Jare kuoppasi Cheek-hahmon ja alkoi olla oma itsensä

Mutta pystynköhän mä palstahahmoni kanssa samaan? 🤔

Meinaan vain, että monet vakiopuheenaiheeni alkaa olla jokseenkin loppuunkaluttuja, kun erilaisista tapahtumista (kilpa-autoilu-ura, teini-iän tyttöystävähaasteet yms.) alkaa olla jo yli 10 vuotta aikaa, ihmisiä on nukkunut pois, globaali tilanne mennyt aivan uusiksi jne. Samaten koko nimimerkkini etymologia alkoi olla aika vanhentunutta, eikä kuvastanut nykyistä mua erityisen ajankohtaisesti, vaikka aina tavalla tai toisella siinä on p-kirjain esiintynyt. 🙄

En tiedä jaksanko vihoitella siitä, että ylläpito poisti sunnuntai-iltana kesken kisan mun laatiman Indy-ketjun, vaikka jääkiekkoaiheisia aloituksia oli ja saa olla tusinatolkulla. Indy kun nyt on vain kerran vuodessa, ja mä niputin aihepiirin yhden ja saman otsikon alle päivää ennen kisaa, enkä spämmännyt palstalle pitkin toukokuuta jokaikistä seinäänajoa tai omasta mielestäni mielenkiintoista tilastokukkasta, niin en tiedä ketä se ketju sunnuntaina sitten häiritsi. Heja Swerige ja onnea Marcus Ericssonille!

Ja miksi en vihoittele siitä ketjun poistosta ylläpidolle, niin aiemman nikkini uusien viestien esikatselussa näkyi tähänastinen rimanalitus kommentoinnissa palstalla. Trollihahmoja nyt saa haukkua ihan miksi huvittaa, ei niiden kunniaa voi loukata, mutta vihjailut muutama vuosi sitten myymäni ajoneuvon uudesta omistajasta meni kyllä sellasen "punaisen viivan" yli ja sen taisi tajuta ylläpitokin. Tosin sitä en tiedä, miksi sen takia piti koko ketju poistaa 🙄

---

Sitä en tiedä mitähän tänne kirjoittelen jatkossa, mutta aika selvää näyttäisi olevan että ajankohtaisista urheilutapahtumista pitäisi osata valkata oikeat lajit, joten annan niistä paremmin tietäville mahdollisuuden ruotia lätkää ja futista vapaammin ilman mitään häiritsevää bensankatkua palstalla.

Enkä tiedä tarvitseeko kaikkia menneisyyden asioita kerrata jatkossa moneen kertaan täälläkään, kun olen monista niistä päässyt jo muutenkin osapuilleen yli ja irti. Pahimmillaan vain ylläpitää niitä kaikkia negatiivisia ajatuksia tai tuo niitä mieleen, jos jokaisessa mahdollisessa välissä pitää päästä uhriutumaan palstalla jostain kokemastaan vääryydestä 🙄 Toissa vuosikymmenen tapahtumien takia sosioekonominen asemani on heikompi mitä lapsuudessani oletin, viime vuosikymmenellä erilaiset sairaudet itsellä ja muilla varjosti ihan kaikkea, alkoholisti olen lopun ikäni, mutta en tiedä tarvitseeko mun 2020-lukua elää "periksenä" 🤨

1

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaa, no semmottista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      73
      4271
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2728
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2477
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2422
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      108
      2280
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2194
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2141
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      609
      1946
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1925
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe