutta demokratiaan, oikeaan tietoon rajoitetaan rikollisella tavalla perustuslain vastaisesti.

        Kuten ylipäätään EU-maissa, median sensuuri ja tiedonvälitys on keskitetysti johdettua sekä EU-komission että valtioiden johtajien johtamaa aivopesua, propagandaa — ennen näkemätöntä suurta jatkuvaa peittelyä, harhaan johtamista, valehtelua.

        Paljon jätetään totuutta kertomatta Suomen kansalle, ja runnotaan diktaattorimaisesti läpi asioita valheellisin perustein:

        Etuja ei ole.
        Haitat ovat suuret.

        Takaisin laajalti EU-maissa sensuroituihin sodan vastaisiin mielenosoituksiin.

        UKRAINAN SODAN VASTAISET MIELENOSOITUKSET SAKSASSA

        tkp.at / 14. syyskuuta 2022

        https://tkp.at/2022/09/14/die-verschwiegenen-demos-in-deutschland-gegen-krieg-und-sanktionen/

        Mielenosoituksissa vaadittiin Nord Stream 2:n avaamista, Venäjän vastaisten pakotteiden lopettamista ja rauhanpolitiikkaa.

        27.9.2022

        Thousands march in eastern Germany to protest soaring energy prices
        ;
        Tuhannet marssivat Itä-Saksassa vastalauseena energian hinnannousulle

        https://www.aa.com.tr/en/environment/thousands-march-in-eastern-germany-to-protest-soaring-energy-prices/2696034#

        Mielenosoittajat huusivat iskulauseita liittokansleri Olaf Scholzin koalitiohallitusta vastaan ja kantoivat banderolleja, joissa luki seuraavat viestit:

        "Stop the price explosion"

        “Stop the war, stop the sanctions"

        "Open Nord Stream now"

        Poliisin mukaan suurimmat mielenosoitukset järjestettiin Thüringenin osavaltiossa. Lähes 24 000 ihmisen kerrotaan osallistuneen mielenosoituksiin eri puolilla osavaltiota.

        Kaksi suurinta mielenosoitusta järjestettiin Geran ja Altenburgin kaupungeissa, kertoi yleisradioyhtiö MDR. Mielenosoitukset olivat rauhanomaisia, poliisi vahvisti.

        Saksi-Anhalt oli toinen osavaltio, joka oli protestin näyttämönä. Noin 13 000 ihmisen kerrotaan lähteneen kaduille siellä.

        3.

        22. lokakuuta 2022

        Tens Of Thousands March Against Rising Energy Costs, Inflation Across Germany
        ;
        Kymmenettuhannet marssivat nousevia energiakustannuksia ja inflaatiota vastaan ympäri Saksaa

        https://dailycaller.com/2022/10/22/thousands-march-against-rising-energy-costs-inflation-germany/

        Noin 24 000 saksalaista lähti lauantaina 22.10.2022 kaduille protestoimaan korkeita elinkustannuksia ja energian hinnannousua vastaan.

        "Olemme kaikki samassa veneessä. Ilman venäläistä kaasua taloutemme on kuollut!"

        Protestit Berliinissä, Düsseldorfissa, Hannoverissa, Stuttgartissa, Dresdenissä ja Frankfurt-am-Mainissa.

    • Anonyymi

      Somalit on mielenkiintoisia kun ne änkee tänne ne rupee ohjeistamaan kuinka täällä kaikki on väärin ja heitä kohdellaan väärin,mutta raha on aina kelvannu vaan ei työnteko
      Somaliassa saa 3 (kolme) satoa vuodessa, kertoi somalialainen maanvijelijä. Tämän sodan aikana ei vielä ole ehtinyt mennä yhtään satoa hukkaan. Toisaalta se on hyvä viedä varalta jo etkäten VEROPARATIISIIN RAHAT odottamaan mitä niiläkin tehdään? Ensi tavena ei taida saada rahallakaan ruokaa

      • Anonyymi

        Kuka. Kuka piilottelee veroparatiisissa rahojaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka. Kuka piilottelee veroparatiisissa rahojaan?

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

        Vihreät on paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

        Tollo

      • Anonyymi

        Somalit ja veroparatiisin rahat samassa kommentissa.
        Kyllä syntyy sekundaa ja sekametelisoppaa kun noin vastakkaisia elementteja tunkee samaan kommenttiin.
        Painajaisia aiheuttaa ilmeisesti saman kirjoittajan hullun"hauska" vihje Rita Tainolalle, Kittilän "kuninkaallisista". Eilistä satoa se kommentti.
        Omia valheellisia muistojaan kirjoittaja puolustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

        Veroparatiisiin ei köyhien mummojen kolikkopussit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somalit ja veroparatiisin rahat samassa kommentissa.
        Kyllä syntyy sekundaa ja sekametelisoppaa kun noin vastakkaisia elementteja tunkee samaan kommenttiin.
        Painajaisia aiheuttaa ilmeisesti saman kirjoittajan hullun"hauska" vihje Rita Tainolalle, Kittilän "kuninkaallisista". Eilistä satoa se kommentti.
        Omia valheellisia muistojaan kirjoittaja puolustaa.

        No, jos kirjoittajaa ei tunnista, niin turha kirjoittajan motiiveista on mitään arvailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

        No ei kai sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut piilottaa rahhaa ja kansa maksaa.

        Höpötystä. Mitäpä rahaa persuilla olisi piilotettavaksi

      • Anonyymi

        Somalian kolmesta sadosta ei koskaan riitä siemeniäkään veroparatiisiin.
        Kaasun ja sähkön riittävyys on suuri kysymys ensi talvena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jos kirjoittajaa ei tunnista, niin turha kirjoittajan motiiveista on mitään arvailla.

        Joron jäljillä oltiin heinäkuussakin. Joku on mesonnut tyhjäpäästä ja vaatinut vastauksia netissä asioista.Tyhjäpäät eivät vastaa koska eivät lue nettiä optimaaliseen aikaan.

    • Anonyymi

      Kaikista pahimpia on kommarit, ne nuoleskelee venäjää. Ei edes vihreät tee sitä.

    • Anonyymi

      Eräät yrittävät viestiä ohjelmaansa istuskelemalla Mannerheimintiellä liikenteen tukkona.

      • Anonyymi

        Vihreät on edelleen paras.

    • Anonyymi

      Vihreitten politiikka on liian kovaa politiikka ihmisiä kohtaan. Vaaditaan liikaa ja kaikki pitäisi tehdä heti. Ihmisillä ei ole varaa ostaa sähköautoa, ei muuttaa lämmitystään, ei muutenkaan toimia aivan heti kaiken muuttamiseksi ympäristöystävällisemmäksi. Jokainen tekee muutoksia omaan elämäänsä siinä tahdissa kuin on varaa. Kaikki ovat tietoisia ilmastonmuutoksesta.

      • Anonyymi

        En ihmettele vihreitten kannatuksen putoamista. On aivan selvää kun ihmiset tajuavat liikkeen vaikutukset kansan pärjäämiseen niin tottakai älyttömyyksillä mennään alaspäin, se on aivan selvä asia. Vihreät tippuvat vielä melko paljon, kun kannatus alkaa menemään menemään esim. alle viiden prosentin se on Suomalaisille pelkästään etu. Ei kansalaisten kyykyttäminen ja köyhdyttäminen ole mistään kotoisin, sehän vihreitten politiikkaa. Vihreille tärkeimpänä on vain heidän omat etunsa ja johtajiensa hyvinvointi, kansalaisista eivät oikeastaan välitä minkään vertaa, näin tämä vain menee.

        Hyviä näkökulmia juuri nyt.

      • Anonyymi

        Nimenomaan jokainen omit resurssiensa huomioimalla tekee ympäristötekoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan jokainen omit resurssiensa huomioimalla tekee ympäristötekoja.

        Siis "omat resurssinsa huomioiden"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä näkökulmia juuri nyt.

        Carpe diem meni ohi heti. Siis 4.6 taistelupari ohitti toisensa.

    • Anonyymi

      vihervasemmisto ja persut pettää aina, se on syytä aina muistaa.

      • Anonyymi

        Vihreät on aina paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät on aina paras.

        Poliittiset tunteilut voi hetkeksi vaikka heittää syrjään ja kiinnittää huomio eri ongelmiin.
        Poliitikot eivät ymmärrä "äänien kuulemisen" tärkeyttä elämässä.
        Kaikki kuulevat ääniä, toiset kuulevat myös erilaisia mutinoita ja kuvittelevat että muutkin kuulevat samanlaisia mutinoita.
        Nettimaaima on täynnä näitä erilaisia mutinoita.
        Toiset uskovat muiden ihmisten kuulemiin mutinoihin. Toiset uskovat vai itse kuulemiinsa mutinoihin.
        Kumpi usko johtaa todellisiin havaintoihin?

        Pitkä aikainen nettihorhoily sairastuttaa.

        Näiden vihreiden maanpettureiden tavoite on ajaa Suomi totaaliseen perikatoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden vihreiden maanpettureiden tavoite on ajaa Suomi totaaliseen perikatoon.

        Vihreät tekee vain tulevaisuuden politiikkaa, nykypäivän politiikka ja juuri nyt kiinnostusta herättävien aiheiden ajaminen ei onnistus. Samalla tavoin kokoomukselta loppui puhti, kun Nato paperit lähtivät eteenpäin. Näin pöytä on tyhjä uusille nousijoille. Kuka osaa nostaa infltaation ja ihmisten pärjäämisen hyvin esille, sekä saa niillä alueilla jotain tehdyksi, on tuleva nousija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden vihreiden maanpettureiden tavoite on ajaa Suomi totaaliseen perikatoon.

        Ei se tavoite ole. Mutta jos poliittiset korjausliikkeet eivät vihreitä kiinnosta, lopputulos voi olla arvaamaton.
        Vihreita kiinnostaa huumeiden käyttö mestat. Niita vihreat nyt tavoittelee.

    • Anonyymi

      ISIKSILLE AUTOT,ASUNNOT JA VAPAA LIIKKUVUUS-SUOMALAISET HANKEEN,JALKAMIEHIKSI JA KELLAREIHIN,ETTEIVÄT VAAN HÄIRITSE TULIJOIDEN SILMÄÄ.
      Valmiuslakia lähdettiin uudistamaan sillä ajatuksella-niin ymmärsin,että Suomen ja suomalaisten turvallisuutta parannetaan.Ja,että itä-raja laitetaan tarvittaessa lujasti kiinni.Mutta Vihreät ja RKP haluavat ehdoin tahdoin jättää siihen 100 000 turvapaikanhakijan kokoisen aukon.
      ANKKALAMMIKKO PITÄÄ TAAS HUOLEN OMISTAAN
      Mulla ei todellakaan ole mitään suomenruotsalaisia vastaan. Nyt vaan tuo RKP:n ja Vihreiden luonnostelema lakiesitys merkitsee de facto sitä,että itärajan suomalaiset joutuvat taas kalliimmin maksamaan.
      Sodan aikaan karjalaisia asutettaessa silloinen "ankkaväki" onnistui siinä,että kielivähemmistömme kartanot,maat ja mannut "säästyivät" suurelta osin karjalaisilta.
      Ja nyt on selvää,että,kun massamuutto Venäjän työntämänä alkaa-mukana ei tule olemaan yhtään ukrainalaista,eikä moldovalaista vaan paljon,paljon eksoottisemmista maista ovat tulijat niin totta kai autot takavarikoidaan joensuulaisilta,lappeentantalaisilta ja muilta noiden alueiden ihmisiltä,samoin kuin asumuksiksi kelpaavat tilat.
      Ei kai joku sentään tosissaan luule,että närpiöläisiä tai Gamla Karlebyyn porukkaa tähän savottaan velvotetaan.
      Ja,kuka Suomessa takaa,ettei sieltä tulla aseiden kanssa ja ainakin järjestäytyneinä ? Henriksson,Mikkonen,emmakari vai tämä Kirkkonummelainen kansanedustaja ja aatelisherra Adlercreutz.
      Kaikki ovat eduskunnassa ja julkisuudessakin tunnettuja tietyntyyppisistä nyyhkytarinoista.
      Mutta tärkeintä on nyt,että muut puolueet,paitsi Vasemmistoliitto-josta näissä asioissa on tullut Vihreiden kaiku ymmärtävät nopeasti tarttua asiaan ja lopettaa vihreiden ja är koo peen hulluntouhut.

    • Anonyymi

      Suuren enemmistön toive on, että vihreät katoaa poliittiselta rintamalta kokonaan.
      Vihreät elävät ideologiansa kanssa rinnakkaistodellisuudessa, joka ei vastaa millään tavallla todellisuutta. Tämä näkyy suoraan kannatuksen laskuna.
      Ohisalo tekisi parhaan palveluksen tälle yhteiskunnalle, kun pysyisi pois päivän politiikasta. Ei tulisi yhtään enempää vahinkoa.

      • Anonyymi

        Vihreät on edelleen paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät on edelleen paras.

        Niin onkin ja kaikista muistakin tulee seuraavien vuosien aikana vihreitä.

    • Anonyymi

      persut ja vihreät pettää aina.

      • Anonyymi

        Vihreät on huippupuolue.

    • Anonyymi

      Onko nämä tuulivoima kauppiaat samanlaisia myyntityyppejä kuin nämä vanhuksille remontteja kauppaavat? Painostetaan. "Tarjous voimassa vain tämän päivän" jne. Liioitellaan hyödyt vähätellään haitat.

    • Anonyymi

      Tuosta "kiihkosta" esimerkkinä on raivokas tarve päästää sodankin oloissa,vaikka satoja tuhansia ulkomaalaisia Suomeen ja antaa heille meidän asuntomme ja automme ja pakottaa suomalaiset ulkonaliikkumiskieltoon.Tuo ulkonaliikkumiskielto on tietenkin sitä varten,että kansalaiset haluavat ottaa takaisin valtion ryöstämät asuntonsa ja autonsa-Ajatella,että hallitus on valmistellut lain jolla se varautuu hyökkäämään omia kansalaisia vastaan. MUTTA onneksemme oppositio kykenee ja pystyy estämään lain voimaan tulemisen tällä vaalikaudella ja seuraava hallitus on sellainen joka ei tuollaista esitystä uudista.

      • Anonyymi

        Luistaako sinulla hihna?

      • Anonyymi

        Tuolla edellä joku vihreiden trolli jankuttaa että vihreät on paras.
        Olen samaa mieltä sanoista mutta ne tarkoittavat että vihreät ovat parhaita mm. Suomen ja sen kansalaisten talouden kurjistamisessa ja nuorison ahdistuneisuuden lisääjinä . Ahdistuneisuushan on lisääntynyt lähinnä ilmastovouhotuksen ansiosta vuodessa 40 n%.
        Kun kaiken lisäksi "vihreällä siirtymällä " ja "Me ensin vouhotuksella" ei ole mitään merkitystä
        maailman ilmastolle niin pitkään kun suuret päästäjät lisäävät saastuttamistaan vielä vuoteen 2030 saakka 10 %.
        Ei siis me ensin vaan kaikki yhdessä samoin tavoittein ja samalla aikataululla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luistaako sinulla hihna?

        Kummallakin luisti kesäkuussa. Siis hihna luisti.

    • Anonyymi

      Nyt sitten toivotaan poutaa ja hellettä. Turvevarastot pitäisi saada täyteen, jotta puuttuva kaasu ja lämmitysöljy talvella olisi korvattavissa turpeella.
      Priorisointi muuttuu, ilmastohumppa muuttuu.

    • Anonyymi

      bensan ja sähköhinnan sekä kaiken kallistumisesta saamme kiittää ryzzziä ja adolf putinia, kun sen viltti pimeniä ja se aloitti sodan. menkää siis nillittäminen punaiselle torille.

      • Anonyymi

        Näytä esimerkkiä, miten mennään "nillittaminen" punaiselle torille.

    • Anonyymi

      Vihreät,kyllä kohtelevat "omia" mamujaan härskisti ja heille "mamu" on myös "äänisaalis,itsesäänselvyys.lemmikki ja rangaistava"-aivan kuin maahanmuuttajat olisivat älyttömiä luontokappaleita.On totta,että monet Lähi-idästä ja Afrikan Sarvesta tänne asti tulleet ovat luku-,kirjoitus-,kieli- ja tapataidottomia mutta kiistatonta on,että heitä kohdellaan poliittisesti kuin karjaa.Niinpä

      • Anonyymi

        Vihreät eivät uskalla lukea Koraania, eivätkä Shariaa: Niistä kuitenkin löytyvät vastaukset kysymyksiin joita he eivät halua esittää, koska vallanhimo on hillitön ja pitää yrittää kahmia äänestäjiksi sekä homot/lesbot, että näiden tappajatkin. Ja jotkut aivan tosissaan uskovat, tai ainakin haluavat uskoa . Reaalimaailmassa "sudet" ja "lampaat" eivät ole ”kumppaneita”. Jassoo

    • Anonyymi

      menkää pökiöt vänkyttämään punaisella torille, se mulkun takia kaikki hinnat on nousseet. turhaan täällä horisette persupöljäkkeet.

    • Anonyymi

      Ja jos jotkut ovat "setiä" niin tasan nuo em. vihreiden nuorten yheistyökumppanit.Ja huom ! Vihreet,teidän setien setänne -ilmeisesti johtotähtenne kilvottielussa kohti kalifaattia on Iranin uskonnollinen johtaja eli maan diktaattori 83 v Ali Khomeini.Mistä päättelen näin ? Esim. siitä,että,kun Iranin naiset nousivat "huivikapinaan" yhdessä Lännessä levinneen "Me too"-kampanijan kanssa niin te juuri VINO( Vihreät nuoret ja opiskelijat),ette nostaneet sormeakaan puolustaaksenne iranilaisia siskojanne,joista osa hirtettiin nostureihin,osa ruoskittiin hengiltä,osa laitettiin 10 vuodeksi vankilaan ja lopuilta meni työ-/opiskelupaikka.Kuinka te kehtaatte aukoa ja muka puolustaa ihmisoikeuksia,kun ei teillä ole halua puolustaa edes ihmisiä saatikka heidän oikeuksiaan,eikä varsinkaan jos/kun nämä ovat muslimityttöjä/-naisia.Hävetkää !Jos osaatte ?

      • Anonyymi

        Siinäpä napakoita täsmäkysymyksia vihreille naisille.

      • Anonyymi

        mistä lähtien persupökäleet on olleet kiinnostuneita iranin naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista;););)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mistä lähtien persupökäleet on olleet kiinnostuneita iranin naisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista;););)

        Häiritseekö sinua tuosta aiheesta kirjoittelu?
        Ai niin, sinähän kuulut niihin besserwissereihin, jotka anonyymien kirjoittajien poliittiset puoluesidonnaisuudet arvailee (ja kovin usein päin mäntyä)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häiritseekö sinua tuosta aiheesta kirjoittelu?
        Ai niin, sinähän kuulut niihin besserwissereihin, jotka anonyymien kirjoittajien poliittiset puoluesidonnaisuudet arvailee (ja kovin usein päin mäntyä)

        Niin kerros kiinnostaako sinua 😬todella iranin naistenoikeudet ja ihmisoikeudet🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kerros kiinnostaako sinua 😬todella iranin naistenoikeudet ja ihmisoikeudet🤣

        Luen aiheesta sujuvasti, eli kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luen aiheesta sujuvasti, eli kiinnostaa.

        ehkä sinun kannattaa suunnistaa siis teheraniin osoittamaan mieltä naistenoikeuksista ja ihmisoikeuksista. en usko, että nämä suomen viherpiipertäjät ja persut voi asialle mitään edes yhdessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ehkä sinun kannattaa suunnistaa siis teheraniin osoittamaan mieltä naistenoikeuksista ja ihmisoikeuksista. en usko, että nämä suomen viherpiipertäjät ja persut voi asialle mitään edes yhdessä

        Jaa, vai kannattaa... Enpä usko että kannattaa

    • Anonyymi

      Vihreitten hallitustaival on ohi. Palataan normaaliin työntekoa ja yrittäjyyttä kannustavaan yhteiskuntaan. Pössyttely ja muu huuhaa loppuu ensi keväänä. Melkein kerkesivät kepun ja sossujen avustuksella ajaa suomen konkurssiin, sossuista puhumattakaa.

      • Anonyymi

        entäs persut, päästivät 2015-2017 yli 25 000 lapsituristia maahan. mitäs sanot persuili siihen?

      • Anonyymi

        Saapa nähä. Nuoret äänestäjät ja varsinkin ensikertalauset tarjoavat aina yllätyksiä.

    • Anonyymi

      – Me vihreät lähdimme hieman yli vuosi sitten hallitukseen rakentamaan sellaista Suomea, jossa sekä ihmisen että luonnon on hyvä olla. Se tarkoittaa sitä, että hallitus ottaa tosissaan ilmastonmuutoksen torjunnan. Yksi merkittävä keino pudottaa Suomen kasvihuonekaasupäästöjä on turpeen polton alasajo. Se on tehtävä mahdollisimman nopeasti,

      • Anonyymi

        Tyhmin päätös ikinä.. maakaasu ja ydinvoima on poliitisesti vihreää energiaa ja turve on poliittisesti fossiilista????

    • Anonyymi

      Veikkaus: Saksa eisulje viimeistä atomivoimalaansa vuoden lopussa.

      • Anonyymi

        Timo Routamo pohti samaa kysymystä tänään aamu TV:ssa.
        Huippuasiantuntijallakaan ei ole riittävästi tietoa Saksan jäljellä olevien kolmen ydinvoimalan
        korjaustarpeista jotta haluaisi tässä vaiheessa mitään ennustetta lausua.

    • Anonyymi

      Atomivoima on kaikista energiamuodoista ympäristöystävällisin.
      Ranska on ollut kaukaa viisas, eli on investoinut kestäväänkehitykseen eikä ole ajanut ydinvoimaloitaan alas, niin kuin Saksa.
      Mutta eiköhän ne Saksankin ydinvoimalat saada ajettua takaisin ylös.
      Pittää vain kantaa köökistä se iänikuinen kaasuhella kierrätykseen, ja opetella käyttämään nykyaikaista induktioliettä.

      • Anonyymi

        Kaasu on tosiaan nyt tiukassa kuristusotteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaasu on tosiaan nyt tiukassa kuristusotteessa.

        Hyvinhän tuo virtaa.
        Äskenkin pääsi todella iiiiiso tuhhhhhnu.

      • Anonyymi

        Joo, just äsken päästivät Fukushiman saastuneita vesiä tyyneen valtamereen, kun vaihtoehtoja ei ole. Toivottavasti sieltä pyydetyt kalat menevät ydinvoiman kannattajajien suihin.

        Mitä rakentavat sinne Tyynenmeren tulirenkaaseen.

      • Anonyymi

        Kovasti Saksassa keskustellaan siitä että ensi vuonna jatkaa kolme ydinvoimalaa. Ei suljeta vanhoja vuodenvaihteessa.

    • Anonyymi

      Pelastetaan Milan Jaff, lähetetään hänet takaisin Irakiin heti tuomionluvun jälkeen. Ehkä vihreiden ulkoministeri lennättää äkkiä konsulikyydillä takaisin, hänellä ja vihreillä kun on kokemusta kaikenlaisten rikollisten ja terroristien suojelusta.

      • Anonyymi

        Nyt vihreät pelastamaan pelkäävää raukkaa! Äkkiä kone valmiiksi ja lento isiensä maille. Ja ikuinen porttikielto Suomeeen! Siinä hyvä pelote kaikille muillekin pikku gangstoille.

      • Anonyymi

        Kummallisia vaikeuksia on jos Milan Jaff niistä pelastaa. Samu Haberin maailman pelastaminen jää ihan varjoon, vai?

    • Anonyymi

      Onse putin täysi sekopää ja venäjä paska maa. Siinä tärkeimmät.

      • Anonyymi

        Semmosia ne kommarit on, niitä persut sitten vielä ihailee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Semmosia ne kommarit on, niitä persut sitten vielä ihailee.

        Putin, sekopää, ei kuitenkaan ole kommmari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin, sekopää, ei kuitenkaan ole kommmari

        Kyllä se puuutin on umpikommari, näkeehän se jo päällepäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se puuutin on umpikommari, näkeehän se jo päällepäin.

        Et taida edes tietää mikä on kommari. Putin on kapitalisti eikä kommari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida edes tietää mikä on kommari. Putin on kapitalisti eikä kommari.

        Etkö muka tiedä, että putin haluaa neuvostoliiton takaisin. Kuka muu sitä haluaa takaisin paitsi kommarit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muka tiedä, että putin haluaa neuvostoliiton takaisin. Kuka muu sitä haluaa takaisin paitsi kommarit?

        Ei se halua Neuvostoliittoa vaan Neuvostoliiton alueet. Putin on kapitalisti pahinta laatua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se halua Neuvostoliittoa vaan Neuvostoliiton alueet. Putin on kapitalisti pahinta laatua.

        Kyllä set putin on umpikommari, se on saanut punikkisuuden jo kommari äidinmaidossa

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Karpolla oli asiaa.... yli 20 vuotta sitten.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko Karpo se viime vuosituhannella toiminut pelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Karpo se viime vuosituhannella toiminut pelle?

        Mielestäni ei.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      SINÄ SAAT PUOLUSTAA VIHREIDENKIN MIELESTÄ KOIRAN ASEMAAN ALISTETTUJA IRANILAISNAISIA MUTTA JOS SINÄ VASTUSTAT HEIDÄN SORTAJIAAN ELI IRANILAISMIEHIÄ NIIN OLETKIN " RASISTI " VIHREIDEN MIELESTÄ.
      ELI - DE FACTO - VIHREIDEN MIELESTÄ NÄYTTÄÄ OLEVAN AIVAN OIKEIN,ETTÄ IRANILAISNAISIA PIDÄTETÄÄN,HAKATAAN,RAISKATAAN,KIVITETÄÄN JA TUOMITAAN KYMMENIKSI VUOSIKSI VANKILAAN.
      MIKSI IHMEESSÄ VIHREÄT-JOTKA PITÄVÄT ITSEÄÄN ERITTÄIN LIBERAALEINA PUOLUSTAVAT MAAILMAN VANHOILLISINTA JA SHOVINISTISINTA HALLINTOA JONKA "SOTILAITA" JOKAINEN MIES ON NOIDEN IMPOTENTTIEN JA IMBESILLIEN ÄIJÄNRÄÄHKIEN-YHDEKSÄNKYMPPISIÄ UKKOJA- VAATIMUSTEN MUKAAN (ONNEKSI KAIKKI MIEHETKÄÄN EIVÄT ENÄÄ ALISTU ISLAMILAISEN "TASAVALLAN" DIKTATUURIIN).

    • Anonyymi

      Putin on paskamulkero.

      • Anonyymi

        Moktar Gubta ei lue aiheuttamistaan ongelmista, putkakuolemat vai koulukiusaaminen?

    • Anonyymi

      Ei turvetuotantoa täysin ole ajettu alas, eikä olla ajamassa. Turvetta tuotetaan edelleen, mutta se ei riitä lämmittämään Suomea yksistään.

    • Anonyymi

      Vihreiden tuulivoimauskovaisille uusi myytti murrettavaksi. Tuulimylly tappaa hyönteisiä. Hyönteiset ovat pikkulintujen ja muiden lentävien otuksien ruokaa. Mehiläisiä eli elintärkeät pölyttäjät kuolevat vielä pois. Ottavatko tuulivoiman kannattajat nyt alueen sukupuuttokuolemat paikallisessa eläinlajistossa harteilleen? Tunnetusti ihmisenkin olemassaolo on riippuvainen pölyttäjistä, pörriäisistä, mehiläisistä, kimalaisista.

      Onhan toki tärkeää, että kunta saa kiinteistöverotuloja ja ahne maanomistaja saa lompakkoonsa täytettä. Kuinka tyhymä ja idiootti ihmisen pitää olla, että kun etukäteen tiedetään ongelmat, niin silti se tyhymä pää jatkaa saman paskan jauhamista yhä uudelleen ja uudelleen ja lyö päätä Karjalan mäntyyn!

      Tuulimyllyn ympärille on jo tieteellisesti todistettu hirveä nippu ongelmia, joita tuulivoimauskovaiset eivät voi myöntää. Ajetaan kuin käärmettä pyssyyn hokien samoja mantroja! Pää ei ole pelkkä hatunkantoteline, sitä voi käyttää myös ajatteluun
      Lisäksi oksettaa näiden kunnanjohtajien kerho tuolla tuulivoimayhdistyksessä .
      Kyllä tämä tuulimyllytoiminta haisee pahasti korruptiolle ja mafialle.

      Tällaiseen toimintaan on kansalaisten puututtava! Kunnanjohtajat ja myös luottamushenkilöt ovat MEILLÄ töissä!

      • Anonyymi

        Paljon kyseenalaistat. Mietintämyssyyn.

      • Anonyymi

        Ihan kuin kiikastaisi vatkauks3sta, vispilöinnistä tai vatuloinnista. Ei mulla muuta.

    • Anonyymi

      kaiken pahan alku juuri on kommunisti-putin.

      • Anonyymi

        Vihreät on paras.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät on paras.

        Vihreekin on parempi kuin kommari.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä ja tärkeä aloite!

    • Anonyymi

      On ne vistoja net putinin kommunistit, niiden vuoksi Suomikin joutuu maksamaan kovaa hintaa.

    • Anonyymi

      Vihreät tahtoo pistää Lappia matalaksi eikä ota vastuuta mistään saati ota myllyjä omalle tontille

    • Anonyymi

      No tämän viikon aikana selviää lisää tietoa noista myllyistä Meri-Lapin alueella...

    • Anonyymi

      ei kelpaan Helsinkiin nuo myllyt... aika jännä

    • Anonyymi

      Perkereen kommarin putin, tässä joutuu sen sotahallun paskiaisen vuoksi maksamaan hullun suurta sähkömaksua.

      • Anonyymi

        Maksa pois ja säti Putinia, sättimisen ilo jää sinulle, sähköpörssiä ei Putin hallitse vaan Eu.
        Putinin sättiminen lämmittää ja voit kusta housuusi lämpösi lisäämiseksi!

    • Anonyymi

      Kuka haluu homoo presidentiksi ehkä arvo kivirannalta tullut tutuksi pervo bileistä.

      • Anonyymi

        Onhan se kommunisti homo putin venäjän pressakin ja sen vuoksi me suomalaisetkin maksetaan sähköstä hunajaa.

    • Anonyymi

      Arvolta saa munaa mutta ei ole presidentiksi hänestä liian romaani mies on hän

    • Anonyymi

      Suomessa 5,6 miljoonaa kansalaista, 187 tekee päätöksen ja loput valittaa kun päätös tehty kunnianhimoiseen... Suomi ja suomalaiset :(

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä syyllinen on putin ja sen kommunistilauma.

      • Anonyymi

        Syyllinen sodan aloittamiseen helmikuussa. Hän olisi voinut päättää toisinkin.

    • Anonyymi

      nyt onneksi jenkit antaa Ukrainalle kunnon aseita, niin putinin kommarit saa kunnon kyytiä.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe