En ymmärrä miksi muille suhteemme on ollut ongelma

Anonyymi kirjoitti:

Tutustuin 16-vuotiaana 28-vuotiaaseen mieheen ja rakastuin häneen heti palavasti ja tuo sama liekki palaa yhtä voimakkaana 10 vuoden jälkeen. Mieheni on pitkä, komea, paksut tummat hiukset, muutamia tatuointeja, persoonallinen tyyli ja luonteelta vilkas, hyväntahtoinen, romanttinen, avoin, suojeleva ja paljon muuta ja gangsterin vikaa... ;) Kyllä, se on aivan totta etten ole ikinä tykännyt kilteistä kuoropojista, tylsää. Ehkä minussa itsessänikin on sitten kipinää. <3

Olisin halunnut alkaa seurustelemaan jo tuolloin kun olin 16 ja mies 28. Mies ei kuitenkaan siihen suostunut koska olin liian nuori ja hyvä niin.

Eka kertani oli myös mieheni kanssa, vaikka muut yritti tuossa 16-18v kosiskella minua sänkyyn ja suhteeseen, en nähnyt enää ketään muuta kuin mieheni. Hän oli ainut mies ketä pystyin kunnolla ajattelemaan romanttisella ja seksuaalisella tavalla <3 Kukaan muu ei ole yli hänen :) Rakastan häntä koko sydämeni pohjasta!

Ja koen että jokaisen tulisi kerran elämässään kokea palava rakkaus, sellainen rakkaus jossa sinä jumaloit kumppaniasi ja hän jumaloi sua. Vain se on aitoa ja oikeaa rakkautta. Vahvaa, sellaista joka kestää vastoinkäymiset. Myötä ja vastoinkäymiset.

Ollessani 18 ja mies 30, aloitimme pitkään toivomamme parisuhteen. Tuntui oikeen ihanalta alkaa rakentamaan yhteistä elämää :)

Ennen tätä olimme viettäneet asunnollani aikaa yleensä. Olin jo 16v muuttanut omilleni ja mennyt töihin oppisopimuksella. Mieheni on entinen huumeidenkäyttäjä ja rikollinen, mutta kun tutustuimme niin oli jo noin vuoden ollut korvaushoidossa. En ole ikinä pelännyt häntä, luottanut aina häneen ja meidän rakkauteen. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa ja välillä elämän kiemurat voi olla monimutkaisia, mutta katsokaa esimerkiksi Ranisen Jannea, Mercedes Bentso sai Jannesta itselleen parhaan mahdollisen miehen. Vaikka Janne on tehnyt kaksi murhaa, niin hän ei ole kuitenkaan se mies joka olisi koskaan Mercedesiä pahoinpidellyt vaan ihan muut miehet. Elämä ei oo aina niin mustavalkoinen

Ihmiset mielestäni välillä vähän liikaakin pelkäävät entisiä huumeidenkäyttäjiä ja rikollisia ja halveksunta heitä kohtaan on myös liiallista. He tulevat yleensä rikkinäisistä perheistä, heitä on hakattu heidän koko lapsuus ja elämä luisunut väärälle raiteelle ja elämäntyyliään on vaikea muuttaa. Mutta se on mahdollista! Ja onneksi mulla ja miehelläni on ollut onnellinen loppu, että mies ei päätynyt alle 35v hautaan. Siihen olisi ollut suuri riski

Puolen vuoden seurustelun jälkeen mies muutti luokseni ja vuoden seurustelun jälkeen aloitimme yrittämään vauvaa kun olin 19 ja juuri valmistunut ammattiin ja mieheni 31 vuotias. Minulla oli aina haave tulla nuorena äidiksi ja siinäkin mielessä vanhempi mies sopi kuvioihin oikein perfecto. Halusin myös ajatella miestä, että hänestäkään ei tulisi isää liian vanhana. Tässä vaiheessa mies oli ollut huumeista kuivilla 4 vuotta. Tulin raskaaksi 4kk yrittämisen jälkeen ja meidän oma ihana "Jimi Jesperi" syntyi 2015 <3 Tuota ennen menimme naimisiin kun olin 4 kuukaudella raskaana ja minusta tuli ensimmäisen kerran äiti 20-vuotiaana ja miehestä isä 32-vuotiaana.

Toinen rakas poikamme "Eelis Elmeri" syntyi siinä vaiheessa kun olin 23 ja mies 35 :)

Kotiäitinä olin 20-26v ja molemmat olemme nykyisin työelämässä, on hyvä koti ja kaikki.

~ Tämä oli meidän tarinamme ~

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä