Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suhteen päättyminen

Anonyymi

Hei kaikille. Halusin ajatuksiani vähän purkaa ja kuulla muiden mielipiteitä asiasta.

Olen 25v nainen ja kyseinen mies oli 28v. Asuimme eri paikkakunnilla eli etäsuhde oli kyseessä. Seurustelimme 4kk ja kaikki meni mielestäni hyvin. Homma toimi ja näimme joka viikonloppu ja välillä joka toinen.

Viikko takaperin hän alkoi käyttäytyä oudosti. 2 päivään ei tullut puheluita tai viestejä. Käytös jatkui oudosti eikä halunnut enään puhua puhelimessa ja viestejä laitettiin kuulema liikaa. Näitä viestittelyä oli vain pari kertaa päivässä eikä kokoajan.

Mietin ensin asioita pari päivää. Hänen käytöksensä äkillinen muuttuminen oli aiheuttanut minulle pahaa mieltä eikä hän asiasta välittänyt. Seurustelu suhteita minulla ei ole ollut monta, mutta en usko että seurustelun kuuluisi tuntua pahalta eikä toinen välitä.

En haluaisi yhteyttä kokoajan pitää vaan vaihtaa kuulumiset esim kerran päivässä ja toivottaa yöt illalla. Ne olivat häneltä liikaa pyydetty. Osoitin myös paljon tunteitani esim sanoin pitäväni hänestä paljon ja hellittelyä, mutta en saanut häneltä samaa takaisin. Hän ei kuulema osannut kertoa tunteistaan vaikka oli mennyt 4kk.

Lopulta päädyin, että ero oli ainoa vaihtoehto. Yritin soittaa hänelle ja kertoa asiasta ääneen. Hän ei halunnut puhua kanssani joten laitoin viestiä. Kohteliaasti ilmoitin, että haluamme suhteelta eri asioita ja parempi jatkaa erillään. Hän ei vastannut tähän mitään. Tietenkään en vaadi vastausta asiaan. Kuuluuko erosta yleensä keskustella jotain?

Ero tuntui helpottavan oloani paljon. Minusta oli tuntunut, että olen hänelle vain ylimääräinen asia elämässä. En myöskään saanut tunteilleni samanlaista vastakaikua tai kiintymystä.

Asiaa jäi minulle hieman epämääräiseksi miksi hän kylmeni lopulta niin paljon ja nopeasti minua kohtaan? Ehkä hän vain kyllästyi tai löysi toisen naisen. Olen kuitenkin lopettanut asian pyörittelyn mielessäni. Tein päätökseni erosta ja uskon, että tein oikean valinnan.

Kiitos kaikille, jotka vastaavat ja tuntui hyvältä purkaa mielessä pyörineitä ajatuksia:)

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parempi erota jos mies ei edes vastaa viestiin ja on kylmä. Jos rakastaa toista niin sitä haluaa nähdä ja haluaa koskettaa ja tehdä asioita yhdessä. Se ei ollut sinulle oikea mies sitten vaan.

    • Anonyymi

      Itselle kävi samalla tavalla, paitsi jäin suhteeseen ja yritin saada selvitettyä/korjattua asioita. Loppujen lopuksi minut jätettiin kliseisellä tekosyyllä ja minuun sattui enemmän. Mies joka ei näe arvoasi tai kunnioita sen vertaa, että lopettaa suhteen rehellisesti ei ole arvoisesi. Valitettavasti noita selkärangattomia jotka eivät osaa olla rehellisiä ja kertoa missä on vika, löytyy jokaisessa ikäluokassa.

      Teit aivan oikein! Olet rohkea ja vahva nainen, löydät varmasti jonkun , joka arvostaa ja haluaa vain sinut :)

    • Anonyymi

      Varmasti tuntuu ikävältä ettei saa selitystä. Mutta olet selkeästi tehnyt päätöksen, hieno homma.
      Nyt ei ehkä lohduta, että aika parantaa ja helpottaa. Vanha klisee, mutta pitää paikkansa ja tutkittu juttu.

      Jos jotain positiivista, niin kaikesta oppii seuraavia suhteita ajatellen.

      Selvästi olet oman arvosi tunteva nuori nainen. Tsemppiä

    • Anonyymi

      Mikäli tuo heivaaja enää ottaa yhteyttä, älä vastaa! Vain delettaa, poista , lukematta edes kaikki sen mahdollisesti tulevat viestit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe